Kirjoittamismusiikkia

Tarvitsen kirjoittaessa musiikkia, ja muutenkin. Kävelen paljon, esimerkiksi tällä viikolla kolme 6–9 kilometrin lenkkiä. Kävellessä on hauska kuunnella musiikkia, se auttaa ajattelemaan. Kirjoittamismusiikin pitää olla ihan tietynlaista. Suomenkielistä musiikkia en osaa kirjoittaessa kuunnella, sanat häiritsevät liikaa. Tosin sanat häiritsevät muutenkin, en kestä pöhköjä sanoituksia. Suomessa on paljon hienoja artisteja, joille tekisi hyvää saada apua sanoitusten kanssa! Vexi Salmen tai Juha Vainion veroisia mestareita ei ole tullut lisää.

Yksi suosikkisanoituksistani on Juha Vainion Jarkon ja Lauran käännöskappaleeseen Samanlainen onni. (Jarkko ja Laura voisivat porhaltaa skootterillaan suoraan nykypäivän Kallioon, tyylin puolesta nimittäin!)

Viime aikoina olen kuunnellut kirjoittaessa elokuvamusiikkia. Olen ihastunut japanilaiseen elokuvasäveltäjään Kenji Kawaiin. Keksin hänet, koska hän on tehnyt musiikin yhteen lempielokuvistani, japanilaiseen kauhuleffaan Dark Water – todella hieno soundtrack. Jotkut ipodillani olevista Kawain sävellyksistä ovat tietokonepeleistä. Niissä on jännittävä tunnelma.

Toinen suosikkini on The Village -elokuvan soundtrack (James Newton Howard). Ihana.

Kommentit (3)
  1. Sama juttu täällä: tutulla kielellä laulettu musiikki ei toimi kuin poikkeustapauksissa ja täsmäiskuina. Siksi elokuvamusiikki! Kiitos vinkeistä Dark Water ja The Village, jotka olen nähnyt, mutta joiden musiikkia en olekaan vielä ”käyttänyt”.

    Omat elokuvasäveltäjäsuosikkini ovat: Dario Marianelli (Atonement), Abel Korzeniowski (A Single Man), Michael Andrews (Donnie Darko), Alberto Iglesias (Almodóvarin hovisäveltäjä), Vangelis, Zbigniew Preisner (Kieślowskin hovisäveltäjä), Lele Marchitelli, Ludovico Einaudi, Richard Horowitz… näin nopeasti listattuna.

    Ah, näemmä The Villagen säveltänyt James Newton Howard on säveltänyt musiikin myös Edward Zwickin Uhmaan (engl. Defiance). Tuttu säveltäjä siis sittenkin!

    1. laurahonkasalo
      12.3.2016, 12:41

      Kiitos vinkeistä!

      1. Elokuvamusiikki toimii varmaan lähtökohtaisesti hyvin myös siksi, että se on sävelletty tukemaan tarinaa. Ja tarinaahan me kirjoitamme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *