Lempi roihuaa Turussa

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua (Otava, 2015)

Viisikymppinen opettaja Karin kipuilee eroaan – mies on jättänyt hänet nuoremman naisen takia. Tytär Klara asuu ulkomailla ja tilittää äidille takkuista rakkauselämäänsä nettipuheluissa. Sattumalta Karin törmää eronneeseen insinöörin Lauriin. Lauri on tietämätön siitä, että nuorempi työkaveri on päätä pahkaa rakastunut häneen. Kukaa saa kenet?

Eppu Nuotion uusi romaani on realistisista mausteista huolimatta tavallaan keski-ikäisten chick litiä. Tällä kertaa sinkkupäähenkilö on viisikymppinen ope ja unelmien uros tuikitavallinen, tylsäksikin luonnehdittu suomalainen insinööri. Vastavoimana on insinööriin pakkomielteisesti rakastunut työtoveri Kaari, joka on päältä täydellinen, mutta sisältä silkkaa ilkeyttä.

Oma lukuelämykseni oli vähän ristiriitainen. Uskoisin, että moni päähenkilön ikäinen on melkeinpä kaivannut tällaista kirjaa. Täydellinen nuori nainen on heikoilla, kun Lauri rakastuu harmaaseen nynnyyn. Asetelma onkin riemastuttava. Tapahtumapaikkana on Turku ja kaupungin tunnelmia kuvaillaan hienosti. Myös henkilöhahmojen menneet haavoittumiset on kuvailtu taitavasti. Kerrontatyylissä on jotain naivistista samoin kuin naivistisissa maalauksissa: vähän söpöä, hellyyttävää ja kuulasta. Välistä söpöys oli omaan makuuni siirappisen rajoilla.

Kaari on viihdegenren vakiohahmo, kaunis, julma nainen – olisi ollut kiva, jos hänessäkin olisi ollut jotain inhimillistä. Karin ja Lauri ovat molemmat tuikitavallisia, keskiluokkaisia ja tylsiäkin tyyppejä – tylsyyttä korostetaan kuvauksessakin. Karin hahmottelee moneen otteeseen itsensä harmaaksi ja tylsäksi, sellaiseksi ihmiseksi, joka ei erotu seinästä. Hänen harmautensa olisi kyllä tullut selväksi ilman, että hän vielä itse korostaa sitä. Kaikki Karinin elämässä tuntuu olevan arkaa ja kilttiä. Hurjin juttu ovat sahraminkeltaiset lakanat. Karin ymmärtää kaikkia, myös entistä miestään. Välillä toivoin, että Karinia kohtaisi jokin vähän isompi haaste kuin että kiltti ja kunnollinen insinööri on rakastunut häneen.

Mutta minä rakastan sinua imee hyvin mukaansa, tekstin kosketus oikeaan arkeen ja realistisuus esimerkiksi työelämän kuvauksen suhteen on virkistävää. Romaanin voisi antaa sille sukulaistädille, joka tapaa valittaa, että kotimaiset romaanit ovat ahdistavia ja masentavia. Eppu Nuotion romaani on hyvin heleä ja valoisa. Kerronnan joukossa on viisaita ajatuksia rakkauden luonteesta ja koko kirja on toivoa täynnä.

Kirjailijan markka

Sauli Salmi (toim.): Vastalause 66 (Kirjamaailma, 1966)

Takakannen mukaan vuosi 1966 oli suomalaisessa kulttuurikeskustelussa poikkeuksellisen vilkasta aikaa. Perinteitä kritisoitiin. Teokseen on koottu ”nuoren polven edustajien” näkemyksiä asunto- ja yhdyskuntasuunnittelusta, elokuvasta, teatterista, taidekasvatuksesta, turvallisuuspolitiikasta, televisio-ohjelmista, sukupuolirooleista ja kirjailijantyön rahoituksesta.

1960-luvun poleemisia tekstejä on hauska lukea, koska ihmisillä oli oikeasti mielipiteitä – myös konkreettisia parannusehdotuksia – ja ne ilmaistiin räväkästi. Äkäpussejakin piisasi.

Teoksessa kiinnostavin on kirjailija Jouko Tyyrin essee Runomarkan metamorfooseja, joka hämärästä nimestään huolimatta käsittelee kirjailijan toimeentuloa.

Miksi Kuopion historian kirjoittajalle maksetaan kaupungin kassasta moninverroin enemmän kuin kirjailijoille?

Porvarien mielestä apurahat ovat turhia, koska taiteilijat ovat pysyneet hengissä ennenkin.

Tyyri kysyy myös, miksi runoilijan tuotannosta väittelevä tutkija saa parempaa palkkaa kuin runoilija, joka runot alunperin kirjoitti.

Ajankohtaista tekstiä. 1960-luvulla moni esitti myös ajatuksen kirjailijan kesantokorvauksista, niin myös Tyyri. Miksi kirjailijan pitää väkipakolla kirjoittaa silloinkin, kun siemen ei idä? Turhat väliteokset jäisivät kirjoittamatta, jos valtio maksaisi kirjailijoille kesantokorvaukset kuten viljelijöille.

Pölyä kirjahyllyssä

Internetistä löytyy yhtä sun toista, kutenn 1960-luvun Elctrolux-pölynimurin ohjekirja. Kirjahyllystä ja kirjoista voidaan imuroida pölyt pois erityisellä kirjastoharjasuuttimella! Miksei omassa nyky-Electroluxissani ole tuollaista lisäosaa?