Ihmisoikeudet roskikseen

Kuvankaappaus 2015-9-4 kello 9.24.15

Tämä viikko on ollut uuvuttava, ei oman arjen takia, vaan uutisten ja niitä seuraavan älämölön. Kaiken jälkeen meillä on edelleen tavallisia tyyppejä, jotka ovat mielestään asiantuntijoita pakolaiskysymyksessä ja valmiita kertomaan sen kaikille. Toivoisin todella, että he olisivat vain hiljaa – kukaan ei enää jaksa kuunnella loputonta samojen asioiden jankuttamista. Itse en jaksa kuunnella myöskään sitä, että tavallisella suomalaisella on esittää (toinen toistaan typerämpiä) ratkaisuja kansainväliseen kriisiin, joka saa maailman vaikutusvaltaisimmat poliititkotkin ymmälleen. Yhtään parempi juttu ei ole maailmaa halaillen sanoa, että meidän pitää ottaa pakolaisia asumaan koteihimme. Kyseessä ovat pahimmillaan syvästi traumatisoituneet ihmiset, jotka tarvitsevat ihan erilaista apua. (Vapaaehtoistyö, esimerkiksi kaveritoiminta, on asia erikseen.)

Tällä hetkellä tuntuu, että Suomessa ovat vastakkain ne, joiden mielestä pitää auttaa kanssaihmisiä ja ne, joiden mielestä pakolaiset ovat toisia, eikä heitä pidä auttaa. Jälkimmäisen ryhmän mielipiteeseen ei vaikuta edes traagisesti kuollut taapero. Olihan täysin lapsen vanhempien oma vika, että pakkasivat pienokaiset kiikkerään veneeseen. Kurdin perheen tarina osoittaa hyvin, miten eriarvoisia ihmiset ovat. Jos perhe olisi päästetty sukulaisten luo Kanadaan jo aiemmin, pienet pojat olisivat elossa. Mutta uskonto ja alkuperä teki heistä ihmisroskaa, jota länsimaihin ei haluta. Suomessakin poliitikot ihan tosissaan sanovat, että muslimeita ei pitäisi auttaa. Ulkoministerimme asenne merkitsee räikeää eurooppalaisen ihmisoikeusajattelun alasajoa. Ihmisestä ei teekään arvokasta ihmisyys, vaan se että hän on samanlainen kuin me. David Cameron käytti pakolaisista sanaa ”swarm”, joka tuo aika ikävästi mieleen natsien tavan verrata juutalaisia torakoihin.

Kuvankaappaus 2015-9-4 kello 9.24.32

 

Kuluneen viikon uutiset ovat tehneet olon lamaantuneeksi ja ahdistuneeksi. Facebook-tuttavapiirissäni varsinkin äidit sanovat, että he ovat itkeneet ja heidän tekisi mieli lopettaa uutisten ja somen seuraaminen tyystin, koska surun tunne on kestämätön. Tässä tilanteessa toivoisi maamme johdolta jotain järkevää sanottavaa. Haluammeko vielä kuulua eurooppalaisen ihmisoikeusperinteen piiriin, vai olemmeko todellakin menossa asenteilta aina vain lähemmäs Venäjää? Angela Merkel on kieltämättä yllättänyt positiivisesti.

Tuntuu, etteivät suomalaiset päättäjät halua ottaa kantaa Merkelin tavoin, koska hei joku rasisti voi vaikka suuttua.

[Tämän postauksen perässä ei julkaista rasistista jankuttamista sisältäviä puheenvuoroja. Ajatellut kommentit ovat tervetulleita.]

Kuvankaappaus 2015-9-4 kello 9.54.51

Leave your country
Leave the notes
Of your future and your goals

Leave your language
You once spoke
Leave the soil where you were born

Leave all
Leave the guards
Leave the stone crushed in your heart

You’re my hero, you are mine
Dead or alive
Once you pushed me passed the line
To a better life

Left your country
Left your father
Left your sister, left their warmth

 

 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *