Rakkaus ja ikävä

Kauppiasperheen tyttö Iida valmistuu opettajaksi ja saa paikan saarelta kaukana kotoa. Kunnollinen, mutta tylsä kosija Oskari saa jäädä. On hellekesä 1938, suvanto juuri ennen maailmanpaloa. Sattumalta Iida kohta pian saarelle tultuaan salaperäisen Eliaksen ja hullaantuu ensisilmäyksellä. Pian Elias ottaa kontaktia, mutta seuraako kohtaamisesta suuri romanssi?
Nykytasolla parikymppinen Viljami kamppailee yllätyksen kanssa: hänestä on tulossa isä. Sattumalta Viljami tutustuu Iidan sisareen Edlaan, joka on nyt yksinäinen vanhus.
Inka Nousiaisen uutuus Kirkkaat päivät ja ilta (Siltala, 2013) on herättänyt ihastusta ja saanut lukijoiden kyyneleetkin vuotamaan. Itse en ihastunut kirjaan varauksettomasti. Nousiainen on yksi suosikkikirjailijoistani, edellinen Arvaa ketä ajattelen(2007) oli kovasti mieleeni. Nousiaisen kieli on aina ollut kuulaan lyyristä ja hän tavoittaa herkästi sellaisia arjen pikku juttuja, jotka usein jäävät huomiotta.
Uutukaisessakin kieli on ihanaa, vaikka vierastinkin Nousiaisen tapaa käyttää sulkeita (makukysymys). Myönnän, että olen todella kriittinen historiallisen fiktion lukija – suhtaudun kriittisesti myös menneitä aikoja kuvaaviin elokuviin. Vaatteet ja muut yksityiskohdat saa kohdalleen, kun tekee tarpeeksi taustatyötä, mikä tietysti on sekin ihailtavaa. Tuntuu vain, että entisajan ihmisten sielunelämä on meille joiltakin osin täysin vierasta.
Nousiaisen romaanissa tämä näkyy siinä, miten vapaasti päähenkilö Iida käyttäytyy. Eletään aikaa ennen seksuaalista vapautumista, silti Iida antautuu varsin huolettomasti miehelle. 2000-luvun ihmisten on hyvin vaikea käsittää sitä riipivää häpeää ja salailua, joka seksuaalisuuteen liittyi ennen 1960-lukua. On todella vaikea uskoa, että ns. kunnon perheen tytär antautuisi tuntemattomalle miehelle tuosta vain, ilman minkäänlaista häpeää ja tunnontuskia. Luin vastikää kansanedustaja Sylvi-Kyllikki Kilven muistelmat. Hän oli nuori samoihin aikoihin kuin Iida. Ensimmäisen yhdynnän jälkeen hän eli puoli vuotta ahdingossa peläten raskautta – siitä huolimatta, että kuukautiset tulivat ajallaan.
Nousiainen tavoittaa hyvin Iidan arjen yksityiskohdat. Siltä osin ajankuva on erittäin uskottava. Tuntuu kuitenkin oudolta, että opettajatar on täysin irti ajan ideologisesta ja moraalisesta ajattelusta. Uskontoa romaanissa ei sivuta lainkaan, vaikka sillä on tuohon aikaan voimakas vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan. Opettajalta olisi vaadittu uskonnollisuutta ainakin viran puolesta. Myös isänmaallisuus oli voimakasta 1930-luvulla – Isänmaallinen kansanliike IKL perustettiin 1932. (Minulla on valokuva, jossa isoisäni poseeraa koulutoveriensa kanssa rehvakkaina luokkahuoneessa 1930-luvulla. Luokan seinällä on IKL:n banderolli.)
Voimakkain varaus minulla liittyi Eliaksen henkilöön. Hän ilmestyy tyhjästä, eikä hänestä loppujen lopuksikaan saada tietää muuta, kuin että hän on niin hurmaava, että kaksi naista hullaantuu hänestä saman tien. Totta kai Suomen suvessa tapahtuu sellaistakin, mutta minulle rakkaustarina, romaanin kantava voima, jäi etäiseksi. Iida on älykäs, eivätkä hänen kotiolonsa ole onnelliset. Tuntui epäuskottavalta, että hän riskeeraisi kaiken miehen takia. Elämä yksinhuoltajaäitinä ei ollut kovin ruusuista ennen Kela-aikakautta, kuten Helvi Hämäläisenromaanit ja muistelmat osoittavat.
Varauksistani huolimatta pidin kirjasta. Nousiainen onnistuu luomaan ihmeellisen, taianomaisen tunnelman sekä monia koskettavia hetkiä. Nuoren opettajan suhde oppilaisiinsa on kuvattu liikuttavasti, samoin Iidan ja Varpun ystävyys. Romaanissa on imua, joka sai valvomaan liian myöhään.
Miinusta kirja saa taitosta: tuntuu oudolta, että sota-aikaa sivuava teos on painettu niin pienellä pistekoolla ja tiheällä rivivälillä, etteivät vanhat ihmiset varmasti voi sitä lukea.

Romantiikkaa Helsingissä

Otin aivan summamutikassa netistä ilmaiskirjan: Aino Malmbergin teoksen Yksinkö? (1903, alunperin julkaissut Otava). Eikö olekin yksi internetin huikeita puolia, että sieltä voi löytää tuosta vain vanhoja romaaneja? Kun olin opiskelija, tapasin lukea vanhoja suomalaisia romaaneja, joita lainasin opiskelijakirjastosta Leppäsuonkadulta. Kirjastossa oli ilmeisesti sellainen järjestelmä, että mitä epäsuositumpi kirja, sen syvemmällä se oli. Ensin siis raitiovaunulla Leppäsuonkadulle, sitten alas, olikohan se kolmas tai neljäs kerros maan alla. Siellä vaeltelin, usein ypöyksin. Valoja ei pidetty päällä, vaan ne piti itse napsauttaa päälle vanhanajan katkeisimesta kirjarivi kerrallaan. Huh.*

Yksinkö? kertoo perhostutkija Olli Hartista, joka pitää rakastumista hömpötyksenä. Vanha professori Hemmer on ottanut Hartin siipiensä suojaan. Hemmerillä on tytär Anna, 31, josta on kovaa vauhtia tulossa katkera vanhapiika. Anna viihtyy omissa oloissaan ja toimii opettajana Yksityislyseossa. Siellä työskentelee myös Hartin toveri Eksköld. Kun tämä joutuu sairaslomalle, Hart tulee sijaiseksi. Hartin yllätykseksi hän solmii syvän ystävyyden Annan kanssa.

Teos alkaa hauskana ja lennokkaana kuvauksena 1900-luvun alun akateemisista ympyröistä ja muuttuu pikkuhiljaa ihanan romanttiseksi. Mukana on tietysti aikakauden paatosta, mutta kepeällä ja humoristisella otteella. Malmberg osaa rakentaa tarinansa hyvin, sitä oli pakko lukea yömyöhään silmät sirrillään. Kielen puolesta teos oli yllättävän ajaton. Henkilöhahmot ovat kuvattu sympaattisiksi ja rasittava sukulaistätikin on kovin uskottava tapaus.

On harmi, että Aino Malmberg kirjoitti vain muutamia teoksia. Wikipedian mukaan kirjailijalla oli kiinnostava elämä.

(*Täällä mökillä olen miettinyt, onko loogista pelätä kummituksia, jos ei ole tähän ikään mennessä nähnyt yhtäkään. No kyllä on.)