Rahareformi jälkikeynesiläisellä kielellä

pmonViime viikolla Financial Timesin pitkäaikainen ja arvostettu kolumnisti Martin Wolf yllätti monet kirjoittamalla niin sanotun Chicagon suunnitelman toteuttamisen puolesta. Wolfin mukaan siirtyminen muun muassa kuuluisien taloustieteilijöiden Irving Fisherin ja Milton Friedmanin kannattamaan malliin, jossa pankeilta vietäisiin oikeus luoda vapaasti luottorahaa, vakauttaisi rahataloutta ja veisi edellytykset niin sanottujen velkakuplien synnyltä.

Vaikka Suomessa julkinen keskustelu rahoitusjärjestelmän uudistamisesta on globaalin finanssikriisin jälkeen nopeasti hiljentynyt, on täälläkin viimeaikaisissa kansalaisyhteiskunnan keskusteluissa viitattu Chicagon suunnitelmaan. Suomessa suunnitelmaa on kannatettu ainakin Talousdemokratia-liikkeen piirissä. Talousdemokratia edistää Suomessa englantilaisen Positive Money -ryhmän näkemystä ja on tuonut suomalaiseen keskusteluun oman esityksensä rahoitusjärjestelmän reformiksi.

Reformi voidaan tiivistää kolmeen kohtaan.

  1. Uudessa järjestelmässä liikepankit eivät voi enää luoda vapaasti luottorahaa eli talletuksia asiakkaidensa tileille kuten nykyjärjestelmässä. Sen sijaan talletukset luodaan keskuspankissa oleville tileille.
  2. Keskuspankkirahan ja siten myös luottorahan määrästä taloudessa päättää keskuspankin Rahanluontikomitea, joka pyrkii kaikkina aikoina pitämään kokonaisrahanmäärän työllisyys- ja inflaatiotavoitteen toteuttavalla tasolla.
  3. Luotu raha siirretään talouteen julkisen kulutuksen kautta siten, että valtio synnyttää kuluttamalla ja investoimalla luodun rahamäärän verran uusia rahavirtoja talouteen. Valtion ei tarvitse maksaa luotua rahaa takaisin eli se on velatonta rahaa.

Sekä Wolfin että Positive Moneyn esityksiin on julkaistu jo muutamia erittäin hyviä jälkikeynesiläisiä vastauksia (1,2), joissa esityksien monet ongelmat ja ristiriitaisuudet ovat tulleet esille. Koska nämä vastaukset eivät ole tyydyttäneet kaikkia reformisteja, on syytä käydä vielä yksityiskohtaisesti läpi, mitä Talousdemokratian esittämä rahareformi käytännössä nykyjärjestelmän suhteen tarkoittaisi ja miten järjestelmä sen myötä muuttuisi. Tarkastelumme osoittaa, että kun reformi käännetään jälkikeynesiläiselle kielelle, se ei juurikaan eroa niistä toimenpiteistä, joita tässä blogissa sekä Rahatalous haltuun –kirjassa olemme esittäneet rahoitusjärjestelmän uudistamiseksi.

Aloittakaamme käymällä läpi, mitä rahareformin pääkohtien toimeenpano käytännössä tarkoittaa.

  1. Liikepankkien kyky luoda tyhjästä luottorahaa eli talletuksia asiakkaiden tileille voidaan estää nykyjärjestelmässä siten, että liikepankeilta viedään pois mahdollisuus lainata tarvittaessa maksuvalmiusongelmissa keskuspankkirahaa keskuspankista. Näin ne eivät voi enää selvittää maksuja toisten liikepankkien kanssa, jos ne eivät ole keränneet itselleen etukäteen keskuspankkirahaa. Liikepankeille luodaan reformissa siis maksuvalmiusrajoite. Liikepankeista tuleekin selvityslaitoksia, jotka ainoastaan pitävät kirjaa asiakkaidensa saatavista, jotka selvitetään aina julkisen vallan liikkeelle laskemalla keskuspankkirahalla keskuspankin tileillä. Uutta luottorahaa ei siis enää synny talouteen ja ainoastaan keskuspankkirahan muodossa olevia säästöjä eli nettorahavarallisuutta voidaan lainata eteenpäin. Näin talouteen muodostuu käytännössä 100 prosentin pääomavaatimus ja lainaajina voivat toimia vain ne, joilla on kertynyt aikaisemmin ylijäämiä. Reformissa liikepankeille jää ainoastaan lainojen välitystehtävä, mutta käytännössä lainanantajana toimii järjestelmässä aina määräaikaistalletuksen tai vastaavan sijoituksen tehnyt asiakas. On helppoa nähdä, millaiset vaikutukset tällaisella muutoksella on rahatalouden toimintaan. Kun nykyään luottorahan synnyttäminen on joustavaa ja heijastelee rahoituksen kysyntää, reformin jälkeisessä järjestelmässä luottojen määrä olisi ennalta päätetty eivätkä luotot reagoisi muuttuviin taloudellisiin olosuhteisiin millään tavalla. Rahareformin ensimmäisen uudistuksen seurauksena talouden likviditeetti ja kokonaiskysyntä vähenisivät oleellisesti, minkä seurauksena deflaatiopaine voimistuisi ja talous lipuisi entistä kauemmas täystyöllisyydestä. Luottojen vähenemisen lisäksi likviditeetin vähentyminen näkyisi korossa, joka nousisi merkittävästi, kun viimekätistä maksuvälinettä ei olisi riittävästi saatavilla. Reformin ensimmäisen uudistuksen myötä rahan tarjonnasta tehtäisiin väkisin eksogeenista ja rahasta niukka resurssi, mikä johtaa kysyntävetoisessa rahataloudessa välttämättä suuriin taloudellisiin ongelmiin.
  2. Rahareformissa yksityisen luotonannon rajoittamista ei kuitenkaan nähdä ongelmana, koska julkinen valta voi ja sen pitää reagoida deflationaariseen kehitykseen lisäämällä rahan määrää taloudessa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että järjestelmässä toteutettaisiin jatkuvasti aktiivista finanssipolitiikkaa, jolla talouden rahavirrat pidettäisiin työllisyys- ja inflaatiotavoitteen mukaisella tasolla. Lisäksi on esitetty, että yritysten investointeihin luotonlaajennus voitaisiin vapauttaa, jolloin tiettyjen toimintojen kohdalla rahanluonti pidettäisiinkin endogeenisena. Näin talouden likviditeetti ja kokonaiskysyntä voitaisiin pitää riittävän korkealla. Rahareformin toinen osa yhdistettynä ensimmäiseen tarkoittaa käytännössä sitä, että yksityisten liikepankkien luototus korvattaisiinkin ekspansiivisella finanssipolitiikalla sekä julkisella rahoituksella. Kyseessä olisi siis melko täydellinen rahoituksen yhteiskunnallistaminen. Kun tämän lisäksi myös finanssipolitiikalle annettaisiin uudessa järjestelmässä suurempi rooli, voidaan reformi tulkita äärikeynesiläisenä tai jopa sosialistisena reformina, jossa talouden julkista ohjausta lisätään ja yksityinen voitontavoittelu pankkitoiminnassa karsitaan pois lähes kokonaan.
  3. Reformin kolmas kärki eli ”velattoman” valtiorahan pumppaaminen talouteen tarkoittaa käytännössä sitä, että valtio kuluttaa alijäämäisesti ja lainaa siihen tarvitsemansa varat keskuspankista ilman korkoa ja maksuaikaa. Näin ollen valtio ei enää voi ajautua maksukyvyttömäksi, jolloin tietysti voidaan puhua velattomasta rahasta kulutuksen mahdollistajana. Tällainen toiminta tarkoittaa sitä, että yksityisen sektorin nettorahavarallisuus kasvaa ja säästäminen tulee huomattavasti nykyistä helpommaksi. Näin ollen yksityiselle velalle ei ole yhtä paljon kysyntää kuin tilanteessa, jossa valtiot pyrkivät viimeiseen asti välttämään velkaantumista. Kun tätä rahareformin kohtaa verrataan blogissamme ja kirjassamme esitettyihin politiikkasuosituksiin, havaitaan selkeä yhteneväisyys. Olemmehan jatkuvasti korostaneet julkisten alijäämien tasevaikutusta sekä valtioiden maksukyvyn turvaamisen tärkeyttä.

Jälkikeynesiläisittäin tulkiten rahareformissa on paljon kannatettavia elementtejä, jotka toteutuessaan ehdottomasti vakauttaisivat rahoitusjärjestelmäämme ja tekisivät siitä monessa mielessä oikeudenmukaisemman. Luotonsäännöstely, pankkitoiminnan ohjaaminen reaalitaloudellisen toiminnan rahoittamiseen, aktiivinen finanssipolitiikka ja yksityisen sektorin säästämismahdollisuuksien parantaminen ovat kaikki hyvän rahoitusjärjestelmän ja talouspolitiikan rakennuspalikoita. Onkin ihmeellistä, että jälkikeynesiläiset ajatukset eivät ole saaneet vastakaikua rahareformistien joukoissa.

Yhteensopivuusongelma liittynee siihen, että rahareformin lähtöajatuksena on luottorahan näkeminen ongelmana sinällään, minkä vuoksi luottorahasta halutaan ainakin käsitteiden tasolla kokonaan eroon. Siksi reformissa pyöritellään velatonta rahaa sekä nojataan sadan prosentin reservi- tai pääomavaatimuksiin. Yksityiseen pankkitoimintaan ja luotonantoon suhtaudutaan jopa vihamielisesti. Hiukan käytännönläheisemmällä lähestymistavalla voidaan kuitenkin päästä esitykseen, josta monet jälkikeynesiläiset ja rahareformistit ovat samaa mieltä. Tälläinen reformiohjelma tiivistettynä kolmeen kohtaan voisi olla seuraava:

  1. Luotonlaajennuksen ja rahoitustoiminnan pitää olla taloudessamme voimakkaasti säänneltyä tai kokonaan julkista siten, että rahoitustoiminta palvelee ensisijaisesti reaalitaloudellista toimintaa ja asettaa rajoitteita rahoitusmarkkinoilla tapahtuvalle spekulaatiolle.
  2. Julkisen vallan tulee kysynnänsäätelyllä pitää talous lähellä täystyöllisyyttä ja vähentää alijäämäisellä kulutuksella ja nettovelkaantumisen kautta kotitalouksien riippuvaisuutta yksityisestä velasta säästämisedellytyksiä parantaen.
  3. Julkisten alijäämien rahoitus tulee ensisijaisesti tapahtua keskuspankkirahoituksella siten, että valtioiden maksukyky turvataan kaikissa olosuhteissa ja mahdollisesti jopa niin, ettei julkisesta velasta makseta korkoa eikä sille aseteta maturiteettia.

Tämän esityksen pohjalta Suomessakin on hyvä alkaa keskustella laajemmin rahoitusjärjestelmän uudistamisesta. Kaikki ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että finanssikriisin jälkeen tehdyt toimenpiteet ja rahoitusjärjestelmän reformit ovat olleet täysin riittämättömiä talousjärjestelmämme vakauttamiseksi.

Jussi Ahokas

Kommentit
  1. 1

    Toma Kavonius sanoo

    ”Onkin ihmeellistä, että jälkikeynesiläiset ajatukset eivät ole saaneet vastakaikua rahareformistien joukoissa.”

    Omasta mielestäni teidän ehdotus ei ole ollut riittävä, muuten siinä ei ole vikaa (tosin minulle ei ole täysin selvinnyt mitä teidän ehdotuksessa jotkut asiat todella pitäisivät sisällään. Esim. pankkien luotonannon sääntelyt).

    Toinen syy on se, että vaikka joukossamme on myös ekonomisteja, niin osa meistä ei aina pysy kärryillä teidän taloustermien käytössä. Jos te kykenisitte kirjoittamaan näitä teidän tekstejä kansanomaisemmin, luulen että ymmärrys ja kannatus teidän ehdotuksellenne olisi suurempaa, eikä vain rahareformistien joukossa vaan muutenkin.

    Mielestäni nuo teidän linkkaamat kommentit eivät ole erityisen hyviä. Niissä kommentoidaan Wolfin muutaman rivin kuvausta ehdotuksesta sen sijaan että oltaisiin tutustuttu ehdotukseen ja kommentoitu sitä. Tämä teidän blogikommentti on jo paljon parempi esitys. Nuo kolme kohtaa, jotka esitätte lopussa, mielestäni kaikki sisältyvät PM/TD-n ehdotukseen.

    Kommentoin vielä kahta alla olevaa kohtaa:
    ”Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että järjestelmässä toteutettaisiin jatkuvasti aktiivista finanssipolitiikkaa, jolla talouden rahavirrat pidettäisiin työllisyys- ja inflaatiotavoitteen mukaisella tasolla”

    ”talouden julkista ohjausta lisätään ja yksityinen voitontavoittelu pankkitoiminnassa karsitaan pois lähes kokonaan.”

    Pankeille jäisi edelleen riskianalyysi, välitystoiminta ja tilienhallinta, eli kyllä ne edelleen voittoa voisivat tehdä. Ei ehkä samassa mittakaavassa kuin nykyään, mutta en näe sitä huonona asiana. Tällä hetkellä pankit ovat taakka taloudelle. Koska lähes kaikki raha (M3) on pankkien luomaa, joudumme antamaan kaikesta rahasta keskimääräisen koron verran pankeille joka vuosi. Toki ne maksavat korkoa talletuksille ja palkkoja jne., mutta ongelma on se että meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa pankkien osuus niille joka vuosi. Tuo aktiivinen finanssipolitiikka olisi seurausta siitä, että pankeilta otettaisiin rahan (M3) seignorage tuotto pois ja se siirtyisi valtiolle, eli yhteyskunta saisi rahanluonnista tulevan hyödyn, ei yksityiset yritykset. Ja olen sitä mieltä, että noin sen pitäisikin olla.

  2. 2

    sanoo

    Jussi Ahokas: ”Julkisten alijäämien rahoitus tulee ensisijaisesti tapahtua keskuspankkirahoituksella siten, että valtioiden maksukyky turvataan kaikissa olosuhteissa ja mahdollisesti jopa niin, ettei julkisesta velasta makseta korkoa eikä sille aseteta maturiteettia.”

    Suunnitelmatalous ei toiminut eilen, eikä se toimi huomennakaan. Nollakorkoinen ikuinen lainaraha, jota olisi saatavissa rajattomasti ei sovi demokraattisesti valittavan hallinnon käsissä olevaksi instrumentiksi. Julkishallinnon panosten kohdentaminen tuottavuuteen priorisoiden edellyttää KÄYTÄNNÖSSÄ niukkuutta käytettävissä olevassa rahassa. Poliitikot haluavat tehdä hyvää, eli palveluita, tulonsiirtoja ja investointeja, joista uskovat potentiaalisten äänestäjiensä pitävän.

    Ellei julkishallinnolle olisi rahoituksellisia rajoja niin voi että sitä siltarumpuremonttien, viiden tai viidentoista oppilaan kyläkoulujen jne. määrää…

    • 2.1

      Juhani Kivimäki sanoo

      “Ellei julkishallinnolle olisi rahoituksellisia rajoja niin voi että sitä siltarumpuremonttien, viiden tai viidentoista oppilaan kyläkoulujen jne. määrää…”
      Parempi siis lakkauttaa kouluja, viivyttää tarpeellisia infrastrukstuurihankkeita ja leikata vähän kaikesta muustakin. Saadaan ihmiset pois työtä tekemästä ja kortistoon. Hyvässä lykyssä kun oikein yritetään, niin saadaan vedettyä koko talous deflaatioviemäristä alas…
      Julkishallinnon rahoitukselliset rajat voivat syntyä paitsi keinotekoisista kulutuksellisista rajoitteista, myös työllisyys- ja inflaatiotavoitteista. Itse en näe mitään ongelmaa elää yhteiskunnassa jossa tiet ovat kunnossa, pieniäkin kyläkouluja voidaan pitää pystyssä ja ollaan liki täystyöllisyyttä. Sen sijaan yhteiskunta jossa valtiovarainministerin päällimmäisenä huolena tuntuvat olevan arvailut siitä mitä luottoluokittajat saattavat mahdollisesti kulloinkin haluta, ei edelleenkään jotenkin vakuuta.

      • 2.1.1

        Mikko Elomaa sanoo

        No teoriassa samaa mieltä.
        Jos julkisia investointeja jätetään osittain tekemättä siksi, ettei rahaa (eli siis bittejä tietokoneen tietokannassa) ole, mutta työvoimaa ja materiaaleja olisi, niin se on poliittinen tekosyy.
        Eri asia on sitten se, että siinä ohessa kun setelipainolla saavutettaisiin täystyöllisyys, niin paljonko sitä “yhteistä rahaa” tippuisi huolimattomien poliitikkojen ja virkamiesten taskusta kavereille ja vaalirahoittajille. Eli jos setelipainon hyötysuhde on huono, niin sitten ei kannata sitä käyttää, mutta en ymmärrä miksi poliitikoille kannattaisi ylipäänsä antaa minkäänlaista päätäntävaltaa kyseisessä tilanteessa.

      • 2.1.2

        sanoo

        Jotta määrällisesti rajattoman, korottoman ja maturiteeliltaan ikuisen rahoituksen ajatuksen hassuus tulisi edellistä esimerkkiäni paremmin esille, niin käännetään vielä asiaa toisin päin. Paitsi, että poliitikot haluavat hyvää, eli äänestäjille kaikkea kivaa, tai ei ainkaan mitään nykyistä pois, niin verojahan vihataan. Tämä utopistinen rahoitusmallihan mahdolllistaisi myös verotuksesta luopumisen. Miksi kerätä veroja, jos kaiken voikin rahoittaa määrällisesti ja ajallisesti rajattomalla ilmaisella velalla? Unelma verojen siirtämisestä valtion maksettavaksi toteutuisi! Valitettavasti tämä ajatus nyt vaan ei ole ihan tästä maailmasta.

      • 2.1.3

        Juhani Kivimäki sanoo

        “Tämä utopistinen rahoitusmallihan mahdolllistaisi myös verotuksesta luopumisen.”
        Tämänsuuntaisia ajatuksia on esitetty ihan vakavissaankin. Kuten tässäkin blogissa on varsin ansiokkaasti argumentoitu, verotuksen (ensisijaisena) tehtävänä ei ole valtion menojen rahoittaminen. Kysymykseen: “Miksi kerätä veroja, jos kaiken voikin rahoittaa määrällisesti ja ajallisesti rajattomalla ilmaisella velalla?” löydät varsin hyviä vastauksia esim. tästä kirjoituksesta:
        http://rahajatalous.wordpress.com/2011/09/03/mihin-verotusta-tarvitaan/
        Olisi kiva kuulla vähän pidemmälle vietyä argumentointia kuin: “Valitettavasti tämä ajatus nyt vaan ei ole ihan tästä maailmasta”. Olen siinä mielessä samaa mieltä, että tässä maailmassa (siis näillä kansainvälisillä sopimuksilla ja institutionaalisilla järjestelyillä yms,) ajatus ei ole mahdollinen, mutta koko tämän blogin ja talousdemokraattien ajattelun lähtökohtana on jonkinlainen toinen mahdollinen maailma, jossa on erilainen institutionaalinen järjestys. Oletko sitä mieltä, ettei kuvatunlainen järjetelmä ole mahdollinen missään mahdollisessa maailmassa? Mihin makrotalouden lainalaisuuksiin perustat väitteesi? Vai tarkoitatko sanoa, ettei tällaista institutionaalista järjestelyä ole käyntännössä mahdollista toteuttaa (esim. talouseliitin vastustuksen vuoksi)?

      • 2.1.4

        sanoo

        Järjestelmä, jossa julkishallinto rahoitetaan ikuisen maturiteetin korottomalla lainalla, jota on saatavissa rajattomasti on mahdoton ensimmäiseen viestiini kuvatulla reunaehdolla: vaaleilla valittavat poliittiset päättäjät. Täydennetään sitä vielä hieman rajattomilla tarpeilla ja rajallisilla resursseilla.
        Valitsevassa järjestelmässä poliittinen päätöksenteko tapahtuu poliittisen kaupankäynnin kautta: kaikki päätöksien taakse ryhmittyvät joutuvat yleensä tinkimään jostain tavoitteistaan, koska rahoitusta on rajallisesti, joka taas rajaa resurssien käyttöä. Joka tapauksessahan reaaliresurssit ovat kuitenkin rajallisia. Rajaton rahoitusresurssi poistaisi päätöksentekijöiltä tarpeen resurssien käytön optimointiin. Rajattoman rahoituksensa turvin julkishallinto imisi resursseja yksityiseltä sektorilta. Jos siltarummun remonttiin ei muuten meinaa löytyä tekijöitä, niin siitä maksetaan hieman enemmän kuin talotyömaalla maksetaan, ja resurssi siityy talotyömaalta siltarumpuprojektiin jne…
        Sitä siltarumpuremonttia ei siis käynnistettäisi kansaltaloudellisista syistä, vaan reaalipoliitisista syistä. Edustajan X äänestäjät haluavat, että siltarumpu remontoidaan (vaikka se ei olisi vielä välttämätöntä). Edustaja X haluaa miellyttää äänestäjiään, ja esittää asiaa. Päätöksentekokoneistollahan on siihen rahat (rajaton, koroton ja ikuinen linalimiitti), joten…

  3. 3

    Legioona sanoo

    Toistan itseäni, sillä en keksi muuta konstia varmistaa että bloginne lukijat ottavat asian huomioon, koska so far ette tähän argumenttiin ole halunneet vastata:
    Jos painokoneet käynnistetään tarkoituksella ratkaista työttömyys kysynnän lisäämisen kautta (mikä on mielestäni ihan ok), pitää tuo kysyntä luoda yksityiselle sektorille, eikä julkiselle. Tämä siksi, että julkisen sektorin kysyntä valuu merkittäviltä osin kansantalouden kannalta haitallisiin asioihin (esim. byrokratia).
    Jos rupeamme painamaan rahaa, jaetaan se kansalaisille tasan (ehdottomasti verottomana), mieluiten päivittäin sopivan pienissä erissä (kutsutaan tätä vaikka perustuloksi). Tämä luo kysyntää yksityiselle sektorille, joka työllistää aloille joita kansalaiset haluavat. Tätä toimintaa verottamalla voidaan julkinen sektori kustantaa.

  4. 4

    Legioona sanoo

    Jounin kommenttiin liittyen:
    “Jos siltarummun remonttiin ei muuten meinaa löytyä tekijöitä, niin siitä maksetaan hieman enemmän kuin talotyömaalla maksetaan, ja resurssi siityy talotyömaalta siltarumpuprojektiin jne…
    Sitä siltarumpuremonttia ei siis käynnistettäisi kansaltaloudellisista syistä, vaan reaalipoliitisista syistä. ”
    Juurikin tämä olisi ehdotetun mallin ongelma, tästä syystä kysyntä pitää luoda yksityiselle sektorille julkisen sektorin sijaan.

  5. 5

    sanoo

    Monet nyt ehdotetut inflaatiota lisäävät toimenpiteet on perusteltu niin, että inflaatiolla käytännössä korvattaisiin verotusta. Ylemmällä keskiluokalla ja rikkailla on kuitenkin mahdollista siirtää omaisuuttaan inflaatiosuojattuun muotoon, kuten tarpeeksi hyvällä paikalla sijaitseviin asuntoihin tai kiinteistöihin, mikä sitten näkyy tylyllä tavalla vuokralla asuvien pienituloisempien asumiskustannuksissa.

  6. 6

    Mikko Elomaa sanoo

    “Wolfin mukaan siirtyminen muun muassa kuuluisien taloustieteilijöiden Irving Fisherin ja Milton Friendmanin ”
    Tarkoittanette “Friedman” ei “Friendman”. Typo…
    Mitä tulee pankkien oikeuteen luoda rahaa, niin eikö jonkinlainen kompromissi olisi paikallaan eli olisi keskuspankkirahaa ja sitten pankkien omaa luottorahaa vähän kuin eri valuuttoja. Näin asuntolainaa varten voisi ottaa luottorahaa, joka olisi sitten käypää valuuttaa suhteessa keskuspankkirahaan jollakin päivittäin määrittyvällä vaihtosuhteella (pankin luottoluokituksesta riippuen).
    Näin pankkikriisien aikana normaali vaihdantatalous ei häiriintyisi, vaan keskuspankkirahaa olisi aina riittävästi kierrossa mm. verojen maksuun ja peruskaupankäyntiin. Ei olisi myöskään “too big to fail” ongelmaa, vaan pankkien voitaisiin antaa kaatua, jos konkurssi uhkaisi?

  7. 7

    Roope sanoo

    ”Suunnitelmatalous ei toiminut eilen, eikä se toimi huomennakaan. Nollakorkoinen ikuinen lainaraha, jota olisi saatavissa rajattomasti ei sovi demokraattisesti valittavan hallinnon käsissä olevaksi instrumentiksi.”
    – Martikainen

    Miten se, että valtio eli kansalaiset rahoittaisivat toimintaansa suoraan ilman välikäsiä tarkoittaa sitä, että toimimme suunnitelmataloudessa? Pitäisikö meillä olla diktatuuri vai millainen hallintomuoto mielessäsi oli, että ikuinen, nollakorkoinen lainaraha toimisi, kun demokratiassa sen toimimisen näet mahdottomaksi? =)

    ”Julkishallinnon panosten kohdentaminen tuottavuuteen priorisoiden edellyttää KÄYTÄNNÖSSÄ niukkuutta käytettävissä olevassa rahassa. ”
    – Martikainen

    Mikä estää keskuspankkia toimimaan erillisenä yksikkönä vielä silloinkin, kun keskuspankki voi suoraan rahoittaa valtiota? Voisimme ottaa mallia Bitcoinista ja vuolla joka vuosi tietyn määrän euroja EKP:stävaltio, jonka jälkeen valtiot voisivat käyttää rahat miten haluavat, mielelläni kyllä näkisin euromaissa yhteisen perusturvan, joka voisi olla aluksi, vaikka aluksi 500 euroa kuukaudessa. Vuollun osuuden määrä määräytyisi esim. asukasluvun mukaan. Tällöin poliitikoilla ei olisi suoraa kytköstä rahahanoihin. Tietysti itsekin toivoisin parempaa valvontaa ja sääntelyä moneenkin paikkaan. Valtion ja kaupungin hommissa tapahtuu liikaa asioita hämärässä.

    ”Tämä utopistinen rahoitusmallihan mahdolllistaisi myös verotuksesta luopumisen. Miksi kerätä veroja, jos kaiken voikin rahoittaa määrällisesti ja ajallisesti rajattomalla ilmaisella velalla?
    – Martikainen

    Inflaatio kiihtyisi täysin järjettömiin mittakaavoihin, mikäli valtio ei keräisi veroja, vaan rahoittaisi kaiken aina ”uudella” rahalla.

    Verot ovat myös syy, miksi ihmiset käyttävät kyseistä valuuttaa, mikäli voisit maksaa verot esim. dollareissa niin miksi käyttäisit edes euroa? Tämän vuoksi Bitcoin ja muut hömppöpömpät eivät ole valuuttoja.

    ”Valitettavasti tämä ajatus nyt vaan ei ole ihan tästä maailmasta.
    – Martikainen

    Luot olkinukkeja ja heittelet niitä ympäriinsä. Itse keksimäsi ajatus ei tosiaankaan ole tästä maailmasta ja yllä kerronkin, miksi veroja kerätään myös tulevaisuudessa. Toivoisin myös järkeä argumentointiin ja sitä, että ei keksitä omasta päästä näitä asioita, kun siellä on vain menneisyyttää ja menneisyys ei ilmeisesti ole ollut kovin laajakatseista.

    Esim. Modern Monetary Theory piireissä toisinaan leikitään ajatuksella, että veroja ei tarvitse maksaa ja olisi hyvä elvyttää taloutta esim. kuukauden mittaisella tauolla verojen keräämisestä. Tästä ei kuitenkaan kukaan tässä keskustelussa keskustellut ennen sinun olkinukkeasi.

    ”Rajattoman rahoituksensa turvin julkishallinto imisi resursseja yksityiseltä sektorilta.”
    – Martikainen

    Kuka sanoo, että rahoituksen tulee olla rajatonta? Rahoitus vain tulisi suoraan keskuspankista, eikä siitä tarvitsisi maksaa korkoa pankeille. Tätä ehdotusta vastustaa tietysti ne kaikki, joiden intressit ovat vaarassa, eli lähinnä pankkimafia, jolla on euroalueella monopoli tuotteeseen nimeltä raha ja joiden talutusnuorassa euroalueen valtiot joutuvat kulkemaan, joka taas estää demokratiaa toteutumasta.

    Jos siltarummun remonttiin ei muuten meinaa löytyä tekijöitä, niin siitä maksetaan hieman enemmän kuin talotyömaalla maksetaan, ja resurssi siityy talotyömaalta siltarumpuprojektiin jne…
    – Martikainen

    Tästä ollaan keskustelu Raha ja Talousblogissa useasti. Täystyöllisyyden vallitessa ja yksityisen sektorin vetäessä vahvasti valtion tulisi himmata. Johtopäätöksesi jälleen kumpuaa omasta ajattelustasi, että näin tulisi välttämättä tapahtumaan, joka on virheellistä, sillä sinä et varmastikaan omista kristallipalloa, joka kertoo, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, jos nyt teemme näin.

    ”Sitä siltarumpuremonttia ei siis käynnistettäisi kansaltaloudellisista syistä, vaan reaalipoliitisista syistä. Edustajan X äänestäjät haluavat, että siltarumpu remontoidaan (vaikka se ei olisi vielä välttämätöntä). Edustaja X haluaa miellyttää äänestäjiään, ja esittää asiaa. Päätöksentekokoneistollahan on siihen rahat (rajaton, koroton ja ikuinen linalimiitti), joten…
    – Martikainen

    Olipas taas ”jännittävä” teoria. Ehkä edustaja X nostaa kaikki valtion rahat ja ostaa koko rahalla nallekarkkeja ja tukehtuu niihin. Yritetään argumentoida faktojen pohjalta, eikä keksitä mitään karikatyyrejä ja oleteta kauheasti asioita.

    Mielestäni sääntely ja riittävät rangaistukset ovat välttämättömiä. Ketä kiinnostaa, jos talousrikoksesta joutuu pariksi vuodeksi linnaan, kun tienasit kuitenkin lähemmäs 50 miljoonaa euroa? Rangaistukset tulee ulottaa henkilöiden omaisuuteen, jolloin tietty ihmisryhmä miettii muutaman kerran, että kannattaako tämä oikeasti, sillä kaikki tähän asti tienaamani menee tässä myös. Tietysti myös poliitikkojen kähmintää tulee seurata, mutta tarvitsemme valveutuneen kansan tätä varten.

    KANSA saa sellaiset päättäjät kuin se ANSAITSEE demokratiassa. Henk. koht. mielipiteeni on, että emme ole kokonaisuutena hirveän fiksua porukkaa… Tietysti joukostamme löytyy poikkeuksellisia yksilöitä. En nyt mitään nimiä halua mainita, mutta pidän Raha ja talousblogin veijareita kohtuu fiksuina kavereina makroekonomian saralla. Fiksuudella tarkoitan tässä yhteydessä tiedon soveltamista ja kultivoimista ymmärtämiseksi.

    • 7.1

      sanoo

      Arvoisa Roope: En ole argumentaatiossani yrittänytkään ottaa kantaa viittaamiisi tämän blogin laajempiin keskustelunaiheisiin tai opinkappleisiin, vaan yksinomaan ja ainoastaan tämän yksittäisen blogikirjoituksen kohtaan:

      Jussi Ahokas: ”Julkisten alijäämien rahoitus tulee ensisijaisesti tapahtua keskuspankkirahoituksella siten, että valtioiden maksukyky turvataan kaikissa olosuhteissa ja mahdollisesti jopa niin, ettei julkisesta velasta makseta korkoa eikä sille aseteta maturiteettia.”

      Tämä ilmenee 1. kommenttini alusta, ja itse koen keskustelleeni vain tähän viitekehykseen liittyen. Tuossa lainauksessa on myös vastaus kysymykseesi ”Kuka sanoo, että rahoituksen tulee olla rajatonta?” Kts. edellinen kappale: ”valtioiden maksukyky turvataan kaikissa olosuhteissa.” Mitä se on: rajaton rahoitus.

      Eli jos valtio hassaa rahansa hömpänpömppään, silti sen maksukyky turvataan, se voi jatkaa tuhlaamista höpänpömppään ja edelleen sen maksukyky turvataan jne…

      Sikäli mikäli maksukykyä ei turvatakaan kaikissa olosuhteissa, vaan julkishallinnon rahoitukselle on niukkuus, tilanne muuttuu eikä tilanne enää vastaa sitä, jota vastaan olen aiemmat vasta-argumentaationi kirjoittanut.

  8. 8

    Mikko Elomaa sanoo

    http://www.bbc.com/news/world-europe-27497727

    Eikö tämä ole oikein esimerkillistä toimintaa ranskalaisilta – keynesiläisyyden hengessä tilataan sutta ja siten hoidetaan työllisyyttä modifioimalla tuhat juna-aseman laituria?

    Ei kuitenkaan ole aivan varmaa, että mikä järki tällaisessa toiminnassa on – eikö ennemmin olisi kannattanut suunnitella ja rakentaa nuo junat sopivaksi ja jättää laiturien modaaminen pois.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *