Darwin ja riikinkukon pyrstö

Skannaus 641

 

En hirveästi pidä useimmista taloustöistä. Olisi niin paljon mukavampaa lukea kirjaa. Yhden aikuisen perheessä hommaa piisaa uupumukseen asti – tilannetta helpotti huomattavasti, kun keksin alkaa kuunnella kotitöitä tehdessä BBC:n radio-ohjelmia. Astianpesukoneemme on ollut rikki jo kuukausia, mutta käsin tiskaaminenkin on siedettävää, kun voi samalla kuunnella kiinnostavia ohjelmia. (Lapsuudessani muuten ennustettiin, että vuonna 2000 kaikilla perheenäideillä on robotti, joka hoitaa kotitaloustyöt. Odottelen edelleen.)

BBC:ltä löytyy loputtomiin kiinnostavia ohjelmia. Viime aikoina olen kuunnellut sarjaa A History of Ideas. Se on yhteistyössä avoimen yliopiston kanssa toteutettu sarja kymmenen minuutin keskusteluita, joissa eri alojen asiantuntijat paneutuvat milloin mihinkin aiheeseen. Esimerkiksi:

*Miten työkalut ovat vaikuttaneet evoluution (enpä ollut tullut ajatelleeksi, miten tärkeä keksintö neula on ollut!)?

*Muuttaako digikulttuuri aivojan rakennetta?

*Mitä Wittgenstein olisi sanonut Blade Runnerista?

*Mitä Seneca ajatteli kuolemantuomionsa jälkeen?

*Miten Carl von Linnén ajatukset simpansseista vaikuttivat rasismin kehitykseen?

*Mitä on moraali?

*Miten käsitys kauneudesta kehittyy?

*Voiko Straussin ja Wagnerin musiikista nauttia, vaikka he olivat natsien suosiossa?

Skannaus 640

 

Tänään silittäessä (siitä hommasta tosin tykkään kuin hullu puurosta – silitän joka ikinen päivä!) opin esimerkiksi, että riikinkukon pyrstö aiheutti Charles Darwinille kosolti päänvaivaa. Kuuntelin myös ohjelman Ayn Randista, jonka mielestä ainoa järkevä elämänasenne oli itsekkyys. Koska itse uskon lähimmäisenrakkauden ja yhteisöllisyyden voimaan, ajatus oli hätkähdyttävä ja ajattelin lukea siitä myöhemmin lisää. Kuuntelin myös ohjelman Max Weberistä ja protestanttisesta työmoraalista. Se sai miettimään, että jos ennen lunastettiin taivaspaikka kovalla työnteolla, miksi töitä paiskitaan edelleen hullun lailla, vaikka harva usko Taivaan valtakuntaan.

Skannaus 638

Ohjelmat löytyvät täältä.

(Kuvitus: Emännän tietokirja, Otava, 1935)

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *