Sofi Oksanen vastaan Bazar

Sofi Oksasen ja Bazarin välinen oikeudenkäynti, joka käynnistyi eilen, on merkittävä tapaus. En tunne tapauksen yksityiskohtia riittävän hyvin osatakseni arvioida kumpi on oikeassa, saati ennustaa kuinka oikeudessa käy. Mutta on selvää, että kävi kuinka vain, kustannussopimukset kirjoitetaan ja luetaan jatkossa huomattavasti tarkemmin.

Kirjailijan ja kustantajan väliset kustannussopimukset ovat Suomessa väkevästi perustuneet keskinäiseen luottamukseen. Jostain viime vuosisadan alkupuoliskolta aina vuosituhannen vaihteeseen oli kaikilla käytössä sama standardisopimus, jolla asiat hoidettiin. Viimeiset viisitoista vuotta sopimukset ovat olleet kirjavampia.
Kautta aikain on sopimuksiin kirjattu pykälä, jolla tavalla tai toisella sovitaan, että kirjailja tarjoaa seuraavaa käsikirjoitustaan kustantajalle ja kustantaja tämän lukee.

Levy-yhtiöiden sopimuksissa vastaavat pykälät ovat legendaarisen sitovia ja laajoja. Rocktähtien tiedetään rimpuilleen vuosikausia jättisopimustensa kanssa ja julkaisseen kurjia välitöitä vain täyttääkseen sopimuksen. Huippuna ehkä Prince joka muutti nimensä oudoksi väkkyräksi ja mm. esiintyi sana ”slave” kirjoitettuna kasvoihinsa protestoidakseen diiliään Warnerin kanssa.

Kustannussopimusten pykälät ovat olleet paljon väljempiä. Useamman kirjan tai pidemmän ajan sopimuksiakin on tehty vasta viime vuosina. Oikeutta ei kukaan tietääkseni ole Suomessa aikaisemmin käynyt aiheesta. Ja kaikkien osapuolten tiedossa lienee ollut, ettei kukaan ”seuraavan kirjan tarjoamispykälän” vuoksi oikeuteen olisi lähtenytkään.
Oksasen ja Bazarin tapauksessa ei kuitenkaan ole kyse optioista seuraaviin vaan kustannussopimuksesta, jonka kohteena on romaani työnimeltään ”Ranskalainen päärynä”. Mutta mistä puhumme kun puhumme romaanista?

Kuten Bazarin ja Oksasen tapaus osoittaa, kustannussopimusten on pakko perustua luottamukseen tukevammin kuin vaikkapa keskimääräisen kiinteistökauppasopimuksen, koska sopimuksen kohde on niin epämääräinen. Sovitaanko kustannussopimuksessa tietystä taideteoksesta vai kirjailjan seuraavasta, oli se mikä tahansa? Kuka tämän määrittelee? Oikeus joutuu väkisinkin ottamaan kantaa siihen, miten taideteos syntyy, onko ”Ranskalainen päärynä” sama kuin ”Puhdistus”.

Kun Tarmo Koivisto aikanaan kävi oikeutta Mämmilän tekijänoikeusloukkauksista orivetisten kanssa, oikeus joutui lopulta tekemään syväluotaavan analyysin siitä mitä sarjakuva itse asiassa on, ja mikä on fiktion suhde todellisuuteen. (En löytänyt oikeuden lausuntoa, mutta jos joku oikeusoppinut osaa kaivaa sen linkin jostain verkon kätköistä, olen kiitollinen.) Samalla tavalla oikeus joutunee nytkin ottamaan kantaa asioihin, joita tutkitaan yleensä vain estetiikan laitoksella.

Seuraamme mielenkiinnolla, kuinka Ranskalaisen päärynän tapauksessa käy. Johtopäätöksiä voi vetää vasta myöhemmin, mutta jo nyt olen painanut oppina mieleeni, että pitää jatkossa tarkemmin katsoa, mitä kirjoittaa kustannussopimukseen teoksen työnimeksi.

EDIT: Jukka Kemppinen, joka on eräs parhaista asiantuntijoista alan lainsäädännössä, on näemmä tahollaan ottanut kantaa juttuun ja ennustaa, että Bazar jää nuolemaan näppejään.