Talouspuhetta hallitusohjelmasta

Raha ja talous -blogin suosittu dialogisarja jatkuu. Edellisellä kerralla tammikuussa sarjassa käsiteltiin maailmantalouden näkymiä vuodelle 2011. Tällä kertaa sarjassa analysoidaan uuden hallitusohjelman taloudellisia vaikutuksia sekä sivutaan euroalueen kriisiä.

 Lauri (L): Noniin, olemme parhaillaan modernin rahateorian ytimessä Levy-instituutin puutarhassa Annandale-on-Hudsonin pikkukylässä Yhdysvalloissa. Suomen ankea talouspoliittinen keskustelu ja uusi hallitusohjelma tuntuvat juuri nyt hiukan kaukaisilta, vai mitä mieltä olet?

Jussi (J): Toisaalta niin, mutta taas toisaalta täällä neochartalismin ytimessä ajatukset harhautuvat liiankin helposti myös kotimaan talouspolitiikkaan.

L: Miltä se uusi hallitusohjelma ja sen talouspoliittiset linjaukset sitten vaikuttavat? Tuliko hyvä kakku vai paha kakku?

J: Tietysti hallitusohjelma on aivan aluksi asetettava kontekstiin. Tällä hetkellä vallitseva talousajattelu asettaa koko hallitusohjelmatyölle niin raskaat rajoitteet, ettei neochartalistisesta näkökulmasta tyydyttävää talouspoliittista ohjelmaa siitä uunista voida saada ulos millään tavalla.

L: Mikä ohjelmassa mielestäsi mättää eniten?

J: Siirryit siis sokraattiseen metodiin. Otan haasteen vastaan.  Päällimmäisenä tietysti nousee esiin tavoite valtiontalouden tasapainosta, joka on koko ohjelmaa määrittelevä lähtökohta. Kuten funktionaalisen rahoituksen kannattajina olemme useaan otteeseen todenneet, ei tällaiselle tavoitteelle ole nykyisissä kysyntäolosuhteissa minkäänlaisia perusteita. Vai mitä mieltä itse olet 2,5 miljardin sopeutustavoitteesta?

L: Jonkun se on Sokrateenkin hommat hoidettava. Tuohan on järjetön tavoite, kun tarkastelemme kokonaiskysynnän kehitystä maailmantaloudessa. Jos vientisektorillemme olisi luvassa huikeaa kasvua, voisi tällaisen leikkauspolitiikan jotenkin ymmärtää. Nyt se kuitenkin väistämättä hidastaa talouskasvua tai pahimmillaan jopa supistaa kokonaistuotantoa. Leikkauksiahan saattaa tulla lisääkin, jos budjettitasapainoa ei onnistuta näillä toimilla saavuttamaan.

J: Positiivista talouspolitiikan linjan perusteluissa oli ainakin se, että niissä nykyisen talousjärjestelmän valtasuhteet tuotiin eksplisiittisesti esiin. Valtionlainojen parhaan mahdollisen luottoluokituksen säilyttäminen asetettiin koko talouspolitiikan ohjenuoraksi. Eikö kukaan tosiaankaan näe tässä mitään ongelmaa?

L: Luultavasti tämä on monille osoitus vastuullisesta talouspolitiikasta. Toisaalta on tietysti niin, että nykytilanteessa luottoluokitus vaikuttaa Suomen lainanhankintakykyyn huomattavasti.  Tässä ollaan nyt EMU-jäsenyyden aiheuttamassa rautahäkissä. Järkevä talouspolitiikka ei ole mahdollista, mutta toisaalta vyönkiristystoimenpiteidenkin seuraukset ovat tuhoisia.

J: Puun ja kuoren välissä ollaan. En kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö todellisia vaihtoehtoja olisi tässäkin tilanteessa. Niiden toteuttaminen vaatii kuitenkin irrottautumista huonosta talousteoriasta ja siitä johdetuista politiikkasuosituksista. Suuntaan tässä kohtaa jälleen katseeni Frankfurtiin. Minne päin sinä katsot?

 L: Tällä hetkellä taidan katsella Hudson-jokea hemmottelevaa auringonlaskua. Mutta kokonaisuudessaan minusta kysymys on kaksijakoinen. Yhtäältä Suomella pitäisi olla jonkinlainen tahtotila eurojärjestelmän rakenteiden uudistamiseksi. Mutta toisaalta, jos eurojärjestelmää ei saada muutettua, olisi Suomen jopa harkittava eroamista EMUsta.

J: Niin, mitään järkeä ei ole tehdä huonoa politiikkaa loputtomiin ja ajaa taloutta entistä syvempiin ongelmiin. Kun olen tarkastellut keskustelua täällä Yhdysvalloissa, usko talouspolitiikan muuttumiseen kuitenkin heikentyy. Vaikka esimerkiksi Levy-instituutin tutkijoiden esittämät argumentit ovat ylivoimaisia verrattuna vallitsevan talousdoktriinin argumentteihin, ei tällä tunnu olevan mitään vaikutusta talouspolitiikan suuntaan. Miksi sitten Suomessa mielipideilmasto muuttuisi, kun esimerkiksi funktionaalisen rahoituksen rummuttaminen on pääasiassa meidän harteillamme.

L: Näinhän asia tietenkin on. Jopa kriitikkona esiintyvä Timo Soini vastustaa EKP:n aktiivisia politiikkatoimia, joten Suomessa ei ole yhtäkään merkittävää poliittista voimaa, joka tukisi eurojärjestelmän rakenteiden muuttamista funktionaalista rahoitusta suosiviksi. Mutta palataanpa vielä hallitusohjelmaan. Heitäpä ennustuksesi tiskiin: miten uskot talouskasvulle ja työttömyysasteelle käyvän, kun sixpack pääsee juottamaan talouspoliittisia rohtojaan?

 J: Lyön mäyräkoirasta vetoa, että hallituskauden päättyessä työttömyysaste Suomen taloudessa on selvästi suurempi kuin tällä hetkellä. Kun kaikki suuret taloudet siirtyvät yhtä aikaa elvytyksestä leikkauksiin ja ongelmissa olevat taloudet, kuten Kreikka ja Portugali ajamalla ajetaan ahdinkoon, ei globaali kokonaiskysyntä yksinkertaisesti riitä pitämään yllä talouskasvua. Suomen uusi hallitus osallistuu näihin talkoisiin onnettomalla tavalla.

L: Tuohon ennustukseen on helppo yhtyä. Toiveet siitä, että työttömyysongelmaa pystyttäisiin lievittämään aktiivisen työvoimapolitiikan toimilla,  ovat lähinnä absurdeja. Kapitalistisessa taloudessa kokonaiskysyntä määrittää työttömyysasteen ja näillä toimilla kokonaiskysyntää supistetaan.

J: Juuri näin, Suomen tulevaisuus ei vaikuta kovin valoisalta. Mutta ei valoa ole enää täälläkään, kun aurinko on painunut vuorien taakse, joten emmeköhän mekin suuntaa takaisin sisätiloihin.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *