Voiko Shinzo Abe onnistua?

501px-Abe_Shinzo_2012_02Tämänkaltaisen kysymyksen John Maynard Keynes esitti yhdessä Sir Hubert Douglas Hendersonin kanssa kirjoittamassaan pamfletissa vuonna 1929 Britannian pääministeriksi pyrkineestä Liberaalipuolueen puheenjohtajasta Lloyd Georgesta. Lloyd George oli poliitikko, joka omana aikanaan vastusti valtavirran talouspoliittista linjaa. Vuoden 1929 pörssiromahduksesta alkunsa saanut suuri lama sai poliittiset päätöksentekijät ympäri maailmaa vaatimaan tiukkaa talouskuria ja julkisen sektorin supistamista. Lloyd George vastusti kuitenkin jo alusta lähtien kovaa vyönkiristyspolitiikkaa. Hän oli eräs ensimmäisistä maineikkaista länsimaisista poliitikoista, joka esitti talouskurin sijaan laajojen julkisten työllistämisohjelmien käyttöönottoa. Näin ollen ei olekaan yllättävää, että Keynes ja Henderson olivat vahvasti sitä mieltä, että Georgen opeilla brittiläinen yhteiskunta voitaisiin kääntää oikeaan kurssiin.

Japanin pääministeriksi vuoden 2012 valittu Shinzo Abe on julkisuudessa esiintynyt eräänlaisena oman aikamme Lloyd Georgena. Siinä missä muualla länsimaissa poliittinen eliitti on asettunut yksituumaisesti tukemaan vyönkiristyspolitiikkaa, on Abe esiintynyt vaihtoehtoisen linjan kannattajana. Vaikka Aben poliittinen tausta konservatiivisena nationalistina eroaakin Georgen sosiaaliliberalismista, on asetelmassa paljon yhtäläisyyksiä. Tällä kertaa on kuitenkin vaikeampaa yksiselitteisesti vastata, voiko Aben ohjelma toimia.

Yleisesti ajatellaan, että Abe voitti vuoden 2012 parlamenttivaalit aiemmin vallassa olleen Demokraattisen puolueen talouspolitiikan vuoksi. Demokraattinen puolue oli pyrkinyt pienentämään Japanin budjettivajetta kiristämällä huomattavasti maan kulutusverotusta, mikä johti Japanissa äänekkääseen kritiikkiin. Vaaleissa Aben Liberaalidemokraatit lupasivat muutosta Japanin talouspolitiikkaan ja saivat murskavoiton.

Japanin nykyisestä talouspolitiikasta voidaan erottaa neljä päälinjaa. Niiden saama painoarvo talouspolitiikan kokonaisuudessa vaikuttaa siihen, onnistuuko Shinzo Aben hallitus kääntämään Japanin talouden kurssia.

Japanin raha- ja valuuttapolitiikka

Eräs Shinzo Aben hallituksen näkyvimmistä talouspoliittisista toimenpiteistä oli nimittää kevyen rahapolitiikan takuumies Haruhiko Kuroda Japanin keskuspankin pääjohtajaksi. Kuroda on lisännyt määrällisen helpottamisen ohjelmia, joiden avulla hän on pyrkinyt kampeamaan Japanin talouden ulos deflaatiosta.

Juuri Kurodan rahapolitiikka on saanut paljon huomiota myös ulkomailla. Sekä rahoitusmarkkinat että monet kommentaattorit ovat odottaneet, että uudet massiiviset määrällisen helpottamisen ohjelmat nostaisivat Japanissa hinnat jälleen nousu, mikä lopulta auttaisi myös reaalitaloutta elpymään.

Tässä blogissa olemme kuitenkin systemaattisesti olleet kriittisiä tämäntyyppistä ”setelirahoitusta” kohtaan. Tästä huolimatta toisinaan tunnutaan ajateltavan, että juuri me kannattaisimme määrällisen helpottamisen ohjelmia. Näin ei kuitenkaan ole. Talouskasvun ja riittävän kokonaiskysynnän ylläpitäminen edellyttää meidän mielestämme ensisijaisesti aktiivista finanssipolitiikkaa. Rahapolitiikalla voi olla korkeintaan toissijainen merkitys.

Määrällisen helpottamisen ohjelmilla keskuspankit ostavat yleensä rahoituslaitoksilta pitkäaikaisia velkapapereita (esimerkiksi valtion kymmenvuotisia velkakirjoja), minkä seurauksena pankkien taseissa velkapaperit korvaantuvat keskuspankkirahalla. Määrällisen helpottamisen operaatiolla ei olekaan minkäänlaisia nettovaikutuksia: tuhannen jenin arvoinen velkakirja korvataan tuhannella jenillä valuuttaa. Määrällinen helpottaminen ei siis lisää yksityisen sektorin rahoitusvarallisuutta millään tavalla.

Keskuspankkirahavarojen lisääntyminen pankkien taseissa ei lisää edes yksityisten pankkien luotonantoa. Koska keskuspankkirahan tarjonta on muutenkin endogeenista kaikissa kehittyneissä rahatalousjärjestelmissä, määrittelevät luotontarjontaa ainoastaan luottojen kysyntä ja potentiaalisten lainaajien maksukykyisyys.

Määrällisen helpottamisen ohjelmat voivatkin toimia ainoastaan kahdella tavalla. Ensinnäkin ostamalla pitkiä velkapapereita keskuspankki voi yrittää laskea pitkää korkoa lähelle lyhytaikaista korkotasoa. Lyhyen koron määrittelee keskuspankki omalla rahapolitiikallaan, mutta pitkäaikaisiin korkoihin vaikuttavat odotukset tulevaisuuden rahapolitiikasta ja talouskehityksestä. Lisäämällä pitkäaikaisten velkapapereiden kysyntää, keskuspankki manipuloi alemmas niiden tuottoa. Mitä enemmän jollekin velkakirjalle on kysyntää, sitä alemmaksi sen korkotaso tippuu.

Jos esimerkiksi valtion pitkäaikaisten velkakirjojen korkotaso hiukan laskee, saattaa tämä vaikuttaa myös yksityiselle sektorille. Yritykset voivat sen jälkeen laskea liikkeelle omia velkakirjojaa hiukan halvemmalla, kun niille ei enää löydy aivan yhtä hyvätuottoista vastinetta. Toisaalta velkakirjojen ostaminen yksityisiltä pankeilta kannustaa niitä myös myöntämään uusia luottoja, kun niiltä poistuu korkotuottoisia arvopapereita.

Toiseksi keskuspankki voi myös luoda lyhytaikaista innostusta talouteen (etenkin rahoitusmarkkinoille) ilmoittamalla uusista määrällisen helpottamisen ohjelmista. Jopa monet sijoittajat ymmärtävät huonosti keskuspankkien rahapolitiikan vaikutuksia, joten toisinaan kohina ”rahan painamisesta” voi saada rahoitusmarkkinat hetkelliseen nousuun.

Kumpikin vaikutuskanava tuottaa ainoastaan erittäin marginaalisia hyötyjä. On olennaista ymmärtää, että määrällinen helpottaminen ei tuota talouteen uusia tulovirtoja. Jos ollaan tarkkoja, se oikeastaan poistaa niitä, koska yksityiseltä sektorilta häviää korkotuloja. Pahimmillaan määrällisen helpottamisen ohjelmat voivat siis olla jopa lievästi deflatorisia.

Määrällisestä helpottamisesta ei siis suoraan ole ollut juuri hyötyä Japanin taloudelle. Se on kuitenkin tukenut Japanin toista raha ja -valuuttapoliittista tavoitetta eli jenin heikentämistä. Koska Japanin keskuspankki ostaa etenkin Japanin valtion velkakirjoja, siirtävät japanilaiset sijoittajat varojaan yhä enemmän ulkomaisten valtioiden velkakirjoihin, mikä on heikentänyt jenin kurssia. Samaa tavoitetta on tukenut kvasivaltiollinen politiikka, jossa japanilaiset eläkerahastot ovat alkaneet ostaa euro- ja dollarimääräisiä velkakirjoja.

Jeni onkin heikentynyt suhteessa Yhdysvaltain dollariin suorastaan dramaattisesti Aben valinnan jälkeisenä aikana. Kun viime joulukuussa yhdellä dollarilla sai noin 80 jeniä, nyt sillä saa jo noin sata jeniä. Tämä kehitys tukee suoraan Japanin vahvaa vientiteollisuutta. Aben elvytyspolitiikan raha- ja valuuttapoliittisen osuuden onnistuminen nojaakin nimenomaan jenin heikentämiseen. Muita hyötyjä määrällisestä helpottamisesta ei ole, vaikka maailmalla niin odotettaisiinkin.

Japanin finanssipolitiikka

Julkisuudessa vähemmälle huomiolle on jäänyt Japanin finanssipoliittinen elvytys, joka voidaan nähdä kolmantena Shinzo Aben hallituksen keskeisenä piirteenä. Japanin hallitus on sorvannut noin 10,3 biljoonan jenin eli noin 116 miljardin dollarin arvoisen finanssipoliittisen elvytyspaketin.

Finanssipolitiikalla on toisin kuin rahapolitiikalla suoria nettovaikutuksia yksityisen sektorin rahoitusasemaan. Tehdässään ekspansiivista finanssipolitiikkaa Japanin valtio laskee liikkeelle velkakirjojaan, joita yksityinen sektori ostaa. Tämän jälkeen Japanin valtio kuluttaa velkakirja-annillaan saamansa tulot, jotka päätyvät takaisin yksityiselle sektorille esimerkiksi kasvaneiden palkkojen tai tulonsiirtojen kautta. Näin ollen yksityisen sektorin ostovoima ja rahoitusasema paranevat, mikä lisää kokonaiskysyntää.

Japanin ekspansiivisen finanssipolitiikan ja kevyen valuuttapolitiikan ansiosta maan talous onkin toipunut rivakasti. Japanin ensimmäisen vuosineljänneksen tiedot saattavat indikoida jopa yli neljän prosentin vuosikasvua, mikä olisi nykyisessä maailmantalouden tilanteessa erinomainen saavutus.

Neljäntenä Japanin talouspolitiikan komponenttina ovat epämääräisemmät rakenteelliset uudistukset. Japanin tapauksessa rakenteellisilla uudistuksilla voidaan tarkoittaa finanssipolitiikan muuttamista kiristäväksi pitkällä aikavälillä, työmarkkinoiden ”joustavoittamista” sekä yritystoiminnan säätelyn purkamista. Monet kommentaattorit vaativat näiden kaikkien toteuttamista, toiset taas osaa niistä.

Käytännössä finanssipolitiikan muuttaminen kiristäväksi poistaisi merkittävimmän tekijän Japanin talouden elpymisen taustalla. Myös työmarkkinareformit saattaisivat vaikuttaa samalla tavalla, jos niiden seurauksena reaalipalkkataso Japanissa laskisi. Käytännössä reaalipalkkatason kääntäminen laskuun on aina tavoitteena, mikäli työmarkkinareformien taustalla on pyrkimys alentaa työttömyyden NAIRU-tasoa.

Toistaiseksi Japanin hallitus on kuitenkin välttänyt kiristämästä finanssipolitiikkaa tai tekemästä merkittäviä työmarkkinareformeja. Tähän mennessä merkittävin Aben hallituksen ”rakenteellinen uudistus” on ollut kevyesti verotettujen erityistalousalueiden perustaminen eri puolille maata.

On kuitenkin mahdollista, että Aben hallitus suunnittelee hyvin toimineen finanssipoliittisen linjansa muuttamista ja merkittävien työmarkkinareformien tekemistä myöhemmin. Esimerkiksi Japanin hallituksen alainen talousneuvosto on toistuvasti korostanut finanssipolitiikan kiristämisen tärkeyttä. Talousneuvoston mielestä määrällisen helpottamisen vastinpariksi tarvitaan kireää finanssipolitiikkaa, jotta ”talouspolitiikan uskottavuus” säilyisi. Myös globaali media on toistuvasti vaatinut Abelta etenkin työmarkkinoiden uudistamista. Onkin mahdollista, että Japanin talouspolitiikan suunta muuttuu heinäkuussa käytävien parlamentin ylähuoneen vaalien jälkeen.

Johtopäätökset

Voiko Shinzo Abe siis onnistua? Vastaus on kyllä, Abella on kaikki mahdollisuudet saada aikaiseksi positiivinen käänne Japanin taloudessa. On kuitenkin ymmärrettävä, että Japanin viimeaikainen hyvä talouskehitys nojaa kahteen osaan maan talouspoliittisesta ohjelmasta: ekspansiiviseen finanssipolitiikaan ja kevyeen valuuttapolitiikkaan. Kaksi muuta osaa eli määrällinen helpottaminen ja rakenteelliset uudistukset ovat talouskasvun kannalta joko merkityksettömiä tai haitallisia tekijöitä. Lisäksi rakenteellisia uudistuksia ei edes ole aloitettu merkittävässä määrin, joten niitä ei ainakaan voida kiittää Japanin talouden elpymisestä.

Ainoastaan heikentynyt valuutta ja elvyttävä finanssipolitiikka ovat lisänneet kokonaiskysyntää Japanin taloudessa. Japanin tulevaisuuden määritteleekin se, millaisen painoarvon Aben hallituksen talouspoliittisen ohjelman eri komponentit saavat. Japanista voi tulla joko maailmantalouden veturi tai se voi taantua samaan alakuloon kuin Yhdysvallat ja euroalue.

Lauri Holappa

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *