Paketeista ja pelastamisesta

Euroopan rahaliitto EMUa koskenutta talousuutisointia varjosti koko viime vuoden ajan hysteerinen keskustelu niin sanotuista pelastuspaketeista. Pelastuspaketteja kannattivat itsensä realistisiksi vastuunkantajiksi mieltäneet poliitikot ja kommentaattorit. Pelastuspaketteja vastustivat monen sortin vasemmistolaiset, koska ”pankkeja ei saatu maksumiehiksi”. Monen kriitikon moraalia risoi ajatus siitä, että veronmaksajat joutuisivat kustantamaan pankkien ja sijoittajien velkakirjashoppailua.

Juuri kukaan ei kuitenkaan tuntunut vastustavan pelastuspaketteja sinänsä. Kyse oli vain paketteihin liitettävistä vaatimuksista: saako Irlanti edelleen periä matalaa yritysveroa vai ei, pitääkö pankkeja kansallistaa vai ei, irtisanotaanko kreikkalaisia virkamiehinä paljon vai vielä enemmän. Vaikutti siltä, että kriitikoidenkin mielestä kuivilla olevien euromaiden oli rahoitettava talouskriisin ratkaisu kiristämällä omaa verotustaan, leikkaamalla omia julkisia menojaan tai myymällä markkinoille lisää omia velkakirjojaan. Viimeisin näistä vaihtoehdoista vaikuttaa nykyisessä ilmapiirissä tarkoittavan automaattista vyönkiristyskuuria, joten nämä kaikki vaihtoehdot supistaisivat tavalla tai toisella kokonaiskysyntää.

Tosiasiassa Irlannin ja Kreikan valtioilla on kuitenkin ollut pulaa EKP:n liikkeelle laskemasta keskuspankkirahasta, joten on erittäin vaikea ymmärtää, miten muiden eurovaltioiden talletusten debitointi hyödyttäisi kriisimaita. Paljon todennäköisempää on, että se itse asiassa entisestään vaikeuttaa myös kriisimaiden tilannetta, kun kokonaiskysyntä hiipuu koko euroalueella.

Esimerkiksi Suomen valtion talletukset päävälittäjäpankkinsa tileillä ovat vain näennäisiä kirjanpitomerkintöjä. Ne kertovat siitä, että päävälittäjäpankki lupautuu hoitamaan valtion maksuliikennettä tämän summan edestä. Maksut kuitenkin selvitetään keskuspankkirahalla, joka on valtion talletusten vastaavaa varallisuutta.

Suomen valtion talletuksia ei voida siirtää valtion käyttämän talletuspankin tilien ulkopuolelle. Tämä johtuu siitä, että talletus ei määritelmällisesti tarkoita pankkijärjestelmässä muuta kuin pankin lupausta hoitaa asiakkaansa maksuliikennettä. Toisin sanoen asiakkaiden talletukset eivät ole pankeille varallisuutta vaan velkaa. Miten siis on mahdollista, että esimerkiksi Nordean velka Suomen valtiolle siirrettäisiin Anglo Irish Bankin velaksi Irlannin valtiolle? Juuri tätä tarkoittaisi ajatus siitä, että Suomalaiset Veronmaksajat kustantaisivat Irlannin ja Kreikan ”holtittoman taloudenpidon”.

Tietenkään mitään tällaista ei tosiasiassa tapahdu, vaikka julkisen keskustelun perusteella voisikin kuvitella näin käyvän. Todellisuudessa pelastuspaketit tarkoittavat osapuilleen sitä, että Suomen valtion päävälittäjäpankista siirretään keskuspankkirahaa vaikkapa Irlannin valtion päävälittäjäpankkiin, minkä jälkeen Irlannin valtion päävälittäjäpankki tekee talletusmerkinnän Irlannin valtion tilille. Koska Suomen valtion päävälittäjäpankin varallisuus on vähentynyt, on sen pystyttävä poistamaan vastattavia taseestaan kirjanpitonsa tasapainottamiseksi. Tämä tapahtuu debitoimalla Suomen valtion tiliä. Debitoinnin jälkeen Suomen maksukyky on heikentynyt debitoidun summan edestä.

Suomen valtion talletuksia ei siis missään vaiheessa voida siirtää päävälittäjäpankin ulkopuolelle. Niitä kyllä vähennetään, minkä vuoksi syntyy illuusio siitä, että Suomen valtio siirtää talletuksiaan kriisivaltion tilille. Talletusten debitoinnissa on kuitenkin kyse vain yksityisten pankkien taseiden neutralisoimisesta. Pankit eivät voi vähentää varallisuuttaan ilman samanaikaista vastattavien vähentämistä.

Suomen ja muiden vahvempien eurovaltioiden maksukyvyn heikentäminen on toisin sanoen tarpeellista vain, koska kriisimaiden tarvitsema keskuspankkiraha kierrätetään yksityisen pankkijärjestelmän kautta. Keskuspankkiraha on kuitenkin nimensä mukaisesti keskuspankin luomaa rahaa, joten periaatteessa mikään ei estäisi Euroopan keskuspankkia (EKP) rahoittamasta suoraan kriisivaltioita. Jo nyt kriisivaltioiden rahoitus tapahtuu EKP:n kautta – tosin välillisesti. On kuitenkin selvää, että kriisivaltioiden hamuama keskuspankkiraha voi syntyä vain keskuspankissa. Edes Kansainväliseltä valuuttarahastolta (IMF) saatava tuki ei muuta tätä tilannetta, koska IMF:n eurovarannot ovat peräisin euromailta itseltään. Ja euroalueen keskuspankkiraha taas tulee – niin – EKP:lta. Näin ollen kysymys on vain siitä, millaisten institutionaalisten järjestelyiden kautta keskuspankkirahoitus hoidetaan.

Nykyiset järjestelyt edellyttävät kokonaiskysyntää tukahduttavaa talouspolitiikkaa, koska EKP:lta on kielletty suora keskuspankkirahoitus. Tämän vuoksi euroalueen talouskriisin yhteydessä tulisikin puhua EMUn sääntöjen muuttamisesta eikä näennäisten pelastuspakettien ehdoista.

Lauri Holappa

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla pidetyssä julkisessa keskustelutilaisuudessa olen ehdottanut ratkaisuksi EU:n finanssikriisiin tasapuolista, velatonta keskuspankkirahoitusta. Tällöin siis keskuspankkirahoitusta ei saisi ainoastaan kriisivaltio vaan myös muut euroalueen valtiot, eikä tätä rahoitusta kirjattaisi velaksi kenenkään taseeseen. Edellisen artikkelin kommentissa olen kuvannut, kuinka tällaista velatonta rahaa on mahdollista luoda nykylainsäädännön puitteissa (jos poliittista tahtoa riittää, toki myös muut menetelmät ovat täysin mahdollisia).

    Velaton keskuspankkiraha voisi siis parantaa kriisivaltioiden maksukykyä ja ne voisivat käyttää saamansa velattoman rahan esimerkiksi velkojensa maksamiseen tukien näin pankkisektoria. Mielestäni ei kuitenkaan ole oikeudenmukaista, että jotkin (taloutensa huonommin hoitaneet?) maat saavat lisää rahaa, mutta toiset eivät, saati jos nämä toiset maat joutuvat maksumiehiksi. Siksi olisikin oikeudenmukaisempaa, että myös muille maille kirjattaisiin velatonta keskuspankkirahaa, jolla ne voisivat esimerkiksi lisätä taloutensa kokonaiskysyntää. Jos uhkana olisi liiallinen inflaatio pankkisektorin vieläkin holtittomman luotonannon seurauksena (mika vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä nykyisessä taloustilanteessa), voidaan pankkien reservi- ja oman pääoman vaatimuksia nostaa ja näin tasapainottaa inflaatio halutulle tasolle.

    Ikävä kyllä, kukaan keskustelijoista ei kunnolla vastannut kysymykseksi muotoiltuun ratkaisuehdotukseeni. Ainoan selkeän vastauksen sain Suomen Pankin ekonomistilta, Tuomas Saarenheimolta, joka väitti tällaisen menettelyn johtavan hyperinflaatioon. Saarenheimo kuitenkin jätti kokonaan huomiotta ratkaisuni jälkimmäisen osan, jossa esitin reservi- ja oman pääoman vaatimuksien nostamista inflaation hillitsemiseksi.

  2. 2

    Theo sanoo

    ”Näin ollen kysymys on vain siitä, millaisten institutionaalisten järjestelyiden kautta keskuspankkirahoitus hoidetaan.”

    ”Vain”? Nuo järjestelyt edellyttävät todennäköisesti EU:n perussopimuksen muuttamista sellaisella tavalla josta tuskin löytyy yksimielisyyttä. EKP:n asema eroaa esimerkiksi FED:stä, koska EU:lla ei ole MMT:n suvereenilta valtiolta edellyttämää verotusvaltaa (Ks. Bill Mitchellin blogi).

    • 2.1

      sanoo

      Eivät ne sitä ”todennäköisesti” edellytä. Nuo järjestelyt edellyttävät sitä aivan varmasti. EKP:n roolista säädetään EU:n perussopimuksissa.

      Tuo ”vain” viittasi siihen, että erotettuamme kaiken kohinan asiasta huomaamme, että valtioiden rahoitus tapahtuu aina keskuspankkirahalla. Näin ollen kysymys on vain siitä, millaisten institutionaalisten järjestelyiden kautta keskuspankkirahoitus hoidetaan.

      Lauri

  3. 3

    Rami Ojares sanoo

    Mitä mieltä olette Euroopan vakausmekanismista?
    Voisiko se olla tapa luoda EKP:stä rahaa valtioille kiertoteitse?
    Vai onko se vain tapa järjestellä jo olemassa olevaa rahaa?

    Tässä vielä Stubbin blogista kopioitu selitys EVM:stä.

    Euroopan vakausmekanismi (EVM)

    Euroopan vakausmekanismi on se pysyvä kriisinhallintaväline, jonka perustamisesta parhaillaan neuvotellaan. Se ottaa hoitaakseen ERVV:n ja ERVM:n tehtävät kesäkuun 2013 jälkeen.

    Vakausmekanismi voidaan aktivoida ainoastaan, jos se yksimielisesti katsotaan välttämättömäksi koko euroalueen rahoitusvakauden turvaamiseksi. Sen lainanantokyky tulee olemaan 500 miljardia euroa, josta maksettua pääomaa on 80 miljardia.

    Vakausmekanismin käyttöön liittyy tiukka ehdollisuus – lainaa saavan maan taloutta on sopeutettava makrotalouden sopeutusohjelman ja velan kestävää tasoa koskevan analyysin mukaisesti. Analyysin tekevät EU-komissio, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto.

    Vakausmekanismi tuo mukanaan sijoittajien vastuun toteutumisen, josta on puhuttu paljon Suomessakin.

    Vakausmekanismin saattaminen voimaan edellyttää muutosta EU:n perussopimuksen 136 artiklaan. Muutos käsitellään Suomessa normaaliin tapaan eduskunnassa, ja tasavallan presidentti vahvistaa sen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *