Voiko kilpailukykykin riippua kysynnästä?

suhtyksKun Euroopan talouskriisin vaikutukset alkoivat näkyä Suomen taloudessa vuoden 2012 aikana, yhdeksi keskeisistä ongelmista löydettiin heikentynyt kilpailukyky. Viime kuukausina keskustelu kilpailukyvystä ja sen menettämisestä on entisestään kiihtynyt. Vaikka kaikki eivät olekaan olleet vakuuttuneita Suomen hintakilpailukyvyn heikentymisestä, yleinen näkemys kuitenkin on, että finanssikriisin jälkeen suomalainen teollisuus on hinnoitellut itseään ulos markkinoilta. Tämän seurauksena viennin kasvu on jäänyt aneemiseksi.

Asiantuntijat ovat kiistelleet siitä, mikä on paras kilpailukyvyn mittari. Yleensä valinta on kohdistunut yksikkötyökustannukseen, joka kertoo siitä mikä on yhden yksikön tuottamisen hinta työvoimakustannuksissa mitattuna. Käytännössä yksikkötyökustannuksen indeksiluku saadaan jakamalla palkansaajakorvaukset työn tuottavuudella. Yhden talouden tasolla yksikkötyökustannus on siis työn tuottavuudella korjattu palkkataso. Mitä alhaisempi tämä taso on verrattuna muihin talousalueisiin, sitä kilpailukykyisemmäksi talousalue ymmärretään.

Huoli Suomen kilpailukyvyn romahtamisesta liittyy taloutemme yksikkötyökustannusten kehitykseen finanssikriisin jälkeen. Kuten kuviosta 1 nähdään, Suomen yksikkötyökustannukset ovat nousseet vuoden 2007 jälkeen selvästi. Kun indeksiluku (2000=100) oli vuonna 2007 noin 116, vuonna 2011 se oli jo yli 136. Neljässä vuodessa yksikkötyökustannukset olivat nousseet siis lähes 17 prosenttia.

Kuvio 1. Toteutuneet yksikkötyökustannukset vuosina 2000-2011 Suomessa ja yksikkötyökustannukset vuosina 2008-2011, jos 2000-luvun alun tuottavuuskehitys olisi jatkunut vuoden 2007 jälkeen.

ykstkus

Kun Suomen teollisuustuotteiden kysyntä on samaan aikaan supistunut rajusti, on yksikkötyökustannusten kehitystä käytetty luonnollisesti lyömäaseena palkkaneuvotteluissa. Työnantajapuoli on toistuvasti vaatinut palkkaratkaisuihin nollalinjaa, jotta yksikkötyökustannuksia saataisiin painettua alas ja Suomen teollisuuden kilpailukyky voitaisiin palauttaa. Vähän tai ei ollenkaan on työnantaja puhunut yksikkötyökustannuksen toisesta komponentista eli työn tuottavuudesta ja sen kehityksestä.

Kuten kuviosta 1 nähdään, jos tuottavuuden kasvu olisi jatkunut vuoden 2007 jälkeenkin 2000-luvun keskimääräisellä tasolla, Suomen yksikkötyökustannukset olisivat nousseet vain marginaalisesti vuoden 2008 korkeista palkankorotuksista huolimatta. Todellinen ongelma ei siis olekaan kotimaisessa palkkatasossa, vaan työn tuottavuudessa, jonka kasvu on finanssikriisin jälkeen ollut erittäin heikkoa.

Valtavirtaisessa talousteoriassa työn tuottavuus on työvoiman ja pääoman määrän rinnalla yksi talouden fundamenteista, jotka määräävät eksogeenisesti talouden kasvu-uran. Siitä huolimatta selvää kuvausta siitä, mitä empiirisesti havaittu tuottavuus varsinaisesti on ja kuinka sitä voitaisiin parantaa, ei valtavirtaisesta taloustieteellisestä kirjallisuudesta löydy. Jälkikeynesiläisessä kirjallisuudessa tuottavuuden kehityksen nähdään olevan kiinteässä yhteydessä kysyntään ja tilastoissa havaitun tuottavuuden kasvun nähdään kuvaavan kysyntäolosuhteiden sekä yritysten teknologisen osaamisen sekä tuotteiden haluttavuuden suhdetta.

Jälkikeynesiläisten mukaan tuottavuuden kasvu riippuu siis sekä talouden rahavirtojen ja yritysten kohtaaman efektiivisen kysynnän kasvusta että yritysten kyvystä tuottaa edullisia ja houkuttelevia tuotteita markkinoille. Niin kutsutun Verdoornin lain mukaan hyvät kysyntäolosuhteet kannustavat yrityksiä parantamaan tuotantoprosessejaan ja tuotteitaan, mikä entisestään kohottaa tuottavuutta. Tämä puolestaan lisää kysyntää, kun kotitaloudet voivat ostaa markkinoilta uusia kehittyneitä tuotteita edulliseen hintaan.

Koska jälkikeynesiläisessä ajattelussa kysyntä on taloutta pyörittävä voima tarjontapuolen fundamenttien sijaan ja kysyntä- sekä investointipäätökset kotimaassa ja ulkomailla määrittävät talouden suunnan, myös tilastoissa havaittu tuottavuuden kasvu on tässä katsannossa ensisijaisesti riippuvaista kysynnän kehityksestä. Tuottavuuden kasvu kertoo siis yritysten kyvystä tuottaa markkinoilla kaupaksi meneviä hyödykkeitä. Mitä nopeampaa on kokonaiskysynnän kasvu, sitä nopeampaa on myös tuottavuuden kasvu, minkä Suomen talouden tuottavuus- ja kysyntäkehityskin näyttää vahvistavan (kuvio 2).

 Kuvio 2. Nimellinen kokonaiskysynnän kasvu ja työn tuottavuuden kasvu Suomen taloudessa vuosina 2000-2011kkysttuot

Jos kysyntä- ja investointipäätökset määrittelevät työn tuottavuuden kasvun, voidaan myös Suomen kilpailukyvyn kehityksestä tehdä mielenkiintoinen johtopäätös. Yksikkötyökustannusten nousu finanssikriisin jälkeen näyttääkin olevan seurausta siitä, ettei Suomessa tuotetuille hyödykkeille löydy enää yhtä paljon ostajia kotimaasta eikä ulkomailta kuin ennen kriisiä. Ulkomaisten ostajien määrän vähenemiseen vaikuttaa luonnollisesti heikentynyt globaali taloustilanne ja ennen kaikkea Yhdysvaltojen talouden merkittävästi finanssikriisin jälkeen pienentyneet vaihtotaseen ylijäämät. Yhdysvallat siis tuo suhteessa sen vientiin merkittävästi vähemmän hyödykkeitä muualta maailmasta kuin ennen kriisiä, mikä tarkoittaa sitä, että muiden talousalueiden Yhdysvalloista saama efektiivinen kysyntä on supistunut. Samalla tavalla on käynyt useiden Euroopan maiden vaihtotaseille ja niistä ylijäämämaihin virranneelle kysynnälle.

Kun heikentyneessä kysyntätilanteessa suomalaisten vientihyödykkeiden houkuttelevuus on laskenut ja erityisesti sähköteknisen teollisuuden tuottajat ovat menettäneet markkinaosuuksiaan, 2000-luvun positiivista nettovientiä ja tuottavuuskehitystä ei ole onnistuttu pitämään yllä. Tässä tilanteessa palkkatason alentaminen kotimaassa voi auttaa vain marginaalisesti, sillä vaikka se lisäisi joidenkin hyödykkeiden vientikysyntää, se samalla supistaisi kotimaisten hyödykkeiden kysyntää. Näin syntyvä negatiivinen tuottavuusvaikutus söisi positiivista palkkavaikutusta eikä yksikkötyökustannusten merkittävää laskua tapahtuisi.

Paras tapa lisätä Suomen kilpailukykyä eli alentaa yksikkötyökustannuksia onkin kokonaiskysynnän lisääminen meillä ja muualla. Esimerkiksi euroalueen laajuinen elvytys olisi Suomen näkökulmasta oivallinen ensiaskel, joka voisi ruokkia kysynnän kasvua myös muualla maailmantaloudessa. Jos euroalue Saksan ja muiden ylijäämämaiden johdolla ryhtyy lisäämään talouteen tulovirtoja, tuottavuuden kasvu lähtee liikkeelle välittömästi. Myös Suomen teollisuuden tilanne parantuisi tässä tapauksessa, sillä aikaisempi osaaminen ja teknologia olisivat edelleen olemassa. Jos kysyntä elpyy, reaalinen tuottavuus eli yritysten kyky tuottaa tehokkaasti hyödykkeitä alkaa näkyä myös tuottavuustilastoissa ja siten yksikkötyökustannuksissa.

Jussi Ahokas

Kommentit
  1. 1

    Aleksi sanoo

    Tämä on tärkeä näkökulma.

    Muuten, tässä kohtaa:

    ”Yksikkötyökustannusten lasku finanssikriisin jälkeen näyttääkin olevan…”

    pitäisi varmaankin lukea ”laskun” sijaan ”nousu”.

  2. 2

    Legioona sanoo

    Ahaa-elämys parin vuoden takaa, johon en ole järkevää vastausta koskaan mistään saanut, toivottavasti raha ja talous osaa ottaa tähän kantaa.

    Taloustieteessä inflaatio käsitetään poikkeuksetta lokaalina ilmiönä, ja keskuspankkimmekin mittaavat paikallista inflaatiota, ja sitovat tavoitteensa yleensä siihen, ja toimivat sen mukaan. (Esim. inflaatiotavoite 2%, jos näyttää menevän alle sen, elvytämme, jos menee yli, kiristämme)

    Kuitenkin, markkinat ovat nykypäivänä täysin globaalit, miksi ihmeessä inflaatio olisi lokaalia.

    Ts. jos keskuspankki x painaa (yksinkertaistan tässä nyt tarkoituksella) summan y rahaa, niin eikö tämä käytännössä nosta inflaatiota globaalisti?

  3. 3

    sanoo

    Miksi käyrillä on eri skaalat? Jos skaala olisi molemmilla sama, niin huomattaisiin, että työn tuottavuus kasvaa nopeammin kuin kokonaiskysyntä, nykyisin yleensä. Se tarkoittaa vapaa-ajan kasvua, jonka muodoista meillä nyt suositaan työttömyyttä. Syyksi Suomen tilanteeseen sopii ajatella vaikkapa integraatiota, euroa, globalisaatiota ja vapaakauppaa. Täydelliselle vapaakaupalle kun ei ole olemassa mitään teoreettistakaan perustetta.

    Sopii myös pohtia, että voiko tuotanto yleensäkään lisääntyä samassa tahdissa kuin työntuottavuus? Vaikka työntuottavuuden kasvu alentaa hintoja ja lisää kysyntää, niin jospa kysyntä ja tuotanto eivät kuitenkaan lisäänny samassa määrin? Jostain syystä. Vaikkapa, että yrittäjä ei laske hintoja riittävästi eikä investoi, vaan pistää voittorahat tuottamattomasti sukanvarteen tai Caymansaarille. Syntyy lisää vapaa-aikaa (työttömyyttä). Muistelen lukeneeni 70-luvun lopulla amerikkalaisesta tutkimuksesta, että vapaa-aika oli lisääntynyt 0,6 % vuosittain vuoden 1850 jälkeen. Olemmeko pitkällä tähtäyksellä tuomitut etenkin teollisuustyön häviämiseen maapallolta? Ehkäpä myös vanhuksia hoitavat tulevaisuudessa vain ihanat palvelurobotit, mutta meikäläinen se vaan joutuu tyytymään ylirasitettuun ja kärttyisään hormonaalisista mielialavaihteluistakin kärsivään hoitohenkilökuntaan.

  4. 4

    Il reino sanoo

    Mitens noi yhdysvaltojen vaihtotaseen ylijäämät? Jenkit on painaneet pakkasella vaikka kuinka kauan. En ihan ymmärtänyt tuota kohtaa kirjoituksesta.

    Jos voit tuota vähän valaista. Kiitos.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *