Terveisiä netin niljaisimmista syövereistä – Mitä alt-right on?

Läntinen maailma on kääntynyt ideologisessa mielessä täysin kummalliseen asentoon viimeisten vuosien aikana. Äärioikeiston nousu, fake news, ihmisten näennäinen tyhmentyminen ja irrationaalinen käytös, nettiraivo ja yleinen viha ovat mainstreamia. Avoimesta rasismista ja naisvihasta on tullut melkein hyväksyttyä ja Teuvo Hakkaraisen ja Donald Trumpin kaltaiset hahmot äänestetään päättämään asioista. Mieleen nousee sama kysymys kuin Ilja Janitskinille: mitä vittua?!

suuri kaalihuijaus uschanov

Tommi Uschanov: Suuri kaalihuijaus (Teos, 2010)

Olen koettanut etsiä kirjaa, joka selittäisi, mistä on kyse, ja miten näin on päässyt käymään. Kokonaisvaltaista esitystä en ole vielä nähnyt, mutta Tommi Uschanovin kymmenen vuotta vanha Suuri Kaalihuijaus ennakoi aika osuvasti, mihin maailma menee. Se on edelleen lukemisen arvoinen, ehkä jopa ajankohtaisempi nyt kuin ilmestyessään. Se käsittelee yhteiskunnallista tietämättömyyttä: kuinka demokratiassa äänestäjät käyttäytyvät pohjimmiltaan irrationaalisesti ja näyttää suorastaan ihmeeltä, että yhteiskunta siitä huolimatta yleensä toimii. Uschanovin kirjan perusteella oli vain ajan kysymys milloin Trump tai vastaava katastrofi tapahtuu.

Johanna Vehkoo & Emmi Nieminen: Vihan ja inhon internet (Kosmos, 2017)

Johanna Vehkoo & Emmi Nieminen: Vihan ja inhon internet (Kosmos, 2017)

Koska olen kustantaja, olen luonnollisesti koettanut myös etsiä tekijää joka voisi kirjoittaa minulle tällaisen kirjan. Ihan yksiselitteistä kokonaisesitystä ei ole löytynyt, mutta muutama kiinnostava kirja on kyllä tulossa. Yksi niistä on Johanna Vehkoon ja Emmi Niemisen journalistinen sarjakuva Vihan ja inhon internet, joka ilmestyy lokakuussa. Se selvittää mistä nettivihassa ja -häirinnässä on kysymys. Siinä haastatellaan paskamyrskyn kohteeksi joutuneita, aihetta akateemisesti tutkineita ja poikkeuksellisesti myös uhkailuviestien lähettäjiä. Kirjan käsikirjoituksen lukeminen oli minulle järisyttävä kokemus. Paitsi että journalistinen sarjakuva toimii itse aiheen, nettivihan käsittelyyn erinomaisesti, tuli tunne siitä, että ilmiö liittyy vahvasti kaikkiin viime vuosien yhteiskunnallisiin ja ideologisiin muutoksiin. Äärioikeiston nousu, vihapuhe, nais- ja muukalaisviha, kaikki liittyy jotenkin internetiin ja internetkulttuuriin.

Angela Nagle: Kill All Normies (Zero Books, 2017)

Angela Nagle: Kill All Normies (Zero Books, 2017)

Tämän johdattamana tartuin Angela Naglen tuoreeseen kirjaan Kill All Normies: The online culture wars from Tumblr and 4chan to the alt-right and Trump. Tämäkään ei ole kokonaisesitys, mutta se valaisee yhden kulman ideologisesta muutoksesta: amerikkalaisen alt-rightin ja internetin yhteyden.

Naglen teesi on, että 1960-luvulla ja sen jälkeen oikeisto voitti taistelun siitä, miten taloutta pitäisi hoitaa, mutta vasemmisto voitti taistelun kulttuurista. Tällä vuosikymmenellä oikeisto on internetin jälkeen ottanut haltuun myös kulttuurisodan. Perinteinen asetelma on keikahtanut päälaelleen. Vasemmistolainen arvoliberalismi ja feminismi ovat kääntyneet call out -kulttuurin, yleisen triggeröitymisen ja ylisensitiivisyyden myötä itse asiassa käytännössä konservativismiksi, joka pikemminkin rajoittaa ja kieltää toimintaa kuin vapauttaa sitä. Kovin vähällä saa niskaansa syytteet kulttuuriappropriaatiosta tai sukupuolten väärästä olettamisesta vaikka aikomus olisi ollut hyvä. Toinen liberaalin vasemmiston tapa olla netissä on olla yksinkertaisesti joutava (Buzzfeed, Upworthy yms.).

Samaan aikaan keskenkasvuiset valkoiset miehet, joiden hallussa internet on alusta asti ollut, ovat mellastaneet 4chanissa ja muilla keskustelupalstoilla ja luoneet loputtomasti ironisia ja karnevalistisia meemejä. Todellinen arvojen vapautuminen ja irtiotto jäykästä establishmentista onkin tuntunut tapahtuvan netin nihilistisillä palstoilla. Ja yhtäkkiä onkin ollut punk olla republikaani. Nagle vertaa chan-kulttuuria Markiisi de Sadeen, johon myös alt-rightin omat ideologit ovat itse viitanneet. De Sade testasi 1700-luvulla kuinka pitkälle vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta voi viedä sitä vapautta. Tämä on vedonnut erityisesti nuoriin miehiin.

Internetkulttuurin noustessa perinteinen media on de facto menettänyt merkityksensä: vaikka lähes kaikki suuret mediat vastustivat ääneen Trumpia, internet valitsi Twitterin pahimman trollin USA:n presidentiksi, koska lol, ja onhan se nyt ihan vitun memee.

Kill All Normies ei ole erityisen jäsentynyt tai tieteellinen, mutta se on silti varsin luettava kirja. Kuvatessaan netin niljaisimpia syövereitä se on samaan aikaan karsea ja erittäin kiinnostava. Nagle positioituu selvästi vasemmistolaiseksi ja feministiksi, mutta kirja on varsin selväjärkinen ja kiihkoton analyysi. Tai pikemminkin tulkinta. Kirja on luonteeltaan 130-sivuinen essee, joka liikkuu miellyttävän assosiatiivisesti suurten ja pienten linjojen välillä.

Toimitustyö on hassun huolimaton, alkaen siitä, että kirjan nimi on kirjoitettu eri tavalla kannessa ja nimiöllä, mutta Nagle on sen verran hyvä kirjoittaja, että se ei haittaa. Kustantaja on Zero Books, jonkinlainen paikallinen Into, joka tekee reippaan vasemmistolaista yhteiskunnallista kirjaa keskittyen enemmän sanomaan kuin muotoon.

Mutta valaiseva kirja tämä. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen. Hyytävää luettavaa, mutta jokin palanen suuresta kuvasta asettui taas paikalleen. Edelleen etsin sitä kokonaisesitystä joka kertoisi mitä hittoa täällä tapahtuu. Jos sellainen on olemassa tai tiedät jonkun joka pystyisi sellaisen kirjoittamaan, saa vinkata.

Kirjakaupalla maailman rikkaimmaksi

screenshotMaailman rikkain mies ei eilen ollut enää ohjelmistoyrittäjä vaan kirjakauppias: Amazonin omistaja Jeff Bezos. Maailman rikkain mies. Roope Ankan titteli.

Tavallaan kaunis ajatus, että kirjakauppias voi olla maailman rikkain. Että ei ole välttämätöntä olla kokaiinikeisari, myydä heikkolaatuisia ja kopioituja, mutta nokkelasti pakattuja huonekaluja tai olla Junttapurin Maharadža. Vaan että ihmiset janoavat niin paljon sivistystä että sen avulla voi tulla maailman rikkaimmaksi.

Tekisi myös mieli ajatella, että tässä teille kaikille jotka valitatte että kirja-ala on huonoa businesta. You’re doing it wrong.

Mutta Jeff Bezosin ja Amazonin menestys on tietysti mutkikkaampi juttu. Amazonin takia monet pienet kirjakaupat englanninkielisessä maailmassa ovat joutuneet sulkemaan ovensa. Amazon on häikäilemättömästi käyttänyt valta-asemaansa ja sitä on syytetty epäinhimillisistä työoloista. Amazonin ja Jeff Bezosin rahat eivät myöskään tule kirjoista, vaan kirjojen osuuden on arvioitu olevan kymmenisen prosenttia Amazonin tuloista. Se että Amazon aloitti nimenomaan kirjoilla ja hahmottuu edelleen kirjakaupaksi ei myöskään valitettavasti johdu Bezosin sivistysmissiosta, vaan kirjat valikoituvat tuotteeksi logistisista syistä ja siksi, että niiden avulla asiakkaista saatiin kaikkein eniten ja merkityksellisintä tietoa, jonka avulla voitiin myydä lisää ja muuta tavaraa.

Yksi Amazonin vahvuuksista on se, että kuluttajaa se palvelee loistavasti. Vaikka kirjakauppoja on kuollut, kirjojen saatavuus on Amazonin ansiosta aivan toista luokkaa kuin se on koskaan ollut. Ja nyt Amazon avaa myös kivijalkakauppojen ketjun. Totta kai jurppii, kun jättiläinen ensin hävittää muut toimijat ja sen jälkeen vaihtaa tilalle oman ketjumyymälän. Tavallaan lukija hyötyy, mutta paljostakaan määrästä ravintoloita ei ole iloa, jos ne ovat kaikki McDonald’seja.

Huolimatta siitä, että Amazon on epäilemättä toiminut härskisti ja sitä niin laajalti kirja-alalla vihataan, en voi olla tuntematta tiettyä ihailua sitä kohtaan. Ainakin kaikkien kirja-alalla toimivien kannattaisi katsoa tarkkaan mitä Amazon tekee. Jotain ne tekevät selvästi oikein. Ottakaa sieltä mallit ja käyttäkää ne eettisempien tarkoitusperienne totettamiseen. Suomessa ei ole edes Amazonia torpedoimassa. Vielä.

Valtavan suuri, mahtavan amerikkalainen, uskomattoman romaani

Amerikkalainen kirjateollisuus tarjoaa joka vuosi uuden, ”kohutun”, ”mestarillisen” esikoisen, jonka tehtävä on pelastaa kirjallisuus ja parhaimmillaan myös tiivistää kansakunnan tunnot. 2015 the esikoinen oli Garth Risk Hallbergin City on Fire, ja viime vuonna Nathan Hillin The Nix. The Nix selvästi on kirjoitettu Suureksi Amerikkalaiseksi Romaaniksi. Ja se tosiaan on suuri, ja amerikkalainen se on suorastaan kliseisyyteen asti: Vietnamin ja Irakin sodat, TV dinner salesman, populistinen cowboy-poliitikko, baby boomer -hipit Allen Ginsbergeineen, 9/11, päähenkilö jota ahdistaa hänen oma miljoonan dollarin kirjadiilinsä ja niin edelleen. Amerikkalainen se on myös sikäli, että se erittäin kunnianhimoisesti pyrkii olemaan jonkinlainen kokonaisesitys siitä “miten tähän on tultu” ja ”mikä meidän ajassamme on vialla”.

nix_cover_final_side

Nathan Hill The Nix

Massasta huolimatta tarina vetää kohtalaisen hyvin, paikoin jopa erinomaisesti, koska rakenne on oikeastaan aika taidokas. Kaikki liittyy kaikkeen. Romaania on kuulemma kirjoitettu kymmenen vuotta, ja se on helppo uskoa. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että vuosien aikana on ehtinyt kertyä kaikenlaista materiaalia, todella hyvää materiaalia ei siinä mitään, monenlaisista aiheista, kuten videopeliaddiktiosta, virheellisestä positiivisuusajattelusta, 60-luvun opiskelijamellakoista, kahden nuoren pojan ystävyydestä, Irakin sodasta, norjalaisista myyteistä ja whatnot. Ja sen sijaan, että kokonaisuuteen liittymätöntä materiaalia olisi heitetty pois tai lyhennelty, kaikki on liitetty jos jonkinlaisilla juonenkäänteillä ja aasinsilloillakin mukaan tarinaan. Ja katso, rakenne on kuin onkin sattumuksineen ja käänteineen kuin suoraan oppikirjasta. Tarina vetää, aiheet tukevat teemaa, ja toden totta on vaikea sanoa oikein mistään romaanin palasesta että sen voisi suorilta heittää pois. Ja kuin ihmeen kaupalla kokonaisuus on kasassa. Painan täten mieleen, että kun joskus tarvitsen esimerkkejä toimivista paralleeleista, tästä kirjasta niitä löytyy.

Rakenne ei ole kuitenkaan mikään kokeellinen postsinfonia kuten Infinite Jest tai Taisteluni vaan pikemminkin mainstream-popalbumi, jonkun Ryan Adamsin kaltaisen miesartistin teematuplalevy, jolta on helppo nostaa singlejä. Mukana on vähän erikoisempia tekniikoita, kuten esimerkiksi harvinaisen toimiva sinä-muotoon kirjoitettu choose your adventure -jakso, mutta pääasiallisesti kerronta etenee varsin perinteisin menoin, juuri niin kuin kaikissa amerikkalaisissa käsikirjoitusoppaissa neuvotaan.

Mutta kaiken kaikkiaan The Nix on hyvä romaani. Parempi kuin vaikkapa edellisen vuoden ”kohuesikoinen”, Garth Risk Hallbergin City on Fire. The Nixiin kannattaa tarttua jos Yhdysvallat kiinnostaa ja sattuu pitämään John Irvingin kaltaisista, helpostilähestyttävistä pitkän kaaren realistisista kertojista.

The Nix ilmestyy suomeksi syksyllä. Kähvelsin suomennoksen ennakkokappaleen ja luin sitä kokeeksi pätkän mutta siirryin kiireen vilkkaa englanninkieliseen laitokseen, joka onneksi oli lojunut muutamia kuukausia lukupinossa odottamassa, joten en ota kantaa suomennoksen laatuun. Ylläoleva koskee alkukielistä tekstiä.