Valtavan suuri, mahtavan amerikkalainen, uskomattoman romaani

Amerikkalainen kirjateollisuus tarjoaa joka vuosi uuden, ”kohutun”, ”mestarillisen” esikoisen, jonka tehtävä on pelastaa kirjallisuus ja parhaimmillaan myös tiivistää kansakunnan tunnot. 2015 the esikoinen oli Garth Risk Hallbergin City on Fire, ja viime vuonna Nathan Hillin The Nix. The Nix selvästi on kirjoitettu Suureksi Amerikkalaiseksi Romaaniksi. Ja se tosiaan on suuri, ja amerikkalainen se on suorastaan kliseisyyteen asti: Vietnamin ja Irakin sodat, TV dinner salesman, populistinen cowboy-poliitikko, baby boomer -hipit Allen Ginsbergeineen, 9/11, päähenkilö jota ahdistaa hänen oma miljoonan dollarin kirjadiilinsä ja niin edelleen. Amerikkalainen se on myös sikäli, että se erittäin kunnianhimoisesti pyrkii olemaan jonkinlainen kokonaisesitys siitä “miten tähän on tultu” ja ”mikä meidän ajassamme on vialla”.

nix_cover_final_side

Nathan Hill The Nix

Massasta huolimatta tarina vetää kohtalaisen hyvin, paikoin jopa erinomaisesti, koska rakenne on oikeastaan aika taidokas. Kaikki liittyy kaikkeen. Romaania on kuulemma kirjoitettu kymmenen vuotta, ja se on helppo uskoa. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että vuosien aikana on ehtinyt kertyä kaikenlaista materiaalia, todella hyvää materiaalia ei siinä mitään, monenlaisista aiheista, kuten videopeliaddiktiosta, virheellisestä positiivisuusajattelusta, 60-luvun opiskelijamellakoista, kahden nuoren pojan ystävyydestä, Irakin sodasta, norjalaisista myyteistä ja whatnot. Ja sen sijaan, että kokonaisuuteen liittymätöntä materiaalia olisi heitetty pois tai lyhennelty, kaikki on liitetty jos jonkinlaisilla juonenkäänteillä ja aasinsilloillakin mukaan tarinaan. Ja katso, rakenne on kuin onkin sattumuksineen ja käänteineen kuin suoraan oppikirjasta. Tarina vetää, aiheet tukevat teemaa, ja toden totta on vaikea sanoa oikein mistään romaanin palasesta että sen voisi suorilta heittää pois. Ja kuin ihmeen kaupalla kokonaisuus on kasassa. Painan täten mieleen, että kun joskus tarvitsen esimerkkejä toimivista paralleeleista, tästä kirjasta niitä löytyy.

Rakenne ei ole kuitenkaan mikään kokeellinen postsinfonia kuten Infinite Jest tai Taisteluni vaan pikemminkin mainstream-popalbumi, jonkun Ryan Adamsin kaltaisen miesartistin teematuplalevy, jolta on helppo nostaa singlejä. Mukana on vähän erikoisempia tekniikoita, kuten esimerkiksi harvinaisen toimiva sinä-muotoon kirjoitettu choose your adventure -jakso, mutta pääasiallisesti kerronta etenee varsin perinteisin menoin, juuri niin kuin kaikissa amerikkalaisissa käsikirjoitusoppaissa neuvotaan.

Mutta kaiken kaikkiaan The Nix on hyvä romaani. Parempi kuin vaikkapa edellisen vuoden ”kohuesikoinen”, Garth Risk Hallbergin City on Fire. The Nixiin kannattaa tarttua jos Yhdysvallat kiinnostaa ja sattuu pitämään John Irvingin kaltaisista, helpostilähestyttävistä pitkän kaaren realistisista kertojista.

The Nix ilmestyy suomeksi syksyllä. Kähvelsin suomennoksen ennakkokappaleen ja luin sitä kokeeksi pätkän mutta siirryin kiireen vilkkaa englanninkieliseen laitokseen, joka onneksi oli lojunut muutamia kuukausia lukupinossa odottamassa, joten en ota kantaa suomennoksen laatuun. Ylläoleva koskee alkukielistä tekstiä.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *