Velkakatolta putoaminen

Yhdysvaltojen kongressin edustajainhuone hyväksyi maanantaina ja maan senaatti tiistaina paljon melua aikaansaaneen esityksen valtiontalouden hoidosta tulevina vuosina. Keskeistä esityksessä oli valtion velkakaton nostaminen, jonka tyrmääminen olisi tarkoittanut Yhdysvaltojen ajautumista hetkellisesti maksukyvyttömäksi. Vaikka republikaanipuolue venyttikin painostuspelinsä viimeiselle rajalle asti, oli jo alun perin varmaa, etteivät poliittiset päätöksentekijät uskaltaisi viedä hiekkalaatikkoleikkiään rajan yli. Tarkkaan kannatustaan laskelmoivat puolueet tiesivät varsin hyvin, että uuden finanssikriisin laukaiseminen ei tekisi hyvää kummankaan kannatukselle presidentinvaalien lähestyessä.

Yhdysvaltojen velkakriisi on euroalueen kriisiäkin parempi esimerkki keinotekoisesta kriisistä, jossa paniikkia lietsotaan virheellisistä uskomuksista johdetuilla mielipiteillä ja politiikkasuosituksilla. Kuten olemme useasti osoittaneet, ei ole olemassa sellaisia taloudellisia prosesseja, jotka voisivat ajaa Yhdysvallat maksukyvyttömäksi lyhyellä tai pitkällä aikavälillä. Koska Yhdysvallat on talouspoliittisesti suvereeni valtio – eli se on velkaantunut omassa valuutassaan, jonka liikkeellelaskusta se itse vastaa – eivät sen velkasitoumukset voi koskaan johtaa todelliseen maksukyvyttömyyteen.

Velkakaton noston yhteydessä sovittiin noin 2400 miljardin dollarin julkisten menojen leikkauksista tuleville vuosille, mikä tulee näkymään sekä yhdysvaltalaisten yritysten että kotitalouksien kukkarossa. Kokonaiskysynnän leikkaaminen hetkellä, jolloin talouden työllisyysaste on alhaisimmillaan vuosikymmeniin, on huonointa mahdollista talouspolitiikkaa. Valtion kulutuksen leikkaaminen tulee tekemään lopun viime vuoden ajan jatkuneesta maltillisesta talouskasvusta, jonka moottorina toimi ennen kaikkea julkisen kysynnän lisääminen ja siitä seurannut julkinen velkaantuminen.

Vaikka viimeiset tiedot (kuvio 1.) Yhdysvaltojen taloudesta osoittavat yksityisen velkaantumisen nopeutuneen vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, ei yksityinen sektori pysty edelleenkään kannattelemaan talouskasvua, kuten se teki viime vuosikymmenen lopulla.  Itse asiassa Yhdysvaltojen taloudessa kokonaisvelan määrän kasvu on hidastunut vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, koska julkisen sektorin velkaantumisen hidastuminen on ollut yksityisen velkaantumisen nopeutumista voimakkaampaa.

Kuvio 1. Velan määrän kasvu Yhdysvalloissa 1986-2011.

Talouskasvun kannalta ainoa positiivinen asia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä oli yrityssektorilla tapahtunut aktiviteetin kasvu, mikä näkyi myös velan määrän kasvuna (kuvio 2.). Kotitalouksien velkaantuminen sen sijaan kääntyi laskuun, mikä johtui erityisesti asuntomarkkinoiden alamäen jatkumisesta. Yksityisen kulutuksen näkymät ovat siis uudelleen heikkenemässä. Kuten yrityssektorilla, myös rahoitussektorilla velan vähentämisen vaihe on jäämässä taakse, mutta kuten tiedetään, tämän sektorin suorat vaikutukset reaalitalouden kasvuun ovat vähäisiä.

Kuvio 2. Velan määrän kasvu Yhdysvalloissa 1986-2011 sektoreittain.

Kun valtion velkaantumista hillitään tulevaisuudessa suoremmin kokonaiskysyntään vaikuttavin toimin, eli julkisia menoja leikkaamalla ja kun vuoden alussa havaittu velan määrän kasvun kehityssuunta tulee jatkumaan,  hidastuu Yhdysvaltojen talouskasvu väistämättä. Vahvistuva dollari ja globaalin kysynnän hiipuminen on lisäksi alkanut heikentää teollisuuden kasvuedellytyksiä, joten tällä sektorilla alkuvuoden aikana nähty kasvu ei tule myöskään jatkumaan. Näyttää siltä, että velkakatolta putoaminen tulee iskemään Yhdysvaltojen talouteen erittäin kovaa. Tätä horjuva rahatalousjärjestelmämme vähiten tarvitsisi.

Jussi Ahokas

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Huomasin ”Akateemisella talousblogilla” professori Pertti Haaparannan blogikirjoituksen ”M – Miten maksukyvytön maksaa?” (http://blog.hse-econ.fi/?p=3963), joka ei aivan vastaa tällä blogilla esitettyjä näkemyksiä, mutta itse ainakin tulkitsin kirjoituksen viittaavan jotain sinne päin. Suosittelen kommentoimaan, jotta funktionaalisen rahoituksen tarjoamat mahdollisuudet saavat näkyvyyttä myös Suomen talouspoliittisen eliitin keskuudessa.

  2. 2

    Juhani Kivimäki sanoo

    Koska Yhdysvallat on talouspoliittisesti suvereeni valtio – eli se on velkaantunut omassa valuutassaan, jonka liikkeellelaskusta se itse vastaa – eivät sen velkasitoumukset voi koskaan johtaa todelliseen maksukyvyttömyyteen.

    Eikös tässä kohtaa ongelmaksi muodostu se, ettei Yhdysvallat valtiona vastaa oman valuuttansa liikkeellelaskusta, vaan tätä virkaa hoitaa FED, jonka johtokunnan presidentti kyllä nimittää ja senaatti hyväksyy, mutta jonka omistavat käsittääkseni hajautetusti maassa toimivat finanssilaitokset. Eli teoriassa voisi olla niin, että FED suvereenina toimijana kieltäytyisi ostamasta liittovaltion velkakirjoja (mikä varmaan johtaisi melkoiseen poliittiseen kriisiin). Tämä voisi tulla kyseeseen vaikkapa (kuvitteellisen tai todellisen) hyperinflaatiouhan alla.

    • 2.1

      sanoo

      Kuten totesit, on FED:n päätöksentekojärjestelmä sen omistusrakenteesta huolimatta rakennettu siten, että lopullinen päätösvalta johtokunnan kokoonpanosta ja sen puheenjohtajasta on presidentillä sekä senaatilla. Lisäksi on olemassa muitakin valtiollisia ohjausmekanismeja. Kun keskuspankin operationaalisesta toiminnasta vastaa johtokunta, on FED käytännössä valtiollisessa ohjauksessa, vaikka johtokunnan tekemiä päätöksiä ei tarvitsekaan vahvistaa valtionhallinnossa. Jos FED:n johtokunnan toiminta ei miellytä ja se koetaan haitalliseksi Yhdysvaltojen talouskehitykselle, on johtokunta mahdollista vaihtaa. Tietysti poliittista painetta FED:n politiikan muuttamiseksi voidaan aikaansaada myös muiden ohjausmekanismien kautta. Toisaalta FED:n tehtäviin kuuluu rahajärjestelmän toiminnan turvaaminen, jolloin vetäytyminen rahoitusvastuusta olisi lähtökohtaisestikin vastoin keskuspankin toimintaperiaatteita. Teoriassa on toki mahdollista, että johtokunta päättää ajaa talouden ongelmiin, mutta on vaikea nähdä, miksi se haluaisi tehdä niin.

      Jussi

      • 2.1.1

        Juhani Kivimäki sanoo

        Teoriassa on toki mahdollista, että johtokunta päättää ajaa talouden ongelmiin, mutta on vaikea nähdä, miksi se haluaisi tehdä niin.

        Tuskinpa Holkerin hallituskaan päätti kabineteissaan, että ajetaanpa Suomen talous ongelmiin. Jälkiviisaana voidaan todeta, että näin kuitenkin kävi. FED:in johtokunnan jäsenet eivät ole mitään hyväntahtoisia robotteja joilla on täydellinen tieto markkinamekanismeista. Myös heidän käsityksiään ohjaavat ideologiset käsitykset siitä mikä on järkevää ja vastuullista finanssipolitiikkaa. Lisäksi kriitikot huomauttavat, että FED:illä on vastuunsa myös omistajilleen. Miten FED toimii vaikkapa tilanteessa jossa pitää valita pankkijärjestelmän turvaamisen ja suotuisan talouskehityksen väliltä. Viime kriisissähän informaatiosodan voitti näkemys, että jenkkien suurimmat pankit nyt vain ovat liian suuria kaatumaan. Siispä veronmaksajat joutuvat kantamaan vastuun.

        Vaikka presidentti voi antaa kenkää johtokunnan jäsenille, niin kuinka monta kertaa jenkkien historiassa hän on käyttänyt oikeuttaan ? Näiden toimikausihan on 14-vuotinen. Greenspan oli puikoissa 18 vuotta. Eli aikamoista virkamieskaartia. Varmastikin poliitikot ajattelevat heidän olevan alansa parhaita asiantuntijoita, joiden mielipiteille kannattaa antaa painoarvoa. Olette itsekin moneen otteeseen päivitelleet sitä miten eturivin poliitikot näyttävät olevan autuaan ymmärtämättömiä rahatalouden perusasioista. Mikä tekisi vaikkapa Obamasta (Bushista nyt puhumattakaan) ratkaisevasti erilaista. Eli jos Bernanke sanoo, että nyt tehdään pojat näin, niin eiköhän Obama marssi kameroiden eteen ja kerro, että hallinto on nyt yhtenä rintamana kokeilemassa tällaista ratkaisua. Ja kun hommat menevät vituralleen, niin poliitikot kantavat viime kädessä vastuun. Bernanke ja kumppanit suoltavat sujuvasti FED-talkia ja pesevät kätensä koko sotkusta. Vaatisi aika kovaa poliitikkoa, joka kykenisi vierittämään vastuun taloudellisesta katastrofista keskuspankin harteille ja selviämään seuraavista vaaleista varsinkin kun oppositiopuolue pyrkii samalla ottamaan tilanteesta kaiken irti.

        Tietenkään en yritä väittää, että FED olisi täysin poliittisen ohjauksen ulottumattomissa, totean vain ettei Yhdysvaltain hallinto vastaa dollareiden liikkeellelaskusta. Ehkä nyt luettuani kirjoituksenne uudestaan, olen valmis yhtymään siihen näkemykseen, ettei Yhdysvallat voi ajautua todelliseen maksukyvyttömyyteen. Kuitenkin se voi poliittisesti valita maksukyvyttömyyden. Ja valinnan tekijät saattavat ideologisista syistä olla siinä aidossa uskossa ettei muuta mahdollisuutta ollut. Eihän tämä nytkään kovin kauas jäänyt. Velkakaton asettaminen ja keskupankin itsenäisyyden turvaaminen ovat juuri tällaisia poliittisia ja ideologisia valintoja, joilla tilanne voidaan pahimmassa tapauksessa saada täysin takalukkoon (valtio saa keskuspankkirahaa vain lainaamalla, mitä ei voi velkakaton vuoksi tehdä). Tästä päästäänkin aasinsillan kautta itseäni kiinnostavaan aiheeseen, josta voisitte joskus ehtiessänne kirjoittaa: USA:n, Euroopan ja Kiinan keskuspankkijärjestelmien välinen vertailu.

  3. 3

    sanoo

    Tietenkin on niin, että mikä tahansa taho voi ajautua maksukyvyttömyyteen siten, että kuvittelee olevansa maksukyvytön. Voinhan minäkin jättää laskut maksamatta, jos alan uskoa, ettei tililläni ole enää rahaa. Tällainen ideationaalinen maksukyvyttömyys on kuitenkin erotettava materiaalisesta maksukyvyttömyydestä (tila jossa esimerkiksi Kreikka on tällä hetkellä).

    Toisaalta vain aniharvat virkamiehet tai talouspolitiikkaan perehtyneet poliitikot olisivat niin pihalla, etteivät tajuaisi keskuspankin voivan suoraan luotottaa valtiota. Pikemminkin tunnutaan ajattelevan niin, että tällainen toiminta on haitallista, koska se aiheuttaa väistämättä haitallista inflaatiota. Jos kuitenkin vaihtoehtoina olisivat kiihtyvä inflaatio ja maksukyvyttömyys, minun on vaikea nähdä kenenkään valitsevan maksukyvyttömyyttä.

    Lauri

    • 3.1

      Juhani Kivimäki sanoo

      . Jos kuitenkin vaihtoehtoina olisivat kiihtyvä inflaatio ja maksukyvyttömyys, minun on vaikea nähdä kenenkään valitsevan maksukyvyttömyyttä.

      Ilmeisesti 161 kongressiedustajaa ja 26 senaattoria olivat valmiita valitsemaan maksukyvyttömyyden.

      • 3.1.1

        sanoo

        Ilmeisesti. Tosin häviävän kannan puolesta äänestäneiden määrästä ei kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

        Jussi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *