Valo

Suomalainen ahdasmielisyys on välillä erittäin masentavaa, mutta tänään tuli ihana muistutus, että moni sentään kannattaa tasa-arvoa ja samoja ihmisoikeuksia kaikille. 20 000 ihmistä! Upeaa!

Hauska matkakirja

Yrjö Kokko: Hyvän tahdon saaret (WSOY, 1953)

Yrjö Kokko tunnetaan parhaiten satukirjastaan Pessi ja Illusia. Hyvän tahdon saaret on matkakirja ja vallan viehättävä sellainen. Kirjailija saa päähänpiston lähteä Kanariansaarille. Eletään aikaa, kun saarten massaturismia ei vielä ollut olemassakaan. Saarilla on toki hotelleja, mutta ne koettavat houkutella lähinnä terveysturisteja. Esimerkiksi keuhkotautisille saarten ilmaston katsottiin olevan ihanteellinen.

Kokko lähtee matkaan kieliä opiskelevan tyttärensä kanssa. Valuuttaa joutuu kerjäämään henkilökohtaisesti Suomen pankista, eikä matkakaan suju niin sutjakkaasti kuin nykyään: ensin lennetään Tukholmaan, sieltä Pariisiin, Pariisiista Madridiin ja lopulta Gran Canarialle.

Saaret eivät tuolloin olleet vielä turismin pilaamia. Kokko ja hänen tyttärensä lähtevät esimerkiksi tavallisen huoltoaluksen matkaan kiertämään majakoita, joille miehistö vie tarpeita, jopa juomavettä.  Pessin ja Illusian myötä ainakin minulle oli muodostunut kuva kirjailijasta melankolisena hahmona, mutta tämä matkakirja on riemastuttavan humoristinen – iso osa huumorista kohdistuu Kokkoon itseensä.

Kirjaa voi suositella lämpimästi Kanariansaarille matkaaville tai siellä olleille. Oma kappaleeni on Helsingin kaupunginkirjastosta, mutta kirjaa näkee usein kierrätyskeskuksissa ja muilla kirpputoreilla.

Kodittomat kuvat

Eräässä romukaupassa maaseudulla käsiini sattui albumi vuodelta 1942. Rakastan tavallisten ihmisten valokuvia, joissa näkyy arkea ja ajankuvaa. Kuvat voivat olla hyvin tarinallisia. Tässä albumissa oli isompi tarina. Albumin haltija Maire on ensin nuori tyttö. On tavallistaa elämää mökillä ja talvella. Maire viettää kuukausia Paimion parantolassa, missä on kuvattu iloista nuorisojoukkoa happikylvyissä ”hallissa” eli parvekkeella ja muuten vain hassuttelemassa. Myöhemmin on kuvia Mairesta ja sotilaspukuisesta pojasta. Ilmeisesti Mairesta tuli aikanaan rahastaja Turun raitiovaunuihin (naisethan eivät saaneet tuolloin ajaa raitiovaunua). Sisäkanteen on joku kiinnittänyt taskukameralla otetun kuvan, jossa on ilmeisesti Maire 1970-luvulla, mahdollisesti Kanariansaarilla.

Albumi lähestulkoon itketti. Siinä on väläyksiä yhden ihmisen elämään – miten nopeasti elämä kuluukaan ja ajat muuttuvat toisiksi. Toisaalta albumin elämänilo on liikuttavaa. Olen ennenkin huomannut, että sota-ajan kuvissa ihmiset pelleilevät ja ovat todella iloisia.

Samasta kaupasta löytyi irtokuvia 20–30-luvuilta. Skannaan ne jossain vaiheessa omaan Pinterestiini, kodittomien kuvien orpokotiin. Niissäkin on liikuttavia kuvia ja iloista meininkiä.

Ostin myös dioja 1950-luvulta. Niissä on kuvattuna jonkun perheen kesämökkielämää. Yleensä kirppikset heittävät diat roskiin ja kaupittelevat kehyksiä, joten tämä oli hyvä löytö!
Ennen nyt tekeillä olevaa romaania en käyttänyt kuvia kirjoittamisen apuna, mutta nyt olen hurahtanut siihen täysin. Usein kuvissa koskettaa ja inspiroi tunnelma, ihmisten väliset suhteet, ilmeet, olemus. Se saattaa potkaista mielikuvituksen vauhtiin. Tuntemattomien ihmisten kuvat saavat miettimään, millainen heidän elämäntarinansa oli.