Raha ja talous -blogin uudenvuodentervehdys lukijoille

uusivuosiJälleen on yksi kalenterivuosi takana ja uusi edessä. Kulunut vuosi jää historiaan vuotena, jolloin useat Euroopan maat ajautuivat suurtyöttömyyden kouriin, kun euroalueen valtioiden velka- ja rahoituskriisi jatkoi syvenemistään. Kriisimaiden ohella ongelmia riitti myös muualla Euroopassa. Monissa talouksissa kasvu pysähtyi vuoden lopulla ja työttömyys on kääntynyt kasvuun myös meillä Suomessa.

Poliittiset päätöksentekijät uskovat edelleen, että ratkaisu kriisiin löytyy julkisen sektorin sopeuttamisesta ja budjettien tasapainottamisesta. Jos vain rahoitusmarkkinat saadaan vakuuttuneeksi valtioiden velanmaksukyvystä ja luottamus saadaan palautettua markkinoille, talouden pyörät alkavat yleisen uskomuksen mukaan jälleen pyöriä. Todellisuudessa leikkauspolitiikka on johtanut vain reaalitaloudellisen aktiviteetin vähentymiseen, kun talouden rahavirtoja on tietoisesti leikattu.

Kuten blogin lukijat tietävät, kokonaiskysynnän riittämättömyydestä seurannutta taantumaa on mahdotonta lopettaa leikkaamalla talouden kokonaiskysyntää ja rahavirtoja entistä enemmän. Investointihalukkuus rahataloudessa perustuu aina voitto-odotuksiin, jotka ovat sitä suuremmat, mitä enemmän rahavirtojen määrä taloudessa kulloisenakin hetkenä kasvaa. Siksi alijäämien leikkaaminen eli julkisen sektorin tuottamien rahavirtojen sekä yksityiselle sektorille luotavan nettomääräisen rahavarallisuuden supistaminen eivät johda taloudessa luottamuksen ja investointien kasvuun.

Euroopassa tarvitaankin vuonna 2013 täydellistä talouspoliittista suunnanmuutosta. On ryhdyttävä elvyttävään investointi- ja kysynnänsääntelypolitiikkaan, jolla eteläisen Euroopan kriisitaloudet nostetaan taantumasta. Jos ja kun finanssipoliittinen elvytys ei ole mahdollista yksityisten rahoitusmarkkinoiden asettamissa rajoissa, on finanssipolitiikkaa tuettava vaihtoehtoisilla rahoitusratkaisuilla, joita euroalueen jäsenmaiden on aktiivisesti kehitettävä Euroopan keskuspankin kanssa. Jotta uudenlaiset rahoitusratkaisut olisivat perusteltavissa kansalaisille, on päätöksentekijöiden kyettävä tuomaan esiin rahoitusratkaisujen hyödyt ja erityisesti se, ettei esimerkiksi Euroopan keskuspankin tuella tapahtuva elvytys ole yhdeltäkään kansallisvaltiolta ja sen kansalaisilta pois.

Suomalaisessa talouspoliittisessa keskustelussa eurokriisin ratkaisemisen sijaan painopiste siirtyi vuonna 2012 pitkän aikavälin rakenteellisiin ongelmiin ja kestävyysvajeeseen, johon on tarjottu lääkkeeksi erilaisia tarjontapuolen ratkaisuja. Tässä keskustelussa ongelmana nähdään se, etteivät tulevaisuuden verotulot kata tulevaisuuden julkisia menoja, jotka kasvavat väestön ikääntymisen myötä. Näin ollen julkista taloutta ei ole mahdollista tasapainottaa tulevaisuudessa, mikä esitetään rahoitusongelmana. Todellisuudessa rahoitusongelma syntyy kuitenkin vasta siinä tapauksessa, etteivät valtio ja kunnat onnistu lainaamaan valuuttaa alijäämien ja erääntyvien velkojen katteeksi.

Vuoden 2013 aikana poliittisten päättäjien tietoisuuteen olisikin iskostettava, että pitkän aikavälin rahoitusrajoitteesta päästään eroon leikkausten ja sopeutuksen sijaan tehokkaammin ja ilman sosiaalista kriisiä sekä hyvinvointivaltion alasajoa euroalueen julkisen rahoituksen institutionaalista järjestystä muuttamalla ja ottamalla talouspoliittiseksi periaatteeksi Abba Lernerin jo 1940-luvulla kehittämä funktionaalisen rahoituksen periaate.

Lisäksi päättäjien on ymmärrettävä, että julkisen velkaantumisen vastapainona on aina yksityisen sektorin eli yritysten ja kotitalouksien nettomääräisen rahavarallisuuden lisääntyminen. Samalla kun jätämme tuleville sukupolville taakaksi julkista velkaa, jätämme heille vastineeksi yksityistä rahavarallisuutta. Kuten olemme sektoritilinpidon avulla osoittaneet, on julkinen velkaantuminen yksityisen sektorin näkökulmasta aina positiivinen asia: julkisen velan kasvu mahdollistaa yksityisen sektorin säästämisen kasvun.

Vuoden lopulla osallistuimme aktiivisesti keskusteluun työllisyydestä ja työttömyydestä, josta tuli vuoden 2012 aikana ehkä tärkein talouspoliittisen keskustelun teema Suomessa. Suomenlahden takaa voimaa saaneen ajattelun mukaan työllisyyttä voidaan parantaa pitkällä aikavälillä ainoastaan työikäistä väestöä sekä näiden työhalukkuutta kasvattamalla. Siksi erilaiset työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistukset ovat välttämättömiä ja esimerkiksi palkkojen yleiskorotuksiin on syytä suhtautua kriittisesti.

Vaatimuksia työvoiman tarjonnan lisäämiseksi on pidetty vuoden aikana eri tiedotusvälineissä ja monien poliitikkojen puheenvuoroissa uusina ja raikkaina tuulahduksina kotimaiseen talouspoliittiseen keskusteluun. Sitä ne eivät kuitenkaan ole, sillä kyseiset näkemykset nojaavat niin sanottuun Sayn lakiin, jonka ranskalainen liikemies Jean-Baptiste Say kehitti 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. Sayn lain mukaan vain talouden tarjontapuolen tekijöillä, kuten työvoiman määrällä on merkitystä, koska ”tarjonta luo oman kysyntänsä”. Näin työpaikkojen syntyminen ei muodostu taloudessa ongelmaksi.

John Maynard Keynes osoitti jo 1930-luvulla, että Sayn laki ei pidä paikkaansa. Keynesin mukaan Sayn laki edellyttäisi, että palkansaajat kuluttaisivat koko palkkasummansa yritysten tuottamiin hyödykkeisiin ja palveluihin. Tosiasiassa näin ei koskaan tapahdu, sillä taloudellisen epävarmuuden määrittämässä maailmassa ihmiset aina hamstraavat osan tuloistaan.

Koska emme milloinkaan pääse tilanteeseen, jossa palkansaajat kuluttaisivat koko palkkasummansa, riippuvat talouden kasvu ja työllisyyskehitys aina yritysten ja julkisen sektorin investointihalukkuudesta, kuten edelläkin eurotalouden kriisiä käsitellessämme totesimme. Investoinnit synnyttävät talouteen uusia rahavirtoja ja uutta ostovoimaa, jotka taas kannustavat yrityksiä tekemään uusia investointeja ja palkkaamaan lisää työntekijöitä.

Näin ollen suotuisa työllisyyskehitys edellyttää niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä ensisijaisesti riittävän kokonaiskysynnän turvaamista. Vähäisen kokonaiskysynnän oloissa työllisyyttä ei voida lisätä edes huomattavilla palkanalennuksilla. Yritysten investointihalukkuus ei nimittäin ensisijaisesti riipu työvoimakustannuksista, vaan siitä että yritysten valmistamia hyödykkeitä ja palveluita halutaan ostaa riittävästi. Nämä tosiasiat olisi välttämättä sisäistettävä, jotta suomalainen talouspoliittinen keskustelu voisi vuoden 2013 aika kulkeutua mielekkäille urille ja talouspolitiikan suunta sekä meillä, että muualla Euroopassa voisi muuttua.

Koska olemme realisteja, näemme todennäköisyyden toivomiemme muutosten toteutumiselle melko pienenä. On odotettavaa, että julkisen velkaantumisen pelko ja kyvyttömyys ratkaista valtioiden rahoitusongelmat määrittelevät myös vuoden 2013 talouspoliittista ja siten taloudellista kehitystä Euroopassa. Suomessakin lisäleikkaukset julkiseen talouteen ovat odotettavia, vaikka työllisyystilanteen heikentyminen asettaa erityisesti vasemmistopuolueille poliittisen haasteen tulevan vuoden aikana. Niin kauan kuin taantumasta uskotaan voitavan nousta ilman elvytystä ja niin kauan kuin julkisen velkaantumisen katkaiseminen on talouspolitiikan ensimmäinen periaate, talous- ja työllisyystilanteen voidaan odottaa muuttuvan Suomessa vain huonompaan suuntaan.

Toivotamme lukijoillemme kaikesta huolimatta parempaa uutta vuotta 2013 ja jaksamista vallitsevan talousajattelun sekä talouspolitiikan puristuksissa.

Lauri Holappa ja Jussi Ahokas

Kommentit
  1. 1

    Seppo Lehtonen sanoo

    Hyvää uutta vuotta ja kiitokset valaisevasta ja sisältörikkaasta blogista. €tana lopetti, joka oli suuri sääli, toivottavasti jaksatte vielä vuosia.

    Asiaan:
    ”Keynesin mukaan Sayn laki edellyttäisi, että palkansaajat kuluttaisivat koko palkkasummansa yritysten tuottamiin hyödykkeisiin ja palveluihin. Tosiasiassa näin ei koskaan tapahdu, sillä taloudellisen epävarmuuden määrittämässä maailmassa ihmiset aina hamstraavat osan tuloistaan.

    Koska emme milloinkaan pääse tilanteeseen, jossa palkansaajat kuluttaisivat koko palkkasummansa, riippuvat talouden kasvu ja työllisyyskehitys aina yritysten ja julkisen sektorin investointihalukkuudesta, kuten edelläkin eurotalouden kriisiä käsitellessämme totesimme. Investoinnit synnyttävät talouteen uusia rahavirtoja ja uutta ostovoimaa, jotka taas kannustavat yrityksiä tekemään uusia investointeja ja palkkaamaan lisää työntekijöitä.”

    Eikö tämän ongelman voisi ratkaista deflaatiolla tai rahavarallisuusverolla.

    Keskuspankki voisi negatiivisen ohjauskoron avulla kannustaa investoimaan rahavarallisuutta. Jottei kierrossa olevan rahan määrä pienenisi liikaa, niin funktionaalisen rahoituksen avulla voitaisiin lisätä kierrossa olevan rahaa määrää samalla rahoittaen julkisia palveluja, josta raha valuu edelleen yksityiselle sektorille. Vaihtoehtoisesti keskuspankki pitäköön positiivisen ohjauskoron ja valtio voisi verottaa rahaa ja rahaan verrattavia arvopapereita rankasti esim 6% vuodessa (siis ei pelkästään voittoja, vaan rahavarallisuutta itsessään), jolloin käteinen raha kiertäisi nopeasti investointeihin tai kulutukseen.

  2. 2

    sanoo

    Toi Sayn laki lopetti toimintansa tilanteessa jossa kaikki varat olivat verottajan ulottuvilla. Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se että harmaan talouden osuus on suomessa yli 10 miljardia, ”laillisesti” veroparatiiseihin valuva raha lienee suurempi.
    http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2010/06/16/harmaa-talous-maksaa-suomalaisille-jopa-10-miljardia-euroa/20108587/12
    http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2879586/yritykset-maksavat-mitattomia-veroja-suomeen-%E2%80%9Dmieleen-tulee-veroparatiisi%E2%80%9D
    ”Helsingin Sanomien mukaan suuret suomalaiset vientiyhtiöt eivät juuri maksa yritysveroja Suomeen. Viimeksi vahvistetussa vuoden 2010 verotuksessa yhdeksän suurimman suomalaisen pörssiyhtiön Suomeen maksettujen yritysverojen määrä jäi alle kuuteen prosenttiin tuloksesta.”

    Elikkä jos sayn lakiin lisätään tuo rahan vuoto taloudesta, sekin osoittaa järjestelmän ajautuvan väistämättä nolla kulutukseen. (0.95 x 0,95 … jne = noin nolla)

    Kun huomioidaan suhteellisen edun kumoutuminen globaalin työttömyyden vuoksi, lopputulema on pikkuhiljaa hiipuva länsi. eikä enää niin pikkuhiljaa vaan kiihtyvä romahdus.

  3. 3

    Pasi Pulkkinen sanoo

    Kiitoksia selväjärkisistä kirjoituksistanne. Yritän omalla vaatimattomalla panoksellani saada lisää lukijoita blogillenne valaistumaan rahataloudessa. Hyvää uutta vuotta.

  4. 4

    Kai Risberg sanoo

    ”Keynesin mukaan Sayn laki edellyttäisi, että palkansaajat kuluttaisivat koko palkkasummansa yritysten tuottamiin hyödykkeisiin ja palveluihin. Tosiasiassa näin ei koskaan tapahdu, sillä taloudellisen epävarmuuden määrittämässä maailmassa ihmiset aina hamstraavat osan tuloistaan.”

    Vaikka he eivät ’hamstraisi’ mitään, eivät he voi näin tehdä. Suuri osa työtuloista menee aina kiinteistömarkkinoille eikä palaa, eikä edes teoriassa voi koskaan palata, tuotettujen hyödykkeiden kysyntään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *