Paluu 80-luvulle

Ostin kirppikseltä lisää 1980-luvun Muoti+kauneus -lehtiä, vuosilta 1980–1984. Ajanjakso oli mielestäni kiinnostava muodissa. 1970-luvun kauheuksista on päästy, eivätkä 1980-luvun ylilyönnit ole vielä päässeet valloilleen. Vaikutteita haettiin Amerikan intiaaneilta, safarilta, menneisyyden filmitähdiltä ja 1900-luvun alun pitsityylistä.

82aa4fd1760ef951767de39213d13441

Tuon ajan muodissa nykyihmistä tyrmistyttää vaatteiden paljous. Tässäkin on villapusero, rimssuhame, pitsialushame, vyö, solmio ja otsanauha. (Kuva: Kari Pulkkinen, stailaus Liisa Nikkanen).

4100d64f6673b1c89e6baf60e29cbea1

”Housuhame on kaunis ja naisellinen uutuus.” Nykyään näin väljää asua tuskin pidettäisiin kovin naisellisena! (Kuva: Sebastian Nurmi, kaavavaatteet Anja Brjön, stailaus Mirja Almay)

cc50e8ac7758012afc4c512887886c1a

1980-luvun muodista tulevat ensimmäisenä mieleen graafiset linjat, mutta silloin tykättiin myös ylitsevuotavasta romantiikasta. (Kuva: Kari Pulkkinen, stailaus Helinä Pirhonen)

a597385a10d23274db98ea8359571c19

Tuhdit palmikoidut otsapannat eivät ole vielä tehneet paluuta.

19e4db977a60250a79337eb633f281ac

Silkkipaita on sijoitus. Kuvan ”aikuiset” taitavat olla parikymppisiä.

df779dfb0a9e394919a82e93463fe1ed

”Uusia ideoita pukeutumiseen”. Eipä ainakaan tule kylmä. (Kuva: Kari Pulkkinen, stailaus Johanna Salovaara)

a5cc30a190202b05d184999821634f34

(Kuva: Kari Pulkkinen, stailaus Tuovi Wilkko)

88411117bbabe847b3b1862338f389a1

Aikuisen naisen työpukeutuminen saa Muoti+Kauneus -lehdissä paljon palstatilaa. Pr-sihteeri Riitta Pulkkanen valitsi asunsa Seppälän valikoimista. (Kuva: Sebastian Nurmi, stailaus Outikatariina Vihko)

0630d5d4a71f511e565f16f6a8a37674

Minullakin oli ala-asteella rimssuhame tikkiliivin kanssa! (Kuva Kari Pulkkinen, stailaus Tuovi Wilkko)

d6fce56b710d038fd46697d12e7bb3dc-2

Rimssuinen minihame ja liivi, ehtaa kasaria! (Kuva: Kari Pulkkinen, stailaus Maija Nieminen)

54334f8281114527df6b7f62b25a6bfa

 

Lehti esittelee myös oman toimittajansa Tuovi Wilkon työtyylin. Asu on Silon. Tällaisia asujahan näkee nykyään nuorisolla, tosin olkatoppaukset ovat kertaustyylissä hillitymmät.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämän mainoksen muistan lapsuudesta. Joku onnekas pääsi Lontooseen, missä hänelle tehtiin Diana-kampaus!

 

Hullu rakkaus x 2

66a9e8656da3c2fc05cd5e78c25052d7

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä (Siltala, 2014) ja Vailla henkilökohtaista vastuuta (Siltala, 2015, molemmat suom. Sanna Manninen)

Kolmikymppinen Ester Nilsson on runoilija ja esseisti, joka ymmärtää monimutkaista filosofista ajattelua paremmin kuin omaa sydäntään. Kun Esteriä pyydetään pitämään esitelmä nykytaiteilija Hugo Raskista, hänen elämänsä muuttuu – taiteilija nimittäin istuu yleisössä kuuntelemassa, mitä hänen taiteestaan ajatellaan. Pariskunnan välillä roihahtaa, mutta Hugo ei ole helppo saalis. Ester rakastuu päätä pahkaa, eikä näe epätasapainoa itsensä ja Hugon välillä. Hugo taas ei voi olla käyttämättä hyväkseen Esterin tunteita.

Ensimmäisessä Ester Nilssonista kertovassa romaanissaan Omavaltaista menettelyä Lena Andersson kuvaa todella tarkasti rakkaussuhdetta, jossa toinen osapuoli ei halua sitoutua ja toinen roikkuu vimmaisesti toivossa kiinni. Monimutkaiset ajatusprosessit ja analysointi ovat Esterille elinehto. Hugo nauttii naisen älystä ja siitä, että saa uusia näkökulmia omaan taiteeseensa. Älykkyydestään huolimatta Ester käyttäytyy sekopäisesti – välillä olisi tehnyt mieli iskeä häntä pampulla päähän, jotta hän tulisi järkiinsä. Molemmissa henkilöhahmoissa on kiehtovaa ristiriitaisuutta. He ovat lahjakkaita ja ärsyttäviä, mutta heidän tekonsa ja valintansa ovat samastuttavia. Lena Andersson sanoittaa sydämen tunteita ja pakkomielteisiä ajatuksia erittäin kiinnostavasti. Vain romaanin loppu oli pettymys, se oli vähän laimea.

Romaanissa Vailla henkilökohtaista vastuuta Ester rakastuu naimisissa olevaan näyttelijään Olof Steniin. Tämä on oikeastaan sama tarina pienin vivahde-eroin: nyt Ester on rakastajattaren roolissa. Olof soutaa ja huopaa, pitää Esteriä löyhässä lieassa, vaatii ymmärrystä tilanteelleen. Tulee tunne, että hän tarvitsee sitä, miten Ester täydentää hänen vikojaan. Olof on veltto ja epä-älyllinen, Esteristä hän saa uutta polttoainetta ja ajateltavaa. Jälleen Andersson kuvaa osuvasti tuhoon tuomitun suhteen vaiheita ja käänteitä.

Moni lukija on ihmetellyt, miksi Ester, joka on muuten älykäs, on miesten suhteen niin tomppeli. Viimeistään toisen romaanin loppupuolella rupeaa tuntumaan, että jollakin tavalla Ester nauttii tuskaisista suhteista ja omasta masokistisesta käytöksestään. Työssään hän on arvostettu ja ajattelijana kypsä, tunne-elämältään selvästi epäkypsä. Ristiriita on kiinnostava. Molemmissa kirjoissa kuvataan hankalia persoonallisuuksia, ihmisiä jotka eivät osaa olla yhdessä, eivätkä erillään.

Näistä kahdesta kirjasta ensimmäinen oli parempi ja ehyempi. Molemmat luki mielellään, vaikka tarina on melkein sama. Ensimmäisestä romaanista minulle tuli välillä kovasti mieleen Truffaut’n tositarinaan perustuva elokuva Adele H:n tarina. Molemmat kuvaavat pakkomielteistä, tuhoavaa rakkautta, tosin Adele kärsi mielenterveyden ongelmista.