Mutkaton

Viime aikoina olen lukenut (miesten) seuranhakuilmoituksia netissä. Niissä on häkellyttänyt alati toistuva toive siitä, että tuleva kumppani tai treffiseuralainen on ”mutkaton” tai ”helppo nainen”. Eräs jopa etsi ”iloista tyttönaista, joka omaa onnellisen lapsuuden”. (”Mieshän etsii dementikkoa”, totesi ystäväni.) Toistuvia fraaseja ovat myös ”olethan siivonnut luurangot kaapeistasi”, ”etsin naista joka on sinut itsensä ja menneisyytensä kanssa” tai ”etsin terveen itsetunnon omaavaa naista”. Silloin jo nauratti, kun luin että ”ethän riitele turhasta”. No kukas sitä nyt turhasta riitelee, kyllä riitaan on aina erittäin painava syy!
On toki inhimillistä toivoa, että kumppani on iloinen ja tasapainoinen (varsinkin jos eksä tapasi riidellä turhasta). Aloin kuitenkin miettiä, että onko tuollaisia ihmisiä olemassakaan ja jos on, olisiko sellaisen kanssa oikeasti ihana elää? Eivätkö ne luurangot kaapissa tavallaan juuri tee ihmisestä tutustumisen arvoisen? En tietenkään tarkoita, että kukaan haluaisi treffeille narsistin tai kirvesmurhaajan kanssa, mutta itse en kyllä haluaisi tapailla myöskään ”mutkatonta” ihmistä.
Taiteessa tietysti ihmisen mutkaisuus jalostuu usein upeiksi teoksiksi tai tulkinnoiksi. Kuuntelen paljon Dalidaa. Hän oli italiaissyntyinen laulaja, joka kasvoi Egyptissä ja tuli supertähdeksi Ranskassa. Dalida oli valtavan menestynyt esiintyjä, mutta yksityiselämässä tragedia seurasi toista. Kun kihlattu 1960-luvulla teki itsemurhan, Dalidakin yritti riistää hengen itseltään. Toivuttuaan yrityksestään hän tuli vahingossa raskaaksi ja teetti abortin, joka meni pieleen: hän tuli hedelmättömäksi. 1970 Dalidan entinen aviomies teki itsemurhan, sitten hänen hyvä ystävänsä. 1983 Dalidan rakastaja riisti hengeltään itseltään ja lopulta tähti itsekin tappoi itsensä 1987.
Ranskassa Dalidaa rakastetaan ja palvotaan edelleen. Hänen traaginen elämänsä vain voimistaa kuulijoiden rakkautta hänen musiikkiaan kohtaan. Hänen tulkintansa ovatkin uskomattomia, niissä kuuluu, että laulaja on kokenut yhtä sun toista. Yksi suosikkejani on Je suis malade vuodelta 1984, mieletön, raastava tulkinta. Vastikää huomasin, että Saara Aaltoon tehnyt kappaleesta oman tulkinnan. Aalto on todella taitava laulaja ja lahjakas nuori ihminen, mutta hänen tulkintansa ei yllä lähellekään Dalidan versiota, koska elämänkokemus puuttuu.
Tietysti on eri juttu ihailla vaikkapa laulajaa kaukaa kuin jakaa arkensa kovia kokeneen ihmisen kanssa. Silti minua surettaa nykyajan vaatimus, että ihmisetkin olisivat myönteisiä, mutkattomia ja teflonpintaisia. Je suis malade-kappaleesta on tehnyt oman tulkintansa myös Anna Eriksson, jota ei varsinaisesti voi pitää mutkattomana ja iloisena naisena. Ihailen Erikssonin kiukkua. Hänen kolumninsa Turun Sanomissa olivat usein täynnä ruutia, mutta myös erittäin viisaita ja intohimoisia. Sama kuuluu nykyään hänen musiikistaan.
Aloin pohtia, voiko mutkaton ihminen olla oikeasti intohimoinen ja välittävä. Mitä iloinen tyttönainen, joka ”omaa” onnellisen lapsuuden, ymmärtää elämästä? Ja onko yhdelläkään suomalaisella terve itsetunto, täällä kun popsitaan aikamoiset määrät mielialalääkkeitäkin. Vaatimukset elämänkumppanin mutkattomuudesta, helppoudesta ja vahvasta itsetunnosta vetävät mielen matalaksi. Elämä voi heittää eteen yhtä sun toista. Iloinen tyttönainen voi sairastua syöpään. Eikö seurustelussa ja yhdessä elämisessä, jossain määrin ystävyydessäkin, ole hienoa se, että voi olla toisen tukena, voi olla yhdessä vahvempia, voi auttaa toisen rosoja siliämään?
Mielestäni mutkaton ihminen ei ole kiinnostava. Onko romaanin tai elokuvan päähenkilönä koskaan mutkaton, ”hyvän itsetunnon omaava” ihminen? Tuntuu kurjalta, jos menestymisen vaatimukset ulotetaan sielunelämän puolelle. Sitä paitsi vahvaitsetuntoiset ihmiset ovat usein niitä heikoimpia, kuin pintaa rapsuttaa. Varmat mielipiteet ja vankka itsetunto ovat usein kuori epävarmuuden päällä.
Mutta jos seuranhakuilmoituksessa lukee toinen tunnettu klisee, ”etsin naista jakamaan elämän ilot ja surut”, niin kyllä se saa sydämen sykähtämään!
(Piirrokset ovat jatkokertomusten nimettömiä kuvituksia Annasta, 1966)
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *