Murha kartanossa

Näyttökuva 2016-02-26 kello 17.19.21

Ruth Rendell: Kissing the Gunner’s Daughter (1988)

Pankkikonttorissa Kingsmarkhamissa tapahtuu ryöstöyritys, jossa kuolee konstaapeli. Jonkin ajan kuluttua syrjäisessä kartanossa murhataan julmasti kolme ihmistä: kuuluisa kirjailija Davina Flory, tämän tytär ja aviomies. 17-vuotias tyttärentytär Daisy jää henkiin kuin ihmeen kaupalla. Wexfordilla on käsissään todellinen mysteeri.

Nappasin pokkarin joskus kirppikseltä flunssan varalle ja aloitinkin lukemisen sairasvuoteella. En tiedä johtuiko räkäisestä päästä vai kirjasta, että minun oli vaikea päästä tarinaan sisään. Tuntui että ensimmäisen kolmanneksen aikana ei tapahtunut paljon mitään (paitsi että porukkaa teurastettiin urakalla). Sen jälkeen tarina kuitenkin imaisi mukaansa. Itse mysteeri ei tässä romaanissa ole kovin kiinnostava, mutta ihmissuhteet ovat. Wexfordin tytär Sheila tuo näytille rakastettunsa, omahyväisen ja sikamaisen kirjailijan. Romanssi kiristää isän ja tyttären suhteen katkeamispisteeseen. Kirjailija, Augustine Casey, on riemastuttavan kamala tyyppi – ei ihme, että Wexfordilla on hermo kireällä!

Murhakartanossa työskentelee eksentrisiä hahmoja, jotka joutuvat yksi kerrallaan epäilyksen kohteeksi. Kuvioissa pyörii myös Daisyn poikaystävä äiteineen. Äiti on yläluokkainen snobi pahemmasta päästä. Vaikeudet Sheilan kanssa saavat Wexfordin melkein menettämään objektiviisuutensa Daisyn suhteen, mutta onneksi Wexfordin arvostelukykyyn voi aina luottaa.

Wexford-romaanit ovat todellista lohtulukemista. Wexford on aina yhtä oikeamielinen ja fiksu, vaimo Dora loputtoman kärsivällinen. Henkilöhahmot ovat kiehtovia ja Rendell kuvaa luontoa kauniisti. Ainoa pettymys oli loppu. Ratkaisu mysteeriin paljastetaan Wexfordin pitkässä monologissa, siis samaan tapaan kuin Poirot’n kootessa kaikki asianomaiset kartanon kirjastoon, jotta hän voi selittää heille, mitä on keksinyt.

Eräs riemastuttava yksityiskohta romaanissa on sangen persoonallinen (eikä ihan miellyttävä) kissa. En muista, koska olen viimeksi lukenut kirjan, jossa lemmikkieläin on oikeastaan henkilöhahmo siinä missä ihmisetkin.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *