Lasiaarteita

Näyttökuva 2017-09-29 kello 12.03.18

Maailmassa on liikaa tavaraa. Siksi roskalavoilta löytyy aarteita. Riihimäen lasin lantrinkipullo on Erkkitapio Siiraisen suunnittelema. En tiedä, kerääkö näitä kukaan. Mieleen tulee heti 1970-luvun ravintola, jossa pöytään saa giniä drinkkilasissa ja vihreän latrinkipullon. Vihreä väri on tosi kaunis.

Näyttökuva 2017-09-29 kello 12.03.05

Minulla on jo ennestään neuvostoeestiläistä tarbeklaasia, sekä puristelasia että hiekkapuhallettua. Tämä hento roosa on suosikkivärini. Näitä ruutukuvioisia astioita olen nähnyt Fidassa 12 euron hintaan. Tyylikäs kippo!

1920-luvun Helsinkiä

Näyttökuva 2017-09-25 kello 9.36.56

Arvi Kivimaa: Viheriöivä risti (Otava, 1939)

Maalaistalossa Itä-Hämeessä kasvanut Leo opiskelee Helsingissä lääkäriksi. Leskiäiti on jäänyt yksin hoitamaan tilaa pehtoorinsa Killen kanssa. Leo tuntee kaupungissa irrallisuutta. Raha on tiukassa, on vaikea löytää asuntoa. Leo löytää alivuokralaishuoneen, käy ilmi, että vuokraisännän vaimo on kuollut täysin yllättäen. Mies ei osaa käsitellä suruaan, eikä Leo tiedä, miten auttaisi.

Opiskellessaan kirjastossa Leo kiinnittää huomiota iloiseen opiskelijatyttöön. Hän on Leena, joka asuu vanhan sukulaistädin luona Hietalahdessa. Suullisen tentin päätteeksi arvostettu professori kutsuu Leon huvilalleen saaristoon – illanvietossa Leo törmää Leenaan, ja se on menoa.

Arvi Kivimaa oli monipuolinen runoilija ja romaanikirjailija, joka toimi myös teatterinjohtajana ja kirjoitti näytelmiä. Viheriöivän ristin jälkeen hän kirjoitti vielä yhden romaanin. Viheriöivän ristin tapahtumien taustalla näkyy yhteiskunnan muutos. Tyytymättömyys kasvaa maaseudulla ja talonpoikaismarssi valtaa Helsingin keskustan. Jotkut Leon tuttavat liittyvät lapualaisiin. Leo itse pysyy irrallaan yhteiskunnallisista virtauksista ja muustakin, Leenaa lukuunottamatta.

Halusin lukea tämän romaanin ajankuvan takia. Romaani on todella viehättävä. Leon ja Leenan romanttinen kohtaaminen saaressa on yli-ihana ja muutenkin suhdetta kuvataan kauniisti. Henkilöhahmot pariskunnan vauvaa myöten on kuvattu täyteläisesti. Kivimaan tapa kuvata luontoa, maisemia ja tunnelmia on erittäin kaunis.

Nykylukijan näkökulmasta ainoa vieraannuttava seikka on aikakaudelle tyypillinen paatostelu. Tuntemuksia, varsinkin menetyksiä, kuvataan valtavalla paatoksella, teatraalisesti. Se tuntuu nykylukijasta oudolta. Teatraalisuus kuitenkin kuuluu ajankuvaan ja sen vastapainona on paljon maanläheisiä kohtauksia. Pariskunnan vaatimattomat häät on kuvattu koskettavasti.

Varsinaista juonta romaanissa ei ole, mutta siinä on hyvä imu, joka piti otteessaan. Olin perinjuurin ihastunut tähän kirjaan.