Fiksua viihdettä

Näyttökuva 2017-08-31 kello 15.37.54

Liane Moriarty: Big Little Lies (Penguin, 2014)

Hyvä aviomies (suom. Helene Bützow, WSOY, 2014, alk. The Husband’s Secret)

Olen vähän huono katsomaan sarjoja. Minulla ei ole hajuakaan, mistä monet suosikkisarjat kuten Game of Thrones kertovat. Kesällä kuitenkin katsoin HBO:n sarjan Big Little Lies. Se johtui vain siitä, että sarjassa esiintyy tyttöihastukseni Shailene Woodley. Shailene on ihana ekohippi, joka tekee itse sampoonsa ja joutui putkaan vastustettuaan Dakotan öljyputkea, joka olisi tärvellyt intiaanien maat. Ja hän oli mahtava Outolintu-elokuvissa.

Big Little Lies oli minusta ärsyttävä sarja, mutta sen outo, melankolinen tunnelma piti otteessaan. Ärsyttävää oli se, että henkilöhahmojen vauraus oli liioiteltua. Lisäksi sarjassa oli visuaalisia maneereja, jotka hiersivät, kuten kultaisen, hehkuvan valon änkeminen joka toiseen kohtaukseen. Tykkäsin kuitenkin sarjasta niin paljon, että luin kirjankin johon se pohjautuu. Kirjasta pidin paljon enemmän kuin sarjasta. Sarja tapahtuu Yhdysvalloissa, kirja Australiassa. Kirja oli realistisempi. Esimerkiksi Madeleinen mies on freelance-toimittaja ja perheellä on tavallinen talo sekä rahahuolia – ei sellaista loistolukaalia kuin sarjassa. Celeste ja Perry ovat ainoita, jotka ovat erittäin rikkaita ja asuvat upeassa talossa. Myös koulu tuntuu romaanissa realistisemmalta, koska se on kunnallinen oppilaitos. Vanhemmissa on enemmän erilaisia tyyppejä, putkimiehistä raharikkaisiin.

Sarjaan on lisätty paljon kohtauksia – esimerkiksi Renatan näkökulmaa ei romaanissa ole. Silti romaani tuntui minusta syvällisemmältä. Moriarty kirjoittaa mustanpuhuvaa viihdettä, joka käsittelee myös vakavia asioita, tässä kirjassa parisuhdeväkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Romaanissa Celesten, siis pahoinpidellyn vaimon, näkökulma oli syvällisempi kuin sarjassa. Romaani on ilmestynyt suomeksi nimellä Mustat valkeat valheet (suom. Helene Bützow, WSOY, 2015).

Ennen tätä romaania luin toisen Moriartyn romaanin nimeltään Hyvä aviomies. Romaani kertoo kotiäidistä ja Tupperware-supermyyjästä Ceciliasta, joka saa yllättäen tietää, että hänen täydellisellä aviomiehellään on kamala salaisuus. Cecilian tarinaan lomittuvat kahden naisen kokemukset: iäkäs Rachel ei ole koskaan päässyt yli tyttärensä murhasta, Tess taas pakenee samoille kulmille pettävää aviomiestään. Alussa vaikuttaa, ettei naisilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta tarinan kuluessa heidän kohtalonsa törmäävät. Jossain kirjastoissa Hyvä aviomies on luokiteltu rikoskirjallisuuteen, ja juonen rakentelussa onkin dekkarimaisuutta. Kirjasta on suunnittella leffa, jossa Blake Lively esittää Ceciliaa.

Nämä kaksi romaania edustavat älykästä chick litiä, ainakin jos chick lit voi kertoa myös perheenäideistä. Hen litiä? Romaanit on helppo lukea, mutta niissä on viisautta. Moriartyn huumori lämmittää ja notkahtaa välillä mustanpuhuvaksi. Lapsia kirjailija kuvaa erityisen hyvin.

Big Little Lies -sarjassa ja erityisesti romaanissa riemastutti Madeleine Martha MacKenzie, kolmen lapsen kipakka ja topakka äiti, joka on kaiken aikaa äkäinen, mutta silti hyväsydäminen ystävä. Mainio tyyppi!

Taiteiden yön talkoot

Näyttökuva 2017-08-25 kello 16.25.29

Helsingin kirjailijat ry järjesti Taiteiden yönä perinteisen kirjallisuuskeskustelutapahtuman kirjailijatalo Villa Kivessä. Tällä kertaa teemana oli Kirjallisuuden Suomi 100 – paneelikeskusteluissa käsiteltiin eri aikakausia ja ilmiöitä. Viime vuonna yleisöä oli todella paljon, mietimme johtuiko se siitä, että esiintyjäksi oli saatu Kirsi Kunnas. Vähän jännitti, miten yleisö löytää tapahtumaan tänä vuonna. Kuulijoita oli vähintään yhtä paljon kuin viime vuonna! Ihanaa, että kirjallisuus kiinnostaa.

Näyttökuva 2017-08-25 kello 16.23.35

Pia Pesonen ja Susinukke Kosola keskustelevat kirjallisuuden kapinasta ennen ja nyt.

Eräs ystäväni kommentoi, että yleisö ei varmaan tajua, miten paljon kulttuuritapahtumissa tehdään talkoohommia. Totta! Kaupalliset puljut voivat varmaan palkata tapahtumajärjestäjän ja pitopalvelun, mutta taide- ja kulttuurialalla kaikki tehdään itse, huonekalujen roudaamisesta alkaen. Kipittelin välillä Villa Kiven eri kerroksissa etsimässä lisää tuoleja katsomoon. Talkoohommiin kuului myös tiedottamista, somettamista, esiintyjistä huolehtimista, tiskien siivousta, roskien keräämistä, taksien tilaamista ja muuta glamöröösiä. Kirjallisuusalalla ei onneksi tarvitse roudata suuria instrumentteja, äänentoistolaitteet Villa Kivessä on omasta takaa.

Näyttökuva 2017-08-25 kello 16.33.20

Café Violan ruokakoju tarjoili herkkuja pihassa. Onneksi sääkin suosi.

Talkootöissä puurtaminen kannattaa (henkisesti), sillä tämäkin tilaisuus oli lämminhenkinen, yleisö ihanaa ja esiintyjät viisaita. Tuntuu hienolta, kun tavalliset kirjallisuudenystävät tulevat kiittelemään ja kehumaan ohjelmaa.

Ensi vuonna uudestaan!

Kuvat J.Pekka Mäkelä

Hauskasti kuolemasta

Näyttökuva 2017-08-18 kello 10.41.27

Anna-Leena Härkönen:Valomerkki (Otava, 2017)

Ihana nähä! (Otava, 2015)

Kaikki oikein (Otava, 2014)

Laskeva neitsyt (Otava, 2013)

Kauhun tasapaino (Otava, 1999)

Minulla on ollut loppukesän ajan päällä Anna-Leena Härkönen -putki. Uusin romaani Valomerkki kertoo keski-ikäisestä kirjailijasta Anitasta, joka haluaa kuolla. Aina kun Anitan pitää ryhtyä paahtamaan uutta romaania, hän vajoaa syvään masennukseen. Kirjoittaminen tuntuu vastenmieliseltä ja uuvuttavalta, Anita nukkuu pitkiä päiväunia, hänestä tuntuu lamaannuttavalta, että loppuelämä on kirjoittamista. Anita alkaa uneksia eutanasiasta.

Kirjassa ei ole varsinaista juonta, luvut kuvaavat Anitan työpäiviä sekä kirja-alan kiemuroita. Aviomies on kärsivällinen ja tasainen tyyppi, Anita tuittuilee ja vaipuu epätoivoon. Aikuinen tytär suhtautuu äitinsä masennukseen lämpimän etäisyyden takaa. Juonettomuudesta huolimatta romaanissa on väkevä imu.

Härkönen kuvaa Anitan masennusta erittäin osuvasti ja todentuntuisesti. Kaikki on hyvin, ja silti mikään ei ole hyvin. Anita työstää masennustaan, kuolemantoiveitaan ja omaa taiteilijuuttaan karskilla mustalla huumorilla. Valomerkki ei siis ole teemastaan huolimatta synkeä, vaan hauska.

Kaikki oikein kertoo tavallisesta pariskunnasta, Eevistä ja Karista, jotka saavat lotossa päävoiton, monta miljoonaa euroa. Voiton myötä elämä ei muutukaan paratiisiksi. Parisuhteen kipukohdat puhkeavat, Kari alkaa käyttää enemmän alkoholia ja Eevin työpaikalla suhtaudutaan häneen ynseästi. Ystävät ja omaiset eivät osaa enää suhtautua pariskuntaan luontevasti, hehän ovat nyt niitä, superrikkaita. Mitään raharuhtinaitten seurapiiriä Eevillä ja Karilla ei tietenkään ole, ja he jäävät aika yksin.

Pidin romaanista todella paljon. Eevin ja Karin tarina kuvittaa hyvin, millainen kriisi lottovoitto voi olla. Härkösen räväkkä huumori on tässä romaanissa erityisen nautittavaa. Henkilöhahmojen välejä kuvataan taitavasti. Tässäkin romaanissa on vahva imu – oli pakko lukea yötä myöten.

Ihana nähä!, Laskeva neitsyt ja Kauhun tasapaino sisältävät Härkösen kolumneja eri lehdistä. Tykkään Härkösen kolumneista kuin hullu puurosta. Lyhyissä teksteissä on paljon oivalluksia ja huumoria, usein mustanpuhuvaa. Härkönen pamauttaa julki mielipiteitä, joita moni ei uskalla sanoa ääneen. Myös kieli on herkullista. Hauska nähdä, että jokin kolumnissa pilkahtanut oivallus tulee uudestaan esiin kahdessa viimeisimmässä romaanissa.

Viime aikoina minua on kiinnostanut paljon huumorikirjoittaminen. Se on todella vaikea laji, ja ihailen Anna-Leena Härköstä humoristina kovasti. Hänen huumorinsa on moniulotteista, se syntyy rytmittämisestä, kielestä ja oivalluksista. Huumori ei kuitenkaan ole pinnallista, parhaimmillaan se ravistelee lukijaa.

Valomerkkiä lukuunottamatta luin teokset kaupunginkirjaston e-kirjoina. Ikävä kyllä ne eivät ainakaan pädillä toimineet kunnolla. Usein sivun ylä- ja alalaidasta jäi puuttumaan rivejä.

Näyttökuva 2017-08-18 kello 10.42.49