Dolores

Näyttökuva 2018-1-16 kello 8.47.07

Olen hirveän surullinen laulaja Dolores O’Riordanin kuolemasta. Olen fanittanut Cranberriesiä ensimmäisestä albumista vuoden 2011 paluulevyyn Roses, ja koska O’Riordan oli saman ikäinen, tuntuu vähän kuin olisimme kasvaneet yhdessä. Voin kuvitella, miksi O’Riordanin omaleimainen ääni ja laulutyyli jakavat ihmisiä, mutta minusta hänen äänensä on aina ollut ihana, paras.

O’Riordanin soololevyjä olen kuunnellut kirjoittaessa niin paljon, että välillä on täytynyt pitää taukoa. Biisit ovat vimmaisia, tummia ja surullisia. Samaa vimmaa on myös Cranberriesin musiikissa. Yhtyeellä on paljon unholaan jääneitä helmiä, sekä julkaistuissa biiseissä että demoissa, joita löytyy YouTuben uumenista.

O’Riordan on samastuttava monella tasolla: Cranberries sai valtavan suosion, mutta O’Riordan ei koskaan vaikuttanut ihan tyytyväiseltä, vaan ennemmin siltä, että herkkä ihminen sai liian suuren taakan kantaakseen huomion ja julkisuuden myötä. Tätä selittänee kaksisuuntainen mielialahäiriö – O’Riordan kertoi diagnoosistaan muutama vuosi sitten.

Näyttökuva 2018-1-16 kello 8.48.51

Pidän siitä, että O’Riordan ei näyttänyt koskaan sopeutuvan. Hänestä ei kehittynyt sliipattu diiva ja persoonaton supertähti, hän ei iän myötä alkanut myydä musiikkiaan epätoivoisesti seksikkyydellä, vaan piti tukan lyhyenä ja housut jalassa. Olisi mahdotonta kuvitella O’Riordania muotinäytösten eturiviin tai poseeraamaan Birkin-laukku kainalossa. Arvostan valtavasti O’Riordanin kiukkua ja vimmaa, sopeutumattomuutta ja kappaleiden synkkyyttä. Nimi Dolores tarkoittaakin enteellisesti suruja, englannin kielessä on jopa adjektiivi dolorous, joka tarkoittaa surullista.

Tässä yksi lempikappaleistani.

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *