Natseista ja Stasista

Näyttökuva 2016-05-19 kello 13.37.10

Katarina Baer: He olivat natseja (Teos, 2016)

[Kustantajan arvostelukappale]

Toimittaja Katarina Baerille selvisi kunnolla vasta aikuisena, että hänen isänsä vanhemmat olivat natseja. Isoisä kuoli sodassa, eikä natsiajoista puhuttu koskaan – isäkään ei tuntenut oman isänsä kohtaloa. Baer alkoi tutkia isovanhempien vaiheita ja kirjoitti Helsingin Sanomien kuukausiliitteeseen artikkelin Vaari oli natsi. Baer jatkoi isovanhempien taustojen tutkimusta, vaikka se oli työlästä. Samalla sekä Baer että hänen isänsä joutuivat selvittämään omaa suhtautumistaan sukuhistoriaan.

He olivat natseja on sujuva, kiehtova ja mukaansatempaava kirja. Baerin isoisä oli ihan tavallinen natsi. Liittyi puolueeseen melko varhaisessa vaiheessa ja osallistui ruohonjuuritason toimintaan sekä sotaan, muttei koskaan edennyt sen korkeammalle armeijan tai puolueen hierarkiassa. Isoisä oli siis yksi niistä saksalaisista, jotka mahdollistivat natsien valtaannousun. Isoäiti kannatti samaa ideologiaa kuin miehensä, muttei tuonut sitä sodan jälkeen esille.

Erityisen kiehtovaa kirjassa on isovanhempien tausta: molemmat olivat Baltian saksalaisia ja asuivat sekä Virossa että Latviassa. Myös omissa esi-isissäni oli Batlian saksalaisia, enkä ollut aikaisemmin perehtynyt heidän oloihinsa. He olivat vähän niin kuin Viron venäläiset nyt, saksalaisia jotka eivät olleet koskaan käyneet Saksassa – kunnes Hitler vaati koko porukan muuttavan Saksaan. Baer kertoo paljon Baltian saksalaisten elinolosuhteista ja isovanhempiensa lapsuudesta sekä nuoruudesta. Kirja antaa uutta näkökulmaa Viron historiaan.

Natsiteemaa Baer käsittelee analyyttisesti. Sota-aika vaikuttaa vielä kolmannessa polvessa. Mitä pitäisi ajatella, jos omat sukulaiset ovat olleet natseja? Saako surra holokaustin uhreja muiden mukana, vai onko itsekin vähän syyllinen? Puhumattomuuden kulttuuri välittyy hyvin, sehän on tuttua Suomessakin. Sodasta ei puhuttu, posotettiin vain eteenpäin ja yritettiin unohtaa.

Baer matkustaa isänsä kanssa isoisän kuolinpaikkaan Italiaan. He tapaavat sodassa taistelleita italialaisia. Suomeen sopeutuneesta isästä välittyy lämmin vaikutelma. Eri sukupolvien ja kansallisuuksien kohtalossa on jotain hyvin surullista.

Näyttökuva 2016-05-19 kello 13.38.00

John O. Koehler: Stasi – The Untold Story of the Secret East German Police (Boulder, 1999)

[Kirjaston e-kirja]

Tämä kirja kertoo osittain samoista ajoista kuin Baerin teos. Koehler aloittaa Stasin historian 1930-luvulta, kun kommunistit, joista sitten tuli DDR:n johtohahmoja, nujakoivat natsien kanssa ja harjoittavat anarkistista terrorismia. Siitä hypätään Ulbrichtin ja Mielken matkassa nuoren sosialistivaltion alkuaikoihin – muurin pystyttämisen Koehler jättää jostain syystä käsittelemättä. Koehler lähestyy Stasia milloin vastarintaliikkeen ja milloin vakoojien sekä vastavakoojien kautta. 1970–80-luvulla yhteydet kansainväliseen terrorismiin voimistuvat, kun DDR auttaa kaikkia mahdollisia terrorintekijöitä RAFista PLO:hon.

Tämän teoksen lukeminen oli todellinen urakka. Kerronta on vanhanajan poliittista historiaa, ilman juuri mitään human interest -aineksia. Ulbrichtin avioliitto mainitaan sivulauseessa, muiden DDR-pamppujen siviilielämää ei käsitellä ollenkaan. Etiopian ja Ecuadorin kohdalla meinasin uuvahtaa ihan täysin. Hirmuteoista huolimatta on pakko myöntää, että Stasissa oltiin todella ahkeria ja saatiin asioita aikaan.

”Untold story” kirjan nimessä on harhaanjohtava, sillä valtaosa tiedoista on ollut jo julkaisuajankohtana yleisessä tiedossa, tosin ei ehkä englannin kielellä. Sotaa edeltävän kommunismin sekä Neuvostoliiton vaikutus DDR:ään, kansalaisten vainoaminen, orjatyövoiman hyväksikäyttö ja kaikensorttinen vainoharhaisuus Stasin taholta kartoitetaan tarkkaan. Kylmän sodan pahimman vakoilu- ja vastavakoilukarusellin kuvausten kohdalla ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Kaikki vakoilivat kaikkia, vakoojat vaihtelivat puolta (yleensä kahisevaa korvausta vastaan) ja loikkivat sinne tänne. Turvajärjestelyt olivat Yhdysvaltojenkin puolella ilmeisesti vähän huterat. Ydinaseita koskevia dokumentteja kuvattiin tikkuaskeihin kätketyillä kameroilla ja yksi loikkari nappasi mukaansa Itä-Saksaan jopa muutamia kassakaappeja täynnä arkaluontoisia dokumentteja.

Minua kiehtoi erityisesti vakooja, joka työskenteli Mossadissa ja suitsittiin vakoilemaan sekä Stasille että KGB:lle. Näin tapahtui, mutta tosiasiassa mies vakoilikin PLO:n hyväksi. Miten ihmeessä kenenkään psyyke on kestänyt moista kolmoiselämää! BBC:n Kim Philby -dokumentissa tosin sanottiin, että tämän takia vakoojilla oli usein alkoholiongelmia. Kumma kun eivät kilahtaneet täysin.

Sekavuuden lisäksi teoksen suurin ongelma on ideologia. Koehler on entinen AOP:n Berliinin kirjeenvaihtaja ja hän on työskennellyt Reaganin viestintäjoukoissa. Tuntuu tyhmältä, että tällaisen historiateoksen kirjoittaja nimittelee kommunisteja milloin vandaaleiksi ja milloin verikoiriksi. Antaisi lukijan itse päättää! Heti alussa Koehler pamauttaa että Stasi oli pahempi kuin Gestapo. Hitusen liioiteltu vertaus.

Koehler on haastatellut väkeä entisistä vakoojista loikkareihin. Kun haastateltavien sanomiset tukevat Koehlerin omaa ideologiaa, niitä ei sen kummemmin perustella. Välillä kirja vilisee kylmän sodan kliseitä. Teoksessa on (kirjamuodossa) lähes 500 sivua, mutta se ei oikeastaan onnistu analysoimaan, miksi Stasi oli niin vahva ja tehokas tekijä kylmän sodan näyttämöllä.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *