Vihaan elämää ja haluan kuolla

Skannaus 108

Jasmine Warga: My Heart and Other Black Holes (Balzer + Bray/HarperCollins, 2015)

Aysel on kuudentoista ja hänellä on pakkomielle itsemurhasta. Kolmisen vuotta takaperin tytön rakas isä syyllistyi raakaan murhaan. Äidillä on jo uusi perhe ja hän käyttäytyy niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta Aysel ei pääse isän teosta yli. Itsetuhoiset suunnitelmat saavat vauhtia, kun Aysel törmää netissä saittiin, jonka kautta voi etsiä itsariparia. Tyttö vakuuttuu siitä, että itsemurha on helpompi tehdä kaksin. Saitin kautta löytyy samanikäinen poika Roman, jolla on oma murhenäytelmänsä taustallaan. Ayselista alkaa tuntua, että Roman ymmärtää hänen ahdistustaan täydellisesti – mutta auttaako se tiellä kohti kuolemaa?

Ostin tämän kirjan aika summamutikassa. Halusin lukea jonkin uuden yhdysvaltalaisen nuortenromaanin, ja tätä kehuttiin jossain. Aihekin kiinnosti. Itsemurha kiehtoo nuoria ja on hienoa, että kirjailija on tarttunut siihen rohkeasti. Nopealla vilkaisulla tuntui muutenkin, että kuolema on nyt suosittu teema yhdysvaltalaisessa nuortenkirjallisuudessa.

Alussa Ayselin depressio tuntui vähän, no, masentavalta, mutta romaani imaisi nopeasti mukaansa. Warga kuvaa taitavasti sitä, miten yksin masentunut ihminen ja varsinkin masentunut teini tuntee olevansa maailmassa. Muut elävät normaalia elämää, eikä kukaan ymmärrä. Ayselin tapauksessa tunnetta korostaa se, että hän uskoo jokaikisen ihmisen koko kaupungissa vihaavan häntä, koska hänen isänsä on murhaaja.

Myös nuorten lähentyminen on kuvattu taitavasti. Ystävyys Romanin kanssa saa Ayselin tajuamaan, että nuoren itsemurha vaikuttaa muihinkin ihmisiin. Vähitellen hänen tunteensa alkavat muuttua ja valo lisääntyä. Roman ei kuitenkaan muutu samaan suuntaan, päinvastoin. Hän tulee entistä varmemmaksi siitä, että on parasta kuolla pois. Pidin siitä, ettei nuorten kiintymys toisiinsa tarjoa helppoa ratkaisua.

Warga kirjoittaa suurella sydämellä. Kirjassa vallitsee koko ajan voimakas lämpö, jonka takia rankka aihe ei käy liian ahdistavaksi. Erinomainen nuortenromaani, joka antaa ajateltavaa aikuisellekin!

 

Lapsia ja eläimiä

Skannaus 106

 

Jaakko Haavio: Mennyttä aikaa muistelen (Kirjapaja, 1972)

Otin tämän kirjan roskalavalta, koska minusta on hauska lukea muistelmia. Jaakko Haavio (1904–1984] oli rovasti ja kansanrunoustutkija Martti Haavion veli. Perheessä oli neljä lasta. Myös perheen isä oli pappi, mutta pappisura ei ollut Jaakko Haaviolle itsestään selvyys, kuten hän kirjassaan kertoo.

Harvoin olen lukenut näin hauskaa ja lämmintä lapsuudenkuvausta. Haaviolla on ollut ilmeisesti hyvin tarkka muisti, tai ehkäpä lapsuuden tapahtumat ovat vanhana palanneet kirkkaina mieleen, kuten usein käy. Haavio ei kuitenkaan kerro vain lapsuuden tapahtumista, vaan kuvaa todella tarkkaan lapsen tapaa tuntea ja kokea sekä ympäristöään että ihmissuhteita. Hänen tapansa kirjoittaa on raikkaan humoristinen ja lennokas. Nautin myös vanhasta maataloussanastosta.

Teoksessa on eräs rikkaus, johon en muista usein törmänneeni muistelmissakaan: Jaakko Haavio kuvaa hyvin elävästi ja koskettavasti lasten ja eläinten suhdetta. Tuohon aikaan, 1900-luvun alussa, pappilassakin oli kaikki mahdolliset kotieläimet sekä myös lemmikkieläimiä. Eläimet olivat pappilan lapsille tärkeitä leikkitovereita ja muutenkin rakkaita.

Hauska sattuma, että kun Jaakko Haavio lähti opiskelemaan Turun klassilliseen lyseoon, hän sai opettajakseen isovaarini! Harmi, ettei isovaaristani ollut kirjassa kuin muutama maininta. Wikipedia tietää kertoa, että Jaakko Haavio oli myös runoilija ja virsien sanoittaja. Muistelmateos ei tosin ole mitenkään erityisen uskonnollinen, Haavion isä ei näytä olleen ankaran kristillisen kasvatuksen kannalla, ja lapsille annettiin kaikesta päätellen täysi vapaus olla lapsia. Eli teos on kiinnostavaa luettavaa niillekin, joita kristillisyys ei kummemmin kiinnosta.

Syntisen mustia öitä Hollywoodissa

images

 

Megan Abbott: Die a Little (Simon & Schuster, 2005)

Lora King on nuori lukion opettaja, joka asuu yhdessä rikostutkija-veljensä Billin kanssa. Sisarusten vanhemmat ovat kuolleet, ja he ovat muuttaneet Los Angelesiin ollakseen lähellä kummivanhempiaan. Bill on suoraselkäisyyden ja rehellisyyden perikuva, Lora kiltti opettajatar. Siaruksilla on läheiset välit, mutta kaikki muuttuu, kun Bill tutustuu sattumalta kaunottareen nimeltä Alice ja menee tämän kanssa naimisiin.

Bill on päästä pyörällä vaimonsa takia, eikä voi uskoa hyvää onneaan. Lora hankkii oman asunnon ja pariskunta jää asumaan sisarusten taloon. Alice on täydellinen vaimo – liiankin täydellinen. Hän sisustaa kodin viimeisen päälle ja opettelee kädenkäänteessä taitavaksi kokiksi ja leipuriksi. Alice järjestää hohdokkaita juhlia, joihin kutsutaan sisarusten työtoverit sekä valitut naapurit. Kaikkien mielestä Alice on ihannevaimo, eletäänhän 1950-lukua. Loralla on kuitenkin vahvat epäilykset, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Ennen avioliittoaan Alice on työskennellyt filmistudion pukuvarastossa. Hän järjestää Loralle sokkotreffit filmiyhtiön PR-miehen Miken kanssa. Pian Lorakin viettää hohdokasta elämää ravintoloissa ja yökerhoissa. Alicen menneisyys kuitenkin mietityttää häntä. Mistä Alice tuntee renttukaunotar Loisin ja miksi hän hyysää tyttöä? Kuka on Alicen ”vanha ystävä” Joe Avalon?

Megan Abbott on nuorehko yhdysvaltalainen jännityskirjailija, joka on valitettavasti Suomessa niin tuntematon, ettei hänen kirjojaan ole saatavissa kirjastossa edes englanniksi, suomennoksista puhumattakaan. Abbott aloitti uransa sarjalla eräänlaisia film noir -pastisseja, jotka eivät kuitenkaan jää pinnalliseksi kikkailuksi. Viimeisimmät teokset ovat liikkuneet nykyajassa ja kuvanneet teinityttöjen elämää. Pidän Abbottin romaanien omituisesta tunnelmasta, se viehätti tässäkin romaanissa. Juonessa ei ole suuria käänteitä, vaan henkilöiden ympärillä vallitsee kaikenaikaa kiehtova uhkan tuntu. Kirjailija kuvaa salaperäistä Alicea erinomaisesti. Kukapa ei olisi törmännyt samanlaiseen hahmoon, ihmiseen joka onnistuu lahjakkaasti esittämään aivan muuta kuin mitä todella on. Alice sekä kiehtoo että etoo Loraa. Samaten Hollywoodin yökerhojen syntinen meininki sekä vetää opettajatarta puoleensa että pelottaa.

Päinvastoin kuin moni jännityskirjailija, Abbott käyttää kieltä taitavasti ja tummanpuhuvan lyyrisesti. Kieli on täyteläistä ja välillä äitelää samalla tavoin kuin Alicen sokeriset hedelmäcocktailit ja keikauskakut. Kun mietin lukiessa, miten kirjailija oikein onnistuu luomaan niin väkevän tunnelman, huomasin, että hänen kielensä vaikuttaa siihen paljon. Romaanissa ei ole seksikuvauksia, mutta jonkinlainen makeanmusta, välillä painostavakin ja vähän mähmäinen eroottinen ilmapiiri leimaa koko tarinaa.

On aivan ihana elämys lukea niin jännittävää kirjaa, ettei sitä malta laskea yöllä käsistään. Die a Little ei jää pinnalliseksi jännityshömpäksi, vaan sen mystinen tunnelma ja syvällinen henkilökuvaus mietityttävät vielä pitkään sen jälkeen, kun romaanin on lukenut loppuun.