Rahapoliittisella suvereniteetilla on merkitystä

security-week-35-notagain-en

Heikki Pursiainen on jälleen kerran intoutunut kirjoittamaan uuden jälkikeynesiläisyyden kritiikin. Kirjoitus jatkaa suomalaista jälkikeynesiläisyyden kritiikin linjaa, sillä se on pääosin sisällötön.

Tällä kertaa Pursiaisen hampaissa on rahapoliittisen suvereniteetin merkitys. Hänen kirjoituksensa sisällön voi tiivistää seuraavasti: Ahokas ja Holappa sanovat, että rahapoliittisesti suvereeni valtio ei voi ajautua maksukyvyttömäksi. Tämä on muodollisesti pätevä väittämä, mutta lopulta kuitenkin irrelevantti, koska rahan painaminen voi aiheuttaa hyperinflaation. Tässä tapauksessa muodollinen maksukyky on yhdentekevää.

Asiatonlandian ulkopuolisessa maailmassa, eli niin sanotussa reaalitodellisuudessa, rahapoliittisella suvereniteetilla on kuitenkin merkitystä. Ennen tämän osoittamista kerrataan vielä rahapoliittisesti suvereenin valtion kolme ehtoa: rahapoliittisesti suvereeni valtio laskee liikkeelle itse oman valuuttansa, rahapoliittisesti suvereeni valtio on velkantunut lähinnä omassa valuutassaan, rahapoliittisesti suvereenilla valtiolla on kelluva valuuttakurssi.

Jälkikeynesiläisessä tai niin sanotussa uuschartalistisessa kirjallisuudessa rahapoliittisen suvereniteetin merkitys liitetään ennen kaikkea luottomarkkinoiden valtioita kohtaan kokemaan luottamukseen. Tiedossamme ei ole tapauksia, joissa rahapoliittisesti suvereenin valtion lainojen korkotaso olisi pitkäaikaisesti noussut kestämättömälle tasolle.

Japanin tilanne kuvastaa hyvin rahapoliittisen suvereniteetin merkitystä. Maan julkinen velkaantumisaste on noin 230 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, mutta se saa markkinoilta käytännössä ilmaista lainaa. Samaan aikaan euroalueen kriisivaltiot, jotka siis ovat luopuneet rahapoliittisesta suvereniteetistaan liittymällä euroon, ajautuivat maksukykyongelmiin huomattavasti alhaisemmilla velkaantumisasteilla. Jopa Kreikan julkisen sektorin velkaantumisaste on vielä tänäkin päivänä Japaniin verrattuna vähäisellä 177 prosentin tasolla.

Voidaan kysyä, voisiko yksikään rahapoliittisesta suvereniteetistaan luopunut valtio ylläpitää yli 200 prosentin julkisen sektorin  velkaantumisastetta ilman huomattavaa valtion lainojen korkotason nousua? Ei tietenkään. Tosiasiassa markkinoiden luottamus rahapoliittisesta suvereniteetistaan luopuneita valtioita kohtaan rapautuisi jo paljon aiemmin.

Voidaan toki pohtia, miksi markkinoilla yleensä luotetaan rahapoliittisesti suvereeneihin valtioihin enemmän kuin muihin. Pursiaisen näkökulmasta voisi ajatella, että rahapoliittinen suvereniteetti muuttaa talouspolitiikan mahdollisuuksia vain tekemällä julkisen kulutuksen keskuspankkirahoituksen mahdolliseksi. Jos keskuspankkirahoitus taas automaattisesti aiheuttaa hyperinflaatiota, ei sen pitäisi olla lainkaan hyödyllinen instrumentti.

Todellisuudessa ei ole kuitenkaan mitään syytä olettaa, että suoran keskuspankkirahoituksen varassa tapahtuva julkinen kulutus olisi erityisen inflatorista. Se, että keskuspankki luotottaa valtion tiliä, ei tietenkään aiheuta inflaatiota. Inflaatiota voi aiheutua vasta siitä, kun valtio saamansa uuden rahoituksen avulla lisää kulutustaan.

Merkittävää kysyntäinflaatiota kuitenkin syntyy vasta sellaisessa tilanteessa, kun talous on jo saavuttanut NAIRUn tai kasvupotentiaalinsa ja kysyntästimulaatiota jatketaan jostain syystä silti. Jos kuitenkin taloudessa vallitsee merkittävää vastentahtoista työttömyyttä ja kasvu on heikkoa, ei kysynnän stimuloiminen keskuspankkirahoituksen varassa ole sen inflatorisempaa kuin sen stimuloiminen markkinoilta saatavan rahoituksen varassa.

Toisin sanoen keskuspankkirahoitus ei aiheuta kiihtyvää inflaatiota, vaan finanssipolitiikan väärä mitoittaminen voi aiheuttaa sitä. Tietenkään kysyntästimulaatiota ei kannata jatkaa enää täystyöllisyydessä – oli valtio sitten rahapoliittisesti suvereeni tai ei.

Rahapoliittisesta suvereniteetistaan luopunut valtio ei kuitenkaan välttämättä saa markkinoilta kohtuullisella korolla lainaa edes huomattavan kysyntäperäisen työttömyyden vallitessa ja talouskasvun hidastuessa. Toisin sanoen rahapoliittisen suvereniteetin puuttuminen saattaa ajaa valtiot rahoituskriisiin tai vähintäänkin pakottaa ne kireämpään talouspolitiikkaan mitä muuten olisi syytä harjoittaa.

Pursiaisen kirjoitus osoittaa jälleen kerran, että hän ei ole perehtynyt makrotalouden kysymyksiin tai edes valtavirran makrotaloustieteelliseen keskusteluun. Onhan rahapoliittisen suvereniteetin merkityksestä puhuttu hyvin laajasti juuri valtavirtataloustieteen sisällä viime vuosina. Etenkin Paul De Grauwe on niittänyt mainetta selittämällä eurokriisiä juuri rahapoliittisen suvereniteetin puuttumisesta seuraavana ilmiönä. Kyse ei siis ole vain jälkikeynesiläisestä ajattelusta, vaan valtavirran taloustieteestä.

Kuten olemme todenneet jatkuvasti aiemminkin, rahapoliittinen suvereniteetti ei ole tietenkään mikään patenttiratkaisu kaikkiin talouden ongelmiin. Yhtälailla sen puuttuminenkaan ei väistämättä aiheuta ongelmia. Tästä huolimatta olisi järjetöntä väittää, että rahapoliittisella suvereniteetilla ei ole merkitystä. Rahapoliittisen suvereniteetin puuttuminen aiheuttaa huomattavia uhkia julkisen sektorin rahoituksen kannalta sekä saattaa pakottaa talouspolitiikan epäterveille urille.

Lauri Holappa ja Jussi Ahokas

 

 

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Missä Pursiainen mielestänne väittää, ettei suvereeniteetilla ole merkitystä? Itse en ensilukemalla tuollaista väitettä huomannut, vaan nähdäkseni hän puuttuu vain provokatiiviseen väitteeseen joka yksinkertaistettuna menee niin että valtio voi aina maksaa velkansa koska se voi painaa rahaa.

    Mielestäni Pursiainen puhui tällä kertaa lähinnä asiaa. Ja niin tietysti puhutte tekin tässä kirjoituksessa, vaikkakin eri asiaa. Kirjoitin hetki sitten pidemmän kommentin (odottaa hyväksyntää) Pursiaisen blogiin. Yritän siinä tuoda hieman uusia ideoita tähän vanhaan keskusteluun. Jos viestini menee perille, niin kenties ei enää tarvitse palata tähän samaan vääntöön (puhun nyt Pursiaisen avauksesta, en tästä teidän vastauksestanne joka on mielestäni eri vääntö). Valtio ei nimittäin voi ylipäätään maksaa rahalla(an) velkoja.

  2. 2

    Tne sanoo

    Pursiaisen kommentti, jossa koko keskustelu rahapoliittisesta suvereeniteetistä on aika lailla yhdentekevää on hurjaa vähättelyä kun koko eurokriisin syntyminen on tullut mahdolliseksi nimenomaan tästä puutteesta. Yksikään eurovaltio ei olisi ajautunut rahoitusvaikeuksiin jos ne olisivat olleet rahapoliittisesti suvereenejä.

  3. 3

    sanoo

    Mitä vastaatte väitteeseeni siitä ettei valtio ylipäätään voi maksaa julkista velkaa toimittamalla velkojille rahaa? Esitän sen täällä: http://blogit.image.fi/asiatonlehdistokatsaus/jalkikeynesilaiset-jalkiloylyt-voiko-rahaa-painamalla-aina-maksaa-velat/#comment-2975 ja jatkan vielä täällä: http://blogit.image.fi/asiatonlehdistokatsaus/jalkikeynesilaiset-jalkiloylyt-voiko-rahaa-painamalla-aina-maksaa-velat/#comment-2980

    En ymmärrä mitä järkeä on puhua velanmaksusta siinä yhteydessä kun velallinen ”rullaa” velkaa, velkojan pysyessä samana? Sen että velan ehdot mahdollisesti muuttuvat ei pitäisi tähän vaikuttaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *