Kohua Konmarista

Näyttökuva 2016-07-15 kello 12.59.41

Marie Kondo: The Life-Changing Magic of Tidying (kääntänyt Cathy Hirano, Vermilion, 2014)

Leila Saarivirta ja Martta Kaukonen: Rikas elämä – Parempaa arkea hidastamalla (Readme, 2015)

Japanilaisen järjestelygurun Marie Kondon opaskirja on ollut bestseller ympäri maailmaa, myös Suomessa. Moni meistä kamppailee tavarakaaoksen kanssa ja Kondo lupaa siihen lopullisen ratkaisun. Houkuttelevaa!

Kondon periaatteet ovat aika yksinkertaisia ja osa on esitelty kodinraivausoppaissa aiemminkin. Kondo kuitenkin kokoaa erilaiset periaatteet selkeäksi järjestelmäksi. Varmasti myös japanilaisuus viehättää. Se herättää mielikuvan perinteisestä japanilaisesta makuuhuoneesta, jossa lattiat ovat tatamia, eikä turhia tavaroita näy missään. Tosiasiassa Japanissa on tietysti himohamstraajia ihan niin kuin muuallakin – siksihän Kondo on kirjansa kirjoittanut.

Oma historiani tavarataistelun suhteen on pitkä. Olen käynyt Helsingin aikuisopiston kurssinkin aiheesta ja käsittelin sekä suhdetta tavaroihin että ostamiseen kirjassani Nuukaillen. Nykyihmisen suhde esineisiin on kiehtova. Halpaa, kertakäyttöistä tavaraa on saatavilla pilvin pimein ja muodin kierto on kiihtynyt entisestä kahdesta sesongista jopa kuuden viikon välein vaihtuviin mallistoihin – esimerkiksi Zarassa uuden malliston on siirryttävä suunnittelijan pöydältä kauppoihin ympäri maailmaa kuudessa viikossa. Pahimmillaan vaatteet eivät maksa oikeastaan juuri mitään.

Samalla kamppailemme tavaran kanssa. Kodin tavarat tuntuvat sikiävän itsekseen, mikään ei mahdu minnekään. Tavaranhimo vaikuttaa olevan erityisesti naisten juttu. Harva mies kuljeskelee huvikseen kaupoissa ja keräilee koristetyynyjä kotia piristämään. Toisaalta moni vaimo valittaa aviomiehen liiallista kiintymystä aineelliseen omaisuuteen: abiverkkarin huppari on ihan hyvä vielä viisikymppisenä. Sanotaan, että lähes kenelläkään ei ole nykyään mutkaton suhde ruokaan ja sama tuntuu pätevän tavaraan. Ollaan koukussa ostamiseen, siitä seuraa morkkis (joko ekologinen tai taloudellinen, tai molemmat), sitten tavarasta ei raaskita luopua ja niin edelleen.

Näyttökuva 2016-07-15 kello 13.00.54

Nuukaillen-kirjan kirjoittaminen oli omalla kohdallani iso askel eteenpäin, sillä jouduin todella miettimään tavarasuhdettani ja shoppailuun johtavia syitä – lähinnä shoppailin kirppiksillä, mutta olen onnistunut lopettamaan senkin melkein kokonaan. Silti kotona on liikaa kaikkea ja Kondon lupaama lopullinen vapautus houkutti. Olisi ihanaa päästä siivoamaan ilman, että joutuu ensin raivaamaan tavaraa.

Lukemista aloittaessani liityin Facebookin Konmari-ryhmään, jossa oli tuolloin viitisentuhatta jäsentä – nyt meitä on jo päälle 12 000. Kirja on sinänsä melkko lyhyt ja yksinkertainen, vaikka opit ovatkin hyödyllisiä. Ryhmän kautta lukemiseen tuli heti uusi ulottuvuus, kun näki, miten muut ovat toteuttaneet ohjeita. Marie Kondon pääoivallus on lähestyä karsimista ja raivaamista myönteisen kautta: mietitään, mikä oikeasti tuottaa iloa ja karsitaan sen ympäriltä kaikki turha.

Kirjassa on monia hauskoja oivalluksia, kuten se, että on epäeettistä luovuttaa karsimansa tavarat ihmiselle, jolla on ongelma hamstraamisen kanssa. Varsinkaan äitiä ei pidä päästää sekaantumaan asiaan, ja toisaalta aikuinen lapsi ei saa varastoida karsittavia kamojaan vanhempiensa taloon.

Näyttökuva 2016-07-15 kello 13.01.38

Jäin tosin toivomaan, että kirjassa olisi ollut jonkinlainen kääntäjän esipuhe, jossa olisi vähän selitetty kulttuurieroja. Käsittääkseni Japanissa on yleistä, että aikuinen naimaton lapsi asuu vanhempiensa kodissa, jolloin hänellä on käytössään yksi huone. Tilanne on vähän eri kuin suomalaisella emännällä, joka raivaa 200 neliön maalaistaloa!

Konmari-ilmiö on kiehtova. Sitä mukaa kun FB-ryhmän jäsenmäärä lisääntyi, lehtiin alkoi pulpahdella naistoimittajien kolumneja aiheesta. Kirjoittajat ovat olleet poikkeuksetta kovin tuohtuneita ”marittamisen” takia. Erityistä suuttumusta tuntuu aiheuttavan se, että Kondo kehottaa kiittämään pois laitettavia tavaroita, jopa sukkia. Kirjassa Kondo sanoo, että hänen asiakkaansa kummastelevat hänen tapaansa kiittää heidän kotiaan, ennen kuin prosessi aloitetaan. Mielestäni kiitollisuuden ajatus on kaunis, ja asiantuntijathan usein sanovat kiitollisuuden parantavan mielialaa. Masentuneille suositellaan kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä. Kolumnistit sen sijaan ovat sitä mieltä, että kiitollisuus tavaroita kohtaan on pöljyyden huippu.

Äkäiset kolumnistit tuntuvat kaikki toimivan samalla tavalla: liitytään Facebook-ryhmään, luetaan kommentteja pintapuolisesti ja sitten kirjoitetaan ivallinen, kiukkuinen kolumni siitä, että naiset haluavat jutella sukilleen ja kyllä nyt ollaan menty vielä pitemmälle kuin 50-luvun kotirouvat. Huvittavaa, miten suurta kiukkua aihe herättää kolumnisteissa. He asettavat itsensä hurahtaneiden ”marittajien” yläpuolelle haukkumalla näitä milloin hihhuleiksi ja milloin lahkolaisiksi.

On kiinnostavaa miettiä, miksi kodinraivauksesta innostuneet naiset herättävät toisissa naisissa niin voimakasta suuttumusta ja ylemmyydentuntoa. Minulle on itsestään selvää, että feministikin voi haluta kodistaan siistin ja kaapeista sellaiset, että niistä löytää jotain. Välillä tuntuu kuin vaadittaisiin, että itsenäisesti ajattelevan nykyaikaisen naisen pitäisi olla vähän kaoottinen, kotia ei saisi hoitaa, eikä ainakaan tykätä siivoamisesta. Ehkäpä Konmarista suuttuneen kolumnistin kannattaisi katsella ympärilleen omassa kodissaan (ja työpistessään).

Näyttökuva 2016-07-15 kello 13.05.16

Toimittajana pidän myös vähän epäeettisenä sitä, että rynnitään mukaan suljettuun Facebook-ryhmään ja rykäistään ivallinen kolumni muutaman silmäyksen perusteella. Viimeisimmässä aihetta sivuavassa kolumnissa toimittaja heristelee sormeaan ”marittajille”, nämä kun hänen mielestään työntävät turhan tavaran muiden niskoille, esimerkiksi kierrätyskeskukseen, ja ovat muutenkin suuria ekorikollisia. Nähdäkseni ekorikolliset ja shoppailuhullut löytyvät kyllä muista ihmisryhmistä.

Leila Saarivirran ja Martta Kaukosen teos sopii jatkoksi maritusprojektille. Kirja keskittyy sisäiseen muutokseen, tavallaan sielunelämän raivaukseen. Käydään läpi stressi, parisuhde, arjen hidastaminen kaikilla elämän osa-alueilla sekä itsensä hyväksyminen. Osio Hidas raha neuvoo irti ostamisesta, ekologisempaan elintapaan. Kussakin osiossa on kokemustarina. Pikku kirjanen on hyvä perusteos avuksi arjen muuttamiseen ja omien kipukohtien miettimiseen.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *