Kulttuuria Joensuussa

Näyttökuva 2016-03-20 kello 17.56.38

Joensuulainen Narrow Way -lauluyhtye. Huippu!

Vietin viikonlopun Joensuussa kirjallisuusyhdistysten talvipäivillä. Oli hauskaa tavata kollegoita eri puolilta Suomea, eteläsuomalaiset kun tapaavat pyöriä keskenään, eikä tilaisuuksia tavata muualla maassa asuvia kirjailijoita ole paljon. Arvi Perttu kertoi kiinnostavasti kokemuksistaan kirjailijana Neuvostoliitossa. Muutkin luennot ja paneelikeskustelut kiinnostivat. Perjantai- ja lauantai-ilta katsastettiin Joensuun yöelämää. Skinejä tai Odinin sotureita ei näkynyt missään, mutta torilla päivysti uskovaisten nuorten perinteinen Jeesus-bussi ja pakkanen paukkui.

Sununtaina keskusteltiin alueellisten kirjallisuusyhdistysten tilanteesta ja tietenkin raha-asioista. Keskustelusta tuli vähän surullinen olo: pitkin Suomea on tarmokkaita ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään kulttuurityötä lähes vapaaehtoisepohjalta, esimerkiksi viemään kirjallisuutta päiväkoteihin ja vanhainkoteihin, tai järjestämään nuorille kirjoituskilpailuja tai sanataideleirejä. Kuitenkin tällaiseen kulttuuritoimintaan on äärimmäiseen vaikea saada taloudellista tukea. Suomen kunnat ja kaupungit eivät tunnu hirveästi arvostavan kirjallisuutta. (Kiitos kuitenkin Joensuun kaupungille tämän viikonlopun tilaisuuden tukemisesta ja kodikkaasta vastaanotosta.)

Näyttökuva 2016-03-20 kello 17.57.32

Laura Kaljunen.

Lauantai-iltana saimme nauttia kahdesta hienosta musiikkiesityksestä. Lauluyhtyeessä nimeltä Narrow Way on ghanalaissyntyisiä opiskelijoita. He esittivät riemukasta gospel-musiikkia, ensin acappellana ja sitten rumpujen kera. Ihanan energinen esitys! Sen jälkeen esiintyi folk-duo Suonna Kononen ja Laura Kaljunen. Duo oli todella hyvä ja Kaljunen lauloi upeasti. Duo esitti myös Konosen toisen yhtyeen Huojuvan ladon koskettavia biisejä.

Näyttökuva 2016-03-20 kello 17.57.24

 

Tilaisuuden järjesti Pohjois-Karjalan kirjailijaydistys Ukri. Kiitos heille!

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *