Nainen parhaassa perennaiässä

Kuvankaappaus 2015-8-22 kello 12.01.43

 

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta (Johnny Kniga, 2015)

[Kustantajan arvostelukappale]

Odotin tätä kirjaa innokkaasti, koska olen pitkään toivonut, että saisin lukea oikeasti hauskan kotimaisen chick lit -kirjan. Ulkomaisista pidän esimerkiksi Sophie Kinsellan joistakin romaaneista sekä Marian Keyesistä. Varsinkin Keyes onnistuu usein käsittelemään vaikeitakin aiheita humoristisesti, eikä yhtään pinnallisesti. Lukemistani kotimaisista chick lit -kirjoista en ole löytänyt samaa henkeä – ne ovat olleet hämmentävän depressiivisiä.

Haatasen kohdalla tosin ei kuulemma olekaan kyse tipukirjallisuudesta, vaan kalkkunakirjallisuudesta, joka lienee kirjailijan keksimä genremääritelmä. Haatasen kirja ei kerro vajaa kolmikymppisistä hepsankeikoista miehenmetsästyksessä, vaan päähenkilönä on vajaa viisikymppinen itsellinen nainen, jolle miehen nappaaminen ei enää ole oleellinen kysymys.

Kustantaja markkinoi kirjaa ”salaviisaana viihderomaanina”. Siksi muoto hieman yllätti, se muistuttaa nimittäin enemmän blogikirjoituksia kuin romaania. Kirja-alalla työskentelevä Tytti Karakoski ottaa vuoden vuorotteluvapaata ja kirjaa sinä aikana ajatuksiaan eri aiheista aakkosjärjestyksessä. Koska odotin juoniromaania, kesti vähän aikaa tottua teoksen muotoon. Tekstinpätkien kautta kerrotaan Tytin kiinnostuksen kohteista, keski-ikäisyyden ilmiöistä sekä ”aikuisperheestä”, siis perheestä jonka muodostavat eläkeiän saavuttaneet vanhemmat ja heidän keski-ikäiset lapsensa.

Kun pääsin sisälle kuvioon, pidin kirjasta todella paljon. Haatasen huumori ja huomiot ovat oivaltavia, siis salaviisaita. Mustaa huumoria revitään niin kohdunpoistosta kuin virtsankarkailusta. Vaikka huomiot ovat välillä tummanpuhuvia, depressiivinen pohjavire puuttuu. Itse liitän chick lit -genreen tietynlaisen ilmavuuden ja raikkauden, ja niitä tässä kirjassa on. Vaikka Tytti haukkuu nuoria ja on muutenkin kriittinen, hänen maailmankuvansa on lämmin.

Eniten pidin aikuisperhettä kuvaavista kohdista, joissa oli hersyvää dialogia ja herkullisia tilanteita. Olisi hauskaa, jos Haatanen kirjoittaisi seuraavaksi teoksen, jossa olisi vähemmän päähenkilön pohdintoja ja enemmän toimintaa. Esimerkiksi pätkät, joissa isä pakotetaan kesäretkelle, olivat tosi hupaisia.

Suosittelen!

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *