Kuka ymmärtää rasistia?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hänessä on tulevaisuus.

Se, että viisitoistatuhatta ihmistä kerääntyy Helsingin keskustaan osoittamaan mieltään rasismia vastaan on upea, hieno asia. Facebookissa hanketta tuki 27 000 ihmistä. Itse olin maalla lasteni ja yhden lainalapsen kanssa. Etäämmältä mielenosoitus herätti myös ristiriitaisia tunteita.

On upeaa, että parissa vuorokaudessa saadaan niin paljon kansaa liikkeelle – mutta muuttaako yksikään äärioikeistolainen, rasisti, maahanmuuttokriitikko tai maltillisesti ennakkoluuloinen kansalainen mielipiteitään Meillä on unelma -tempauksen takia?

Maahanmuuttokriittisen puolueen kansanedustajaa on piesty kuin vierasta sikaa – ja ihan syystä. Samalla tuntuu kuitenkin unohtuvan, että miehellä on takanaan vankka tukijoukko, nimittäin kaikki ne Suomen kansalaiset, jotka ovat hänet eduskuntaan halunneet. Maassamme on siis runsain mitoin ihmisiä, joiden mielestä Olli Immosen ulostulossa ei ollut mitään väärää. Ja toisella puolella ovat ne, joiden mielestä nuo tyypit ovat pahuus itse.

Moni asia tässä sopassa panee miettimään. Yksi on kieli. Nykyaikainen kommunikaatio, joka tapahtuu paljolti internetissä, perustuu kieleen. Kielellinen ilmaisu on hankalaa jopa omalla äidinkielellä: netissä emme näe toisen eleitä ja ilmeitä, jotka kasvokkain tapahtuvassa keskustelussa viestittävät paljon. Kielen ammattilaisena olen täysin tietoinen siitä, että alakynnessä ovat ne, joilla on vähemmän kielellistä ilmaisukykyä tai koulutusta. Kielellinen ilmaisukyky ei tietenkään riipu koulutuksesta, mutta kielen välittämien mielleyhtymien avautuminen ehkä liittyy. Ja sitten kun asianomainen päättää vielä – tuntemattomasta syystä – kirjoittaa englannin kielellä, ollaankin syvällä suossa. Englanti on päältä päin katsottuna nykyajan esperanto tahi lingua franca, mutta kuinka moni sitä oikeastaan taitaa?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rahalla saa ja kamelilla pääsee.

Kun on seurannut Immosen ulostulon jälkipyykkiä, on tuntunut, että Suomi todellakin jakaantuu kahtia: niihin, jotka lukevat kansanedustajan englanninkielisen päivityksen joko koulutettujen tai muutoin yleissivistyneiden lasien läpi sekä niihin, joille se on rehellinen taisteluhuuto vailla sen kummempia konnotaatioita. Ryhmä 1 herkuttelee ”tankeroenglannilla” [vrt. Ahti Karjalaisen legendaarisen huono englannin kielen taito], Manowar-paatoksella tai viittauksilla Brave Heart -tyyppisiin sankarieeposleffoihin. Ryhmä 2 on sitä mieltä, että päivitys sanoo vain sen, mitä moni ajattelee: he ovat vaikuttuneita tekstin aitoudesta. Heille ”Manowar-englanti” on osoitus rehellisyydestä.

Toisaalla siis ilkutaan, että naurettavaa hevisloganienglantia ja toisaalla ollaan liikuttuneita, että nyt puhutaan siitä, mikä on meille tärkeää. Kumpikaan porukka ei kuuntele toista. Toisaalla ollaan sitä mieltä, että sisä-Suomea asuttaa säälittävien junttien joukko. Ja toisaalla kouhkataan, että Helsingissä halutaan kertoa kaikille, mitä mieltä pitää olla.

Koko hässäkkä herättää monenlaisia ajatuksia. Helsinki on usein tuntunut tuppukylältä, jossa kaikkien pitää olla samanlaisia, mutta ilmeisesti niinkin suuressa kaupungissa kuin Helsinki on, joutuu erilailla kohtaamaan ”erilaisuutta” kuin pikkupaikkakunnilla. Selvää on, että ”maahanmuuttokriittisillä” on retoriikka hukassa. Ja ”suvaitsevaisilla” on hukassa kyky kuunnella sellaisia, joilla ei ole samaa yleissivistystä tai koulutusta.

0e6485a9a76fe4527d05497437df6083

Lakki se tekee suomalaisen. (Roskiksesta löytynyt valokuva.)

Olen miettinyt paljon sitä kansanosaa, jonka mielestä Olli Immonen on oikeassa ja tuo esiin tärkeän asian. Tämä on viesti siitä, että Suomessa on henkilöitä, jotka kokevat joko omiensa tai maansa asioiden olevan niin huonolla tolalla, että syyllinen pitää kaivaa vaikka kiven silmästä. Keitä he ovat ja millaista elämää he elävät? Nykytilanteessa yhdet ovat liioitellun suvaitsemattomia ja toiset liioitellun suvaitsevaisia. Ensimmäiset suhtautuvat tilanteeseen aggressiivisesti, toiset naureskellen – voi noita juntteja, ovatko he edes käyneet Kanarialla, eivätkö he tajua, ettei enää eletä 50-lukua? Ja suvaitsemattomat ovat sitä mieltä, että Helsingissä ei muuta tehdä kuin litkitään lattea apurahoilla. Nykyasenteilla kummatkaan eivät kohtaa.

Suvaitsematon kiljuu, että kohta pannaan kaikki naiset ”mustaan säkkiin”. Suvaitsevainen kailottaa, että hän on opiskellut kehitysmaatutkimusta, ollut vapaaehtoishommissa Nicaraguassa ja toivottaa avoimin sylein kaikki maailman ihmiset Suomeen. Sitten riidellään siitä, kuka on suomalainen, kenellä on oikeus sosiaaliturvaan, eiks ole ihanaa syödä etnisessä ravintolassa, ulkkikset vievät meidän naiset. Välillä tuntuu, että on sadan vuoden takaisessa hullujenhuoneessa, missä kaikki kiljuvat omaa asiaansa.

Minusta tuntuu, että mikään todellinen keskustelu ei ole edes alkanut. En tietenkään halua Suomeen lisää naisvihaa, sukupuolielinten silpomista tai kristinuskon vastaisuutta. Mutta en myöskään halua Suomeen rasismia, lisää naisvihaa tai ”etnisten vähemmistöjen” sosiaalista eristämistä. En halua, että maahanmuuttajanuorilla ei ole mahdollisuuksia opiskella huipulle vain siksi, että opintojenohjaajan mielestä maahanmuuttajanuori sopii just hyvin lähihoitajaksi, kun heillä on se kulttuuri, että vanhuksia kunnoitetaan (ja heidän vaippojaan vaihdetaan nurisematta). Mutta samaten en halua, että kukaan ei kannusta kainuulaisen duunariperheen vesaa huippulääkäriksi/koodaajaksi/innovaatoriksi vain siksi, että hän tulee ongelmalähiöstä. Kaikilla Suomessa asuvilla pitäisi olla oikeus toteuttaa itseään, tehdä mielekästä työtä ja opiskella niin pitkälle kuin haluavat.

Todellinen vuoropuhelu ei ole vielä alkanut.

Kylässä taiteilijan luona

Minulla oli onni ja ilo päästä tutustumaan suunnittelija Teija Purasen ateljeehen. Puranen on suunnitellut kuoseja mm Nansolle ja Marimekolle. Minua viehättää eritoten se, että Puranen ei suunnittele tietokoneella, vaan käsityönä, leikkaamalla, liimaamalla, piirtämällä ja maalaamalla. Luonnollinen kädenjälki on nykymaailmassa virkistävä ilmiö!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Marimekon verhot.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska viimeksi sait, femakkohuara

Internetin kehittäjillä oli luultavasti ajatuksena, että yliopistojen tutkijat ja muut intellektuellit voisivat jakaa tietoja keskenään helposti. Miten kaukana se onkaan internetin nykytodellisuudesta. Tosiasiassa internet antoi suunvuoron heille, joita kukaan ei ehkä muutoin kuuntelisi. Tämänpäiväiset mielenosoitukset todistavat, että ne, jotka nettikeskusteluissa ovat eniten äänessä, eivät välttämättä edusta enemmistöä.

Minua on viime vuosina todella sapettanut se, että näppiksen ääreen eksyneet miespuoliset henkilöt tietävät tasan tarkkaan – jopa minua paremmin – millaista on naisen elämä nykypäivän Suomessa. Näppistään uutterasti rääkkäävät tahot ovat sitä mieltä, että naisilla on Suomessa kaikki valta. He myös tietävät, mistä naispuolinen henkilö saa pahastua ja mistä ei. Jos pahastuu turhaan, alatyyliset solvaukset alkavat lennellä, kuten eräs tviittaaja ja bloggaaja saivat keväällä kokea nahoissaan.

Otetaanpa esimerkki. Suomalainen firma päättää mainostaa rakennusalan palveluita keinoilla, joista tulee 70-luvun autokorjaamon takahuoneessa roikkunut tissikalenteri mieleen. Koska hei miehet+lollot, get it? Sitten kun naiset ilmaisevat hillitysti, että onko tämä ihan asiallista, alkaa muta lentää.

Mainos:

Skannaus 236

Siis oikeesti femakot, ette voi loukkaantua siitä, että näytetään vähän puskureita!! Haloo hei! Pekka Lahdesta selventää asiaa meille naisille: ”Jos joskus tarvitsen betonirakentamisen erikoisosaajaa, lupaan käyttää vain ja ainoastaan X:n palveluita! Nokkela mainoskampanjanne kertoo aikaansa seuraavasta, laatikon ulkopuoliseen ajatteluun kykenevästä nuorekkaasta yrityksestä, jonka luova asenne ulottuu varmasti markkinoinnin lisäksi myös itse urakointiinkin.

Feministikalkkunoiden rassaus (oli se sitten tahatonta tai tahallista) oli myös suuri bonus. Seksikkäät naiset, erityisesti ulkomaalaistaustaiset naiset jotka eivät häpeä vartaloaan, saavat tunnetusti itseään vihaavat ylipainoiset Suomalaiset kyökkinatsit vyörymään barrikadeilleen, eli MacBookin kanssa Punavuorelaiseen trendikahvilaan nakuttelemaan vihaisia blogitekstejä mocca-latten äärellä ”tasa-arvon” puolesta.

Oikean tasa-arvon kannattajana tuenkin kaikkia yrityksiä, jotka eivät kumartele näitä epäonnekkaita luontoemon testikappaleita, jotka itseään myös feministeiksi kutsuvat. Oikean tasa-arvon, eli sellaisen, jossa naiset saavat halutessaan pitää tasan millaisia vaatteita haluavat.

Pekalle pisteet siitä, että hänen avautumisensa sisältää kaikki alan kliseet: 1) seksuaalissävytteinen solvaaminen [”feministikalkkunoiden rassaus”], 2) ulkonäköpainotteiset, yleistävät solvaukset, jotka kohdistuvat suomalaisiin naisiin [”tunnetusti itseään vihaavat ylipainoiset Suomalaiset kyökkinatsit vyörymään barrikadeilleen”] 3) maantieteelliseen illuusioon perustuva solvaus – Pekka Lahdesta varmasti tuntee Helsingin asuinalueiden asukkaat muualtakin kuin internetistä. [”MacBookin kanssa Punavuorelaiseen trendikahvilaan nakuttelemaan vihaisia blogitekstejä mocca-latten äärellä ”tasa-arvon” puolesta”]. 4) Feministien leimaaminen muuksi kuin ihmisiksi [”Oikean tasa-arvon kannattajana tuenkin kaikkia yrityksiä, jotka eivät kumartele näitä epäonnekkaita luontoemon testikappaleita, jotka itseään myös feministeiksi kutsuvat”]. Voi Pekka, voi Pekka… onneksi en ole äitisi, häpeäisin sinua todella!

Minulla on nimittäin murrosikäinen poika. Jos hän joskus alkaa käyttää Facebookia (Facebookhan on sellaisten vanhusten kanava kuin minä ja Pekka), en halua, että hän törmää mainoksiin, joissa halvennetaan naisia/suomalaisia naisia/feministejä. Poikani suvussa ja tuttavapiirissä on useita rakennusalan naisia: arkkitehtejä sekä maisema-arkkitehteja, jotka ovat oikeasti rakentaneet Suomea, päinvastoin kuin internetin pekat. Minua oksettaa se, että ”betoniosaamista” markkinoidaan maitorauhasten avulla, kun olen nuoresta pitäen seurannut naisten kamppailua suomalaisen rakentamisen miesvaltaisella alalla. Kyseisten mainosten rasismi vaatisi ihan oman analyysinsä. Aasialaisen naisen esittäminen pelkkänä seksiobjektina on rasistinen klisee.

Skannaus 238

Kuvankaappaus 2015-7-28 kello 22.45.49

 

Tosiaan, rakennusalalla toimii Suomessakin vuonna 2015 paljon naisia. Onpa mukavaa, että asenteet ovat mitä ovat.