Bloggaaja kirjailijoiden kimpussa

Näyttökuva 2016-04-02 kello 20.45.23

Törmäsin sattumalta kirjallisuusaiheiseen blogikirjoitukseen, joka jätti minut ymmälleni. Tuli myös alakuloinen olo. Olen tottunut siihen (tai siis en oikeasti ole), että milloin mikäkin taho haukkuu kirjailijoita, vähättelee tekemisiämme, jopa olemassaoloamme. Erityisen surulliselta tuntuu, kun asialla on kirjabloggaaja, joka ilmeisesti kuitenkin suhtautuu myönteisesti kirjallisuuteen.

Bloggaaja on tekstinsä mukaan hämmästynyt siitä, että kirjailijat eksyvät hänen blogiinsa – kommentoijat puhuvat vähän halveksien kirjailijoista, jotka heidän mukaansa tykkäävät googlailla itseään: ”Vielä tuosta, että kirjailijat googlettelevat itseään ja eksyvät blogeihimme. Mun blogin luetuimpia juttuja ovat suomalaisten nuorehkojen (nais)kirjailijoiden teoksista kirjoitetut tekstit – johtuukohan se siitä, että he googlaavat itse itseään niin paljon?” Mitähän perusteita kommetoijalla on olettaa, että nimenomaan kirjailijat etsivät googlesta omaa kirjaansa?

Bloggaaja itse kirjoittaa: ”Someaktiivisten suomalaiskirjailijoiden ja kirjabloggarien välillä on eräänlainen kissahiirileikki, jossa bloggari kirjoittaa kirjailijan kirjasta ja kirjailija tykkää bloggarin kirjoituksesta. Ehkä hän tykkää siksi, että oman teoksen esiin pääseminen ilahduttaa. En kuitenkaan pääse eroon ajatuksesta, että kirjailijan tarkoitusperät saattavat olla myös vähemmän jalot. Ehkä hän tykkäilee, koska kustantaja on kehottanut häntä tekemään niin ja/tai hän uskoo, että tykkäämällä hän saa kirjabloggarin kirjoittamaan muistakin teoksistaan. Ei tunnu mukavalta. Tuntuu manipulaatiolta.”

Ihan tiedoksi: suomalaiset kustantajat eivät neuvo, miten somessa pitää olla – se on nimenomaan iso ongelma monille kirjailijoille. Yhtään kukaan ei opasta, miten somessa pitäisi kirjaansa ja omaa brändiään markkinoida. On aivan pöyristyttävä väite, että kirjailijat tykkäisivät kirjabloggaajien kirjoituksista juonittelumielestä. Kyllä useimmat kirjailijat haluavat ihan vaan kannustaa kirjabloggaajia.

Näyttökuva 2016-04-02 kello 20.45.42

Tajusin, että minulle tämä asia ei ole näin yksinkertainen viimeistään siinä vaiheessa, kun löysin omaa tekstiäni aivan yllättäen erään kirjailijan facebook-sivulta. En todellakaan usko, että monikaan kirjalija eksyisi blogiini, mutta jo asian oleminen mahdollista riittää.” En tiedä syytetäänkö tässä kirjailijaa siitä, että hän on kopioinut bloggaajan tekstiä omiin nimiinsä, tuskin. Jos kyse on siitä, että kirjailija linkkasi omilla FB-sivuillaan harrastelijan kirjablogiin, missä on ongelma? Kaikki, mitä nettiin kirjoitetaan, myös blogikommentit tai oman Facebook-seinän kaikille avoimet kommentit ovat julkisia, niitä saa sitaattioikeuden perusteella lainata, kunhan ilmoittaa lähteen.

Kirjoitan omassa blogissani paitsi suomalaisista kirjoista, kollegoiden, jopa ystävieni kirjoista ja pyrin olemaan rehellinen silläkin uhalla, että joku alkaa inhota minua. Pidän kirjablogeja tärkeinä, koska kirjallisuuskritiikille on perinteisissä viestimissä aina vain vähemmän tilaa. Siksi tuntuu kurjalta lukea, että jotkut kirjabloggaajat kuvittelevat kirjailijoiden juonivan tykätessään kirjablogeista, tai kuvittelevat kirjailijoiden seuraavan blogeja vain kustantajan pakottamana. ”Tuntuu manipulaatiolta” – ihan oikeasti, mitä ihmettä?

Kommenteissa bloggaaja jatkaa: ”Välillä tuntuu todella siltä, että kirja on vaan pakollinen oheistuote, jotta päästään läpivalaisemaan sen tekijää eli huomiota haetaan tekijästä ja kirjan ei niin ole väliä. Tämä saa taas fanittamaan entistä enemmän Donna Tarttia, joka omien sanojensa mukaan ei edes hengaile muiden kirjailijoiden kanssa ja uuteen kirjaan liittyvän pakollisen läsnäolon jälkeen palaa kammioonsa. No, on tässä varmaan olemassa myös välimuotoja.”

Omasta puolestani voin sanoa, että haluaisin todella olla Donna Tarttin tai Ilkka Remeksen asemassa, siis että saisin vain kirjoittaa kirjoja, joita tuhannet lukisivat ilman, että tarvitsee olla julkisuudessa. Vihaan kaikkea julkisuutta, en pidä itseäni mitenkään merkittävänä, mutta kirjojani pidän tärkeinä. Usein tunnen julkisuuden takia fyysistä pahoinvointia, minua oksettaa ja etoo se, että pitää olla esillä, eikä pelkkä hyvä kirja riitä. Tuntuu kohtuuttomalta, että kirjabloggaaja hyökkää sen takia kirjailijoiden kimppuun. Mitkä mahdollisuudet suomalaisella kirjailijalla on päästä Tarttin asemaan? Niitä mahdollisuuksia ei ole, koska kirjoitamme kielialueella, joka on mikroskooppisen pieni verrattuna angloamerikkalaisen bestselleristin markkina-alueeseen.

Bloggausta seuraavassa keskustelussa otetaan faktana, että kustantajat käskevät kirjailijansa kommentoimaan kirjablogeja. Sellaista ei oikeasti tapahdu.

Armoa, kiitos.

Kommentit
  1. 1

    Anna-Riikka Carlson sanoo

    Onpa kiinnostavaa keskustelua!

    Kustantajana on pakko kommentoida tätä:

    ”En kuitenkaan pääse eroon ajatuksesta, että kirjailijan tarkoitusperät saattavat olla myös vähemmän jalot. Ehkä hän tykkäilee, koska kustantaja on kehottanut häntä tekemään niin ja/tai hän uskoo, että tykkäämällä hän saa kirjabloggarin kirjoittamaan muistakin teoksistaan. Ei tunnu mukavalta. Tuntuu manipulaatiolta.”

    Kukaan kustantaja ei ota kantaa siihen, mistä kirjailijoiden kannattaisi tykätä ja mistä ei. Emme me edes tietäisi sellaista, saatikka että ikinä puuttuisimme aikuisten ihmisten mielipiteisiin. Moni kirjailija kaipaa neuvoja sen suhteen, miten omaa kirjaa voisi tuoda sosiaalisessa mediassa esille. Osa kokee sen luontevaksi, osa todella vaikeaksi. Yritämme rohkaista ja tukea mutta emme ikinä painostaa tai pakottaa. Kirjailijan ja kustantajan välinen luottamuksellinen suhde on arvokkainta, mitä kustantamolla on. Se voi kuulostaa juhlapuheelta mutta se on myös ihan konkreettista tekemistä ja tukemista, aika usein kellon ympäri. Siihen ei kuulu minkäänlainen manipulaatio tai manipulaatioon kannustaminen.

    Jos olisin itse kirjailija, tykkäisin ihan varmasti kaikista kirjoituksista, joissa kirjastani on pidetty. Varmasti myös niistä, joista siitä ei ole pidetty. Uskoisin iloitsevani pelkästään siitä, että kirjasta on kirjoitettu ja että se on herättänyt joitain ajatuksia ja tunteita. Eikö tämä ole vain inhimillistä? Eikö kaikki halua palautetta tekemisistään? Pääministerikin myönsi viime viikolla olevansa perso kehuille, mikä on toki ihan toinen tarina.

    Miksi kirjailija ja kustantaja eivät saisi toivoa, että kaikki näkyvyys (henkilöhaastattelut, tykkäämiset, esiintymiset) lisäisi myös kiinnostusta itse kirjaa kohtaan? Ja ehkä lisäisi vähän myyntiäkin?

    Kirjojen myynti on laskenut rajusti viime vuosina ja alalta on hävinnyt kymmeniä työpaikkoja viime vuosinakin. Sille on etsitty syitä monelta taholta, ja syitä toki riittääkin. En ala niitä tässä luettelemaan eikä minulla mitään lopullista totuutta tietenkään olekaan. Joskus vain tulee mietittyä, että onkohan missään muussa maassa tällaista tilannetta, että kustantamoja syytetään liiallisesta kaupallisuudesta ja markkinointihenkisyydestä ja kirjailijoita liiallisesta esilläolosta. Kustantaminen on liiketoimintaa, ja suurin osa kirjailijoista elää hyvin pienillä tuloilla. Eikö meidän, kustantamojen etupäässä mutta kirjailijoiden myös, miettiä, mikä kaikki edistää kirjojen myyntiä?

    Olin pitkään pienessä kustantamossa töissä ja nyt isommassa talossa. Työ itsessään on hyvin samankaltaista mutta yksi suuri ero on ollut selvä alusta asti. Se mikä pienessä oli monien mielestä ihailtavaa ja sympaattista, on yhtäkkiä isossa liian kaupallista tai liian jotain (Julkaisemme monien mielestä liian vähän jotain, liian paljon jotain, tuomme liikaa esille jotain, emme panosta riittävästi johonkin jne.) Ehkä Suomessa pieni on sympaattista ja iso vähän epäilyttävää, etenkin suuret ilmiöt. Sellaisten perässä juokseminen on jopa halveksittavaa. En tiedä, nämä ovat täysin keskeneräisiä ajatuksia.

    Kirjoitin näin pitkästi siksi, että tiedän monen kirjailijan pahoittavan mielensä, jos heitä täytyy vielä alkaa varoa tykkäämisiään. Heillä riittää haasteita ihan riittämiin. Heidän työnsä on julkista, sitä on aina jokin arvioimassa ja kommentoimassa. Tämän he ovat toki tienneet kirjailijoiksi ryhtyessään. Mutta annetaan kirjailijoiden sentään tykätä mistä haluavat joohan! Ja kustantajien myös.

    Suomessa on ihmeellisen epäluuloinen ilmapiiri monessa asiassa juuri nyt. Parhaiten sitä vastaan voisi taistella osoittamalla tykkäämisensä aidosti ja tykkäämättömyytensä tyylikkäästi. Ja sydämiäkin täytyy uskaltaa käyttää spontaanisti. Niistä häviää tunne, jos alkaa miettiä, että nyt joku jossain luulee, että tähän liittyy jotakin… mitä?

    Juutuin nyt tähän yhteen kohtaan, vaikka keskustelussa vilisee kaikkea paljon kiinnostavampaakin. Kiitos siis vielä keskustelusta ja pahoitteluni, että lyhyeksi tarkoitetusta kommentista tulikin näin pitkä tilitys : ) Kirjoitin tämän ihan hyvällä mielellä, ja siis siksi, että sellainen säilyisi kirjailijoillakin.

  2. 2

    sanoo

    Kirjabloggaajana voin rehellisesti sanoa, etten ikinä ole miettinyt kirjoittaessani (jälkeen päin kyllä), tykkääkö kirjailija postauksestani vai ei; käytöstapoja tosin yritän noudattaa, ja kurjista en edes kirjoita (vahva kannanotto, tai sitten en vain ole törmännyt ao. kirjaan), joten tuo kissahiirileikki on minulle todella vieras ajatus – ja luulen, että samoin monelle kirjanrakastajalle ja bloggaajalle. Ompun upeat bloggaukset muistaen luulen, että hän provosoi tahallaan. Liiasta kaupallisuudesta kirja-alaa ei ainakaan voi syyttää, päinvastoin! Enemmän tykkäämisiä, näkyvyyttä, glamouria ja punaista mattoa, niin suurta yleisöäkin alkaa kiinnostaa… Minulle tärkeämpää on se, että ihmiset ylipäänsä lukevat ja pitävät sitä tärkeänä, kuin se, mitä he mistäkin kirjasta ajattelevat. Koska lukeminen ilman muuta herättää ajatuksia ja kytkee aivosoluja yhteen tavalla, josta ihmiselle on varmasti hyötyä, niin monin tavoin. Ja mitä kustantajilla on tämän kanssa tekemistä – tiedän kyllä, mutta aika kaukaista noin tavislukijan kannalta. Ennen kirjablogia en edes kiinnittänyt moiseen seikkaan huomiota, eikä lukijan tarvitsekaan. Kirjailijan rooli toki on muuttunut näkyvämmäksi ja myyntiä näkyvyys varmasti edistää, etenkin niiden keskuudessa, jotka eivät seuraa tarkasti ilmestyviä kirjoja, kuten kirjabloggarit tekevät. Mutta ei näkyvyys tee kirjasta hyvää tai huonoa. Markkinoinnilla näkyvyyttä voi kasvattaa ja pitääkin, mutta alaa seuraavat tietävät kyllä julkaistut kirjat ja nostavat esiin, mitä nostavat. Kustantamojen ensisijainen vastuu on siinä, mitä julkaistaan. Kriitikkojen vastuu on arvioida ”virallisesti”, kirjablogien epävirallisesti. Kirjakauppojen vastuu on myydä. Lukijoiden vastuu on olla kiinnostunut, hankkia kirjoja ja lukea niitä – ehkä myös kritiikkejä ja kirjablogeja, toivon.

  3. 3

    sanoo

    Alkoi aivan ahdistaa, kun luki tämän kirjoituksen. Miten kukaan kirjoja lukeva saati sitten niistä kirjoittava voi suhtautua kirjailijoihin noin? Suomessa kirjailijan on niin vaikea saada teoksilleen tarvittavaa näkyvyyttä ja myyntiä, joten soisin kirjailijoille kaikki mahdolliset keinot lisätä näkyvyyttä. En pysty lainkaan samaistumaan tuon bloggaajan ajatteluun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *