Tosi-tv:tä kirjallisuudessa

Näyttökuva 2016-05-26 kello 23.05.12

Kevään viimeisellä kirjaklubilla Dubrovnikissa esiteltiin uutuuksia. Kiinnostukseni herätti erityisesti esikoiskirjailija Piia Leinon romaani Ruma kassa (Johnny Kniga). Romaani kertoo Sariannasta, joka päätyy Thaimaassa kuvattavaan tosi-tv-sarjaan Kaunottaret ja hirviöt. Olen jo pitempään miettinyt, että tosi-tv-maailma sopisi hyvin romaanin aiheeksi. Kirjailija kertoi aiheestaan kiinnostavasti: tosi-tv kiehtoo, koska siinä käsitellään oikeita tunteita ja autetaan miettimään niitä, kuten Ensitreffit alttarilla -sarjassa, jossa on mukana asiantuntijoita. Tosi-tv perustuu osallistujien oikeiden tunteiden hyödyntämiselle.

Näyttökuva 2016-05-27 kello 9.04.30

Johnny Knigan Jaakko Pietiläinen haastattelee Piia Leinoa

Olen samaa mieltä Piia Leinon kanssa siitä, että tosi-tv ei sinällään ole kelvotonta. On hassua, että lajityyppiä edelleen kauhistellaan ja paheksutaan. On myös kiehtovaa, että meillä on julkkiksia, jotka ovat oikeastaan aikuistuneet erilaisiin ohjelmiin osallistuessaan, he ovat siis eläneet osan elämästään televisiossa. Miltähän tuntuu, kun omista tekemisistä on olemassa samaan aikaan oikea versio ja televisioon käsikirjoitettu versio?

Rumaa kassaa kehuttiin tosi hauskaksi – Suomessa ei ole koskaan liikaa huumorikirjallisuutta!

Myös Laura Lähteenmäen romaani Korkea aika herätti mielenkiinnon. Kirjailija kertoi, että romaani käsittelee mm. auttamista, auttajan uupumista, omasta vähästä antamista ja huolehtimista.

Näyttökuva 2016-05-27 kello 9.43.32

Pauliina Vanhatalo kertoo kirjastaan, Tammen Hannu Harju haastattelee

Veera Vaahtera on kirjailija Pauliina Vanhatalon alter ego, chicklit-kirjailija. Uutuus Kevyesti kipsissä (Tammi) kertoo lukutoukasta, joka joutuu kohtaamaan oikean maailman. Teos kuulosti hauskalta. Kirjailijan monipuolisuutta ei voi kuin ihailla: Vanhatalo on kirjoittanut vakavia romaaneja esimerksi kohtukuolemasta, omakohtaisen masennuskertomuksen Keskivaikea vuosi ja siinä sivussa tipukirjallisuutta!

Näyttökuva 2016-05-27 kello 9.45.22

Suomalaisten chicklit-kirjojen kannet kyllä vähän harmittavat. Miksi niissä on aina kuvapankkikuva? Angloamerikkalaisen chicklitin tunnistaa hauskoista piirroskansista – ehkä Suomessa pelätään, että ne ovat lastenkirjamaisia? Lapsekkaita piirroskansia on alkanut esiintyä vakavimmissakin romaaneissa, ainakin Britanniassa.

Näyttökuva 2016-05-27 kello 9.46.35

Hauskaa, että tilaisuudessa esiteltiin myös aivan erilainen teos, Kai Vaalion sarjakuvamatkapäiväkirja Zombailut – tummaa paahtoa (Johnny Kniga). Tekijä kertoi harrastavansa rinkkamatkailua yksin, koska silloin tutustuu uusiin ihmisiin ja pääsee paremmin sisälle kulttuuriin.

Taustalla näkyvä Inga Röningin Unisammakko on humoristinen kuvaus vauva-arjesta.

Kaksi karvahattua

Kerään kaikenlaisia lappuja, joista voi olla hyötyä fiktion luomisessa. Tämä pesänselvitys vuodelta 1963 on kiehtova. Vainaja ei ole ollut köyhä, koska hänellä oli talletuksia ja peräti kaksi karvalakkia. Silti irtaimistoluettelo on jollain tapaa liikuttava, kun ajattelee, miten mielettömät tavaravuoret useimmilla nykysuomalaisilla on kodissaan.

Näyttökuva 2016-05-25 kello 13.24.46

Tällä vainajalla meni paremmin kuin toisella, jonka omistama irtaimisto määriteltiin pesänselvityksessä ”kaatopaikkatavaraksi”. Hatuillakin on sentään ollut arvoa 1 mk/kpl.

Tulossa kiehtovia tarinoita

Näyttökuva 2016-05-20 kello 11.43.59

Kustannusjohtaja Anna Baijars haastattelee esikoiskirjailija Inkeri Markkulaa.

Olin eilen kuulemassa Gummeruksen ensi syksyn kirjoista. Varsinkin esikoiset kuulostivat kiinnostavilta. Inkeri Markkulan Kaksi ihmistä minuutissa kertoo malariatutkijasta, joka päätyy malariaklinikalle Pohjois-Thaimaahan. Romaani käsittelee myös perheen sisäistä adoptiota. Kirjasta lisää täällä.

Näyttökuva 2016-05-20 kello 11.43.29

Minna Rytisalon esikoinen Lempi kertoo Lapin sodasta. Viljami joutuu jättämään vaimon ja lapsen ja lähtemään rintamalle. Rytisalo on syntynyt Sodankylässä ja asuu Kuusamossa. Hauskaa, että saadaan lisää vastavoimaa kirjallisuusmaailman Helsinki-keskeisyydelle! Kirjasta enemmän täällä.

Näyttökuva 2016-05-20 kello 11.43.00

Suomentaja Lotta Toivanen esittelee Muriel Barberyn romaania. Yleisössä pantiin merkille, että kirjailija ja suomentaja ovat samannäköiset!

Melkein inhosin Muriel Barberyn bestselleriä Siilin eleganssi, se jäi minulta kesken. Syksyn uutuus Haltijaelämää sen sijaan vaikuttaa niin kiehtovalta, että olen valmis antamaan kirjailijalle uuden mahdollisuuden. Kuvaus kustantajan sivuilta:

”Pienessä burgundilaiskylässä asuva Maria-tyttö oivaltaa, että hänellä on erityinen lahja: hän osaa puhua puille, kiville ja kannoille; hän ymmärtää, mitä kukat kertovat. Satojen kilometrien päässä Italiassa kymmenvuotias Clara soittaa pianoa ylimaallisen kauniisti, ja hänet lähetetään maaseudun rauhasta ruhtinaitten Roomaan kehittämään taitojaan. Yliluonnolliset lahjat johdattavat nämä kaksi löytölasta yhteyteen elämää suurempien voimien kanssa. Jos he löytävät toisensa, voi maailmankin tulevaisuus olla toinen.”

Lisää syksyn kirjoista täältä.

Näyttökuva 2016-05-20 kello 11.40.48

Kotiin lähtiessä Helsinki kylpi kauniissa kevätvalossa.