Pipo arabiaksi

Kuvankaappaus 2015-10-31 kello 10.40.19

Heather Amery, kuv. Stephen Cartwright: Tuhat sanaa arabiaksi (Nemo, 2015)

Kustantajan arvostelukappale

Arabiaa puhuu äidinkielenään yli 200 miljoonaa ihmistä. Kieltä pidetään yhtenä vaikeimmista oppia, ainakin länsimaisiin kieliin tottuneille. Ääntäminen, kirjoittaminen ja lukeminen poikkeavat eurooppalaisista kielistä – arabiaahan kirjoitetaan ja luetaan oikealta vasemmalle. Sanajärjestyskin poikkeaa suomalaisesta, verbi tulee ennen subjektia. Kirjainmerkit näyttävät tietysti suomalaiseen silmään vielä haastavimmilta kuin kyriliset aakkoset (tai minun silmääni ainakin).

Kuvankaappaus 2015-10-31 kello 10.40.02

Tuumasin, että lastenkirjan avulla voisin oppia joitakin sanoja arabiaa. Unohdin kätevästi sen tosiseikan, että lapset ovat monella tapaa nelikymppistä fiksumpia ja kielen oppiminen on heille yleensä helpompaa! Tuhat sanaa arabiaa -kirja kuuluu Nemon sarjaan, jossa on kirjoja muistakin kielistä. Kirjassa on hauska piirroskuvitus. Piirrosten viereen on kirjoitettu sanat sekä arabialaisin kirjoitusmerkein että länsimaisin kirjaimin. (En edes tiedä, ovatko arabian kirjoitusmerkit kirjaimia vai ei!) Kirjan lopulla on erikseen ääntämisohjeet ja ääntämistä voi kuunnella myös netissä.

Uskoisin, että kirja olisi erinomainen kaksikielisissä perheissä. Suomenkielisessä ympäristössä elävän lapsen olisi varmasti kiva opetella kirjasta sanoja arabiankielisen vanhempansa tai isovanhempien kanssa. Omalla kolmosluokkalaisellani on hyvä kielipää ja kirja kyllä kiinnosti, mutta tällä hetkellä pitkän ranskan opiskelussa riittää haastetta. Oma aivokapasiteetti ei tässä elämäntilanteessa (ruuhkavuodet tms) oikein riittänyt.

Kuvankaappaus 2015-10-31 kello 10.40.55

Lopulta kirja päätyi tutulle nuorelle, joka aloitti tänä syksynä arabian opinnot yliopistossa ummikkona. Hän ilostui kirjasta kovasti.

Lisäys: tuttu arabian puhuja valisti minua, että tässä kirjassa on pohjoisafrikkalaista sanastoa, jota ei välttämättä juuri muualla edes ymmärretä.

Hämärää jazzia

Kuvankaappaus 2015-10-27 kello 15.20.01

Olen tällä hetkellä ylettömän ihastunut neukkumusiikkiin! YouTubesta löytyy mitä vain. Neuvostoliittolaista jazzia, progea, progejazzia, funkia, soulia, discoa ja kaikenlaista, mikä ei oikein istu mihinkään genreen. Neuvostoliitossahan oli vain yksi levy-yhtiö, Melodija. Ilmeisesti ainakin 70-luvulla kaikenlaiset villit kokeilut olivat sallittuja – 50-luvulla jazz oli Neuvostoliitossa kiellettyä. Länsimaisia levyjä kopioitiin röntgenkuville (!!) ja jazz-levyn omistamisesta tai mustan pörssin kaupasta saattoi joutua Siperiaan. Mikähän lienee ollut syynä siihen, että 70-luvulla asenne oli melkein päinvastainen?

Kuvankaappaus 2015-10-27 kello 15.16.57 Kuvankaappaus 2015-10-27 kello 15.17.21

Lapsuudessani meillä oli paljon Melodijan LP-levyjä. Äidillä klassista, meillä lapsilla lastenlevyjä, joista jotkin eestiksi. Melodija julkaisi myös satulevyjä, joissa on välillä varsin omaperäistä taustamusiikkia ja biisejä. Äidille tuli Neuvostoliiton ainoa naistenlehti Neuvostonainen, jonka välissä oli toisinaan läpinäkyvä, pehmeä satusinkku. Sinkku pyörimään lapsille, niin äiti saa lukea lehtensä rauhassa. Lehti oli suomenkielinen, mutta satulevy oli kylläkin venäjäksi.

Kuvankaappaus 2015-10-27 kello 15.24.11

Kuvankaappaus 2015-10-27 kello 15.25.14

Melodijan levyissä oli melkoisia kansia. Kirjo on laaja, käsittämättömän hirveistä tosi upeisiin. Kunpa parhaista kansista koottaisiin kirja! Levypusseissakin oli usein hienoa graafista designia.

Kuvankaappaus 2015-10-27 kello 15.34.25 Kuvankaappaus 2015-10-27 kello 15.38.42 Kuvankaappaus 2015-10-27 kello 15.40.52 Kuvankaappaus 2015-10-27 kello 15.43.54

Neuvostoliittolainen musiikki pitää tietysti sisällään musiikkia kaikista jättiläismaahan kuuluneista valtioista, Azerbaidžanista Ossetiaan. Turkmenistanissakin kilkuteltiin 70-luvulla varsin villiä jazzia ja funkia. Alkuun pääsee Funkofunin mainiolla valikoimalla.

Kuvankaappaus 2015-10-27 kello 15.54.30 Kuvankaappaus 2015-10-27 kello 16.07.03 Kuvankaappaus 2015-10-27 kello 16.31.31 Kuvankaappaus 2015-10-27 kello 16.39.27

”Hei pojat, levyn takakannen kuvaan sitten parasta päälle!”

Kuvankaappaus 2015-10-27 kello 16.45.28

YouTubessa voi myös katsoa kiinnostavan venäläisen elokuvan nimeltä Stilyagi (2008). Se kertoo 50-luvun neuvostoliittolaisesta jazz-nuorisosta. Paljon silmänruokaa vintage-vaatteiden ystäville!

Kirvesmurhaajan tarina

Kuvankaappaus 2015-10-27 kello 11.32.39

Teemu Keskisarja: Kirves (Siltala, 2015)

[Kustantajan arvostelukappale]

Toivo Harald Koljonen syyllistyi sota-aikana harvinaisen raakaan rikokseen. Hän tappoi kirveellä kokonaisen viljeläperheen, kaikesta päätellen ilman sen kummempaa syytä. Kansantajuisiin historiateoksiin erikoistunut historiantutkija Teemu Keskisarja pureutuu uusimmassa kirjassaan Koljosen taustaan ja sieluun. Mikä ajoi tavallisen työläisperheen pojan rikoksen polulle?

En ole aiemmin lukenut Keskisarjan teoksia. Kirjamessuilla minua valistettiin, että kirjoittaja tunnetaan räväkästä tyylistään. Kirves oli minulle jossain määrin ärsyttävä lukukokemus. Keskisarjan lennokas tyyli ja tulkinnat ovat sekä hyvä että huono asia. Lennokkuus tekee kirjasta helppolukuisen, mutta kirjoittajan viljelemä sovinismi ja sanotaan nyt vaikka oikeistopopulistinen asenne ottivat päähän. Keskisarja vihjailee pitkin kirjaa, ettei Koljosen kaltaisiin murhamiehiin kannattaisi tuhlata yhteiskunnan varoja, ei heistä saada kelpo kansalaisia, kunnes kirjan keskivaiheilla on outo kuolemanrangaistusta puoltava palopuhe. En todellakaan haluaisi lukea keskellä tällaista kirjaa kirjoittajan omia käsityksiä kuolemanrangaistuksesta, varsinkin kun aihe käydään läpi pintapuolisesti niin historillisen kehyksen kuin etiikankin suhteen. Outoa, ettei historijoitsija yhtään huomioi sitä seikkaa, että kristillisyyskin on saattanut hitusen vaikuttaa kuolemanrangaistuksen kieltämiseen Suomessa.

Kirja maalaa käsinkoskeltavan kuvan siitä, miten raakaa ja railakasta suomalainen elämänmeno oli vielä muutama vuosikymmen sitten. Lomailevat sotilaat ryyppäävät ja rällästävät, vanginvartijoiden on vaikea pitää holhokkinsa aisoissa, nuorukaisille ei maistu rehellinen työ ja väkivaltaa on monin verroin nykyaikaan nähden, eritoten henkirikoksia. Sota-ajasta puhutaan mediassa usein siihen tyyliin, että koko rehti Suomen kansa puhalsi yhteen hiileen. Keskisarja muistuttaa, että rikolliset hyödynsivät epävakaita oloja surutta.