Olli Rehn ja Keynes

olrehnYksi vaikeimmin ymmärrettävistä eurokriisiin liittyvistä asioista on Euroopan unionin talouskomissaari Olli Rehnin talousajattelu. Rehn on koko kriisin ajan ajanut voimakkaasti ja säälimättömästi leikkauksia kriisivaltioihin, vaikka leikkauspolitiikan seurauksena eteläisten jäsenvaltioiden taloudet ovat havaittavasti ajautuneet entistä syvempään ahdinkoon. Työttömyys euroalueella on kasvanut kasvamistaan, eikä loppua tälle kehitykselle ole vieläkään näköpiirissä.

Huolimatta äärimmäisen tiukasta leikkauslinjastaan, Rehn on globaalista finanssikriisistä lähtien tasaisin väliajoin ylistänyt John Maynard Keynesin alkuperäistä talousteoriaa sekä esimerkiksi Hyman P. Minskyn jälkikeynesiläistä teoriaa. Syksyllä julkaistussa kirjassaan Rehn viihtyy pitkiä aikoja Keynesin ja Minskyn parissa ja suosittelee myös lukijoitansa tutustumaan syvällisemmin näiden merkittävien taloustieteilijöiden tarjoamaan kapitalismin analyysiin.

Sen lisäksi, että Rehn suosittelee Keynesin ajatuksia muille, hän on viimeaikoina perustellut myös omaa politiikkaansa Keynesin näkemyksillä. Esimerkiksi Financial Timesin vieraskynäartikkelissaan, jossa Rehn vaatii aloitetuissa sopeutustoimissa pitäytymistä ja todistelee niiden menestystä, hän viittaa Keynesin Bretton Woodsin neuvottelujen edellä esittämiin ajatuksiin toisen maailmansodan jälkeisestä talousinfrastruktuurista. Rehnin mielestä nykyiset sopeutustoimet, jotka ovat alkaneet vähitellen tasoittaa eurovaltioiden vaihtotaseiden epätasapainoja, on toteutettu Keynesin ajatuksia seuraten.

Niin sanotussa Bancor-järjestelmässä, jota Keynes esitti toisen maailmansodan jälkeiseksi globaaliksi talousmalliksi, olikin mukana mekanismi, jolla valuutta-alueen sisäisten vaihtotaseen ylijäämien ja alijäämien syntyminen pyrittiin estämään. Liialliset ylijäämät olisi verotettu pois ja suurten alijäämien ylläpitäminen olisi vaatinut erityislupaa valuutta-alueen keskushallinnolta. Rakenteellisista ongelmista ja taloudellisten resurssien vajaakäytöstä kärsiville alijäämämaille olisi annettu mahdollisuus lainata selvitysvaluuttaa ylijäämämaista. Pahimpien epätasapainojen tasaamiseksi Keynes esitti alijäämävaltioiden valuutan devalvointia suhteessa selvitysvaluuttaan sekä suoraa rahoitusapua.

Keynesille nimenomaan liiallisten ylijäämien diskriminointi oli kaikkein olennaisinta, koska sen jälkeen alijäämämaiden vientimahdollisuudet paranisivat huomattavasti. Liiallisten ylijäämien kiellolla olisi estetty pelkästään vientikilpailukyvyn parantamiseen tähtäävä talouspolitiikka. Maailmantalouden kannalta tällainen talouspolitiikka ei ole kestävää, koska se edellyttää sitä, että muut maat huolehtivat riittävästä kokonaiskysynnästä maailmantaloudessa. Ekspansiivisempi talouspolitiikka saattaa kuitenkin kostautua, sillä se voi joissakin olosuhteissa johtaa vaihtotaseen ja siten myös valuuttakurssin heikentymiseen. Näin ollen pelkästään vientikilpailukykyyn nojaavat valtiot ovat vapaamatkustajia, jotka ulkoistavat valuuttakurssiriskin ekspansiivisemman politiikan valinneille maille.

Kuten tästä kuvauksesta huomataan, euroalueella tällä hetkellä harjoitettavalla politiikalla ei ole mitään tekemistä Keynesin näkemysten kanssa, vaikka tavoite vaihtotaseiden tasapainottamisesta onkin yhteinen. Keynes-suunnitelman tärkeintä ohjetta ei ole sovellettu kriisinkään aikana, vaan euroalueen ylijäämämaat pyrkivät edelleen parantamaan omaa vientikilpailukykyään. Suomessakin tällä hetkellä keskustelussa olevat vientisektorin palkanalennukset ja kilpailukyvyn parantamiseen tähtäävät toimet ovat osoitus tästä.

Käytännössä vaihtotaseiden epätasapainoja on tasoitettu euroalueella ainoastaan ajamalla kriisivaltiot syvään taantumaan, jolloin tuonti supistuu yleensä vientiä enemmän. Tämä on täydellinen vastakohta Keynesin esittämälle politiikalle. Keynes oli huolissaan taloudellisten resurssien vajaakäytöstä ja halusi rakentaa sellaisen talous- ja valuuttajärjestelmän, jossa tästä olisi päästy lopullisesti eroon ja jossa alijäämämaat eivät olisi välttämättä joutuneet kärsijän rooliin. Tämä tavoite kiteytyy erinomaisesti seuraavaan lainaukseen, jossa Keynes kuvailee sotaa edeltäneen kansainvälisen valuuttajärjestelmän perusongelmaa  [1]:

[The failure of traditional payments systems to actively foster continuous global economic expansion] can be traced to a single characteristic. I ask close attention to this, because I shall argue that this provides a clue to the nature of any alternative which is to be succesful.

It is characteristic of a freely convertible international standard that it throws the main burden of adjustment on the country which is the debtor position on the international balance of payments – that is, on the country which is (in this context) by hypothesis the weaker and above all the smaller in comparison with the other side of the scales which (for this purpose) is the rest of the world.

Tätä ongelmaa ei ratkaistu Euroopan yhteistä valuutta-aluetta rakennettaessa eikä sitä ole pyritty ratkaisemaan myöskään järjestelmän kriisiydyttyä, vaikka Olli Rehnin mielestä Keynesin ohjeita onkin noudatettu. Rehnin ajama politiikka ei ole johtanut täystyöllisyyteen ja taloudellisten resurssien täysimääräiseen käyttöön, vaan massatyöttömyyteen, tuotantorakenteiden romahtamiseen sekä muutamissa maissa totaaliseen sosiaaliseen ahdinkoon.

Vaikka lähinnä EKP:n rahapoliittisten toimien vuoksi joidenkin kriisimaiden tilanne rahoitusmarkkinoilla on hieman parantunut, juuri Rehnin vaatimat ja FT:n kirjoituksessaan puolustamat toimenpiteet ovat syösseet reaalitalouden syvään taantumaan Kreikassa, Irlannissa, Portugalissa, Espanjassa ja Italiassa. Se, että Olli Rehn pitää itseään ja ajamaansa politiikkaa keynesiläisenä on täydellisen irvokasta ja Keynesiä halventavaa. Siksi pyydämmekin komissaari Rehniä lopettamaan välittömästi Keynes-viittausten käytön tai vaihtoehtoisesti lukemaan Yleisen teorian ja sen jälkeiset Keynesin kirjoitukset hartaudella läpi vielä ainakin kerran. Jossain vaiheessa Keynesin ajatusten on kuitenkin pakko aueta myös Olli Rehnille. Onhan?

Jussi Ahokas ja Lauri Holappa

__________________________________________________________________________________________________

[1]  Keynes, J. M. 1980 (1941): “Post War Currency Policy” reprinted in The Collected Writings of J. M. Keynes, 25. Lontoo: Macmillian., s. 27.

Kommentit
  1. 2

    Arto Ventto sanoo

    Kiitos mielenkiintoisesta blogista. Olen seuraillut tekstejä ja saanut vähitellen käsitystä siitä, kuka ja ketkä taloudessa hyötyvät, kärsivät ja millä keinoin he pyrkivät vaikuttamaan siihen.
    Rehnin toimenpiteet siis syventävät lamaa ja työttömyyttä. Jos pysytään länsimaissa. Miten Keyneslaisuus ja kokonaiskysynnän ylläpito vaikuttavat ilmastonmuutokseen ja luonnon tuhoutumiseen, siis muuallakin kuin Kreikassa? Onko hyvä, että suurella osalla ihmisiä on mahdollisuus kuluttaa, vai olisiko sittenkin parasta, että suuret massat pidetään köyhinä ja rahaa annetaan vain harvoille ja valituille. Olen ollut blogin mielipiteiden kanssa yhtä mieltä, mutta välillä usko horjuu. Eli kumpi sen viimeisen iskun antaa nopeammin: keyneslainen vai uusliberalisti?

    Arto Ventto

  2. 3

    sanoo

    Blogille ja J Linnalle: Kaikki kituvat maat ovat turismimaita. Se on ymmärrettävää jo siitäkin syystä, että palveluelinkeinoissa työvoimakustannukset ovat suuret, ja jos euron arvon nousun vuoksi ”palkat” usalaisille lähes kaksinkertaistuivat pahimmillaan viime vuosikymmenellä, niin kyllä turismi kärsii. Kreikankin vieressä on halpamaa Turkki omalla valuutallaan varustettuna. Kreikan pelastus on devalvaatio, joko euron tai drakman nimissä.
    Muistammehan Esko Ahon säästökampanjan, kun devalvaatioita kaihdettiin, ja palkanalennukset, sisäisen devlvaation. Kun rakennuksilla palkat laskivat 40 %, niin laskivat myös uusien asuntojen hinnat ja vanhat tulivat perässä. Niin menivät vakuudet pankeilta. Palkanalennuksia pitäisi vaan saada nytkin aikaiseksi joka puolella palloa, julkisen sektorin alasajon lisäksi. Mitähän tosiaan on isoilla pojilla mielissä, ja millaiset sahanpurut komissaareilla.
    Euroeliitin pitäisi älytä luopua eurosta, mutta sitä he eivät kaada, koska samalla kaataisivat itsensä. Kaatavat ennemmin kansan, ja liekö Rehnkään edes kaikkia kirjoituksiaan Keynesistä lukenut. Katso toisinajattelija.fi.

  3. 4

    Kai Risberg sanoo

    Uusliberaalit voivat lukea kyllä Keynesiä miten paljon vaan, mutta eivät he siitä mitään ymmärrä. He löytävät sieltä vain uusia episyklejä peliteoriaansa.
    ”Kapitalismia” osataan kyllä kritisoida, mutta käytännön politiikaksi esitetään kuitenkin poikkeuksetta enemmän juuri sitä samaa, mitä he itse kritisoivat. Kuten viimeksi hra Korkman. Taloustiede muuttuu vain yhdet hautajaiset kerrallaan.

  4. 5

    sanoo

    Eihän se, ettei Rehn seuraa Keynesin ja Minskyn oppeja tarkoita, etteikö hän ymmärtäisi niitä. Rehn voi hyvinkin kannattaa ekspansiivista fiskaalipolitiikkaa ja jopa funktionaalista rahoitusta, mutta hän kannattaa myös EU-projektia (jo virkansakin puolesta). Jos EU:n jäsenvaltiot voivat harjoittaa järkevää talouspolitiikkaa ilman EU:n hallintoa, ei EU-projektin laajentamiselle tai syventämiselle luultavasti saada riittävää poliittista kannatusta. Yksi mahdollisuus siis on, että Rehn kannattaa ”kurjistavaa” talouspolitiikkaa kaikille EU:n jäsenvaltioille (myös ”vastuullisille” maille kuten Suomelle ja Saksalle), sillä silloin EU-projektin jatkaminen esim. yhteisen budjetin ja eurobondien kautta voi näyttäytyä poliittisesti realistisena vaihtoehtona. Ehkä Rehn kannattaa keynesiläis-minskyläistä talouspolitiikkaa EU-tasolla, mutta päästäkseen sinne jäsenvaltioiden täytyy harjoittaa päinvastaista politiikkaa?

  5. 6

    Seppo Lehtonen sanoo

    Viitaten tähän:
    http://www.talouselama.fi/uutiset/uutistoimisto+selvitti+kreikkalainen+yhteiskuntahan+on+lapimata/a2160742

    …väitän, että esittämänne raha- ja talouspoliittiset lääkkeet eivät auta Kreikan, Italian (ja ehkä Espanjankaan) tapauksiin. Jos yhteiskunta on peruuttamattomasti korruptoitunut, niin ehkä tosiaan paras keino on puristaa korruptio pois leikkaamalla julkisen sektorin rahoitusta.

    Kaikki tukipaketit pitäisi lopettaa ja antaa PIIGS maiden ajautua konkurssiin, jonka jälkeen maat voisivat aloittaa yhteiskunnan rakentamisen kuin islantilaiset.

  6. 7

    sanoo

    Korruptio ilmiönä ei rajoitu vain julkiseen sektoriin. Myös Suomessa syytettiin 90-luvun alussa kansaa, ay-tä jne. Järjestettiin säästötalkoita ja sisäistä devalvaatiota. Todellisena laman pääsyynä oli kuitenkin valuutan korkea arvo, kuten nyt Kreikassa, kuten kerroin tässä aikaisemmassa kommentissani. Ja se lama tai sen poikanen oli 90-luvulla kaikissa EMUun pyrkivissä maissa.

    • 8.1

      Eero Kinare sanoo

      Sanoisin omana arviona ettei komissaari Rehn luultavasti ainakaan kannata eikä pidä oikeana Keynesin tai Minskyn oppeja. Muuten ei voi toimia tuohon tyyliin. Lukemisesta tai ymmärtämisestä en viitsi sanoa mitään…
      Potaskaa puhumalla hän kuitenkin jo ennalta yrittää sekoittaa asioita ja leikata mahdolliselta kritiikiltä kärkeä pois.
      Seppo Lehtonen arvelee että paras keino puristaa korruptio pois olisi leikata julkisen sektorin rahoitusta.
      Tämä on kyllä aivan väärä luulo. Ei auta siihen asiaan yhtään mitään.
      Eikä konkurssiin päästäminen ole euromaalle pelastus nousuun, ellei samalla luovuta eurosta ja oteta oma valuutta käyttöön. Ongelmia jää sittenkin paljon mutta se on jo toisen jutun paikka se.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *