”Aikuinen on vasta sitten, kun on harrastanut seksiä”

En ole vapputunnelmissa, vaan vähän alakuloinen. Olen tehnyt taustatutkimusta yksinäisyydestä, tällä kertaa aikuisista neitsyistä. Luin uudelleen Joanna Palménin hyvän artikkelin aiheesta (täällä). Suomessa arvioidaan olevan satatuhatta aikuista, jotka eivät ole koskaan harrastaneet seksiä. Osa heistä on tietysti aseksuaaleja ja osa ei varmasti muuten vaan näe tilanteessa ongelmaa. Silti täytyy olla kymmeniätuhansia ihmisiä, jotka eivät ole harrastaneet seksiä, vaikka haluaisivat.

Nämä ihmiset eivät juuri avaudu muille tilanteestaan, eivät välttämättä edes läheisille ystäville. Asia on tabu. Moni varmasti häpeää neitsyyttään, mielestäni aiheetta. Yksinäisyys on lisääntynyt huomattavasti, joten onko ihme, jos niin moni ei löydä kumppania, jonka kanssa harrastaisi seksiä? Samalla joka tuutista toitotetaan seksiä. Samaan aikaan annetaan ymmärtää, että on väärin, jos kumppaneita on liikaa, mutta sekään ei ole hyvä, jos heitä ei ole ollenkaan. Aikuinen neitsyt ei oikeasti ole aikuinen, joku älypää kiljui nettikeskustelussa (josta otsikon lainaus). Parisuhteessa pitäisi olla kamalasti seksiä, toisaalta naimisiin ei saisi mennä koskemattomana, tulee nimittäin ongelmia, jos ei ensin harjoittele. Nainen ei saisi loikata sänkyyn jos ei mukana ole tunnetta, toisaalta aikuisia naispuolisia neitsyitä neuvotaan iskemään baarista joku vaan, jotta pääsevät asiasta eroon. Naiset eivät saisi olla nirsoja, mutta kaikille ei saa antaa. Jos mies on aikuisena neitsyt niin siitä vaan maksulliselle naiselle. Ekakerta ei kai saisi olla miehelle tunteikas kokemus.

Näyttökuva 2016-04-29 kello 17.04.20

Tuntuu että moni suhtautuu seksiin kuin pottatreeniin: totta kai se onnistuu tuosta vaan, jollei sitten ole jotenkin sairas tai muuten viallinen. Tietyssä iässä normaali lapsi on päässyt vaipoista ja samoin normaali aikuinen on ollut yhdynnässä viimeistään 21-vuotiaana. Joidenkin mielestä on kamalan huvittavaa, että nelikymppinen voi olla vielä neitsyt. Ei ihme, jos aikuiset neitsyet eivät halua puhua tilanteestaan. Samaan aikaan nettipalstoilla varsinkin miehet harkitsevat itsemurhaa yksinäisyyden takia. Eräällä itsemurhakandidaatilla oli kyllä ollut seksiä, nimittäin parikymmentä vuotta sitten. Hän ei nähnyt mitään mahdollisuutta, että tilanne paranisi. Toinen yksinäinen kirjoitti, että ”aikoo suorittaa elämän loppuun”.

Satatuhatta aikuista neitsyttä on melkoinen määrä. Muuten vain yksinäisiä on Suomessa moninverroin enemmän. Miksi ihmeessä ihmiset eivät kykene kohtaamaan toisiaan? Miksi jätämme jotkut ihmiset yksin? Luin taannoin henkilöstä, joka ei voi liittyä Facebookiin, koska muilla on siellä viisisataa ”kaveria”, mutta hän ei saisi kokoon edes yhtä. Samaan aikaan olen tälläkin viikolla törmännyt sekä netissä että henkilökohtaisessa kanssakäymisessä inhottavaan ilkeilyyn. Liityin ryhmään, jonka nimessä oli sana rento, mutta keskusteluissa ihmiset vetivät toisiaan verbaalisesti turpaan niin että rutisi. Kriitikkona itseään pitävä henkilö peräänkuulutti kirjallisuuskritiikkiin ”viihdyttävää ilkeyttä” ja kirjoitti sen jälkeen kirjallisuuskritiikin, joka sai minut melkein itkemään, eikä kyse edes ollut omasta kirjasta.

Ilkeys ei ole koskaan viihdyttävää. Se on epäinhimillistä ja epä-älyllistä. Maailma tarvitsee lisää armeliaisuutta.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *