”Aikuinen on vasta sitten, kun on harrastanut seksiä”

En ole vapputunnelmissa, vaan vähän alakuloinen. Olen tehnyt taustatutkimusta yksinäisyydestä, tällä kertaa aikuisista neitsyistä. Luin uudelleen Joanna Palménin hyvän artikkelin aiheesta (täällä). Suomessa arvioidaan olevan satatuhatta aikuista, jotka eivät ole koskaan harrastaneet seksiä. Osa heistä on tietysti aseksuaaleja ja osa ei varmasti muuten vaan näe tilanteessa ongelmaa. Silti täytyy olla kymmeniätuhansia ihmisiä, jotka eivät ole harrastaneet seksiä, vaikka haluaisivat.

Nämä ihmiset eivät juuri avaudu muille tilanteestaan, eivät välttämättä edes läheisille ystäville. Asia on tabu. Moni varmasti häpeää neitsyyttään, mielestäni aiheetta. Yksinäisyys on lisääntynyt huomattavasti, joten onko ihme, jos niin moni ei löydä kumppania, jonka kanssa harrastaisi seksiä? Samalla joka tuutista toitotetaan seksiä. Samaan aikaan annetaan ymmärtää, että on väärin, jos kumppaneita on liikaa, mutta sekään ei ole hyvä, jos heitä ei ole ollenkaan. Aikuinen neitsyt ei oikeasti ole aikuinen, joku älypää kiljui nettikeskustelussa (josta otsikon lainaus). Parisuhteessa pitäisi olla kamalasti seksiä, toisaalta naimisiin ei saisi mennä koskemattomana, tulee nimittäin ongelmia, jos ei ensin harjoittele. Nainen ei saisi loikata sänkyyn jos ei mukana ole tunnetta, toisaalta aikuisia naispuolisia neitsyitä neuvotaan iskemään baarista joku vaan, jotta pääsevät asiasta eroon. Naiset eivät saisi olla nirsoja, mutta kaikille ei saa antaa. Jos mies on aikuisena neitsyt niin siitä vaan maksulliselle naiselle. Ekakerta ei kai saisi olla miehelle tunteikas kokemus.

Näyttökuva 2016-04-29 kello 17.04.20

Tuntuu että moni suhtautuu seksiin kuin pottatreeniin: totta kai se onnistuu tuosta vaan, jollei sitten ole jotenkin sairas tai muuten viallinen. Tietyssä iässä normaali lapsi on päässyt vaipoista ja samoin normaali aikuinen on ollut yhdynnässä viimeistään 21-vuotiaana. Joidenkin mielestä on kamalan huvittavaa, että nelikymppinen voi olla vielä neitsyt. Ei ihme, jos aikuiset neitsyet eivät halua puhua tilanteestaan. Samaan aikaan nettipalstoilla varsinkin miehet harkitsevat itsemurhaa yksinäisyyden takia. Eräällä itsemurhakandidaatilla oli kyllä ollut seksiä, nimittäin parikymmentä vuotta sitten. Hän ei nähnyt mitään mahdollisuutta, että tilanne paranisi. Toinen yksinäinen kirjoitti, että ”aikoo suorittaa elämän loppuun”.

Satatuhatta aikuista neitsyttä on melkoinen määrä. Muuten vain yksinäisiä on Suomessa moninverroin enemmän. Miksi ihmeessä ihmiset eivät kykene kohtaamaan toisiaan? Miksi jätämme jotkut ihmiset yksin? Luin taannoin henkilöstä, joka ei voi liittyä Facebookiin, koska muilla on siellä viisisataa ”kaveria”, mutta hän ei saisi kokoon edes yhtä. Samaan aikaan olen tälläkin viikolla törmännyt sekä netissä että henkilökohtaisessa kanssakäymisessä inhottavaan ilkeilyyn. Liityin ryhmään, jonka nimessä oli sana rento, mutta keskusteluissa ihmiset vetivät toisiaan verbaalisesti turpaan niin että rutisi. Kriitikkona itseään pitävä henkilö peräänkuulutti kirjallisuuskritiikkiin ”viihdyttävää ilkeyttä” ja kirjoitti sen jälkeen kirjallisuuskritiikin, joka sai minut melkein itkemään, eikä kyse edes ollut omasta kirjasta.

Ilkeys ei ole koskaan viihdyttävää. Se on epäinhimillistä ja epä-älyllistä. Maailma tarvitsee lisää armeliaisuutta.

Kikkeli on aina hassu

Olin parikymppinen ns. ”Tupolevin veljesten” korttiskandaalin aikoihin 1990. (Kikkelikortti on aivan liian leikkimielinen termi viittaamaan seksuaaliseen häirintään.) Tapaus palasi mieleen lukiessani, että Ylioppilaslehdestä lähetettiin naispuoliselle seksuaaliterapeutille seksiväline. Tuli voimakas takauma korttitapaukseen. Kortin kuva oli jo itsessään nuoren naisen näkökulmasta ahdistava, ja sen käyttäminen loukkaamiseen ja naisen ammattitaidon vähättelyyn oli suorastaan masentavaa. Kuvasta tulee edelleen ahdistunut olo.

Näyttökuva 2016-04-27 kello 13.00.10

Seksivälineen lähettäminen julkisuudesta tutulle naispuolisella terapeutille on samaa tasoa kuin Tupolev-kortti. Sillä ei ole mitään tekemistä huumorin kanssa. Seksuaalisessa häirinnässä on aina kyse vallankäytöstä. Surullisinta kuitenkin on, että tuollainen älynväläys on ylipäätään ollut kenenkään mielestä hyvä tai hauska idea. Ylioppilaslehden anteeksipyyntö oli tasoa jos sulle tuli paha mieli, niin anteex. Se saa miettimään, tajuavatko toimittajat edelleenkään tehneensä mitään väärin.

Tällaiset tempaukset, jotka tapahtuvat mediassa, eivät vaikuta vain vastaanottajaa, ne vaikuttavat myös nuoriin. Viesti on selvä: jos uskallat kertoa ajatuksiasi julkisuudessa, voit saada postissa peniksenkorvikkeen – tai pahempaa. Kun aloin miettiä, omassa tuttavapiirissänikin on paljon naispuolisia toimittajia ja kirjailijoita, jotka kokevat häirintää, huohotuspuheluista stalkkereihin ja tappouhkauksiin.

Masentavaa.

Puutavaraa pakkotyöllä

Katson ja luen kaiken Pohjois-Koreaa käsittelevän, mitä sattuu tulemaan vastaan. Eilen katsoin Yle Areenasta dokumentin pohjoiskorealaisista, jotka viedään Siperian korpiin metsähommiin. Palkkaa ei juuri makseta ja työkomennus kestää viidestä kymmeneen vuotta. Venäjä maksaa orjatyövoimasta Pohjois-Korean valtiolle ja ainakin Britannia ostaa täten tuotettua puutavaraa.

Tällaiset markkinatalouden hämäräalueet tyrmistyttävät aina. Menetelmä on verrannollinen Uzbekistanin puuvillaorjiin, jotka tosin ovat alaikäisiä. Natsi-Saksan into käyttää orjatyövoimaa on ollut pitkään tiedossa, jokin aina sitten kävi ilmi, että esimerkiksi Ikea on hyötynyt itäsaksalaisten poliittisten vankien pakkotyöpanoksesta ja samalla lihottanut DDR:n kassaa.

Näyttökuva 2016-04-24 kello 15.09.45

Kuluttajalle paljastukset jättävät avuttoman olon. Kurjuuden aallonpohja eivät siis olekaan hikipajat ja tekstiilitehtaiden tulipaloissa kuolevat halpatyöläiset, vaan orjatyövoima. Miten oikein voi taistella sitä vastaan, ettei itse tukisi pakkotyöjärjestelmiä?

Dokumentin jälkeen monikin asia jäi mietittymään: Ikea käyttää paljon siperialaista puutavaraa, mistä voin tietää, ettei meillekin myytäviin tuotteisiin ole käytetty pohjoiskorealaisten metsuriorjien työpanosta? Jos useampikin kansainvälinen yritys hyötyi DDR:n poliittisten vankien pakkotyöpanoksesta, ovatko suomalaisetkin firmat hyötyneet?