Musiikista

Musiikin avulla on helpompi päästä kirjoittaessa oikeaan tunnelmaan. Moni suomalainenkin kirjailija kokoaa nykyään Spotifyhin romaaniinsa liittyviä soittolistoja, siis ihan lukijoitakin varten. Ajatus on hauska, vaikka musiikki onkin hyvin henkilökohtainen juttu, eivätkä samat biisit tai sävellykset välttämättä välitä eri ihmisille samoja tunnelmia.

Lehtijuttujen maksullisuutta koskeva keskustelu sai miettimään musiikista maksamista. On helppo olla sitä mieltä, että musiikista pitää maksaa. Jotkin seikat jäävät kuitenkin yleensä vaille huomiota, kun asiasta keskustellaan. Oma musiikkimakuni sattuu olemaan liian erikoinen maksullisille palveluille. Yksi internetin ihanuuksia on, että on helppo löytää erikoista, vanhaa ja harvinaista musiikkia. Usein piraattipalvelin on kuitenkin ainoa lähde, josta kappaleet saa omaan soittimeen.

Ostan levyjä, lainaan niitä kirjastosta sekä ostan musiikkia Itunesista. Kuuntelen toisinaan myös Spotifyta, mutta harvemmin. Sekä Spotifyn että Itunesin valikoima on todella rajoittunut. Kummastakaan ei löydy paljoa kansanmusiikkia tai virsiä, harvinaisemmasta musiikista puhumattakaan. Molemmat palvelut ovat hyvin angloamerikkalaisia. Minä en ainakaan ole keksinyt, miten ne saa puhumaan venäjää. Itunesiin on kuulemma saatavilla jokin lisäosa, jolla sen saa käyttämään venäjää, mutta en ole osannut sellaista asentaa.

Pidän esimerkiksi vanhoista ukrainalaisista kappaleista ja eritoten Kvitka Cisykistä, joka on mielestäni aivan ihana koloratuurisopraano. Hänen musiikkiaan ei kuitenkaan löytynyt itunesista eikä levyllä.

Pidän venäläisestä höttöpopista, mutta siellä moni kiva arttisti, kuten Elvira T., ei edes julkaise cd-levyjä.

Serebron levyä jahtasin kissojen ja koirien kanssa. Ruslaniassa se oli ollut, mutta levy oli loppu. Uutta ei saatu tilattua.

Vanhempia amerikkalaisiakin kappaleita voi olla vaikea löytää ostettavaksi.

Elokuvien soundtrackien biisejä voi samaten olla hankala löytää maksullisina versioina. (Dolores O’Riordanin ja Angelo Badalamentin Angels Go To Heaven elokuvasta Evilenko on suosikkejani surullisista biiseistä.)


Suomalaisia virsiä ja kansanlauluja on helpointa löytää, jos joku tunnettu laulaja on sattunut levyttämään ne.


Upean Elena Vangan levyjä on onneksi saatavilla runsain mitoin Ruslaniassa. (Siellä ollaan aina hyvin ystävällisiä ja tilataan Venäjältä kaikenlaista, mitä asiakkaat sattuvat haluamaan.)

Minua myös ärsyttää kappaleiden ostaminen Itunesista tai Amazonista. Oli se nyt vaan eri juttu saapastella Tunneliin levyyn. Vaikka olen Macin käyttäjä, harmittaa lihottaa killingeilläni Apple-imperiumia, varsinkin kun en edes tiedä, mitä artistit loppujen lopuksi saavat. Amazonin käyttämästä orjatyövoimasta taas on ollut niin paljon juttua, että ostan sieltä vain jos se on viimeinen mahdollisuus. Olisi mahtavaa, jos netistä voisi ostaa musiikkia reilun kaupan yhtiöltä!

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *