Palkanalennus rahataloudessa

lantitSuomessa on viime viikkoina puhuttu paljon palkkojen alennuksesta. Jo kaatuneessa yhteiskuntasopimushankkeessa etsittiin erilaisia keinoja työntekijöiden tuntipalkkojen ja yritysten työkustannusten alentamiseen.

Vaikka nimellispalkkojen leikkaukset eivät varsinaisesti olleet neuvotteluissa pöydällä, ilmassa on ollut myös ajattelua, jonka mukaan lopulta ainoastaan nimellispalkkojen alentuminen kääntäisi Suomen talouden jälleen kasvu-uralle. Tämä ei kuitenkaan ole yksiselitteisesti totta. Rahataloudessa palkoilla on kaksoisrooli: sen lisäksi että palkat ovat yritysten kustannuksia, ne muodostavat merkittävän osan kotitalouksien ostovoimasta. Jos palkkojen alennuksella on kasvun ja työllisyyden kannalta positiivisia tarjontavaikutuksia, sillä on samanaikaisesti negatiivisia kysyntävaikutuksia.

Keynesin aikalainen, puolalainen taloustieteilijä Michal Kalecki, jonka vaikutus jälkikeynesiläisen talousteorian kehitykseen on ollut suuri, havaitsi jo 1930-luvulla, kuinka kapitalistisessa rahataloudessa yhden yrittäjän tai yrityksen etu ei olekaan välttämättä kaikkien yritysten ja koko yrittäjäluokan etu. Jos yksi yritys onnistuu alentamaan työkustannuksia, sillä on hyvät mahdollisuudet hintoja alentamalla voittaa uusia markkinoita ja siten lisätä tuotantoaan ja jopa työllistää lisää. Jos kaikki yritykset alentavat palkkoja yhtä aikaa, tilanne on kuitenkin hyvin erilainen.

Kalecki esitti seuraavan esimerkin: Oletetaan, että taantumassa palkkoja alennetaan taloudessa yleisesti. Tämän seurauksena yritysten tuotantokustannukset alenevat ja periaatteessa ne voivat aikaisemmalla kustannus- ja kysyntärakenteella tuottaa enemmän ja työllistää enemmän. Yritykset kuitenkin huomaavat nopeasti, että palkkojen alennuksen jälkeen myös kysyntärakenne on muuttunut. Palkanalennuksen seurauksena palkkatyöstä tulonsa saavat kotitaloudet kuluttavat nyt vähemmän. Jos yritykset ennättivät lisäämään tuotantoaan, jää suurempi osa tuotetuista tuotteista nyt varastoon myymättä. Lisätuotannolle ei siis löydy automaattisesti lisää kysyntää eikä rahatalouden taantuma poistu mihinkään.

Kaleckin mukaan yleinen palkkojen alentaminen ei yksinään pystykään nostamaan taloutta taantumasta. Jotta näin kävisi, tarvitaan talouteen lisää kysyntää jostain muualta.

Globaalissa taloudessa (ilman julkisen sektorin alijäämiä)  vaihtoehtoinen kysynnän lähde ovat investoinnit, kuluttaminen voitoista tai kuluttaminen velaksi. Toisin sanoen jotta palkkojen alennus johtaisi kasvuun ja työllisyyden lisääntymiseen, on yrittäjien investoitava tai kulutettava enemmän kuin palkkojen alennus vähentää kokonaiskysyntää tai kotitalouksien on paikattava alentunut ostovoima kulutusluotoilla.

Vaikka Kalecki näki, että palkkojen alentamisesta seuraava voittojen kasvu voi mahdollisesti kannustaa yrityksiä kasvattamaan investointeja, keskellä syvää taantumaa kannustinvaikutus voi jäädä liian pieneksi. Koska tulevaisuus tuntuu yhä haasteelliselta ja tulevaisuuden voitot epävarmoilta, vähäinen voittojen lisääntyminen ei takaa investointeja tai kulutuksen lisäämistä yrittäjätuloista. Yrittäjät pohtivat: Mitä jos voittojen nousu jääkin vain väliaikaiseksi? Pitäisikö yrittäjätuloista säästää suurempi osuus, jos tilanne entisestään huononee? Vastaavasti kotitaloudet vähentävät kulutusta velaksi ja monille tulojen lasku tarkoittaa myös luottokelpoisuuden laskua.

Kaleckin esimerkki toimii parhaiten globaalia taloutta tarkasteltaessa, mutta sitä voidaan soveltaa myös pienen avotalouden (ilman julkisia alijäämiä) analyysiin. Mitä jos palkanalennukset ja kotimaisen kulutuskysynnän lasku syrjäyttävät kotimaisia investointeja kotimarkkinayrityksissä? Mitä jos palkkojen alennuksesta seuraava ulkomaisen kysynnän kasvu ei riitäkään kattamaan kotimaisen kysynnän laskua? Mitä jos palkanalennusten seurauksena yhä suurempi osa palkkatuloista ja yrittäjätuloista laitetaan säästöön pahan päivän varalle ja velaksi kulutusta vähennetään?

Näihin kysymyksiin on syytä vastata ennen kuin taantumaa lähdetään taittamaan palkkoja alentamalla.

Jussi Ahokas

 

Kommentit
  1. 1

    Kuntsa sanoo

    Kuten Jussi onkin huomannut, työajan pidentäminen ehdotetulla tavalla oli oikeastaan aika nerokasta. Työntekijöiden tuntipalkka ja käteen jäävä raha olisi säilynyt ennallaan, kysyntä säilyisi ennallaan, yksikkötyökustannukset olisivat laskeneet ja suomalaisen työn kysyntä kasvanut. Työntekijät olisivat hävinneet ainoastaan vapaa-ajan lyhentyessä.

  2. 2

    klaus kultti sanoo

    Mitä jos tunnustaisit, että 1900-luvulta löytyy suuri määrä taloustieteilijöitä, jotka ovat sanoneet merkitävältä vaikuttavia asioita, mutta jotka eivät ole täsmällisesti selvittäneet ehtoja, joita heidän kehittämänsä mekanismit edellyttävät. Mitä jos sitten tunnustaisit, että vaikka näiden taloustieteilijöiden ideoissa olisi näennäisesti jotain järkeä todellinen mittari järjellisyydelle on testi, toimiiko idea yleisessä tasapainossa; siis jos kaikilla markkinoilla samanaikaisesti sama mekanismi toimii. Mitä jos tämän staattisen, hyvin epätriviaalin, ajatusharjoitelman jälkeen pohtisit, miten talous oikein kasvaa? Annan pikkuvinkin; innovaatiot.

    Harvat kognitiivisesti kelpoiset ihmiset panevat paljon painoa väitteille, joiden ainoa peruste on, että joku sanoi 600-luvulla jotain. Ainainen vetoaminen Keynesiin tai hänen aikalaisiinsa vaikuttaa aika 600-lukulaiselta. Se lienee kuitenkin parempi strategia kuin vetoaminen Keeniin, joka todistetusti ei osaa edes derivoida.

    • 2.1

      Tne sanoo

      Tämän hetken ns. valtavirtaisessa taloudessa oppi-isänä toimii 1700-luvun puoivälissä vaikuttanut A. Smith, kun taas 1900-luvun alussa vaikuttanut Keynes haastoi tämän hyvin ja osoitti monet Smithin näkemykset vääriksi. Välissä on muutama sukupolvi, voihan siinä joku asia olla muuttunutkin.

      • 2.1.1

        klaus kultti sanoo

        Olet täysin oikeassa. Asiat muuttuvat, erityisesti tieteet, jotka ovat oikeita tieteitä. Sen takia saattaa olla tieteenhistoriallisesti kiinnostavaa pohtia kuka on nykyisen paradigman oppi-isä tai miten voimme tulkita nykyisyyden menneiden tieteilijöiden kautta. Mutta jatkuva päivittely ja sössöttäminen siitä, mitä joku sata tai monta sataa vuotta sitten elänyt tieteilijä mahtoi sanoa tai tarkoittaa on vähän kuin eunukit päättäisivät lisääntyä. Ehkä selkein signaali täysin hedelmättömästä ns. tieteentekijästä on se, että hän vetoaa jatkuvasti kauan sitten kuolleisiin ja luokittelee ilmiöitä ja kuvittelee, että tieteessä on koulukuntia, jotka voidaan nimetä kuolleiden (miesten) sukunimien perusteella. Tyypillisesti hän on myös täysin monokulttuurinen (julkaisee vain omalla äidinkielellään ja välttelee kansainvälisiä kontakteja).

        • 2.1.1.1

          Juhani Kivimäki sanoo

          Joko täälläkin on argumentoinnin taso tippunut asteelle ”no ku mua ärsyttää ku toi sössöttää”. Harmi, tämä on pitkään ollut suosikkiblogini ja usein kommenttiketjuissa tapahtunut mielipiteiden vaihto on ollut koko homman suola.

          Eihän sitä toki toisen mielipiteisiin tarvitse ottaa kantaa, jos hän kerran julkaisee vain omalla äidinkielellään. Paljon hedelmällisempää on esittää epämääräisiä syytteitä kansainvälisten kontaktien välttelystä ja leimata ns. tieteentekijäksi. (Eihän sillä ny voi olla mitään pointtia ku se on eri mieltä ku mä.)

          Autan sinua hieman, rakas Klaus. Ensinäkään tämä blogi ei ole mikään tieteellinen julkaisu. Tavoitteena on esitellä ja avata modernin rahatalouden instituutioita meille maallikoille (miksei muillekin). Nähdäkseni tässä on onnistuttu erinomaisen hyvin. Toisaalta blogissa otetaan kantaa ajankohtaiseen talouspolitiikkaan sekä globaalilla että kotimaisella tasolla. Erityisesti asioita tarkastellaan jälki-Keynesiläisestä näkökulmasta, mitä kirjoittajat jatkuvasti alleviivaavat. Tarkoituksena on esittää vaihtoehtoisia ratkaisustrategioita käsillä oleviin ongelmiin maassa, jossa talouspolitiikasta vallitsee hyvin vahva konsensus (ainakin jos valtamedioita seuraa). Myös tässä on onnistuttu loistavasti, mistä osoituksena on jälki-Keynesiläisten argumenttien yltäminen toisinaan jopa sinne valtamedioiden puolelle. Yhden totuuden maassa on tullut mahdolliseksi kuvitella, että tarjontapuolen vyönkiristyspolitiikalle saattaa sittenkin olla uskottava vaihtoehto, jonka taustalla on myös vankkaa tieteellistä näyttöä.

          Olet väärässä siinä, että oppi-isiin liittyvä mielenkiinto rajoittuisi puhtaasti tieteen historiaan. Käytät sanaa paradigma, mutta et ole ilmeisesti ymmärtänyt kyseisen käsitteen painoarvoa. Jos tavoitteena on muutos nykypolitiikan suunnassa, on muutoksen tapahduttava nimenomaan paradigman tasolla. Tässä onnistumiseksi on kyettävä osoittamaan, että nykyinen valtavirtaisen taloustieteen paradigma on saavuttanut hegemonisen aseman taloudellisessa diskurssissa. Tämän paradigman aksioomat ovat välttämättä tosia niin kauan kuin ei ole mahdollista esittää jonkinlaista mahdollista (ja uskottavaa) maailmaa, jossa ne eivät ole tosia (siis vaihtoehtoista paradigmaa). Ja koska elämme temporaalisessa maailmassa, vaihtoehdot sijaitsevat joko tulevaisuudessa tai menneisyydessä.

          Menneisyydestä kaivettujen teorioiden etuna on, ettei niiden tarvitse tunnustaa nykyisen valtavirtaisen taloustieteen hegemonista asemaa, vaan ne voivat pyrkiä todellisuuden kuvaamiseen omilla ehdoillaan. Yritykset kumota menneisyyden teoria voivat hyvinkin onnistua, mutta samalla ne tekevät näkyviksi sen, että nykyinen valtavirtainen taloustiede nojaa joihinkin tiettyihin lähtöoletuksiin, jotka eivät ole välttämättömiä, vaan enemmän tai vähemmän kontingentteja. Vasta tällöin tulee mahdolliseksi kyseenalaistaa (muutenkin kuin ajatusleikin tasolla) nämä lähtöoletukset. Toisaalta ajan saatossa on luultavasti ehtinyt kumuloitua ainakin jonkin verran empiiristä näyttöä, jonka pohjalta teoriaa on mahdollista arvioida. Toki arviointikin tapahtuu aina jossain määrin ideologian värittämin lasein. Tulevaisuuteen projisoidut mahdolliset maailmat nojaavat joko menneeseen, tai sitten ne ovat puhtaita utopioita ja jäävät siten täysin spekulatiivisiksi.

          Otetaanpa tähän väliin ajatusleikki: Nykyinen pääministerimme ja valtiovarainministerimme ovat sekä harjoittamansa politiikan että julkisten kannanottojensa perusteella mitä ilmeisemmin omaksuneet valtavirtaisen taloustieteen dogmit tarjontapuolen tekijöiden merkityksestä nykyisen taloustilanteen korjaamiseksi. Uskotko, että he kykenisivät tarvittaessa perustelemaan (edes auttavasti) mihin talouden lainalaisuuksiin heidän ajattelunsa nojaa (rehellinen vastaus, kiitos)?

          No et, etpä tietenkään. Tämä on mitä selvin esimerkki valtavirtaisen taloustieteen hegemonisesta asemasta. Hallituspuolueet päätyvät leikkauksiin, koska paradigman mukaan niin kuuluu tehdä. Koska VM:n virkamiehet ja talouden ”asiantuntijat” niin kehottavat. Koska on helpompaa omaksua virkamiesten pseudotieteellinen ”tarjonta luo sitten kivasti oman kysyntänsä (ainakin kun tarkastellaan piiiiiitkällä aikavälillä)” -ajatus, kuin ryhtyä ajattelemaan asiaa omilla aivoilla ja herra paratkoon vieläpä monesta eri näkökulmasta.

          Toki on niitä räksyttäjiä, jotka sanovat jotain muuta, mutta ei niitä kannata kuunnella kun ne eivät julkaise kuin suomeksi tai sitten ne eivät ymmärrä Euroopan omintakeisuutta (täällä kysynnän ja tarjonnan lait toimii ihan eri tavalla) tms. tekosyy. Ainahan niitä on ollut. Parempi pitää kiinni sokeasta uskosta tähän ideologiaan (emmä kyllä tajua noista tasapainoyhtälöistä yhtään mitään, mutta se proffa oli kyllä tosi vakuuttava, joten kyllä nää varmaan skulaa) ja sitten muistelmissa kirjoitella kuinka silloin joskus harjoitetulle politiikalle ei ollut mitään vaihtoehtoa ja kuinka se oli sitä paitsi oikeaa politiikkaa. Katsokaa, nythän taloudella menee jo ihan kivasti. Meikäläisen ansiota kaikki. Jos sitä paitsi ryhtyisi omilla aivoillaan ajattelemaan ja päätyisi siihen lopputulokseen, että on ollut väärässä kaikki nämä vuodet, niin mitä siitä sitten seuraisi? Haukkuisivat pian takinkääntäjäksi, jos politiikan suuntaa lähtisi muuttamaan. Eihän ne äänestäjät tajua näistä asioista sitäkään vähää kuin minä, enkä minä niille osaa selittää. Parempi pysytellä iskulauseissa, ne mä hanskaan.

          Paradigman dogmaattisesti omaksuneilla ihmisillä on vahva taipumus pitää hautaan asti kiinni uskomuksistaan, koska ne ovat niin keskeinen osa omaa maailmankatsomusta, vaikka maailma ympärillä muuttuisi miten tahansa. Paradigmojen muutos on siksi tuskallisen hidas prosessi ja vie usein ainakin yhden sukupolven verran aikaa. Toisinaan satakaan vuotta ei riitä (esim. Ranskan vallankumouksesta nykyaikaiseen parlamentarismiin). Turha siis kuvitella, että jossakin blogissa voisi esittää jonkin killeriargumentin ja vallitseva paradigma luhistuisi kuin korttitalo.

          Toki on niin, että jos kokee historialliset aiheet puuduttaviksi, ei näitä kirjoituksia ole kenenkään mikään pakko lukea. Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy jokaiselle varmasti oma kuplansa, jonka sisälle linnoittautua. Jos kuitenkin päättää välillä vilkaista oman kuplansa ulkopuolelle ja havahtuu siihen, että asioista ajatellaan muillakin tavoilla, kannattaisi pyrkiä rakentavaan vuoropuheluun tölväisyjen sijaan.

          • 2.1.1.1.1

            klaus kultti sanoo

            En koe pelkästään historiallisten aineistojen lukua puuduttavaksi; kenties pikemminkin elähdyttäväksi kirjoitukseesi, jota en siis jaksanut kokonaan lukea, verrattuna.

            Pari huomiota: Ensiksi vastaus pää-, valtiovarainministerikysymykseen. En usko kummankaan kykenevän perustelemaan mitään hiekkakakkujen rakentelua monimutkaisempaa asiaa. Lähimuistin mukaan ainoastaan Mikael Junger yltää samalle tasolle ja hänkin vain donkkaamalla.

            Seuraava oli hyvin sanottu: Tämän paradigman aksioomat ovat välttämättä tosia niin kauan kuin ei ole mahdollista esittää jonkinlaista mahdollista (ja uskottavaa) maailmaa, jossa ne eivät ole tosia (siis vaihtoehtoista paradigmaa). Ja koska elämme temporaalisessa maailmassa, vaihtoehdot sijaitsevat joko tulevaisuudessa tai menneisyydessä.

            Ainoastaan viittaukset geohistorialliseen aikaan ja tapahtumahorisontin rajallisuuteen puuttuivat.

          • 2.1.1.1.2

            Juhani Kivimäki sanoo

            Parahin Klaus,

            olen otettu siitä vaivannäöstä, jota suvaitset minulle vastauksellasi osoittaa. Ja vaikka et kokenutkaan arvollesi sopivaksi lukea kirjoitustani kokonaan, vaivauduit kuitenkin kommentoimaan sitä. Voidaan toki kysyä, kasvaako kenenkään ymmärrys sellaisessa debaatissa, jossa vastapuolen väitteisiin ei tutustuta edes kursorisella tasolla ennen kuin ne ammutaan alas. Toimitko näin myös omassa tutkimustyössäsi? Onhan se toki kiistatta melko liberaalia…

            Paitsi että siitä miten viittaat edelliseen kommenttiini, käy itse asiassa ilmi, että olet lukenut kirjoitukseni mitä luultavimmin sanasta sanaan. Valheella on lyhyet jäljet. Kai pitäisi olla otettu siitäkin, että kaltaisesi tutkija kokee maallikon kirjoitukseni uhkaavan omia ajatusrakennelmiaan siinä määrin, että päätyy hädissään esittämään tämän kaltaisia juveniileja väittämiä, joiden ainoana tarkoituksena lienee pyrkimys mieleni pahoittamiseen. Valitan rakas Klaus, mutta siihen vaaditaan aika paljon enemmän. Todettakoon, että äitini on itse asiassa aika lihava, jos vaikka haluaisit nostaa tämän asian esiin seuraavaksi ja siten välittää itsestäsi vaikutelman pistävän älykkäänä kriitikkona.

            Ymmärrän myös hyvin sen, ettei tieteenfilosofia ole yksi vahvuusalueistasi ja että pyrit välttelemään aitoa keskustelua tällä alueella. Muistutan kuitenkin siitä, että itse veit keskustelun tälle alueelle väittämällä, että puheella paradigmoista ja oppi-isistä olisi lähinnä tieteenhistoriallista merkitystä. Se, että yrität viimeisen kappaleen rinnastuksellasi mitätöidä kirjoitukseni huuhaana, on lähinnä säälittävää. Toki voit edetä laput silmillä ja uskoa, että vain ne tutkimuskysymykset joiden parissa itse kulloinkin työskentelet ovat tärkeitä. Et kuintenkaan anna tällöin itsestästi hirveän hyvää kuvaa tutkijana, etkä voi missään tapauksessa olettaa, että me muut näkisimme asian kanssasi ilman muuta samalla tavalla.

            Lisäksi, jos olisit perehtynyt tieteenfilosofiaan, olisit kenties tullut joskus ajatelleeksi, ettei ehdottamaasi teorian testaamista ”yleisessä tasapainossa” (mitä ikinä se tarkoittaakaan) ole mahdollista käytännössä toteuttaa. Taloustiede on välttämättä aina ja kaikkialla ideologisesti värittynyttä. Samat ilmiöt ja havainnot voidaan selittää hyvin eri tavoilla riippuen siitä, mistä käsitteellisestä kehikosta käsin tulkintaa tehdään. Taloutta ei voida mallintaa laboratorioissa samalla tavalla kuin vaikkapa fysiikan ilmiöitä. Tämä ei tarkoita, etteikö taloustieteen harjoittaminen olisi arvokasta.

            Nähdäkseni meillä on kolme tapaa edetä:
            1. Ryhdyt aitoon debaattiin, jossa tuot omia näkemyksiäsi esille ja kritisoit muiden vastaavia rakentavalla tavalla sekä pitäydyt tarpeettomista tölväisyistäsi, joilla olet tähän asti lähinnä onnistunut saattamaan itsesi naurunalaiseksi. Ainoa sisällöllinen kontribuutiosi tähän mennessä on ollut: ”Annan pikkuvinkin; innovaatiot”, mikä ei ole hirveän innovatiivista eikä vie keskustelua eteenpäin. Pyrit ikäänkuin sanomaan, että olet itse oivaltanut miten nämä asiat menevät, mutta et vaivaudu kertomaan meille muille, koska emme ole sen arvoisia. Kerro toki tarkemmin, oi suuri taloustieteen profeetta, mitä tarkoitat. Selitä myös, millä tavalla geopoliittinen aika ja tapahtumahorisontin rajallisuus liittyvät tähän keskusteluun. Mielestäni olisi erittäin hedelmällistä, että me keskenään erimieliset ihmiset vaihtaisimme ajatuksia vilpittömästi ja avoimin mielin. Se edellyttää kuitenkin vähintään alkeellista suvaitsevaisuutta kaikilta osapuolilta.

            2. Todetaan, että et ole halukas käymään edellisessä kohdassa luonnehdittua debaattia, vaan pyrit kommenteillasi lähinnä purkamaan omaa eksistentialistista ahdistustasi siitä, etteivät kaikki ihmiset ajattele asioista samalla tavalla kuin sinä ja uskot, että tölväisyjäsi jatkamalla saat muut ymmärtämään oman ylivertaisuutesi. Tämä siis siitä huolimatta, että et millään tavalla osoita meille omaa ylivertaisuuttasi. Onhan oma ylivertaisuutesi itsellesi niin selvää, ettei sitä nyt tarvitse muille perustella. Lopetetaan siis tähän, ettei minun tarvitse haaskata aikaani toimintasi säälittävyyden osoittamiseen.

            3. Jos kyse on neuroottisesta tarpeestasi saada sanoa viimeinen sana, niin ole hyvä ja anna tulla. Pahoitteluni, etten heti ymmärtänyt asian tilaa. Voit sitten helpottuneena palata tutkijan kammioosi julkaisemaan englannin kielellä ja hautomaan ajatuksiasi Liberaan. Varmuuden vuoksi voisit vielä todeta valinneesi vaihtoehdon 3, jotten sekoita kommenttiasi yritykseksi jatkaa aitoa debaattia ja erehdy siksi vastaamaan siihen.

          • 2.1.1.1.3

            klaus kultti sanoo

            En tajua tämän sivuston vastauslogiikkaa; näyttää siltä, että en voi vastata viimeisimpään viestiisi, vaan joudun kelaamaan viestiketjua kohti alkua. Joka tapauksessa kivimäki hämmästelen, onko sinulla jokin väite tai mielipide johon haluat että otetaan kantaa. En sellaista löytänyt pitkästä kirjoituksestasi. Jollei sitten ajatella, että mielipide tai väitelause on, että minä olen väärässä ja paha. Se on ihan kelpo lähtökohta, mutta kenties minä en ole luotettavin henkilö kommentoimaan sitä.

  3. 3

    Eskoseni sanoo

    1. Suomessa toteutettu palkkojen alentaminen ei vaikuta vientiartikkeleiden kysyntään tuon taivaallista. Niinpä horiseminen kaikkien palkkojen alentamisesta ja kaiken kysynnä nvähenemisestä on kyllä täysin tarkoituksellista harhaanjohtamista.
    2. Työajan pidentäminen ei vähennnä kokonaiskysyntää, koska kenenkään kk-palkka ei alene. Niinpä horiseminen välittömästi kokonaiskysynnän vähenemisestä on taas tarkoituksellista harhaanjohtamista.

    • 3.1

      Juhani Kivimäki sanoo

      Luitkohan ihan ajatuksella, vai luitko mitä halusit? Horiseeko mielestäsi Ahokas vai Kalecki? Vai yritätkö vain tahallisesti johtaa lukijoita harhaan itse aiheesta? Oletko harmissasi, kun joku ajattelee asioista eri tavalla kuin sinä?

      1. Kirjoituksen lopussa heitetään ilmaan kysymys:

      ”Mitä jos palkkojen alennuksesta seuraava ulkomaisen kysynnän kasvu ei riitäkään kattamaan kotimaisen kysynnän laskua?”

      Kukaan ei ole puhunut kaiken kysynnän vähenemisestä, vaan kokonaiskysynnän vähenemistä. Jos et osaa tehdä eroa näiden kahden välille, niin ehkä tämä ei ole oikea foorumi sinulle.

      2. Kirjoituksessa ei puhuta mitään työaikojen pidentämisestä tai sen mahdollisista vaikutuksista. On aika erikoista väittää toisen ”horinoita” tarkoitukselliseksi harhaanjohtamiseksi, kun koko asia ei ole edes ollut tapetilla.

      Tällä foorumilla kannattanee pysyä asiassa ja rajoittaa kommentit koskemaan käsillä olleen kirjoituksen aihetta, tässä tapauksessa Kaleckin teoriaa ja sen implilkaatioita nykypolitiikkaan (ja tietysti seuranneita kommentteja). Harhaanjohtamista tässä tapauksessa olisi, jos Kaleckin teoria olisi esitetty vääristyneessä valossa, tai ehdotettuja politiikkasuosituksia ei voisi perustella uskottavasti siitä lähtien. Olkiukkoja voi poltella vaikkapa Suomi24:ssä.

  4. 4

    Seppo Rätiäien sanoo

    Eikö vientisektorin palkkojen alentaminen auta suoraan vientiyrityksiä?

    Eli jos oletetaan ,että vienti ei vedä, koska Suomessa on liian suuret kustannukset, koska on liian korkeat palkat, niin tällöin palkkojen alentaminen on oikea ratkaisu.

    Jos oletetaan, että Suomen sijainnista johtuen logistiikan aiheuttamia kustannuksia tulee kompensoida alentamalla palkkoja, niin tällöin palkkojen alentaminen on oikea ratkaisu.

    Jos ulkomailla asuva asiakas siis päättää ostaako hän Saksassa tuotetun tuotteen, jonka saa halvemmalla kuin Suomessa tuotetun tuotteen, joka on kalliimpi, tuotteiden muuten ollessa vertailukelpoisia, niin eikö ulkomailla asuvan asiakkaan tosiaan kannata ostaa se tuote, joka on halvempi? Jos saksalaiset tekevät työtä halvemmalla, ovat vähintään yhtä tuottavia kuin suomalaiset ja laatukin on vähintään suomalaisen tasoa, niin kertokaa – millä suomalainen voi kilpailla, jollei hinnalla?

    Jos suomalainen ei siis pysty parempaan laatuun ja työn tuottavuuteen kuin saksalainen, niin millä sitten kilpaillaan, jollei hinnalla?

    Jos kilpaillaan hinnalla, niin eikö palkat ole yksi komponentti hinnassa?

    Jos suomalaiset työntekijät eivät siis suostu alentamaan palkkojaan, niin eikö tällöin ole ihan luonnollista, että osa porukasta saa potkut ja voi sitten vaikka muuttaa sinne Saksaan tekemään töitä alemmalla palkalla (vaikkakin korkeammalla elintasolla).

    • 4.1

      Juhani Kivimäki sanoo

      Kannattaakohan hinnalla lähteä kilpailemaan? Kyllähän ne saksalaiset ja ruotsalaiset on mahdollista voittaa, mutta globaalissa maailmassa asioita kannattaa tarkastella vähän isommalla säteellä. Nuo Kiina ja Intia tulevat ensimmäisinä mieleen, mutta onhan noita muitakin.

      Toki hinnallakin voidaan kilpailla, mutta jos nykyisestä elintasosta halutaan säästää edes rippeet, niin eiköhän se laatuun panostaminen (ja erikoistuminen) kuitenkin ole se ensisijainen keino.

  5. 5

    sanoo

    Nimellispalkkojen laskemisen ideahan on nimenomaan laskea lopputuotteiden kustannuksia. Eli jos kilpailu yritysten välillä yhtään toimii, niin myös tuotteiden hinnat laskevat. Työntekijöiden palkkojen REAALINEN ostovoima ei siis muutu minnekään.

    Merkittävämpi ongelma on se, että nimellinen hintojen ja palkkojen lasku tarkooittaa deflaatiota, joka on kaikkien rahayksikkössä merkittyjen velkojen ja säästöjen reaalisen arvon (ostoivoiman) kasvua!

    1. Äkillinen hinta- ja palkkatason romahdus (esim. -5%:n ”yhteiskuntasopimuskikka” kaikissa euromaissa) on ainoastaan välitön varallisuudensiirto kaikilta velallisilta velkojille!
    2. Pikkuhiljaa tapahtuva nimellishintatason putoaminen (deflaatio) tarkoittaa (erityisesti näin nimelliskorkojen alarajalla) reaalikorkojen nousua. Se taas kannustaa entisestään säästämään ja nostaa kaikkien investointien pääomankustannuksia (sekä oman että vieraan pääoman) tehden niistä kannattamattomampia. Tämä pahentaisi nykyistä taantumaa entisestään.

    Tässä blogissa aiheesta tarkemmin:
    http://tuureparkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/196711-palkkojenpolkemissodan-5-kauhua

    • 5.1

      Juhani Kivimäki sanoo

      Toki ostovoima suhteessa tuontihyödykkeisiin joka tapauksessa laskee. Siksi kai puhutaan sisäisestä devalvaatiosta (kun vientituotteiden hinnatkin oletetusti laskevat). Kokonaan eri asia on sitten se, että missä määrin palkanalennukset siirtyisivät hintoihin. Tällä hetkellä yritykset hakevat kannattavuutta säästöillä ja irtisanomisilla, koska jonkinlainen kollektiivinen kriisimentaliteetti on vallannut markkinat. Ehkä palkanalennukset palauttaisivat yritysten näkökulmasta ”normaalitilan”, jolloin kannattavaan toimintaan päästäisiin nykyhinnoilla, mutta ilman irtisanomisia. Ehkä rahaa alkaisi kanavoitua vähitellen myös investointeihin, paitsi että ai niin. Kukas niitä tuotteita ostikaan?

  6. 6

    Ringside sanoo

    Miksei funktionaalista rahoitusta osattu käyttää 1990-luvun laman hoidossa, vaikka Suomella oli oma kelluva markka ja oma keskuspankki?

    Viinanenkin viiletti pää märkänä Japania myöden suoranaisesti kerjäämässä lainarahaa budjetin menopuolen tilkkeeksi.

    Tätä ihmettelin silloin ja ihmettelen vieläkin, vaikka en silloin tiennyt termiä funktionaalinen rahoitus vaan ajattelin pelkästään keskuspankkirahoitusta.

  7. 7

    PAULI Räsänen sanoo

    Entäpä jos, ohitettaisiin yli sadanvuoden takaiset talousteoriat ja katsottaisiin pelkästään prakmattisesti edessämmeolevaa tilannetta. Globalisation aikana suurimmat meikäläiset yritykset ovat siirtäneet tuotantonsa maailmalle ja niiden eräät suurimmista omistajoista ovat eläkeyhtiöt, jos noiden omistusten tuottoja levitettäisiin kansantalouteen korotettujen eläkkeiden muodossa, eikö se olisi eräs tapa elvytää. Samalla kun tiedämme, että kansalaisten pankkitilillä makaa yli 70 miljardia talletuksia, edes osan niistä saanti kiertoon elvyttäisi myös palvelusektorin kautta, näet suurinosa noista talletuksista on vanhusväestön tileillä, eli mummot ja papat nauttimaan elämästä, perilliset vaan pilaavat keskinäiset suhteensa tapellesaan perinnöistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *