Kaikilla on mielipide

Kuvankaappaus 2015-9-2 kello 13.23.36

Breivik-kirjaa koskevassa postauksessa kirjoitin sanomalehtien kommenttiosuuksien epäeettisyydestä. Vähän sen jälkeen ainakin NYT ja MTV3 ilmoittivat sulkevansa pakolaisia koskevien uutisten kommenttipalstat toistaiseksi. Hyvä päätös! Joissakin blogeissa oltiin toki heti parkumassa, että tämä on loukkaus sananvapautta kohtaan. Vai niin. Sellainen sananvapaus saakin mennä, joka oikeuttaa nimittelemään ihmisiä, uhkailemaan toisin ajattelevia ja lietsomaan vihaa. Varsinkin maahanmuuttoteemaiset kommentit ovat enimmäkseen ala-arvoista luettavaa.

Toivoisin tosin, että kommenttiosuudet poistettaisiin muistakin artikkeleista. Kun missi kertoo iltapäivälehdessä olleensa vuosia sinkku, kommenteissa haukutaan häntä maasta taivaaseen. Ei ihme, että on yksin kun on ruma ja teennäinen, ei tuo vartalokaan ole mistään kotoisin, naiset ovat liian nirsoja, luulee olevansa jotain, vaikka on täysi tavis, tavismies ei noille nirppanokille kelpaa. Missikilpailuista voi olla montaa mieltä, mutta missi on kuitenkin nuori ihminen ja tuntuu tosi pahalta, että häntä saa haukkua miten lystää. Suomessa se toki pätee kaikkiin julkkiksiin, eli siis kaikkiin jotka ovat edes pistäneet nenänpäänsä esiin. Kun Helsingin Sanomat haastatteli eroäitiä, joka joutui sairauden takia hakemaan sosiaaliviraston avustusta, häntäkin haukuttiin. On kuitenkin oikeasti rikas, mutta tuhlannut omat rahansa leikkaukseen yksityissairaalassa ja sitten kinutaan veronmaksajilta rahaa, pyytäisi ex-mieheltään ja niin edelleen. Mitä hyvää tuollaiset kommentit tuovat tähän maailmaan? Kaikkea pahaa ne sen sijaan saavat aikaan. Kumma kun kukaan edes suostuu haastateltavaksi, kun saa heti kuraa niskaan.

Kuvankaappaus 2015-9-2 kello 13.22.59

 

Kuvan kasvit eivät liity tapaukseen

Myös omaiset ja läheiset pahoittavat mielensä. Mitähän hyvää siitäkin seurasi, että kuka tahansa sai kommentoida sanomalehtien kommenttiosioissa Oulun vauvasurmia? Kun läheinen kirjailijaystäväni kuoli, kuolemasta kirjoitettiin iltapäivälehdessä ja kommenteissa kansalaiset toitottivat: Kuka tämä on, miksi hänestä kirjoitetaan, ikinä kuullutkaan. Väinö Linna oli viimeinen oikea kirjailija!

Inhottavat kommentoijat ahdistavat – he harjoittavat emotionaalista ilkivaltaa. Seuraan Li Anderssonin Facebook-sivuja, ja siellä on tasaisin väliajoin joku toivomassa, että Andersson saisi kokea maahanmuuttajien taholta seksuaalista väkivaltaa. Kukaan ei halua lukea tuollaisia kommentteja, eivätkä ne ketään kiinnosta. Törkykommentoija tunkee läppärin näytön kautta muiden koteihin raiskausfantasioineen. Omaisena tällaiset kommentit todella ahdistavat ja masentavat. Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat seistä vakaumuksensa takana, vaikka heitä jatkuvasti solvataan ja uhkaillaan. Tiedän useamman kirjailijan, jotka eivät enää halua kommentoida mitään julkisuudessa, koska eivät jaksa “palautteen” laatua.

Mielestäni törkykommenttien salliminen sanomalehtien sivustoilla lisää aggressioita ja vihaa. Britanniassa kaikki julkisuudessa esiintyvät naiset, jopa maalleen kunniaa tuoneet huippu-urheilijat, saavat osakseen raiskaustoivotuksia ja ulkonäön repostelua. Caroline Criado-Perez sai lukemattomia tappouhkauksia vain sen takia, että halusi seteliin naisen kuvan. Tarkoituksena ei selkeästi ole ilmaista oma mielipide, vaan vaientaa naiset.

Aikuiset jaksavat kauhistella koulukiusaamista, ja samaan aikaan he kiusaavat toisiaan netissä. Jotain rajaa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *