Mikä kirjailijaa riivaa?

Näyttökuva 2016-07-24 kello 18.04.04

Asta Lepän artikkeli nykykirjallisuudesta on herättänyt kiinnostavaa keskustelua. Ovatko nykykirjailijat liian keskiluokkaisia, miksei nykyään kuvata työväenluokan elämää?

Artikkelin luettuani rupesin miettimään, millaisia mielikuvia työväenkirjallisuus herättää. Tulee mieleen Émile Zolan Germinal, tyly tiiliskivi hiilikaivostyöläisten lakosta. Suomesta tietysti Väinö Linna, Hannu Salama ja Kalle Päätalo. Brittikirjallisuudesta minulle tulevat ensimmäisinä mieleen 1960-luvun vihaiset nuoret miehet, kuten Alan Sillitoe ja John Osborne. Lempileffoihini kuuluu Tony Richardsonin A Taste of Honey, joka pohjautuu Shelagh Delaneyn näytelmään. Delaney kasvoi työväenluokan perheessä Pohjois-Englannissa. Pohjoisen ja etelän vastakkainasettelu tuntuu olevan Britanniassa edelleen vahva. Kiinnostavaa, että muutaman vuoden takaisessa puheenvuorossaan kirjailija Melvyn Bragg vaati uskottavia työväenluokan henkilöhahmoja, sen sijaan, että haikailisi Sillitoen kaltaisten työväenkirjailijoiden perään.

Mietin myös, onko työväenkirjallisuuden maailma jotenkin miesvoittoinen. Suomessa esimerkiksi Helvi Hämäläinen ja Anna Bondenstam ovat kirjoittaneet hienoja työväenluokasta kertovia romaaneja, mutta heitä ei koskaan mainita lajityypin yhteydessä. Minna Canth kuvasi työväenluokkaa, mutta oli itse keskiluokkainen. Toisaalta taas, jos keskiluokkainen helsinkiläinen nykykirjailija kuvaisi köyhien ja kouluttamattomien elämää Canthin tapaan, syytettäisiinkö häntä kulttuurisesta omimisesta?

Näyttökuva 2016-07-24 kello 18.03.51

Totta on, että suomalaiset kirjailijat ovat nykyään koulutettuja, onhan koulutustaso kohonnut ylipäätään. Näkisin kuitenkin ongelmat vähän muualla kuin kirjailijoiden koulutustaustassa. Yksi on Helsinki-keskeisyys. Valtaosa kirjailijoista tuntuu asuvan pääkaupunkiseudulla, missä on helppo verkostua oman alan ihmisten kanssa. Olen usein miettinyt, onko pääkaupunkiseudulla asuvilla taiteentekijöillä paremmat edellytykset kuin syrjäseudulla asuvilla. Helsinki-keskeisyys näkyy tietysti myös kerronnassa.

Toinen ongelma on, että valtaosa kirjailijoista ei varmaankaan tunne nykyajan työelämää. Kirjailijat toki joutuvat tekemään kaikenlaisia töitä rahoittaakseen kirjoittamista, esimerkiksi opettamaan, mutta minulla ei ainakaan ole harmainta hajua, millaista työtä tehdään nykyajan valkokaulusammateissa, kuten IT-alalla tai markkinoinnin piirissä, tehtaista ja konepajoista puhumattakaan. Työ on ihmisten arjessa isossa osassa, mutta kaunokirjallisuus käsittelee sitä harvemmin. Asta Leppä nostaa Jussi Valtosen esimerkiksi keskiluokan kuvaajista. He eivät tiedä mitä tekevät -romaanissa minua kuitenkin ilahdutti työn kuvaus.

Kolmas ongelma on kirjallisuuden asema taloudellisten paineiden aikakaudella, vaikka eihän kirjallisuudelle ole koskaan ollut määrättömästi varoja. Kustantajat eivät tietenkään voi ajatella vain taiteellisia ansioita, ainakaan kaikkien teosten kohdalla. Nykykirjailijat taas joutuvat jännittämään jokaisen teoksen kohdalla, halutaanko sitä ylipäätään julkaista. Tietenkin se vähentää riskinottoa. Olisi kiinnostavaa tietää, vaikuttaako se aihevalintoihin: eräs kirjailija ainakin väitti minulle, ettei kustantaja halunnut hänen käsikirjoitustaan, koska se kertoi köyhistä ihmisistä.

Näyttökuva 2016-07-24 kello 18.03.38

Artikkelia seuraavissa kommenteissa oli kiinnostavia pointteja. Nimimerkki Järjen puolesta kirjoittaa: ”/…/ itseäni ei häiritse niinkään tuo kirjallisuuden keskiluokkaisuus (olen itse hyväosainen), vaan sen kaikinpuolinen sovinnaisuus ja poliittinen korrektius: suomalaisilla kirjailijolle on aika yhdenmukainen arvomaailma ajatukset, juuri tuo punavihreä kupla, kaikki nuoret kirjoittajat ovat samat kirjoittajakoulut käyneitä ja humanistiset tutkinnot suorittaneita, siistejä ja sovinnaisia ajatuksia ajattelevia liberaaleja. Missä on suomalainen Houellebecq, esimerkiksi?”

Samaa mieltä! Suomalaiseen kirjallisuuteen pitäisi ehdottomasti saada joku kyseenalaistaja, joka haistattaisi poliittisella korrektiudella. Räväkkä oikeistolainen kirjailija. On totta, että monet nykykirjailijat tuppaavat olemaan liian sovinnaisia. (Myös minä.)

Mietin myös, että onhan olemassa nykykirjallisuuden genre, jossa kuvataan eri yhteiskuntaluokkia, karujakin kokemuksia ja yhteiskuntaluokkien yhteentörmäyksiä: dekkarit. Varsinkin pohjoismaisissa dekkareissa otetaan yhteiskunnallisesti kantaa, eikä kaikki ole keskiluokkaista. Ehkä dekkarit eivät edelleenkään ole tarpeeksi hienoa kirjallisuutta? Tietääkseni dekkareita luetaan myös ”alemmissa” yhteiskuntaluokissa.

Kommentit
  1. 1

    Ilona sanoo

    Kieltämättä mielellään lukisi enemmän muistakin kuin keski-luokkaisista ihmisistä. Vaikkapa bussikuskin, Siwan kassan tai siivoojan elämästä. Kuva pääkaupunkiseudustakin voisi silloin olla erilainen. Ei siinä hirveesti lattea juoda ja kodin sisustusta muutella joka sesongin mukaan.
    Kiitos muuten blogistasi! Tykkään sun raikkaista ja jännistä näkökulmista. Kirjavinkkejäkin nappaan täältä silloin tällöin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *