Kylvötietoja ja raittiusrunoja

Löysin Helsingin keskustasta eräältä roskalavalta ison pinon Kansan kalenteria 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. Kalenteria julkaisi Edistysseurojen kustannus Oy. Roskalavalle oltiin tyhjentämässä raittiuskeskuskirjastoa. Sinne menivät vanhat kirjat, koivupuiset huonekalut ja kaikenlainen muu käyttökelpoinen tavara.

Kansan kalenterissa on kalenteriosuuden ja kylvötietojen lisäksi artikkeleita eri aiheista sekä kohottavia kertomuksia. Niissä on myös runsaasti hauskoja mainoksia.

Huippudesignia 1900-luvun alusta!

Raittiusväellä oli oma asianajaja.

Kasvissyönti oli muotia jo 1913.

Läskit ovat vaatineet kuria aina.

Juhlien jälkeen

Kirja on maailmalla. Eilen juhlittiin Villa Kivessä, pidimme yhteisjuhlat: Anu Holopaiselta ilmestyi romaani Ihon alaiset (Karisto) ja Juha-Pekka Koskiselta Kuinka sydän pysäytetään (WSOY). Villa Kiven hienoa juhlatilaa saa muuten vuokrata muitakin kuin kirjailijajuhlia varten.

Juhlat olivat lämminhenkiset ja tänään onnittelukukat tuovat väriä harmauteen.

Pukeuduin kirjan teeman mukaisesti aitoon 60-luvun mekkoon. Tekoripset löytyivät kätevästi ruokakaupan kassalta. Kenkäni olivat kaikkien mielestä ehtaa 60-lukua, mutta tosiasiassa olen ostanut ne Stockmannin lastenosastolta, koska muualta ei löytynyt matalakantaisia juhlakenkiä!

Kuva © Ida Pimenoff: http://idapimenoff.com

Hometta kirpputorilla

Lankataulut ovat usein oikeasti hienoja!

Sen jälkeen kun romaani meni painoon, olo on ollut levoton. Olen kävellyt päivässä 7–10 kilometriä ja käynyt kirpputoreilla. Kohta en tosin varmaan enää käy, koska kirpputorit ovat alkaneet ottaa päähän. Tai ainakin jotkut niistä: vastoin tapojani olen käynyt parilla itsepalvelukirppiksellä. Yleensä en käy niillä koska:

– en jaksa selata läpi nyppyisten massatuotantotrikoiden vyöryä
– Ikean tuotteita myydään kalliimmalla kuin Ikeassa
– kaikki on sotkussa ja kaaoksessa
– hinnat ovat älyvapaita: kulahtanut H&M:n paita 8 €, peltipurkki johon on itse liimattu Ivana Helsinki -tarroja 10 €

Lähellä kotiani on itsepalvelukirppis, jonka myyjät eivät kai ole kuulleet roskasäiliöstä. Useammalla myyjällä oli myynnissä (keskimäärin 5 €/kpl) miesten valkoisia t-paitoja, jotka olivat kainaloista keltaisia. Myös liian kuumassa huovuttuneiksi pestyt merkkivillapaidat kummastuttavat. Tommy Hilfigerin villapaita tosiaan saattaa olla arvokas Stockmannilla, nimittäin ennen kuin se pestään 60 asteessa päiväkotikokoon. Hinta silti kirppiksellä 30 €.

Onneksi on olemassa P***t kirppislöydöt -blogi. Ihmiset myyvät kirppiksillä ihan mitä tahansa: 90-luvun deodoranttiputeleita, joissa on ”jäljellä 2/3”, laudanpätkiä, pölkkyjä, asioita joista eivät itsekään tiedä mitä ne ovat, kattiloita joiden pohjassa on epämääräistä möhnää, kakkaisia kalsareita, tyhjiä palapelilaatikoita ja niin edelleen. En tiedä, pitäisikö ilmiö tulkita siten, että tavaraa arvostetaan hyvin korkealle: ei väliä, onko se ihan risa, homeessa tai mätä, ainakin askartelija tai tuunaaja voi vielä käyttää sitä!

Helsingin hyväntekeväisyyskirppiksillä hinnat tuntuvat vain nousevan. Sörkan Fidassa maksoi käytetty kylpypyyhe (eikä edes merkkitavaraa) 8 €. Fida on myös keksinyt lätkäistä kaikille merkkivaatteille tuplahinnan, eli kaltaiseni yksinhuoltajaäidit eivät enää voi ostaa Fidastakaan esiteinille merkkivaatteita. Tietysti hienoa, että Fida auttaa kehitysmaissa, mutta vähän voisi auttaa myös oman kaupungin köyhiä – pitämällä hinnat sellaisina, että köyhätkin voisivat ostaa jotain. UFFin hinnat ovat tietysti huidelleet pilvissä jo vuosia. Kakkoslaatuiset Fred Perryn tennarit (mähnäiset) maksoivat Sörkan UFFIssa 12 €.

Suosikkejani ovat pienet uskonnolliset kirppikset. Seinäjoella ostin lähetyskirppikseltä upouudet Janitan nilkkurit viidellä eurolla. Helsingissä tällaista kirppistä pitää Annankadun adventtikirkko, muistaakseni tiistaisin. Myös Ruoholahdenkadun uskovaisten kirpputori on halpa ja täynnä laadukasta mummokamaa.

Flunssainen lapsonen sai uskiskirppikseltä tuliaisiksi Neiti Etsivä -kirjan.

Ykkössuosikkini on Fyndhörnet Kemiön kirkonkylällä. Sitä pidetään kehitysvammaisten asuntolan hyväksi ja myyjätkin ovat kehitysvammaisia. Hinnat ovat tosi halvat ja tavarat hyviä.

Kirppiksillä huomaa, mitkä tuotteet ovat ongelmajätettä. Naiset voisivat miettiä kaksi kertaa laaduttomien tekonahkalaukkujen ostamista. Miehet taas tuntuvat tuottavan maailmaan loputtomat määrät huumori- sekä tapahtuma t-paitoja. Huumoripaita ei ilmeisesti jaksa kauaa naurattaa.