Matkalla jossain päin Suomea

Kun lähtee liikkeelle mihin suuntaan vain, etovat megamarketit, ostoshallit ja kauppakeskukset ovat vastassa melkein samantien. Bauhausit, Plantagenit, Tokmannit ja Biltemat, seassa pakolliset Lidlit ja Hesburgerit. Ja tietenkin ABC:t.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Perheessämme ei ole autoa, emmekä harrasta ostohalleja tahi koko perheen shoppailuja. Lapset ovat hyvin harvoin mukanani ostoksilla – siinä suhteessa olen tietysti onnekas, minun ei tarvitse raahata heitä mukana kaupoissa. Taajamien reunuksilla sijaitsevissa ostohalleissa käyn vain sukulaisten kanssa. En osaa oikein edes kuvailla, millaista raivoa ja inhoa nämä (epä)paikat minussa herättävät. Tänään autoiltiin Raision Ikeaan ja matkalla käytiin Piispanristin Tokmannissa. Valtavia väyliä, ramppeja, loputtomia matkoja kaartuvia syöttöteitä laajoille parkkipaikoille, määränpäänä rakennus, joka edustaa kaikin tavoin arkkitehtuurin vastakohtaa. Metsiä, peltoja ja niittyjä pannaan sileiksi näiden keskusten tieltä, eikä kaavoitus nähtävästi ole ikinä ongelma.

Kun olen käynyt joillakin pikkupaikkakunnilla työmatkalla julkisilla liikennevälineillä, olen jo havainnut, että keskustassa ei ole vierailijalle enää mitään, paitsi ehkä pizza-kebab ja kirkko. Palvelut ovat paenneet taajamien reunoille, minne pääsee vain autolla. Mitä tekee matkailija, jolla ei ole autoa käytössään? Pian ei ole muita ruokapaikkojakaan kuin se pizza-kebab tai hotellin ravintola.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ennen vanhaan metsänreunan yllä kohoava kirkontorni kertoi matkailijalle, että pian on tiedossa virkistyspaikka. Nykyään seurataan kauppojen torneja, jotka ovat usein tuplasti kirkontornia korkeampia. Vaikea ymmärtää, miksi näitä hirvityksiä saa rakentaa keskelle metsäisiä alueita.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *