Vuoden 2016 kirjat

No niin, vuoden 2016 lukutilastoni on vihdoin kasassa. Minut haastettiin lukemaan 50 kirjaa vuoden 2016 aikana. Väitin että menee heittämällä. Koska ammattilukijan lukuhommat eivät ole kovin lineaarisia ja tarkkarajaisia, otin itselleni pari lisäehtoa: työhommina luettuja käsikirjoituksia ei huomioida, vain kokonaan luetut kirjat lasketaan ja jokaisesta pitää kirjoittaa jotain.File 28-01-2017, 14.32.39

Luin lopulta 58 kirjaa, hieman yli kirjan viikossa. Määrä tuli melkolailla helposti, kuten arvelinkin. Mutta kirjoista kirjoittaminen osoittautui vaikeaksi. En halunnut kirjoittaa joutavuuksia, mutta kaikesta ei noin vain irronnut mitään painavaa sanottavaa. Minut pelasti Instagram, johon siirryin jossain vaiheessa vuotta pitämään lukupäiväkirjaani. IG:n kuvatekstiin ei kovin pitkiä jaarituksia kannata kirjoittaa joten oli helppo tehdä muutama ylimalkainen huomio. Arvostan tämän jälkeen entistäkin enemmän joka ikistä kirjablogia. Valtava duuni.

On myös todella kiinnostavaa ylipäätään pitää kirjaa tekemisistään. Mihin vuorokauden tunnit, päivät, viikot itse asiassa kuluvat? Kirjalistaa katsoessa saa kummallista tyydytystä. Kuin olisi saanut jotain aikaiseksi. Ja toisaalta näkee minkälaista kirjallisuutta itse asiassa lukee. Klassikoita on aika paljon ja uutuuksia on aivan todella vähän vaikka niistä pitäisi olla perillä ja etenkin verrattuna siihen, miten paljon niistä puhutaan. Mutta useimmiten puhumme kirjoista joita emme ole lukeneet.

Olin myös olettanut että yleensä jätän noin 90 % aloittamistani kirjoista kesken, mutta tämän listan perusteella asia on täsmälleen päinvastoin ja olenkin lukenut 86 % kirjoista loppuun. Tosin en kyllä ole listannut keskenjääneisiin semmoisia, joita olen vain pikaisesti vilkaissut, joten mennään tulkinnanvaraiselle alueelle.

Ihmiskoe oli kiinnostava, ja voin suositella kyllä vastaavaa kaikille, mutta voitte olla varmoja että minä en tänä vuonna lukuhaasteisiin osallistu. Luen jos luen, kirjoitan jos kirjoitan.

#Lukuvuosi2016

1/50 Jeff VanderMeer: Authority
2/50 Jeff VanderMeer: Acceptance
3/50 Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
4/50 Haruki Murakami: 1Q84, osa 3
5/50 Michael Ondaatje: Anilin varjo
6/50 Jaana Janhila: Viiltoja
7/50 Alberto Moravia: Keskipäivän aave
8/50 Vladimir Nabokov: Läpinäkyväisiä
9/50 Aki Ollikainen: Nälkävuosi
10/50 Yahya Hassan: Runot
11/50 Franz Kafka: Nälkävuosi
12/50 Italo Calvino: Kenraali kirjastossa
13/50 Veikko Huovinen: Rasvamaksa
14/50 Rosa Liksom: Tyhjän tien paratiisit
15/50 Panu Räty: XYZ
16/50 Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua
17/50 Miki Liukkonen: Raivon historia
18/50 Michel Houellebecq: Alistuminen
19/50 Albert Camus: Sivullinen
20/50 Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista
21/50 Reetta Pekkanen: Pieniä kovia nuppuja
22/50 David Foster Wallace: This Is Water
23/50 Haruki Murakami: The Wind-Up Bird Chronicle 
24/50 Tommi Melender: Onnellisuudesta, WSOY, 2016
25/50 Malcolm Gladwell: David and Goliath: Underdogs, Misfits, and the Art of Battling Giants 
26/50 Aura Nurmi: Villieläimiä
27/50 Juhani Karila: Gorilla
28/50 Hannu Raittila: Nollapiste
29/50 Hisham Matari: Erään katoamisen anatomia
30/50 Joni Pyysalo: Alaska
31/50 J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
32/50 J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
33/50 Olli-Pekka Tennilä: Ontto harmaa
34/50 Sarah Manguso: Ongoingness
35/50 J.K: Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki
36/50 Peter Sandström: Laudatur
37/50 Jani Nieminen: Bigini
38/50 J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
39/50 William Shakespeare: Sonetit
40/50 Timo Salo: Epätietokirja
41/50 Timo Salo: Eroosio
42/50 Timo Salo: Esiintymä
43/50 Haruki Murakami: After Dark
44/50 Jukka Viikilä: Runoja
45/50 James Hadley Chase: Šokkikäsittely
46/50 J.K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta
47/50 Max Jacob: Runoja noppapikarista ja muita tekstejä
48/50 J.K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
49/50 Sjón: Valaan suusta

Lisäksi luin jo keväällä erinomaisen kolmikon, josta on siitä asti ollut blogiteksti tekeillä ja edelleen kesken:
Italo Calvino: Näkymättömät kaupungit
Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
Jukka Laajarinne: Tiloissa

Nämäkin tuli luettua, vaikka en kirjoittanut niistä mitään mihinkään:

Ben Lerner: The Hatred of Poetry
Ray Mock: Banksy in New York
Roberto Calasso: The Art of Publisher
Yuval Noah Harari: Sapiens
Alf Rehn: Vaaralliset ideat
Tao Lin: Shoplifting From American Apparel

 

Seuraavien ajattelen olevan kesken, eli luen mahdollisesti vielä loppuun:

Helen Macdonald: H is for hawk
Michael Chabon: Wonder Boys
Carol Fisher Saller: The Subversive Copy Editor
Kurowski, Miller, Prufer: Literary Publishing in the Twenty-First Century
Jarett Kobek: I Hate The Internet.
Roberto Bolaño: 2666
Peter Boxall: Twenty-First-Century Fiction
Esa Mäkinen: Totuuskuutio
Markku Eskelinen: Raukoilla rajoilla

Seuraavia en lukenut kokonaan, mutta en usko että palaan näihin enää eli kesken jäivät:

Aaron James: Assholes
Matthew B Crawford: The World Beyond Your Head
Sylvia Plath: The Bell Jar
Jonas Sivelä: Kaiken takana on salaliitto
Sadie Jones: Kotiinpaluu
Jera & Jyri Hänninen: Haluatko todella kirjalijaksi
Garth Risk Hallberg: The City On Fire
Liu Cixin: The Three Body Problem
Neal Stephenson: Seveneves

Haluaisitko ilmaisen lounaan? Minä tarjoan – kirjaimellisesti

Lounas!Eräs tärkeimmistä työkaluistani on lounas.  Lounaalla on helppo tavata vanhoja tuttuja ja uusia ihmisiä tunnustellakseen yhteistyöhankkeita, vaihtaakseen juoruja tai vain tutustuakseen. Käsillä oleva ruoka tekee tilanteesta epämuodollisen ja jutuilla on lupa assosioitua ja rönsyillä. Silti tapahtumalla on alku ja loppu, salaatista kahviin. Jos ei synkkaa, tilanteesta pääsee melko nopeasti pois. Jos on hauskaa voi silti mutkattomasti lähteä takaisin töihin. Aina oppii jotain uutta ja yleensä myös inspiroituu.

Niinpä tarjoan tämän vuoden aikana kerran kuussa lounaan Helsingin keskustassa jollekulle, jonka kanssa ei muuten olla yhteydessä: Facebook-kaverille, jota en ole koskaan tavannut, Twitteristä puolitutulle, koulukaverille, jonka kanssa ei olla nähty 20 vuoteen tai ventovieraalle blogin lukijalle.

Jos ilmainen lounas kiinnostaa, laita meiliä: mikko.aarne@kosmoskirjat.fi

Ai niin, ja tämä idea on lainattu Olli Sulopuistolta. Mutta lupasin tarjota sille hyvitykseksi lounaan.

Tammikuu varattu
Helmikuu varattu
Maaliskuu varattu
Huhtikuu varattu
Toukokuu
Kesäkuu
Heinäkuu
Elokuu
Syyskuu varattu
Lokakuu
Marraskuu
Joulukuu

Mikä Malcolm Gladwellissa ja TED-puheissa häiritsee?

Malcolm Gladwell on yksi maailman kirkkaimmista tietokirjabrändeistä. Hänen kirjansa on niin selkeästi ja johdonmukaisesti paketoitu, että netistä lyöytyy jopa parodiasivusto, jolla voi arpoa itselleen uuden Malcolm Gladwell -nimikkeen. Gladwellin kirjat edustavat creative business -genreä, jota luova luokka ja itseään nuorekkaana ja edistyksellisenä pitävät väliportaan pomot kernaasti lukevat. Suomessa samantyyppisiä juttuja ovat kirjoittaneet esimerkiksi Saku Tuominen, Henkka Hyppönen ja Alf Rehn.

file-10-09-16-18-51-58David and Goliath: Underdogs, Misfits, and the Art of Battling Giants (2013) on Gladwellin neljäs kirja ja takuuvarmaa tavaraa. Se alkaa Elan laaksosta, jossa israelilaisten ja filistealaisten armeijat ovat asemissa vuoren rinteillä laakson molemmin puolin. Kumpikin joutuisi hyökätessään nousemaan ylämäkeen, joten tilanne on pysähtynyt asemasodaksi. Filistealainen jättiläinen Goljat tarjoutuu ratkaisemaan tilanteen kaksintaistelulla. Jos hän voittaa, israelilaisista tulee filistealaisten orjia ja toisin päin. Goljat on aseistautunut miekalla ja kahdella keihäällä, ja suojanaan jättiläisellä on raskas haarniska ja kilpi, jota kantaa avustaja. Täysin voittamaton vastustaja. Mutta israelilaisten puolelta kaksintaisteluun tarjoutuu pieni lammaspaimen Daavid, joka kirmaa vailla mitään suojavarusteita paikalle. Israelilaiset ovat kauhuissaan, filistealaiset riemuissaan. Goljat vaatii Daavidia tuotavaksi hänen luokseen, että hän voisi surmata Daavidin, mutta Daavid juoksee kohti Goljatia, lataa linkoonsa kivenmurikan ja puhkaisee sillä Goljatin otsan. Taistelu on ohi ennen kuin se alkoikaan.

Tarina on tuttu Raamatusta, jossa se on israelilaisten sankaritarina ja onnistumisen syyksi tarjotaan Jumalaa. Mutta Gladwell analysoi asetelman tarkemmin. Hänen mukaansa kaksintaistelutilanteissa taisteltiin normaalisti miekoin tai vastaavin lähitaisteluasein. Daavidin linko oli jouseen verrattava pitkän kantaman ase. Oli täysin hyväksyttyjen sääntöjen vastaista tulla ampuma-aseen kanssa kaksintaisteluun. Kun Goljat vielä Gladwellin mukaan sairasti akromegaliaa, joka oli tehnyt hänestä paitsi jättiläisen myös hitaan ja heikkonäköisen, hän oli itse asiassa todella helppo maali. Daavidin ja Goljatin taistelu ei siis ollutkaan mikään Daavid ja Goljat -asetelma, vaan muistutti pikemminkin Kadonneen aarteen metsästäjät -elokuvan kohtausta, jossa Indiana Jones tylysti ampuu sapeliaan näyttävästi heiluttelevan hyökkääjän.

Gladwell juoksuttaa kirjassaan esiin runsaslukuisen joukon erilaisia epätasaisia asetelmia, joissa ensinäkemältä heikompi osapuoli on onnistunut hyödyntämään olosuhteita ja voittamaan. On lukihäiriöisiä, jotka ovat menestyneet juuri dysleksiansa vuoksi, on koripallovalmentajaa joka on onnistunut luotsaamaan aivan surkean jengin mestaruuteen ovelalla taktiikalla, on Martin Luther Kingiä, Ranskan vastarintaliikettä ja lopulta myös se kaikkein kaikkein ilmeisin: Vietnamin sota.

Gladwell kirjoittaa erittäin hyvin ja viihdyttävästi. Hän kertoo taitavasti tarinaa ja johdattaa lukijan luulemaan yhtä, mutta totuus onkin aivan toinen, jolloin lukijan maindi bogglaa ällistyksestä. Tämmöinen silmänkääntötemppu ja mindfuck on genrelle aika tyypillinen. Kansantaloustiedehitti Freakonomics taitaa olla tyylin paras esimerkki.

Gladwell taitava ja inspiroiva, mutta jokin tässä häiritsee. En ole aivan varma, mikä. Kirjan lukeminen on kuin seuraisi ylipitkää TED-puhetta. Niidenkin parissa viihdyn ja niitä kernaasti joutohetkinäni katson, mutta niissä häiritsee sama määrittelemätön kuin Gladwellissa. Ehkä jokin pintapuolisuus. Että tärkeintä ei lopulta ole sisältö vaan tarinankerronta, esiintyminen, retoriikka. Että ei mennä todella syvälle rakenteisiin vaan efekti riittää, riittää että mind = blown.

Gladwellinkin kirjassa lopulta taustalla väijyvä eetos on menestys. Vaikka näyttämölle tuodaan vastarintaliikkeen sankareita, jotka piilottelevat juutalaisia natseilta ja muita kaikin puolin arvostettavia ja kunnioitettavia hyviksiä, kirjan casejen pohjimmaisena tavoitteena on opettaa löytämään menestyksen avaimet. Kun Gladwell analysoi, kuinka daavid ja goljat -teoriaa pitäisi hyödyntää valitessaan huippuyliopistoa, tuntuu että tämä ei ole altavastaajia nähnytkään.

Menestyksessä tavoitteena ei sinänsä ole tietenkään mitään väärää. Lopulta Gladwellin ainoa ”ongelma” onkin ehkä liian taitava paketointi: Gladwellin kirjojen olettaa olevan enemmän kuin pelkkää työelämän self helpiä. Ne on kirjoitettu niin taitavasti, että ne ovat hetkittäin esseistiikka, melkein kirjallisuutta. Ja sitten suotta pettyy kun ne ovatkin vain retoriikkaa. Vaikka ei tarvitsisi: Gladwellin kirjat ovat tosiaan mainiota ja innoittavaa businessviihdettä. Ja sellaisena niitä voi myös lämpimästi suositella. Pyöritän pientä laatukustantamoa suurten kustantamojen puristuksessa, ja strategista inspiraatiota saadakseni minäkin David And Goliathiin tartuin – ja monta hyvää ideaa sainkin.

___

#Lukuvuosi2016

25/50 Malcolm GladwellDavid and Goliath: Underdogs, Misfits, and the Art of Battling Giants (Little, Brown and Company, 2013)

Ja onpa tuo muuten näköjään suomeksikin saatavilla.