Talouspuhetta pysyvästä taantumasta

secstagTällä kertaa Raha ja talous -blogin dialogisarjassa pureudutaan niin sanottuun sekulaarisen stagnaation teoriaan. Keskustelussa pohditaan, voiko tämä teoria mahdollisesti uudistaa koko valtavirtaisen taloustieteen.

Jussi (J): Terve Lauri! Kesälomat on nyt takana ja syksy saapuu. Myös taloudessa ja yhteiskunnassa laajemminkin puhaltavat tällä hetkellä kylmät tuulet.

Lauri (L): Morjensta! Siltähän se näyttää, eikä kyse ole edes vain aivan lähiajan ilmiöstä. Esimerkiksi ekonomisti Larry Summers on puhunut, että saatamme olla ajautumassa pitkäkestoiseen matalan kasvun kauteen, eli niin sanottuun sekulaariseen stagnaatioon.

J: Kyllä. Tästä Summersin havainnosta on tullut kovin suosittu näkemys jopa valtavirran taloustieteilijöiden keskuudessa. Jälkikeynesiläisessä traditiossahan tämä ”pysyvän stagnaation” kysymys on ollut esillä 1980-luvulta lähtien. Alun perinhän käsitteen taisi luoda yhdysvaltalainen taloustieteilijä Alvin Hansen. Pähkinänkuoressa kysymyksessä on tilanne, jossa kokonaiskysynnän riittämättömyydestä johtuen talous jää alhaisemmalle kasvu-uralle, kuin siinä tapauksessa, että kysyntärajoitteita ei olisi. Ollaanko mielestäsi Suomessa ja Euroopassa nyt tällaisessa tilanteessa?

L: Sehän on päivänselvää, että nyt eurokriisin keskellä olemme kysyntärajoitteisessa tilanteessa. Väittäisin kuitenkin, että useimpia Länsi-Euroopan talouksia on vaivanut pysyväisluontoinen taantuma jo 1980-luvun alusta lähtien. Tuolloin työttömyysasteet nousivat laajasti Länsi-Euroopassa aiemmasta täystyöllisyystasosta lähes kymmenen prosentin tuntumaan. Tätä selitettiin pitkään rakenteellisena ongelmana, ”euroskleroosina”, johon ratkaisun piti olla työmarkkinoiden joustavoittaminen. Paluuta alempiin työttömyysasteisiin ei ole kuitenkaan tapahtunut, vaikka työmarkkinareformeja on useimmissa talouksissa tehty 80-luvulta lähtien. On mielenkiintoista, että euroskleroosikeskustelu käytiin tosiaan 70- ja 80-lukujen vaihteessa. Sehän muistuttaa lähes täydellisesti tämänhetkistä eurooppalaista talouspoliittista keskustelua. Eikö?

J: Kyllä. Suomalaisessakin keskustelussa toistetaan jatkuvasti, kuinka tämänhetkiset talouden ongelmat ovat ensisijaisesti rakenteellisia, minkä vuoksi kysynnänsäätelyllä ei voi tässä tilanteessa tai yleensäkään saavuttaa juuri mitään. Rakenteelliset ongelmat tulevat tässä diskurssissa monestakin lähteestä. Joku painottaa työvoiman tarjonnan vähenemistä, joku puolestaan kustannuskilpailukyvyn heikkenemistä. Yhteistä näille analyyseille ja niiden pohjalta tehdyille politiikkavaatimuksille joka tapauksessa on se, että ongelmat liittyvät yritysten kykyyn hankkia riittävän halpaa työvoimaa. Jos halvan tylövoiman saatavuus vain politiikalla pystyttäisiin takaamaan, lähtisi talous nopeastikin vahvaan kasvuun. Ketään ei tunnu häiritsevän se tosiseikka, että yrityksiltä kysyttäessä nämä vastaavat tärkeimmäksi kasvun esteeksi tällä hetkellä kysynnän puutteen.

L: Kyse on laajemminkin siitä, että uusklassiset taloustieteilijät ja heidän oppeihinsa nojautuvat virkamiehet sekä toimittajat eivät kykene koskaan tunnistamaan kysyntäongelmia. Myös Suomen 90-luvun laman väitettiin kriisin aikana olevan rakennekriisi. Tämä on erittäin outoa, koska nimenomaan talouden rakenteidenhan pitäisi olla vakaita, mutta kokonaiskysynnässä sen sijaan voi tapahtua paljonkin heilahtelua. Näin ollen voisi kai olettaa, että suuri osa taloudellisesta kriiseistä liittyy nimenomaan kokonaiskysynnän heilahteluun? Tähän liittyy myös toinen aspekti, eli se että nyt pysyväisluontoisen taantuman ideaa esitellään uutena. Kuten sanoit, se on kuitenkin ollut keskeinen osa jälkikeynesiläistä teoriaa jo pitkään. Jälkikeynesiläisethän ovat aina sanoneet, että kysyntäongelmat eivät liity ainoastaan suoranaisiin taantumiin ja lamoihin, vaan myös tilanteisiin, joissa jäädään pysyvästi talouden tuotantopotentiaalin alapuolelle. Mitä mieltä olet tästä?

J: Tämähän oli itse asiassa Keynesinkin viesti Yleisessä teoriassa. Kapitalistisella rahataloudella on aina taipumus ajautua tilaan, jossa kysyntärajoitteet estävät tuotantopotentiaalin täysimääräisen hyödyntämisen. En oikeastaan ymmärrä, miksi tätä ei koskaan suostuta myöntämään ja hyväksymään. Ilmeisesti pelätään, että tämän tosiasian myöntäminen johtaisi siihen, että kysynnänsäätelystä ja valtion puuttumisesta taloudelliseen toimintaan tehtäisiin pysyvää ja se olisi usein näissä piireissä vahvana elävän markkinauskon vastaista. Yleinen ajatus, joka meillekin on esitetty usein on, että julkinen valta ja poliitikot voivat ainoastaan epäonnistua talouden sääntelyssä.

L: Kyse on myös siitä, että uusklassisessa teoriassa kysyntäongelmat ovat perinteisesti olleet suhdanneongelmia, eli ne ovat liittyneet poikkeustilanteisiin. Ajatuksena on se, että pitkällä aikavälillä talous automaattisesti tasapainottaa itsensä. Pysyväisluontoisen taantuman ideahan on ristiriidassa tämän aivan keskeisen uusklassisen perusperiaatteen kanssa. Jos sekulaarisen stagnaation idea hyväksytään, voidaanko mielestäsi edelleen väittää, että niin sanotut fundamenttitekijät (työn tarjonta ja tuottavuus) määräävät talouskasvun ja työllisyyden tason pitkällä aikavälillä? Jos näin ei voida väittää, eikö koko uusklassinen makrorakennelma kaadu samalla? Kaikkihan on rakennettu näiden oletusten varaan.

J: Kyllähän tuon teorian läpilyönti on jonkinlainen uhka uusklassiselle teorialle, mutta en kuitenkaan vielä löisi vetoa teoriarakennelman sortumisen puolesta. Vuosisadan ajan uusklassiseen teoriaan on pystytty integroimaan monia keynesiläisiä ideoita ilman, että sen perusteista olisi tarvinut antaa tuumaakaan periksi. Voidaanhan tätäkin kysymystä käsitellä lisäämällä tasapainomalleihin uusia parametrejä ja muuttujia, joiden myötä muutoin entiseen tapaan toimiva talous kasvaa vain alemmalla uralla ”eksogeenisista” syistä. Tällaisia esimerkkejä meillekin on viime aikoina esitetty. Tieteenalan rakenteet ovat vain niin pysyviä, että ei tämäkään havainto lopulta tule muuttamaan mitään.

L: Tämä on mahdollista ja jopa todennäköistä. On kuitenkin kiinnostavaa, että sekulaarisen stagnaation ideassa on nimenomaan kyse pitkäaikaisesta kysyntävajeesta. Veikkaan, että sekulaarisesta stagnaatiosta vain tulee uusi ”paradoksi”, jota ei edes pyritä selittämään. Näin ollen perusteoria jatkaa elämistä sellaisena kuin se on ollut, mutta sitten eräänlaiseksi reunamerkinnäksi tulee myös Summersin paradoksi.

J: Paradokseja paradoksien perään. Siinä uusklassisen taloustieteen intellektuaalinen historia. Puhutaanpa vielä vähän talouspolitiikasta. EKP:n Draghi on alkanut vihjailla, että rahapolitiikan rinnalle tarvittaisiin myös finanssipoliittisia toimia. Tätähän olemme sanoneet jo usean vuoden ajan. Luuletko, että tämä orastava talouspoliittinen suunnanmuutos johtaa johonkin merkittävään muutokseen euroalueella?

L: En usko, sillä vaikka Draghi nyt puhuukin finanssipoliittisen elytyksen tärkeydestä, hän vaatii kuitenkin edelleen noudattamaan EU:n vakaus- ja kasvusopimusta. Esimerkiksi Suomessa erilaiset EU-säädökset muodostavat keskeisen esteen talouspoliittiseen suunnanmuutokseen. Luulen, että Draghi puhui finanssipoliittisen elvytyksen tärkeydestä vain, koska jopa uusklassisessa teoriassa ollaan sitä mieltä, että nollarkokotilanteessa sitä on tehtävä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että euroalueella on tärkeämpää noudattaa järjettömiä sääntöjä kuin järkevää politiikkaa.

J: Kieltämättä tuo Krugmanin ja kumppaneiden nollakorkopuhe alkaa lyödä vähitellen haasteen kaikkein kovimmalle rakenteellisten uudistusten eli leikkausten linjalle. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ei tälläkään mahdollisesti talouspolitiikkaan tulossa olevalla käännöksellä vielä kuuhun mennä ja sekulaarisen stagnaation kanssa joudutaan painimaan Euroopassa vielä pitkään. Kapitalistisen rahatalouden tarpeisiin optimaalista talouspolitiikkaa voidaan toteuttaa vasta sitten, kun talousjärjestelmämme krooninen kysyntävaje suostutaan hyväksymään ja sille halutaan tehdä jotain. Vielä tänä syksynä emme ole siinä pisteessä.

L: Emme ole. Mutta nyt pitää lähteä valmistautumaan illan futisspektaakkeliin, jossa HJK kohtaa vieraskentällä SK Rapid Wienin. Uskotko, että Klubi pelaa Eurooppa Liigan lohkovaiheessa?

J: Siihen uskon enemmän kuin euroalueen talouspolitiikan muutokseen.

Kommentit
  1. 1

    Legioona sanoo

    Uusinta kirjoitustanne lukiessa tuli mieleeni, että en ole vieläkään satavarma siitä onko tavoitteenne:

    1)Kysynnän lisääminen vallitsevan rahajärjestelmän vallitessa

    2)Vallitsevan rahajärjestelmän muuttaminen niin ettei se rajoita kysyntää

    Molempia ettei voi ajaa, koska ne ovat ristiriitaisia tavoitteita.

    Ja sivuhuomautuksena, otsikon termi ”pysyvä taantuma” on historian näkökulmasta huvittava, sillä kyllä taantuma viimeistään seuraavaan sotaan loppuu, ja olemmehan eläneet euroopassa historiallisen pitkää rauhan aikaa.

    Pitkällä aikavälillä talous todellakin korjaa itsensä, se aikaväli on tosin lähempänä sataa vuotta kuin yhtä vaalikautta. Aika on yksi muuttujista jota taloustiede käsittelee hyvin epämääräisesti. Vrt. puoliintumisaika fysiikassa.

    • 1.1

      Mikko Elomaa sanoo

      ”kyllä taantuma viimeistään seuraavaan sotaan loppuu, ja olemmehan eläneet euroopassa historiallisen pitkää rauhan aikaa.”

      Niin sellaista kunnon ryminää ei ole vähään aikaan ollut, mutta tosiaan joku kolmas maailmansota tekisi taloudelle terää vähän kuin ikkunoiden rikkominen joidenkin keynesiläisten mielestä.

      • 1.1.1

        Legioona sanoo

        Tästä huolimatta harva sotaa toivoo, harmittaa vain se, että ahneudella ja typeryydellä voidaan maailma sen partaalle ajaa. Pari-kolme sukupolvea riitti unohtamaan miksi Glass-Steagal ja Bretton Woods olivat olemassa.

    • 1.2

      Panu Heinonen sanoo

      ”Pitkällä aikavälillä talous todellakin korjaa itsensä…”

      Mielenkiintoinen toteamus. Korjaako talous tosiaankin itse itsensä vai tarkoittaako se kuitenkin sitä, että talous korjataan – tietoisesti? Jos miettii sitä, miten monta kertaa viimeisen vuosisadan aikana talousjärjestelmän pelisäännöt ovat muuttuneet (siis muutettu), voiko sanoa että talous on ”itsenäisesti” tehnyt yhtään mitään?

      • 1.2.1

        Legioona sanoo

        Talous korjaa itseään pääosin sillä, että kaulaa saaneet keskittyvät jakamaan kakkua sen kasvattamisen sijaan, heidän kilpailukykynsä rapautuu, jolloin joku vetää vasemmalta ohi.

        En kutsuisi tätä tietoiseksi toiminnaksi, mutta historiassa näin on aina tapahtunut.

        Kuvaajaa aiheesta:

        http://www.zerohedge.com/sites/default/files/images/user3303/imageroot/2012/01/20120103_JPM_reserve.png

        Huolestuttavaa on se, että tuohon kuvaajaan voi sijoittaa ikäviä tapahtumia kuten Waterloon taistelu, voittamattoman armadan tappio, ensimmäinen maailmansota.

      • 1.2.2

        sanoo

        Legioona, mistä tuo kuvio vallitsevasta reservivaluutasta eri aikakausina on? Mielenkiintoinen kuvio ja mielelläni lähdeviitettä kaipaisin lisätutustumista varten.

      • 1.2.3

        Juha Niskasaari sanoo

        Millä keinoilla nuo reservivaluutat ovat muuten saavuttaneet asemansa? Onko kyse ollut pitkälti vapaasta kaupasta vai onko useamman, ellei kaikkien, reservivaluuttojen taustalla kyseisen aikakauden mahtavimmat asevoimat?

        Taloustieteilijät tuppaavat unohtamaan aina sen, että loppujenlopuksi se talouspolitiikkakin on pääosin väkivallankäyttöä.

  2. 3

    Legioona sanoo

    http://www.voxeu.org/article/next-global-reserve-currency antaa akateemisemman näkökulman asiaan:

    “…reserve currencies come and go. They don’t last forever. International currencies in the past have included the Chinese Liang and Greek drachma, coined in the fifth century B.C., the silver punch-marked coins of fourth century India, the Roman denari, the Byzantine solidus and Islamic dinar of the middle-ages, the Venetian ducato of the Renaissance, the seventeenth century Dutch guilder and of course, more recently, sterling and the dollar.”

  3. 4

    Legioona sanoo

    ”Millä keinoilla nuo reservivaluutat ovat muuten saavuttaneet asemansa? Onko kyse ollut pitkälti vapaasta kaupasta vai onko useamman, ellei kaikkien, reservivaluuttojen taustalla kyseisen aikakauden mahtavimmat asevoimat?

    Taloustieteilijät tuppaavat unohtamaan aina sen, että loppujenlopuksi se talouspolitiikkakin on pääosin väkivallankäyttöä.”

    Kyse on lähes poikkeuksetta ollut vahvimmista asevoimista, ja reservivaluutan asema on loppunut kun turpaan on tullut.

    Clausewitz sanoi aikoinaan, että sota on politiikan jatke. Täysi ketju on käsitääkseni (talous)politiikka, valuuttasota, kauppasota, sota.

  4. 5

    Eero sanoo

    Voi olla offtopicia, mutta onko mielekäästä puhua taloudesta ja varsinkin taantumasta puhumatta luonnonvarojen hupenemisesta?

    • 5.1

      Legioona sanoo

      Itse olen sitä mieltä, että kun talousasiat on kunnossa, jää aikaa huolehtia luonnosta, luonnonvaroista ja kaikesta muusta kivasta.

      Jos talousasiat eivät ole kunnossa, kaikki on pian niin päin helvettiä, että murehdimme pian omaa toimeentuloamme, jolloin ei jää aikaa parantaa maailmaa.

      • 5.1.1

        Eero sanoo

        Tarkoitin että ehkä yksi syy euroalueen taantuman pitkittymiseen on kallistuvat luonnonvarat.

      • 5.1.2

        Mikko Elomaa sanoo

        Tuosta luonnonvarakommentista tuli mieleen, että eikö kysyntävetoista elvytystalouspolitiikkaa voisi harrastaa myös lisäämällä syntyvyyttä, jolloin olisi enemmän ihmisiä eli kysyntää?

        Taloustieteethän eivät ota kantaa tuohon materiaaliresurssien tai reaalituotannon rajallisuuteen, joten maapallon väkiluvun tuplaantuminen tasaisin väliajoin ei olisi talouden näkökulmasta mikään ongelma, vaan peräti ihan varteenotettava ratkaisu kysynnän stimuloimiseksi. Jatkuva väestönkasvu tarkottaisi jatkuvaa kysynnän kasvua eli ikuista talouskasvua.

  5. 6

    Legioona sanoo

    En laittaisi taantuman pitkittymistä öljyn tai muidenkaan raaka-aineiden korkea hinnan piikkiin, mutta saattaa sillä jokin vaikutus olla.

  6. 7

    pavezi sanoo

    Luonnonvarojen hupeneminen vaikuttaa taantuman pitkittymiseen, mutta kysynnän kasvu vaikuttaa luonnonvarojen hupenemiseen. Mitä enemmän kuluttajat ymmärtävät kulutuskulttuurin ja materiaalifetisismin mielettömyyden, sitä enemmän kulutuskysyntä laskee ja sitämyötä taantuma pahenee. Jos kulutus-hysteria jatkuu, loppuvat luonnonvarat ja sitten vasta kusessa ollaankin.

    Tässä blogissa (yleisesti, ei vain tässä kirjoituksessa) on kyllä osoitettu hienoa ymmärrystä talouden mekanismeista, mutta ratkaisukeskeinen ajattelu jää aika ahtaan laatikon sisälle. Talous on osa yhteiskunnallista kokonaisuutta, eikä sen ongelmia voida ratkaista irrallaan muusta yhteiskunnasta ja kulttuurista.

    • 7.1

      Jari Kuusela-Nieminen sanoo

      ”Mitä enemmän kuluttajat ymmärtävät kulutuskulttuurin ja materiaalifetisismin mielettömyyden, sitä enemmän kulutuskysyntä laskee ja sitämyötä taantuma pahenee.”

      Niin paheneeko taantuma, mutta elämänlaatu paranee kun luovutaan materiaalifetismistä eli tuotetaan ja ostetaan vähemmän krääsää? Kun ei osteta eikä tuoteta krääsää, niin ei tarvitse viettää niin paljoa aikaa töissä, jolloin sille oikealle elämälle jää aikaa. Taloustieteissä vapaa-ajalla kun ei ole minkäänlaista arvoa, mutta jokainen kyllä itse sen tietää, että vapaa-ajalla on positiivista arvoa kunhan ne perustarpeet (ruoka, asunto, päihteet) on tyydytetty.

      ”Tässä blogissa (yleisesti, ei vain tässä kirjoituksessa) on kyllä osoitettu hienoa ymmärrystä talouden mekanismeista, mutta ratkaisukeskeinen ajattelu jää aika ahtaan laatikon sisälle.”

      Samaa mieltä kummastakin. Ansiokasta rautalanganvääntämistä, mutta vanha sanonta ”sen lauluja laulat, jonka leipää syöt” näkyy tämänkin blogin teemassa. Olisi ehkä hieman erinäköistä tekstiä, jos blogistit olisivat esim Liberan tai EVA:n palkkalistoilla.

  7. 8

    Heikki sanoo

    Minäkin olen paljon miettinyt tätä.

    Olen kuitenkin aika vakuuttunut, että yhteiskunnan valinnoilla ja säädöksillä talouskasvua voidaan ohjata kohteisiin, jotka kuluttavat luonnonvaroja vähemmän. Käytännössä se tarkoittaa palveluiden verotuksen pienentämistä ja luonnonvaroja kuluttavien tuotteiden verotuksen korottamista ja käytön rajoittamista.

    Suuri osa talouskasvusta tulee jo palveluista ja mielestäni palvelutuotanto on muutenkin paras tapa parantaa ihmisten elintasoa. Materialismi on jo monella tavoin mennyt rajapisteen ylitse, jolloin suurempi tavaramäärä ei tuota enää lisää hyvinvointin (jopa päinvastoin).

    • 8.1

      Legioona sanoo

      Suomessa on aktiivisesti taisteltu palveluyhteiskuntaa vastaan, ensin piika-renki-yhteiskunta kommenteilla, ja sitten Iiron ”emme pärjää toistemme paitoja pesemällä” lauseella (joka osittain väärinymmärrettiin, ja väärinymmärretään vieläkin).

      Pistämme myös valtavasti paukkuja siihen, että asuminen olisi mahdollisimman harvaa – tiivis asuminen on palveluyhteiskunnan katalyytti.

      Klassisessa taloustieteessä käsittääkseni eriteltiin tuotteet ja palvelut, mutta nykyään tuohon voisi lisätä immateriaaliset tuotteet, ja tällä saralla sentään jotain toivoa on (esim. Supercell). Nämä immateriaaliset tuotteet vievät yhä suuremman osan ajastamme kuluttamatta luonnonvaroja, ja tästä syystä uskon että maailman luonnonvarat eivät tule lopulta loppumaan.

      • 8.1.1

        Heikki sanoo

        Aivan. Itse lasken immateriaalituotteet palvelukategorian alle, mutta varmaan hyvä erotella, niin saa sanomansa paremmin esille. Immateriaalituotteissa myöskään harva asutus ei ole este, kun jakelu on lähes ilmaista.

        Sivukommenttina sanottakoon, että itse pidän koko Suomen asutusta melko tärkeänä, jos haluamme hyödyntää Suomen tärkeintä luonnonvaraa eli metsiä ja laajoja maa-alueita tehokkaasti (mutta samalla kestävällä tavalla).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *