Lionel Shriver ja kulttuurinen omiminen

nayttokuva-2016-09-13-kello-13-13-55

Sombrerohan on vain hassunhauska hattu, kaikilla turisteilla on sellainen.

Kulttuurisen omimisen teema on taas tapetilla: kirjailija Lionel Shriver piti Brisbanen kirjallisuuskonferenssissa puheen, joka loukkasi monia kirjailijoita ja muita kirjallisuuden kentällä toimivia. Nettiin ilmestyi vastapuheenvuoroja. Ikävää, että konferenssiorganisaatio poisti Shriverin tekstin saitiltaan ja jätti vain vastapuheenvuorot. Shriverin puheen voi lukea kokonaisuudessaan Guardianin sivuilta.

Shriver tunnetaan poleemisena älykkönä, mutta puhe on aika tyhmä (hatusta puhumattakaan). Kirjailijalta menevät puurot ja vellit sekaisin. Yhdysvaltalaisissa yliopistoissa poliittisen korrektiuden vaatimukset tulevat enimmäkseen hyvin nuorilta opiskelijoilta, jotka etsivät sekä minuuttaan että paikkaansa maailmassa. Ja juu, reaktiot ovat usein pöhköjä, kuten että juhlabuffetissa ei saisi tarjota temex-ruokaa, koska se on meksikolaisen kulttuurin riistämistä ja latistamista. Kyllä, kampuksilla syyllistytään ylilyönteihin. Ärsytti kun luin, että Britanniassa feministien opiskelijajärjestö oli vaatinut, ettei feminismin pioneeria Germaine Greeriä saa päästää kampukselle luennoimaan, koska hän oli sanonut jossain transfobisen kommentin. Olisivat antaneet änkyrän pitää luentonsa ja vastanneet siihen. Kirjailija Yassmin Abdel-Magied vastasi Guardianissa Shriverin puheeseen, ehkä vähän vaisusti.

nayttokuva-2016-09-13-kello-13-08-42

Shriverin puheessa ovat yhdessä mylläkässä yhdysvaltalaiset opiskelijat, joiden mielestä sushilounas yliopistoruokalassa on kulttuurista omimista sekä brittiläisen mieskirjailija, joka on kirjoittanut nigerialaisesta teinitytöstä. Tuntuu myös oudolta luetella hienoja romaaneja, joissa valkoihoinen kirjailija kuvaa milloin mitäkin itselleen vierasta kulttuuria. Englanninkielisen kirjallisuuden piirissä historian kerrostumat tuovat omat paineensa ja odotuksensa: kolonialismin perintö, Australian suhde Britanniaan, englannin asema lingua francana, Yhdysvaltojen rasismihistoria ja niin edelleen.

White privilege -ilmiöstä puhuminen ärsyttää helposti. Kaikki eivät ole mitenkään etuoikeutettuja pelkän ihonvärin perusteella. Etuoikeutettu valkoihoinen yhdysvaltalainen saattaa olla keskitysleirivankien jälkeläinen tai suvusta, joka on kokenut Ukrainan kansanmurhan, tai vain niin köyhä, ettei hänellä ole mitään mahdollisuuksia. Suomessa seksuaalivähemmistöt ovat jälleen olleet vainon kohteina, ihonväristä riippumatta.

nayttokuva-2016-09-13-kello-13-10-26

Olen samaa mieltä Shriverin kanssa siitä, että kirjailijoilla pitää tietenkin olla oikeus kirjoittaa mistä tahansa. Silti ihmettelen joitakin aihevalintoja. Yhdysvaltalainen esikoiskirjailija Affinity Konar on kirjoittanut kehutun romaanin Mengelen kaksoskokeista. Sattumalta katsoin vähän aikaa sitten aiheesta dokumentin. Ihmiskokeista selvinneet yhdeksänkymppiset kaksoset kertoivat kokemastaan ja itkivät vuolaasti. Itse en toisesta ajasta ja kulttuurista tulevana kirjailijana pystyisi hyödyntämään niin äärimmäistä, poikkeuksellista kärsimystä. Se tuntuisi väärältä. Tuntisin hyödyntäväni uhrien elämän tuhoamista. Juutalaisten historia ja holokausti eivät kuulu minulle mitenkään – paitsi oppimisen aiheena. Ei tulisi myöskään mieleen kirjoittaa nigerialaisista tytöistä, tai vaikkapa suomalaisesta afgaanitaustaisesta tytöstä. En millään tavalla koe, että maailmaan tulisi jotain lisää, jos minä kirjoittaisin romaanin suomalaisen muslimin näkökulmasta. Samoista syistä en loisi päähenkilöä, joka on vaikkapa autistinen. En pidä itseäni niin mahtavana kirjailijana, että uskoisin lukijoiden saavan mitään ainutlaatuista, jos yrittäisin eläytyä autistin elämänkokemukseen.

Shriverin näkemys sivuuttaa myös sen kysymyksen, onko ns. etuoikeutetun valkoihoisen kirjailijan helpompi saada teokselleen näkyvyyttä. Jos nigerialainen naiskirjailija kirjoittaisi nigerialaisista tytöistä, saisiko hänen teoksensa samalla lailla huomiota kuin yhdysvaltalaisen mieskirjailijan? Odotetaanko aasialaistaustaiselta, tummaihoiselta tai seksuaalivähemmistöä edustavalta kirjailijalta erilaisia teoksia kuin etuoikeutetulta valkoihoiselta? Suomessakin odotetaan kieli pitkällä maahanmuuttajakirjallisuutta, mutta entäpä jos vaikkapa afgaanitaustainen kirjailija päättäisikin kirjoittaa ihan vain kantasuomalaisesta päähenkilöstä? Pertistä joka pitää huoltoasemaa haja-asutusalueella? Pettymys olisi varmasti melkoinen. Odotamme, että maahanmuuttajataustainen kirjailija kertoo nimenomaan millaista on maahanmuuttaja. Meille, etuoikeutetuille.

Saako kirjailija eläytyä kenen vain elämään kunhan on valkoihoinen?

(Hatuista puheenollen: tämä tapaus osoittaa hyvin, miten sokeita Suomessakin ollaan vähemmistökulttuurien suhteen.)

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    White privilegehän ei tarkoita, että vaikkapa valkoinen suomalainen transnainen on yhteiskunnassa jotenkin etuoikeutetussa asemassa. Mutta hän on todella paljon etuoikeutetumpi kuin tummaihoinen transnainen.

    Itse kirjailijana kamppailen sen kanssa, että haluan ottaa kirjoihini mukaan vähemmistöjä, koska he usein fiktiossa unohtuvat, mutta toisaalta minun ei tarvitse kertoa kaikkia tarinoita. Itse olen ratkaissut sen niin, että romaaneissani on usein vammainen päähenkilö (olen itse vammainen) ja sivuhenkilöissä on muunlaista variaatiota. Autistista päähenkilöä en kirjoittaisi ihan siksi, että vaikka olen perehtynyt autismiin tosi paljon, en osaisi. (Hyvä esimerkki huikeasta autistin kirjoittamasta autistisesta päähenkilöästä on Corinne Duyvisin On The Edge of Gonessa. Neurotyypillinen ei pystyisi tuohon.) En kirjoittaisi myöskään kuuroa tai sokeaa päähenkilö, vaikka sivuhenkilöinä minulla on heitä ollut. Transsukupuolisen päähenkilön olen kirjoittanut ja sitäkin harkitsin vuosia

    Toki tässäkin on lähestymistavassa ongelmansa: vähemmistöt kun tuppaavat yhteiskunnassakin jäämään sivurooliin.

    • 1.1

      laurahonkasalo sanoo

      Täytyy tsekata tuo teos. Toki kirjailijana aina kiinnostaa, jos joku kokee maailman ”eri tavoin”. Silti tiedostan oman eläytymiskyvyn rajat.

  2. 2

    sanoo

    Haa, mahtavan ärhäkkä kirjoitus, kiitos. ”Saako kirjailija eläytyä kenen vain elämään kunhan on valkoihoinen?” Hyvä kysymys, ja vastaavasti se, onko mustaihoisen kirjoitettava vain mustista. Entä jos mustaihoinen kirjailija kuvaa valkoisen, vaikkapa juutalaisen yhteisön elämää? Millaisen position kerrontaan ulkopuolisuus asettaa? Täytyy pohtia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *