Kummituksista

Näyttökuva 2017-06-30 kello 12.08.16

Pelkäsin pimeää tosi pitkään, noin 39-vuotiaaksi! Varsinkin teini-iässä pimeänpelko oli fyysistä, lamauttavaa. Jos jouduin nukkumaan vanhalla kesämökillämme yksin päärakennuksessa muiden nukkuessa lähellä piharakennuksessa, en pystynyt menemään nukkumaan. Makasin jäykistyneenä kuunnellen jokaista ripsahdusta.

En ole koskaan pelännyt rosvoja ja kirvesmurhaajia, vaan kummituksia. Tämän takia pimeänpelko vaivasi vanhoissa taloissa, sillä eihän elementtikerrostaloissa liiku kummituksia. Olo oli aina turvallisempi kaupungissa, keskellä ihmisiä. Maalla sen sijaan tuntui, että mitä vain voi tapahtua. Eräs peloistani oli, vielä vajaa nelikymppisenä, että olen yksin mökillä pimeän aikaan ja ikkunaan ilmestyy outo naama. Tai herään yöllä kummalliseen ääneen. Kohtaan jotain, mitä ei voi järjellä selittää. Tai kummitus yksinkertaisesti käy kimppuuni.

Näyttökuva 2017-06-30 kello 11.55.10

Olen napannut joskus kirppikseltä kirjan Haunted Houses USA (Simon & Schuster, 1989), jossa on tosi jännittäviä kertomuksia kummitustaloista ympäri Yhdysvaltoja. Hyvää lukemista mökin vinttikamarissa sateen ropistessa kattoon!

Kun olin lapsi, mummollani oli Valittujen palojen yliluonnollisia asioita käsitteleviä kokoelmia: Tiedon rajamailla, Selittämättömät tapahtumat ja muita vastaavia. Luimme niitä serkun kanssa yömyöhälle, vaikka tiesimme, että sen jälkeen ei uskalla mökillä yksin huusiin pimeän aikaan – kaverinkin kanssa otti koville. Aikuisena olen kerännyt samat teokset omaan hyllyyn ja tykkään edelleen lukea niitä. Tarinat ovat erinomaisia, ne on onnistuttu tiivistämään pieneen tilaan jännittäväksi paketiksi. Moni ikäiseni muistaa mystiset karjansilpomistapaukset, kirkuvan kallon ja itsesyttymisen. Kummituksista oli kirjoissa valokuviakin, aivan takuulla oikeita.

On mukava huomata, että ihminen voi kehittyä keski-iässäkin. Neljänkympin jälkeen pimeänpelko hellitti. Aloin pohtia, että olin pelännyt kummituksia uskollisesti päälle 30 vuotta, enkä ollut ikinä nähnyt ainuttakaan. Mikä määrä hukkaan heitettyä pelkoa! Myös kauhuharrastus on vaikuttanut. Aloin katsoa kauhuleffoja, kun odotin ensimmäistä lastani. Tuntui, että maailma ympärillä muuttui hempeäksi ja lutuiseksi, kaipasin vastapainoksi verta ja kummituksia. Katsoin kaikki mahdolliset kauhuklassikot – ilmankos lapsestakin on kasvanut kauhufani.

Olin taas viime yön yksin mökillä ja ihmettelin, ettei pelota yhtään. Tallustelin yöllä huusiinkin muina miehinä. Olen edelleen avoin sille, jos kummitus haluaa näyttäytyä tai vainaja tuonpuoleisesta lähettää viestejä, mutta en pelkää.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *