Sisustamisen filosofia – osaatko edetä hitaasti?

Muuttaessani viime kesänä uuteen asuntoon olin sisustanut sen mielessäni valmiiksi ennen kuin olin edes kantanut sisälle muuttolaatikot. Olin vakuuttunut, että teräksinen väliseinä ei voinut jäädä keittiöön. Se tuntui kylmältä!

Istuin illat nenä kiinni tietokoneen ruudussa ja etsin punaisia laattoja. Halusin, että kotini olisi ollut heti valmis. Tähän tarpeeseen on luotu heti valmiit saunat. Ei odottelua, vaan suoraan nautinnon ytimeen.

Ystäväni muistutti, että vanhassa hirsitalossakin pitää asua vuosi ennen kuin edes alkaa miettiä edes pieniä muutoksia. Pitää ymmärtää millaista talossa on asua eri vuodenaikoina ja millaisia ylläpidollisia toimenpiteitä arki siellä vaatii. Mutta entäs tuo menneisyys? On varsin tärkeää ymmärtää millaisia vaikutuksia sillä on nykytilaan.

Päätin malttaa ja edetä kerrankin hitaasti. Sisustava ihminen pyrkii samaan lopputulokseen kuin toista puolikastaan etsivä: onneen ja harmoniaan ympäristönsä kanssa pidemmällä aikavälillä.

Puolessa vuodessa ihmetyksekseni teräksinen väliseinä on alkanut näyttää piikkipuisia keittiönovia vasten täydelliseltä. Olen huojentunut, etten repinyt sitä alas, vaan annoin suhteellemme aikaa kypsyä.

Sisustusprosessi on paljastanut malttamattoman mieleni. Pahin harhaluuloni oli, että pystyisin sisustaa kodin hetkessä valmiiksi, unelmieni keitaaksi.

Kodissa pitää hengata tarpeeksi. Suhteen rakentamiseen ei riitä muutama hassu viikko tai edes kuukausi. Ihmiseltä menee itsensäkin tuntemiseen tovi  – usein jopa koko elinikä. Jos hötkyilee, voi tehdä vääriä päätelmiä ja hyväkin juttu voi päättyä liian lyhyeen.

Pienten säröjen, kuten väärän väristen väliseinien kanssa oppii kyllä elämään ja niistä jopa pitämään, kunhan rakenteet ovat kunnossa.

Suhteemme on siirtynyt intiimimmälle tasolle: kylpyhuoneeseen. Haaveilin pitkään perinteisen muotoisesta ammeesta, koska onhan se ihanan käytännöllinen. Onneksi sain taottua päähäni järkeä. Ainoastaan tassullisesta versio on tervetullut, silläkin uhalla että kesken suihkussa käynnin kellahdan lattialle. Se ei ole ainakaan tylsä!

Vanhassa hirsitalossa ohjeistetaan asumaan vuosi ennen kuin edes alkaa miettiä pieniä muutoksia. Sama pätee ihmissuhteisiin. Suhteen rakentaminen vaatii rauhallista tutustumista.

Vanhassa hirsitalossa ohjeistetaan asumaan vuosi ennen kuin edes alkaa miettiä pieniä muutoksia. Tarkeneeko siellä talven pakkasissa, entäs miten menee kesän helteissä? Sama pätee ihmissuhteisiin. Syvällisen suhteen rakentaminen vaatii rauhallista tutustumista. Kuva Wanha Raatesalmi, Kuusamo. Kuvaaja Vesa Varpa.

Avantoon keskellä yötä

Lapsuuden tutkimuksen dosentti Kirsi Pauliina Kallio  on todennut Helsingin Sanomien haastattelussa (25.1.2017), ettei ”lapsen elämää tarvitse täyttää harrastuksilla. Elämän ei tulisi olla niin suunniteltua”.

Niinpä.

Ala-asteikäisenä erehdyin luulemaan, että tanhuaminen on coolia. Voi niitä DDR:stä karanneen vanhapiian opetusmetodeja! Vanhempani eivät antaneet minulle lupaa lopettaa kesken kauden, joten pistin jalalla koreasti joka tiistai kello viisi hampaat irvessä.

Pianotunneille minut lähetettiin, jotta olisin kasvanut kulturelliksi. Nuotit vilisivät silmissäni. Lupasin joka kerta, että seuraavaksi kerraksi opiskelisin läksyt. Valehtelua neljä vuotta.

Hikiset pukuhuoneet ja kampitukset sopivat parhaiten rämäpäälle. Hengasin jäähalleilla SM-mitali kaulaani koristaen. Suhde Ringetteen kesti seitsemän vuotta, kunnes kyllästyin aikatauluihin.

Tutkijan mukaan  kannattaa miettiä motivejaan, sillä aikuisella on täysi vapaus valita menonsa: ”voi miettiä, onko harrastamisessa kyse suorittamisesta ja siitä, että ihmisen pitää harrastamisella osoittaa olevansa kunnollinen”.

Itse olen vaihtanut aikuisiällä lajeja lennosta toiseen. Olen kokeillut muun muassa dancehallia, salsaa, bodyflowta, improteatteria, sauvakävelyä, pilatesta ja sählyä. Mielenliikkeideni mukaan olen ähkinyt yhdellä viikolla ärsytyksiä ulos salilla, kun taas toisella viikolla hengitellyt levottomasti jooga-asanoissa ja kolmantena sylkenyt kattoon.

Harrastatko sinä (sisäisestä) pakosta vai aidosta halusta?

Toisille aikataulutetut, jopa tavoitteelliset harrastukset  sopivat. Muodostelmaluistelua harrastava ystäväni vannoo joukkueurheilun nimeen: ”Harvoin jätän menemättä treenehin, koska saan niistä niin paljon energiaa. Jos en mene, tunnen huonoa omaatuntoa”.

Itse en voisi ajatella juoksevani kiireessä maanantai-iltaisin vaikka joogatunnille harjoittelemaan päälläseisontaa. Sisäinen ääneni ei myöskään enää piiskaa nuoruusvuosien tapaan lenkkipolulle tai  joukkueurheilun pariin.

Vapaa-ajallani on uusi funktio kurinalaisuuden sijaan: rentoutuminen omien aikataulujeni mukaan.

Kallion mukaan “kun pakollisia menoja on vähemmän, voi valita omaan mielialaan ja vuodenaikaan sopivaa tekemistä. Tämä on eri asia kuin aikataulutettu tekeminen”.

Tämän ideaologian mukaan minä harrastan. Kevään ykkösharrastus on avantouinti. Seurani ovet ovat onneksi  avoinna pitkälle yöhön. Voin pulahtaa mereen hankkimaan ruskeaa rasvaa  valitsemani ajankohtana – vaikka kymppiuutisten jälkeen.

Avantouinti on helppo tapa meditoida. Hyppää kirkuvan kylmään veteen ja tunne sydämesi hyppäävän ulos rinnastasi. Endorfiinit alkavat virrata viimeistään saunassa. Toista tätä rallia, kunnes stressi on vain märkä läntti pyyhkeessäsi. (Kuvan ihastuttavan avantouimarin kohtasin Kiteenjärvellä 2014).

Avantouinti on helppo tapa meditoida. Hyppää kirkuvan kylmään veteen ja tunne sydämesi hyppäävän ulos rinnastasi. Endorfiinit alkavat virrata viimeistään saunassa. Toista tätä rallia, kunnes stressi on vain märkä läntti pyyhkeessäsi. (Kuvan ihastuttavan avantouimarin kohtasin Kiteenjärvellä 2014).

 

Modernin kulkurin koti

Suomalainen koti täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Nuori sukupolvi nähdään moderneina kulkureina. Osa pystyy rakentamaan kodin nopeasti uuteen paikkaan, eivätkä he kaipaa välttämättömien kalusteiden, sängyn, sohvan ja pöydän lisäksi enempää luomaan kodintuntua.

Itse olen muuttanut vain muutaman kerran aikuiselon aikana. Tutut kotiseinät ovat pysyneet paljolti samoina muiden asioiden muuttaessa muotoaan.

Koti on ollut vaikeina aikoina tukipilarini.

Muutama vuosi sitten alkoi tuntua, että vuokra-asuntoni ei enää ajanut tarkoitustaan. Se ei tuntunut viihtyisältä vaan lähinnä kävin siellä nukkumassa.

Mikä on ylipäätään kodin merkitys? Mistä syntyy kodin tunnelma?

Haastatellessani pari vuotta sitten filosofi Frank Martelaa keskustelimme lempiaiheestani, matkustamisesta. Martela kannustaa matkustamaan edes kerran elämässään pidemmän aikaa yksin, jotta löytää henkisen kotinsa.

Lukuisista matkaponnisteluista huolimatta en löytänyt pysyvää kotia. Elin jatkuvassa lähdön tunnelmassa.

Martela on kirjoittanut, että matkustamisen erityislaatu piilee siinä, että matkalla toteuttaa sen hetkistä projektia, tiettyyn päämäärään pääsemistä. Mielen valtaa jatkuva etenemisen ja saavuttamisen tunne.

Voiko ihmisen henkinen koti löytyä kotoa, jos sitä ei enää etsi maailman ääriltä?

Olen alkanut toteuttaa Martelan ajatusta matkustamisesta uudessa kodissani. Hyvinvoinnin kannalta on merkityksellistä millaisessa ympäristössä arjessa viettää aikaansa. Bigaku – Japanilaisesta kauneudesta -kirjassa avataan tätä ajatusta.

”Japanilaiset ovat estetisoineet arjen aina kauniista tavasta istua, kävellä, puhua, syödä ja laittaa ruoka esille vaatetukseen ja kohdin julkisten tilojen edustavuuteen. Japanilainen osaa nauttia arjesta eikä elä pyhien ja lomien odotuksessa, sillä hän on osannut tehdä arjesta taidetta, jota rytmittävät vuodenaikojen vaihtelut.”

Olohuoneeni nurkassa kasvava iso palmu muistuttaa kaukomaista. Keittiön apupöydällä oleva appelsiinipuristin vie takaisin Istanbulin sokkeloisille basaarikaduille. Ulko-ovessa komeileva Holiday Villa -kyltti on lupaus rennosta tunnelmasta.

Olen päässyt lomalle, joka ei lopu ikinä.  Kotisohvalla ei ole ikinä tuntunut näin rennolta.

blog4