Olli Rehn ja finanssipolitiikan rahoitus

olsarehnEuroopan unionin talouskomissaari Olli Rehn ja tunnettu yhdysvaltalainen uuskeynesiläinen taloustieteilijä Paul Krugman ovat käyneet viime viikkoina värikästä debattia euroalueen talouspolitiikan peruslinjasta. Krugman on toistuvasti syyttänyt Rehniä talouskasvua ja työllisyyttä rapauttavan leikkauslinjan ylläpitämisestä euroalueen kriisimaissa. Toisinaan on jäänyt epäselväksi, kannattaako Krugman euroalueella suoranaista elvytyspolitiikkaa vai vaatiiko hän ainoastaan vyönkiristyslinjan loiventamista. EU:n komission tukema aggressiivinen vyönkiristyslinja ei kuitenkaan ainakaan miellytä Krugmania.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa Rehn vastaa Krugmanin kritiikkiin. Hänen mukaansa Krugmanin kritiikki ei ole pätevää, koska kriisimailla ei ole nyt ”varaa” elvytyspolitiikkaan. Tai kuten Rehn itse asian muotoili:

”Minulle on jäänyt epäselväksi, mistä ihmeestä nuo elvytysrahat olisivat tulleet.”

Minulle taas on jäänyt epäselväksi, mistä ihmeestä Rehn itse puhuu. Jos valtioilla on mahdollisuus hankkia rahoitusta edullisesti luottomarkkinoilta, ne voivat määrätä itse oman talouspolitiikkansa suunnasta. Missään vaiheessa nykyistä talouskriisiä ei ole käynyt niin, että tiukan vyönkiristyspolitiikan avulla olisi saatu painettua kriisimaiden lainakorot pysyvästi alhaiselle tasolle. Näin ollen vaikuttaa siltä, että finanssipolitiikan peruslinja ei suoraan vaikuta rahoituksen saantiin luottomarkkinoilta.

Niinpä sen paremmin ekspansiivinen kuin kiristäväkään finanssipolitiikka eivät takaa valtioiden velkakirjojen korkotason laskua. Juuri luottomarkkinoiden epäluottamuksen vuoksi euroalueen kriisimaat ovat olleet joko suoraan tai välillisesti ylikansallisen rahoitusavun varassa. Kriisin aikana ylikansallista rahoitusapua on ollut tarjolla monessa eri muodossa: tilapäisten muiden euromaiden rahoittamien tai takaamien pelastuspakettien kautta, Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) kautta, Euroopan vakausmekanismin (EVM) kautta ja Euroopan keskuspankin (EKP) velkakirjaostojen kautta.

Käytännössä kaikkiin näihin rahoitusavun muotoihin on liittynyt vaatimuksia vyönkiristyspolitiikan ja uusliberalististen rakenteellisten uudistusten toteuttamisesta. Komissiolla on ollut keskeinen rooli näiden ehtojen muotoilussa ja valvonnassa. Näin ollen komissiolla ja etenkin Olli Rehnillä on ollut erinomainen tilaisuus vaikuttaa finanssipolitiikan linjaan kriisimaissa. Mikään luonnonvoima ei ole pakottanut komissiota vaatimaan voimakasta vyönkiristystä kriisimailta.

Komissio on kyennyt vaikuttamaan välillisesti jopa EKP:n tarjoaman rahoitusavun ehtoihin. Euroopan talouskriisin akuutein vaihe päättyi viime kesänä, kun EKP julkisti OMT-ohjelmansa. OMT:n puitteissa EKP on sitoutunut ostamaan tarvittaessa rajattomasti eurovaltioiden velkakirjoja. OMT-rahoituksen ehtona on kuitenkin ERVV- tai EVM-lainoihin sisältyneiden finanssi- ja rakennepoliittisten kriteereiden toteuttaminen. Toisin sanoen Euroopan keskuspankiltakin saatavan rahoituksen ehtona ovat talouspoliittiset kriteerit, joiden määrittelyyn ja valvontaan Rehn ja komissio ovat keskeisesti vaikuttaneet.

Voidaankin todeta, että kaikki euroalueen kriisimaat ovat edelleen vähintään epäsuorasti ylikansallisen rahoitusavun varassa. Jos EKP jostain syystä vetäytyisi OMT-ohjelmastaan, on erittäin todennäköistä, että kriisimaiden lainakorot ampaisisivat takaisin nousuun niiden toteuttamasta vyönkiristyspolitiikasta huolimatta. Näin ollen ”rahojen hankkiminen” elvyttävään talouspolitiikkaan ei olisi sen vaikeampaa kuin ”rahojen hankkiminen” vyönkiristyspolitiikkaan. Kyse on ainoastaan siitä, että millaiset ehdot rahoitusavulle asetetaan.

Toisaalta Olli Rehniä ja komissiota ei voida yksin syyttää euroalueen epäonnistuneesta talouspolitiikasta. Rehn onkin oikeassa siinä, että valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen kritiikki ”himoleikkaajia” kohtaan ei ole missään määrin uskottavaa. Toistaiseksi nimenomaan Suomi on ajanut yhdessä Saksan kanssa kaikkein jyrkintä leikkauslinjaa euroalueella. Näille himoleikkaajille ei vedä vertoja edes EU:n komissio.

Lauri Holappa

Kommentit
  1. 1

    Niko Lehtinen sanoo

    Ei täss nähdäkseni ole muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa Yhdysvaltain liittovaltiomalli käyttöön ja alkaa rahoitaa toimintaa liittovaltion tasolta keskuspankin avulla. Luulisi pian tulevan mitta täyteen lopuiltakin, kun kaikkien menot tasataan nyt tiettyjen sääntöjen puitteissa, vaikka keskuspankissa olisi mahdollisuus luoda rajattomasti rahaa, joka ei ole velkaa, velan normaalissa, koska valtio jää velkaa vain itselleen siinä tapauksessa, että se ei maksa velkaansa takaisin itselleen, eikä valtion edes tulisi maksaa ”velkaa” (rahoitusvarallisuutta) takaisin, koska se johtaisi yksityisellä puolella katastrofiin. Muutenkin keskuspankin rooli tulisi jo vaihtaa inflaation valvomisesta työllisyyden tukemiseen.

    Tosin taitaa EU:n perustajat olla lukeneet vähän liikaa Adam Smithiä ja ahneuksissaan tuhoavat koko Euroopan.

    ”Limited trade keeps the amount of wealth within the borders relatively constant, but the more trade a country engages in, the wider the market becomes and the more potential there is for additional labor and, in turn, additional wealth.” -Adam Smith

    Suosittelisin myös sääntelyn kiristämistä, sillä yritysten intresseissä ei ole yhteinen hyvä, vaan voiton maksimointi. Tarvitsemme toimivat pelisäännöt, jotta homma toimisi kaikkien kannalta suhteellisen mukavasti. Galbraith Sr. ehdotti jo joskus 70-luvulla, että yritysten hallitus tulisi korvata valtion tarkkailijoilla, jotka valvovat, että sääntöjä noudatetaan. Ongelmaksi tässä tulisi se, että kuka sitten valvoo osakkeenomistajien etuja? Galbraithin mukaan kukaan ei valvo niitä nykyisessä mudossakaan, joten mikään ei muuttuisi siltä osin.

    Miksi OMT-ohjelmaa ei käytetä kaikkien valtioiden kohdalla? Eikös tämä ole suoraa keskuspankkirahoitusta valtiolle, jonka Maastrichtin-sopimus kieltää? Suomen lainatakaukset on suoritettu bilateraaleilla järjestelyillä, jolloin se on joltain osin laillinen, vaikka mikään puolueeton oikeusistuin tuskin tätäkään hyväksyisi, mutta sellaista ei Euroopasta valitettavasti löydy.

  2. 2

    Kysyn vaan sanoo

    Olisiko siis teidän leikkauslinjan kriitikoiden mielestä ylikansallisen kriisiavun antajien (siis euroopan veromaksajien) pitänyt antaa kriisimaiden jatkaa holtitonta velkaantumispolitiikkaa loputtomiin elvytyksen nimissä kun markkinat olivat menettäneet uskonsa ko. valtioiden kykyyn maksaa lainansa takaisin. Enpä usko että yksikään poliitikko, joka aikoo tulla uudelleen valituksi olisi kannattanut sellaista mallia.

    Eli vaikka leikkauspolitiikalla on negativisiä seurauksia täytyy käsittääkseni kriisavulla olla ehtonsa. Ilman radikaaleja toimenpiteitä eivät kriisimaat ikinä saa rahaa vapailta luottomarkkinoilta. Luottamuksen palauttaminen voi vaatia toimenpiteitä, jotka eivät aina ole optimaalisia teoreettiselta kannalta.

    • 2.1

      sanoo

      Tässä blogissa on ilmestynyt noin 160 kirjoitusta viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana. Monet niistä ovat käsitelleet eurokriisiä. Arvostaisin suuresti, jos vaivautuisit lukemaan hiukan näkemyksiämme ennen kuin tulet latelemaan omia käsityksiäsi. Me emme ole missään vaiheessa kannattaneet pelastuspaketteihin perustuvaa ratkaisua kriisin hoitamiseksi.

      Tässä yksi blogimme kymmenistä eurokriisiartikkeleista.

      Lauri

  3. 3

    Heikki J. sanoo

    Kiitos jälleen hyvistä kirjoituksista!

    Omasta mielestäni olette blogissanne toistuvasti hyvin kuvaneet, kuinka yleinen ymmärtämättömyys rahan syntyä ja rahataloutta kohtaan on yksi talouden suurimmista ongelmista.

    Oletteko pyrkineet vaikuttamaan päättäjiin, virkamiehiin ja asiantuntijoihin myös blogin ulkopuolella? Olisi mielenkiintoista tietää millaisen vastaanoton kirjoituksenne ja tutkimuksenne ovat saaneet, ja onko toivoa siitä, että yleinen ymmärrys aiheesta on mahdollisesti paranemassa?

    Ymmärrys rahataloudesta on mielestäni hieman kuin tieto fysiikan luonnonlaeista eli parempi opetus aiheesta pitäisi opettaa jo koulussa ja kaikilla pitäisi olla jokin käsitys aiheesta.

  4. 4

    Niko Lehtinen sanoo

    Anteeksi, jos menee hieman offtopiciksi, mutta kiinnostaisi tietää.

    En ole huomannut minkään kirjoituksenne käsitelleen tai sivunneen ulkomaisen velan vaikutusta valtion talouteen. Luin pari viikkoa sitten kirjan Markkakin on valuutta. Tässä kirjassa käsiteltiin paljon Suomen rahapolitiikkaa 50-, 60-, ja 70-luvuilla. Tällöin Suomen pankin ohjesääntö oli ilmeisesti Markan pitäminen vakaana suhteessa muihin valuuttoihin. Miksi Suomen valtio näillä vuosikymmenillä otti ulkomaista lainaa, eikä rahoittanut hankintojaan oman keskuspankkinsa kautta? Onko ainoa syy valuutan arvon säilyttäminen suhteessa muihin valuuttoihin? Suomen valuutan arvo kuitenkin jouduttiin vähän väliä devalvoimaan, joten eikö tähän devalvaation jälkeiseen tilaan olisi päästy huomattavasti kevyemmin, halvemmalla ja tasaisemmin jatkuvalla, sopivan suuruisella keskupankkirahoituksella? Mikä funktio ulkomaisessa valuutassa otetulla velalla on valtion toiminnassa?

    Voisitteko joskus harkita tekevänne kirjanpidollisen excel-esimerkin eri keskuspankkien välisistä transaktioista?

    • 4.1

      sanoo

      Hyvä kysymys.

      Kiinteiden valuuttakurssien järjestelmässä valtiot pyrkivät nimenomaan pitämään valuuttansa ulkoisen arvon eli käytännössä oman rahansa ostovoiman samalla tasolla muiden järjestelmän valuuttojen kanssa. Ideologisena perusteena tällaiselle politiikalle lienee hintavakaustavoite, joka nähdään talouden tehokkuuden kannalta muita talouspoliittisia tavoitteita tärkeämpänä. Klassinen teoriahan sanoo, että jos valuuttojen suhteellinen ostovoima pysyy vakiona, yritysten ja kotitalouksien on helppo arvioida tulevaisuuden tulovirtojaan (valuuttakurssiepävarmuus poistuu) ja näin niiden kannustimet investoida kasvavat. Jälkikeynesilaisen tulkinnan mukaan yritysten investointihalukkuus puolestaan riippuu kokonaiskysynnän kehityksestä.

      Koska valuuttakurssien suhteen vakiointi tuotantorakenteiltaan ja kehitystasoiltaan erilaisten talouksien välillä johti usein monien alueiden kilpailukyvyn heikkenemiseen, viennin kasvun hidastumiseen ja siten laskusuhdanteeseen, pyrittiin devalvaatioilla tasapainottamaan taloutta keinotekoisesti. Jos valuuttojen olisi annettu kellua vapaasti ja niiden arvoon ei olisi tarvinut raha- ja finanssipolitiikalla vaikuttaa, valtion mahdollisuudet säädellä taloden kysyntää olisivat olleet huomattavasti suuremmat. Näin esimerkiksi Suomessa talouskasvu olisi voinut perustua vieläkin voimakkaammin kotimaiseen kysyntään erityisesti siksi, koska vahvan vientisektorin avulla ulkomaisesta tuontituotteiden ostoon tarvittavasta valuutasta ei olisi syntynyt pulaa. Kelluva valuuttakurssi ja valtion velkaantuminen omassa valuutassa olisivat siis antaneet valtiolle lisää talouspoliittista liikkumatilaa.

      Aiheesta lisää esim. tässä tekstissä.

      Jussi

      • 4.1.1

        Niko Lehtinen sanoo

        Kiitoksia antoisasta vastauksesta. Voisitteko vielä kertoa, että mitä liikepankkien ja keskuspankkien välillä tapahtuu, kun esim. Suomi myy paperia Englantiin ja ostaa autoja Yhdysvalloista. Miten ja miksi tämä vaikuttaa euron arvoon ja miten tiedetään, millä kurssilla yhtiöt tekevät kauppoja?

        Miksi esim. euromarkka heikkenee, jos Suomi ostaa öljyä, mutta ei vie juuri mitään? Jotakin ilmeisesti tapahtuu valuuttamarkkinoilla, mutta miksi joku haluaisi ostaa esim. Suomen markkoja? Uskosta siihen, että niillä saa Suomesta enemmän paperia, kuin kauppaan käytetyllä määrällä dollareita Yhdysvalloista? Tehdäänkö kauppa dollareilla ja dollarit muutetaan markoiksi jossain myöhemmässä vaiheessa, jos näin on niin milloin valuuttakauppa astuu kehiin, jossa markan arvo määräytyy?

        Voitte myös antaa kirjasuosituksen, jos koette sen kyseistä asiaa selventäväksi.

  5. 5

    Niko Lehtinen sanoo

    Hyvää päivää, jälleen kerran.

    Kuuntelin aamulla Erkki Liikasta, joka siten hipoo tätä aihetta, että hän on näitä 80-luvun lopun ja 90-luvun alun konnia, jotka lukuisista virheistään huolimatta jatkavat vaikutusvaltaisissa viroissa, kuten myös Olli Rehn. Hän kertoi, että kaikkien valtioiden tulisi saada perusylijäämä, eli valtion tulisi verottaa kotitalouksia enemmän, kuin mitä se kuluttaa ja tällä ylijäämällä maksella korkoja. Kysymykseni onkin, että mitä tämä kaveri oikein ajattelee vai ajatteleeko hän ollenkaan? Tämähän vaikuttaa varmalta keinolta tuhota talous, joka jo valmiiksi on hauras. Emme ole vielä edes päässeet kasvu-uralle ja tämä kaveri on jo jätti-imurin kanassa imemässä taloudesta rahaa pois, joka johtaa pienempään ostovoimaa, joka johtaa irtisanomisiin, joka johtaa ostovoiman alenemiseen entisestään ja sosiaaliturvan käyttämisen kasvuun ja lopulta alamme leikkaamaan sosiaaliturvaa täälläkin, jonka jälkeen ainoastaan koroilla elävät jatkavat porskuttamista, kun muut haukkovat henkeä.

    90-luvun lamassa Suomen valtionvelka nousi kuusinkertaiseksi. http://www.treasuryfinland.fi/public/default.aspx?contentid=8481 Emme ole nähneet mitään tämän kaltaista elvytystä 2008 alkaneessa kriisissä. Voitteko kertoa, että onko tässä Liikasen sanomisesassa jotain järkeä, jota en vain ymmärrä vai onko hän vain luonteeltaan sadisti, joka tykkää kiduttaa ihmisiä, ihan vain oman nautintonsa tähden?

    Ykkösaamu
    http://areena.yle.fi/tv/1834507 Voi kelata suoraan 38 minuutin kohdalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *