Tulevan hallituskauden talouspolitiikka

aanestyspieniEduskuntavaalit on käyty ja eduskunnan kokoonpano on selvinnyt. Odotusten mukaisesti Keskusta otti selvän vaalivoiton ja lisäsi paikkamääräänsä neljällätoista kansanedustajalla. Kova loppukiri nosti Perussuomalaiset toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja lähes yhtä hyvään tulokseen kuin vuoden 2011 vaaleissa.

Hallituksen pääpuolueet Kokoomus ja SDP sen sijaan menettivät yhteensä viisitoista paikkaa eli yhden enemmän kuin Keskusta voitti. Vaalien suurimmista häviäjistä Kokoomus onnistui kampeamaan itsensä kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.

Vihreät palasi edellisten vaalien katastrofin jälkeen omalle tasolleen ja Vasemmistoliiton tasainen alamäki kansanedustajien määrässä sai yhä jatkoa. RKP teki hyvän tuloksen ja säilytti paikkamääränsä entisellään, kun taas Kristillisdemokraatit menetti yhden paikan.

Vaikka eduskuntavaalien tulos jättää yhä avoimeksi tulevan hallituksen kokoonpanon, jo tässä vaiheessa on mahdollista arvioida tulevan hallituskauden talouspolitiikan linjaa. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, ettei suurimpien puolueiden talouspoliittisissa linjauksissa ole merkittäviä eroja.

Mandaatti sopeutuspolitiikan jatkamiselle

Keskeistä vaalien tuloksessa on se, että sopeutuspolitiikan jatkaminen sai suomalaisilta selkeän hyväksynnän. Kolmen suurimman puolueen sopeutuslupaus vaihtelee hieman reilusta kahdesta miljardista eurosta kuuteen miljardiin euroon seuraavan neljän vuoden aikana.

Sopeutustavoitteensa ajallisesti ensimmäisenä ilmoittanut Keskusta lähtisi sopeutusten kanssa varovaisemmin liikkeelle ja lisäisi tahtia tulevina vuosina. Sen sijaan valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin kestävyysvaje- sekä sopeutusarvioihin nojautuva Kokoomus haluaa nopeasti päätöksiä ja toimenpiteitä, joilla julkisia taloutta leikataan voimakkaasti tulevan vaalikauden aikana. Perussuomalaisten epäselvä linja lienee jossain Keskustan ja Kokoomuksen välimaastossa.

Muista mahdollisesti hallitukseen tyrkyllä olevista puolueista SDP:n sopeutuslinja on selvästi tiukempi kuin Keskustalla. Vihreät ovat esittäneet noin kahden miljardin sopeutuksia ja RKP sekä Kristillisdemokraatit lienevät valmiita vähintään SDP:n linjan mukaisiin sopeutuksiin. Ainoana puolueena eksplisiittisesti sopeutuksen jatkamista vastustaa Vasemmistoliitto, jonka osallistuminen hallitukseen näyttää tässä vaiheessa epätodennäköiseltä vaalitappion jälkeen.

Jos kolme suurinta puoluetta muodostavat hallituksen, vaalikauden sopeutustavoitteeksi tullee 3–4 miljardia euroa ja sopeutukset tarkoittanevat yksinomaan menoleikkauksia. Tällaisessa hallituskoalitiossa myös valtiovarainministeriön vaikutusvalta on todennäköisesti maksimaalista. Jos ja kun talouskehitys pysyy heikkona, kasvaa VM:n ja Suomen Pankin arvio kestävyysvajeesta ja sitä myöten näiden tahojen esittämä sopeutustarve. Mitä voimakkaammin hallituspuolueet ovat sitoutuneet virkamieslinjaan, sitä enemmän leikkauksia hallituskaudella tehdään.

SDP:n noustessa hallitukseen sopeutuksen taso ei eroaisi ”perusporvarihallituksen” sopeutuksesta, mutta veronkorotusten merkitys sopeutuksessa olisi suurempi. Vaalien toisen voittajan Vihreiden osallistuminen hallitukseen saattaisi myös suunnata sopeutusta hieman eri tavalla, mutta merkittävää eroa sopeutuksen tasossa tämäkään hallituskoalitio ei todennäköisesti saisi aikaan. RKP:n ja Kristillisdemokraattien hallitusvastuun vaikutukset sopeutukseen jäisivät kaikissa olosuhteissa vähäisiksi.

Julkisen sektorin supistaminen

Keskeinen syy sille, että Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten muodostama hallitus nojautuisi sopeutuksessa lähes kokonaan menonleikkauksiin, liittyy näiden puolueiden yleisempään nihkeyteen julkista sektoria kohtaan. Aiemmissa talousajatteluaan peilaavissa puheenvuoroissa esimerkiksi Juha Sipilä ja Alexander Stubb ovat nostaneet esiin huolen julkisen sektorin liian suuresta koosta.

Näissä puheenvuoroissa on jopa virheellisesti esitetty, että julkisen sektorin osuus Suomen kokonaistuotannosta olisi noussut peräti 60 prosenttiin, jolloin yksityisen sektorin osuus olisi enää 40 prosenttia. Todellisuudessa julkisen arvonlisäyksen osuus on ainoastaan vähän yli 20 prosenttia BKT:sta. On totta, että julkisten kokonaismenojen (kulutusmenot ja tulonsiirrot) ja BKT:n suhdeluku on noussut lähelle 60 prosenttia, mutta on vaikeaa perustella tämän osoittavan, että julkisen sektori olisi kasvanut liian suureksi.

Sekä Keskustan että Kokoomuksen näkökulmasta valtion pitää edelleen vähentää työntekijöitä ja kunnissa työntekijöiden määrän kasvua pitää hillitä sosiaali- ja terveyssektorilta lähtien. Ylipäätään julkinen talous nähdään painolastina, jonka ylläpitäminen rajoittaa yksityisen sektorin menestysmahdollisuuksia. Julkisten menojen, kuten tulonsiirtojen, leikkaaminen ja julkisten työpaikkojen vähentäminen mahdollistavat tässä ajattelussa verotuksen keventämisen, jonka uskotaan lisäävän vähintään yhtä paljon yksityisen sektorin työpaikkoja kuin julkiselta sektorilta poistuu. Suhdannepolitiikan sijaan porvaripuolueet ajavatkin veronalennusvaatimuksillaan julkisen sektorin rakenteellista supistamista.

Tähän diskurssiin liittyy oleellisesti esitykset byrokratian ja normien purkamisesta, joita molemmissa porvaripuolueissa on viime kuukausina aktiivisesti toisteltu. Koska myös Perussuomalaisissa kaikenlainen byrokratian vastaisuus saa laajaa kannatusta ja vaaliohjelmassakin viranomaiset rinnastetaan koulukiusaajiin, myös eduskunnan toiseksi suurin puolue on saatavissa mukaan julkisen sektorin saneeraustalkoisiin. Silläkään ei liene suurta merkitystä leikkaushalujen kannalta, että puolueen kansanedustajaehdokkaista lähes kolmannes työskenteli valtiosektorilla. Tämä osuus oli suurin kaikista puolueista.

Selvästi myönteisempi suhtautuminen julkisen sektorin työllistämiseen on hallitukseen tarjolla olevista puolueista SDP:llä ja Vihreillä, mikä näkyi myös puolueiden sopeutuskannoissa. Vaikka molemmat puolueet kannattavat julkisen talouden kiristämistä, erilaisia veronkorotuksia suositaan julkisten palveluiden ja perusturvan leikkaamisen sijaan. Suurimmat erot mahdollisten hallituspuolueiden välillä liittyvätkin makrotalouspoliittisen linjan sijaan ideologiseen suhtautumiseen julkiseen sektoriin ja sen tehtäviin.         

Europolitiikka ja hallituksen muodostamisen ongelmat

Vaikka mikään puolue ei ole vaalien jälkeen esittänyt julkisesti kynnyskysymykseksi nousevia ehtoja hallitukseen menolle, on selvää, että Perussuomalaisilla sellainen on. Kreikan avustamista alusta asti vastustanut ja edellisissä vaaleissa muiden kriisimaiden auttamisen vastustamisella vaalivoittoon rynninyt Timo Soini ei voi viedä puoluettaan hallitukseen, joka hyväksyy uuden rahoituspaketin edelleen syvissä ongelmissa painivalle Kreikalle. Tällä tosiasia voi estää lopulta kokonaan ”perusporvarihallituksen” muodostumisen.

Mikäli EMU-valtiot ja Kreikka pääsevät yhteisymmärrykseen nykyisen lainaohjelman loppuunsaattamisesta, on kolmannenkin lainaohjelman lanseeraus välttämättä edessä. Kreikka ei ole vielä moneen vuoteen valmis yksityisille lainamarkkinoille, jolloin EKP:n, IMF:n ja muiden eurovaltioiden rahoitusapua edelleen tarvitaan. Vaikka rahoituksen ehdot olisivat kovat, Soinin on mahdotonta olla mukana hyväksymässä uutta rahoituspakettia menettämättä omaa ja puolueensa uskottavuutta äänestäjien silmissä.

Soinin pelastukseksi näyttää nousevan Kreikan euroero, jonka todennäköisyys on viimeviikkoina kasvanut merkittävästi. Monissa euroalueen päättäjien puheenvuoroissa on alettu vakuutella, että euroalue kestää nykyisillä instituutioilla Kreikan irtautumisen valuutta-alueesta. Näin ollen Syrizan johtamalle Kreikan hallitukselle on tehty selväksi, että kevennyksiä talouden kiristysohjelmiin ei ole luvassa eikä Kreikan lähtö eurosta pelota muiden eurovaltioiden päättäjiä.

Näissä olosuhteissa Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset uskaltanevat lähteä hallituksen muodostamiseen linjaamatta tarkasti Kreikka-politiikkaansa. Jos Kreikka lähtee eurosta, mitään ristiriitaa hallituskauden aikana ei puolueiden välille synny. Jos puolestaan Kreikalle aletaan sorvata uutta rahoituspakettia seuraavan neljän vuoden aikana, Perussuomalaisten valittavaksi jää joko hallituksesta lähteminen tai omien periaatteidensa hylkääminen.

Jos Perussuomalaisten Kreikka-kanta arveluttaa Sipilää liikaa, avautuu SDP:lle, Vihreille ja RKP:lle mahdollisuus nousta hallitukseen. Niin sanotusti vastuullisen europolitiikan eli tosiasiallisesti Kreikan kurjistamispolitiikan taakse asettautumalla näillä puolueilla on mahdollisuuksia päästä kääntämään kotimaan politiikkaa haluamaansa suuntaan. Kuten todettua, talouspolitiikassa näiden puolueiden vaatimukset eivät kuitenkaan eroa merkittävästi Keskustan ja Kokoomuksen vaatimuksista.

Johtopäätökset ja talouspolitiikan tulokset

Näyttää vahvasti siltä, että seuraavan hallituskauden aikana Suomessa harjoitetaan samanlaista talouspolitiikkaa kuin viimeisen neljän vuoden aikana on harjoitettu. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että suhdannetilanteesta riippumatta finanssipolitiikka pidetään kireänä ja julkisen talouden kasvua pyritään kaikin keinoin hillitsemään.

Kuten olemme useaan otteeseen varoitelleet, nykyisissä maailmantalouden kysyntäolosuhteissa kiristävä finanssipolitiikka on virheellinen valinta, joka entisestään lisää työttömyyttä ja vähentää talouskasvun edellytyksiä. Kun kaikki valtiot Euroopassa harjoittavat yhtä aikaa kireää talouspolitiikkaa, kun kehittyvät taloudet ovat syvissä ongelmissa ja kun Yhdysvaltojen talouskasvussa näkyy hiipumisen merkkejä, puolueiden tarjoamasta ja kansalaisten vaaleissa hyväksymästä talouspolitiikan linjasta tulee myötäsyklistä ja taantumaa syventävää.

Näin ollen voimmekin uusia neljä vuotta sitten tekemämme ja oikeaan osuneen ennusteen, jonka mukaan Suomen työttömyystilanne heikentyy tulevalla vaalikaudella. Niin kauan kuin euroalueen talouspolitiikassa ei tapahdu käännöstä ekspansiiviseen kysynnänsäätelyyn ja muista maailman talouksista ei löydy kysyntäveturia, kiristävä talouspolitiikka Suomessa johtaa välttämättä entistä pahempiin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin, kun leikkausten myötä myös hyvinvointimallimme vähitellen murenee.

Sopeutuksen ja kiristävän finanssipolitiikan sijaan Suomessa ja Euroopassa tarvittaisiin tällä hetkellä investointi- ja kysynnänsäätelypolitiikkaa, jolla jo kuudetta vuotta jatkuva kysyntälama saataisiin päättymään. Vain tällä tavalla Suomen ja Euroopan talousongelmat voidaan kestävästi ratkaista. On harmillista, että suomalaisessa julkisessa keskustelussa ei ole syntynyt vieläkään riittävää tilaa velkapelkoa ja leikkauspaniikkia lievittäville puheenvuoroille. Niin kauan kuin tätä tilaa ei synny, leikkauspolitiikalle ei ole parlamentaarisen politiikan piirissä vaihtoehtoa eivätkä äänestäjät osaa myöskään vaatia toisenlaista talouspolitiikkaa.

Talouspolitiikan suuntaa ei Suomessa onnistuta muuttamaan parlamentaarisilla toimenpiteillä. Niin pitkään kuin mediasta välittyvä asiantuntijakonsensus on vahvasti talouskuripolitiikan kannalla, ei elvytyslinjaa ajaville puolueille ole odotettavissa suurta menestystä, kuten Vasemmistoliiton erittäin huono vaalitulos osoittaa. Nykyisessä keskusteluilmapiirissä elvytystä kannattavat puolueet näyttäytyvät hyvin helposti epäuskottavina.

Näin ollen talouspolitiikan suunnanmuutoksen aikaansaaminen edellyttää ennen kaikkea Suomessa vallitsevan asiantuntijakonsensuksen uskottavuuden rapauttamista. Se taas edellyttää jatkuvaa julkista kommentointia, jossa osoitetaan vallitsevan talouskuripolitiikan perusteet virheellisiksi. Tällaista toimintaa tosin olisi kyettävä tekemään nykyistä organisoidummin ja paremmin resurssoituna.

Suomesta puuttuu edelleen esimerkiksi puolueisiin sitoutumaton eksplisiittisen keynesiläinen tutkimuslaitos tai ajatushautomo. Sen sijaan talouskuripolitiikkaa ajavia näennäisen sitoutumattomia tutkimuslaitoksia ja ajatushautomoita on useita. Kun vielä valtiovarainministeriö ja Suomen Pankki toistavat samaa tarinaa, ei ole yllättävää, miksi Suomen talouspoliittinen tilanne näyttää lohduttomalta tulevinakin vuosina.

Jussi Ahokas ja Lauri Holappa

Kommentit
  1. 1

    Lusmu sanoo

    ”Näin ollen talouspolitiikan suunnanmuutoksen aikaansaaminen edellyttää ennen kaikkea Suomessa vallitsevan asiantuntijakonsensuksen uskottavuuden rapauttamista. Se taas edellyttää jatkuvaa julkista kommentointia, jossa osoitetaan vallitsevan talouskuripolitiikan perusteet virheellisiksi. Tällaista toimintaa tosin olisi kyettävä tekemään nykyistä organisoidummin ja paremmin resurssoituna.”

    Näin on, ja tärkeimpien pointtien demonstroiminen yksinkertaisin ja ymmärrettävin grafiikoin on erittäin tehokasta.

    Omat suosikkini USA:n suunnalta ovat nämä:

    http://www.motherjones.com/politics/2011/02/income-inequality-in-america-chart-graph

    (Alkuperäinen NY Timesista)

    http://www.ritholtz.com/blog/2011/09/great-prosperity-1947-1977-vs-great-regression-1981-present/

  2. 2

    Jarmo Nevalainen sanoo

    Moi poijjaat! MItes luulette, miten käy sille 4,4mrd sopeutukselle minkä nyt väistyvä eduskunta jo hyväksyi?

    • 2.1

      rahajatalous sanoo

      Se tietysti jää pohjalle ja sen päälle leikataan vielä 3-4 miljardia euroa lisää. Itse asiassa jo nyt vuodelle 2016 on suunniteltu 0,5 miljardin lisäystä sopeutukseen, kuten tästä (s.19) valtioneuvoston teknisestä julkisen talouden suunnitelmasta ilmenee. Mutta tulevien vuosien sopeutusmäärät tulevat vielä kasvamaan, kun uusi hallitus pääsee näistä esityksiä tekemään.

      Jussi

  3. 4

    sanoo

    Terve Jussi ja Lauri!

    Oletteko kuulleet mm. Ajatuspaja Liberan ja Sami Miettisen ECU-2-ehdotuksesta eurokriisin ratkaisemiseksi, eli että palattaisiin kansallisiin valuuttoihin ja euron valuuttakorimääritelmään? ECU-2 palauttaisi rahapoliittisen suvereniteetin valtioille, ja euro jäisi käyttöön käteväksi kauppavaluutaksi eikä sitä tarvitsisi romuttaa.

    Olisi kiva kuulla mitä olette tästä mieltä?

    -Tuukka

    http://neuvottelu.blogspot.fi/2011/12/eurosta-korivaluutta-suunnitelma-joka.html

    • 4.1

      rahajatalous sanoo

      Hei Tuukka,

      Miettisen esityksessä on paljon samoja elementtejä kuin jälkikeynesiläisessä Keynes-Davidson-suunnitelmassa. Tällaisella järjestelyllä ja vaihtotaseiden epätasapainoja korjaavilla mekanismeilla eurojärjestelmästä voitaisiin rakentaa huomattavasti nykyistä paremmin toimiva ja vakaampi valuuttajärjestelmä, jossa ei esiintyisi kroonista kysyntävajetta.

      Jussi

  4. 5

    Lauri Isopelto sanoo

    Jos kansa (se 70% äänioikeutetuista, jota kiinnosti äänestää) haluaa vähentää kivirekeen lastattua painoa, niin eikö enemmistön valitsemien uusien hallitsijoiden tule sitten toimeenpanna se näkemys, jos kerran edustuksellisessa enemmiston diktatuurissa eletään?

    Kenen rahoilla arvon blogistit muuten näkemyksiään esittävät – onko eturistiriitoja aiheen käsittelyssä? Tekisi hyvää käydä hieman oikeissa töissä, niin on helpompi kirjoittaa objektiivisesti kun omaa leipää ei tarvitse ostaa varastetuilla rahoilla.

    Late

  5. 6

    klaus.kultti@helsinki.fi sanoo

    Noin 3% bkt:stä käytetään aktiviteetteihin, joita voidaan luonnehtia niin, että niillä on ulkoisvaikutuksia (ilmeisesti positiivisia). Loput ovat tulonsiirtoja ja aktiviteetteja, joita yksityinenkin sektori voisi hoitaa, jos laki antaisi mahdollisuuden. Voitteko kertoa, mikä tällaisessa tilanteessa on liian suuren julkisen sektorin koon alaraja.

    • 6.1

      Lauri Isopelto sanoo

      Minuakin on aina kiinnostanut tämä valtion taikayksisarvisen luoma lisäarvo – miksei sitä käytetä jokaisella toimialalla kilpailemaan yritysten kanssa. Valtion kännykkätehdas, autotehdas, pankkipalvelut, päivittäistavarakauppa jne.

      Ajatella millaisessa vaurauden paratiisissa eläisimme, jos kansanedustajat ja virkamiehet pääsisivät johtamaan ja pyörittämään firmoja samalla vankalla osaamisella, jolla julkista sektoria johdetaan ja pyöritetään. Vaurauden ministeriössä päätettäisiin esim minkälaisia pesukoneita ihmiset tarvitsevat ja sitten valtion pesukonefirma oy ab toteuttaisi nuo vaatimukset. Ja niitä pesukoneita ei tarvitsisi edes rahalla ostaa, vaan ne olisi jo tuloveroissa maksettu ennen kuin rahat kilahtavat tilille! Asunnotkin olisi suunniteltu ja rakennettu niin, että jos tarvitaan työmarkkinoita piristävää elvytystä, niin jokaiseen kotiin mahtuisi vähintään kaksi toimivaa pesukonetta – tarvittiin niitä tai ei.

      Ja sitten yliopistosta valmistuisi maistereita, jotka tutkisivat yliopistoissa ja kirjottaisivat blogeja siitä miten noita firmoja kannattaisi johtaa missäkin taloustilanteessa, mutta kyseisillä blogisteilla ei olisi päivääkään käytännön työkokemusta.

      Mikä mahtava yhteiskunta se olisikaan. Tarvitsemme ehdottomasti lisää valtion kontrollia ihmisten elämään. Enemmän elvytystä, enemmän sääntöjä, lakeja, sekä valtion työntekijöitä.

  6. 7

    TNE sanoo

    Kiitos taas erinomaisen oikeaan osuvasta analyysistä Suomen talouden näkymistä, blogianne on ilo seurata, kuten myös twitter-tiliänne. Ymmärtääkseni maailmalta on tullut joitakin ihmetteleviä kannanottoja Suomen haluun kiristää finanssipoliittista linjaansa entisestään. Olisi toivottavaa, että pääuutiskanavat toisivat näitä kantoja paremmin esiin myös meillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *