Kovaa menoa Turussa

Näyttökuva 2017-06-05 kello 11.22.09

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan (WSOY)

[Lahja kustantajalta]

Eerolla ja Ainolla on eloisat kaksostytöt ja omakotitalo lapsiperheiden suosimalla alueella Turussa. Eeron läheisin ystävä on opiskelukaveri Lari, joka ei ole onnistunut hankkimaan pysyvää parisuhdetta. Larin eksä Eeva on Ainon ystävä.

Eero pyörittää omaa värikuula-aseyritystä ja uneksii sotaisan seikkailupuiston perustamisesta. Aino työskentelee päihderiippuvaisten asuntolassa. Eero tuntee, että elämästä puuttuu jotain. Seksi ei suju, elämä on arkista pyörimistä työn ja keskiluokkaisen asuinalueen välillä. Eero päättää toteuttaa Ainon joskus mainitseman fantasian vaimonryöstöstä. Mutta kannattaako fantasioita toteuttaa?

Riku Korhosen uusin romaani kuvaa tämän päivän Suomea (ja Turkua). Päihderiippuvaisten asuntolassa elää syrjäytynyt Suomi, omakotitaloalueella kootaan kovalla uholla kodinturvajoukkoja. Aino on äidillinen hahmo sekä kotona että töissä, mutta Lari ja Eero eivät ole tainneet ihan kasvaa aikuisiksi. Eero lukee netistä teorioita siitä, miten tärkeää olisi toteuttaa myyttistä miehisyyttä tasa-arvopyrkimyksistä huolimatta. Fantasioissa mies saa olla saalistaja ja nainen saalis. Laru potee eksistentialista ahdistusta, joka on ajanut hänet töihin vakuutusalalle.

Korhosen romaani oli sekä sykähdyttävä että ärsyttävä lukukokemus. Sekä tarina että tyyli ovat erittäin mukaansatempaavat (kiitos vaan kirjailijalle univelasta!). Romaanin tyyli on todella runsas. Korhonen maalaa laveaa panoraamaa nykyelämästä, erittäin oivaltavasti ja kliseisiin sortumatta. Välillä hikinen vyörytys uuvutti: kirjassa on kahdeksan sivun kappaleita ja sivun mittaisia lauseita, tosin ei onneksi koko ajan. Välillä kerronta on tiukkaa toimintaa, välillä laajaa tajunnanvirtaa, välillä esseemäistä pohdintaa.

Ajoittaisesta ärsytyksestä huolimatta päällimmäiseksi tunteeksi jäi, että onpa erinomainen romaani. Nykyelämän ilmiöiden kuvaus on nasevaa, välillä meinasi tulla teetä nenästä. Huumori ei jää pinnalliseksi. Eskarin ja ekaluokan välisessä kehitysvaiheessa touhottavat pikkutytöt on kuvattu ihanasti. Muutenkin henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja moniulotteisia. Romaaniin on saatu mukaan syvällistä pohdiskelua, filosofiaa ja analyysiä, joka ei kuitenkaan ole yhtään kuivaa.

Arvostan kovasti myös Korhosen monipuolista tietämystä (jopa naistenvaatteita koskien!) ja laajaa, värikästä sanavarastoa. Emme enää usko pahaan on syvällinen ja toiminnallinen, hauska ja surullinen, ärsyttävä ja koskettava romaani.

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *