Muukalaisena maailmassa

Propaganda-juliste Neuvostoliitosta: Alexander Faldin & Alexander Segal, 1988
Viikonloppuna Helsingin Sanomissa julkaistiin kolumni, joka kiukutti – luin sen Facebook-linkin takia, en tilaa lehteä. Enkä aio linkittää kolumniin, koska sitten se saa lisää klikkauksia ja datakeräilytulokset näyttävät, että tällaisia kolumneja luetaan. Linkitän sen sijaan tähän viisaaseen blogiin.
Kolumni on hyvä esimerkki siitä, miten tietyt tiedotusvälineet nykyään suhtautuvat taiteeseen. Kokonainen taiteenlaji, tässä eurooppalainen elokuva, lytätään yhdellä huitaisulla. En oikein ymmärrä, mitä sellainen palvelee. Kukin saa toki kuluttaa sellaista taid…. viihdettä kuin haluaa, mutta miksi tuollaista pitää kailottaa päivälehdessä? Täytyy tosin myöntää, että kolumni sai ajatukseni liikkeelle. Aloin miettiä, miten monta kertaa elämässä olen kohdannut taideteoksen, joka on ylittänyt käsityskykyni, johon olen perehtynyt ja lopulta kokenut sen aukeavan itselleni. Opiskellessa tämä oli tietysti helpompaa, tai ainakin siihen oli aikaa ja sai opastusta. Suoritin esimerkiksi erittäin inspiroivan kurssin John Miltonin Kadonneesta paratiisista, joka ei todellakaan ole mikään yksinkertainen tekele! Myös Canterburyn tarinat aukeni. Tosin päinvastoin kuin kolumni esittää, keski-ikä ei ole mikään tekosyy olla haastamatta itseään!
Antonioni: Punainen erämaa
Nykyelokuvia en juuri katso. Elokuvissa käyminen on liian kallista, ja lisäksi nykyelokuvat ovat liian nopeita ja valmiiksi pureskeltuja makuuni. Tykkään kovasti 1960-luvun elokuvista, koska ne ovat hidastempoisia – jopa mustat kohdat kohtausten välissä (niille on varmaan jokin hieno sana) olivat pitempiä. Lisäksi juonet eivät noudattaneet Hollywood-kaavaa ja katsojalle jää paljon tilaa omiin tulkintoihin. Viime aikojen kotimaisista elokuvista olen pitänyt eniten JP Valkeapään elokuvasta Muukalainen (2009), joka ei todellakaan ollut helposti sulavaa viihdettä.
Jos juostaan helppouden perässä, elämä on tietysti, no, helppoa. Mitäs sitä kirjoja lukemaan, kun voi roikkua netissä. Miksi katsoa Tarkovskia, kun telkasta tulee helposti sulavia sarjoja? Miksi lukea runoja, kun pop-hiteissä on paljon helpommat sanat?
Nuorena pidin Michelangelo Antonioninelokuvista kuin hullu puurosta. Jokin aika sitten päätin katsoa niitä uudelleen. Pelkäsin, että olin pitänyt niistä vain nuoruuden höpöyden takia, mutta elokuvat aukenivatkin aivan eri tavalla kuin nuorena. Sama pätee moniin romaaneihin, nuorena niistä tykkäsi ja vasta aikuisena on ymmärtänyt sisällön – tai mistä minä tiedän, ehkäpä palaan ko teoksiin eläkkeellä ja huomaan, etten ole ymmärtänyt mitään.
Toisaalta nykymaailmassa taiteen/romaanien/runojen/taide-elokuvien rakastaminen tekee aika yksinäiseksi. Kaipaan ukkiani, jonka kanssa pystyi keskustelemaan kaikesta. Ukkini oli insinööri, mutta tunsi laajalti maalaustaidetta ja kaunokirjallisuutta, runoutta ja arkkitehtuuria, klassisesta musiikista puhumattakaan. Kun opiskelin taidehistoriaa, pystyin aina keskustelemaan ukkini kanssa. En tiedä, kuoliko tuollainen sivistyneisyys ukkini mukana, vai oliko hän vain erityisyksilö. Jos tuon kaltainen taiteellinen avarakatseisuus oli normaalia, toivoisin, että nuo ajat tulisivat takaisin. Että ihmiset ottaisivat vastaan niitä haasteita, mitä taiteella, kirjallisuudella, rakennustaiteella, musiikilla tai elokuvataiteella on tarjota, eivätkä tyytyisi helppoihin vaihtoehtoihin.
Ukkini piirustunnilla 1920-luvun Turussa.
Kyllä, taide haastaa, se puskee ”epämukavuusalueelle”, mutta silloin voi oppia jotakin itsestään ja maailmasta!
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Hei, sain juuri luettua Nuukaillen-kirjasi, ja hiljattain luin myös Kotikutoista-kirjan. Niiden innoittamana ja Googlen avustuksella löysin blogisi. Halusin tulla kiittämään sinua aivan loistavista kirjoistasi! Olen omasta mielestäni hyvin ekologinen ja maltillinen kuluttaja, mutta sinun molemmat kirjasi ovat laittaneet minut miettimään uudelleen valintojani tässä kuluttamisen viidakossa. Toivottavasti kirjoitat aiheesta vielä lisää! Luin muutamia viimeisimpiä blogitekstejäsi, ja niiden perusteella tekeillä oleva romaanisi vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta. Tsemppiä sen työstämiseen – jään odottamaan sen ilmestymistä. 🙂 Niin ja kiitos blogisi monista hyvistä kirjavinkeistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *