Oikaisuja rahakeskustelun perättömyyksiin

Kuva: Wikimedia Commons (Marcel Duchampin Suihkulähde, 1917)

Heikki Pursiainen kritisoi tuoreessa blogikirjoituksessaan ”raha-aktivisteja” ja valitteli heidän saamaansa liian suurta asemaa Helsingin Sanomissa. Pursiaisen kirjoituksessa on niin monta väärinymmärrystä tai valheellista väitettä, että katson tarpeelliseksi korjata näistä keskeisimpiä.

Ensinnäkin kirjoituksessa raha-aktivisteilla viitataan sekä jälkikeynesiläisiin tutkijoihin että Talousdemokratia ry:n ja brittiläisen Positive Moneyn kaltaisissa kansalaisjärjestöissä toimiviin ihmisiin. Jälkikeynesiläisillä ja eri maiden raha-aktivisteilla ei ole kuitenkaan käytännössä mitään tekemistä keskenään.

Talousdemokratia ja Positive Money ovat kansalaisjärjestöjä, joiden keskeisimpänä poliittisena tavoitteena on ottaa käyttöön sadan prosentin reservivaatimukset. Jälkikeynesiläisyys taas on 1930-luvulla alkunsa saanut taloustieteen haara, joka ei liity 2000-luvulla perustettuihin kansalaisjärjestöihin.

Absurdiksi väitteen tekee se, että jälkikeynesiläiset ovat kritisoineet sadan prosentin reservivaatimuksia äänekkäämmin kuin muut taloustieteilijät (ks. esim. tässä, tässä, tässä ja tässä). Myös allekirjoittanut yhdistetään kirjoituksessa raha-aktivismiin, vaikka olen luullakseni Suomen aktiivisin täysvarantopankkijärjestelmän vastustaja. Esimerkiksi pelkästään viime syksyn aikana kritisoin täysvarantopankkijärjestelmää kolmessa isohkossa yleisötilaisuudessa, kun jouduin vastaamaan tilaisuuksissa läsnäolleiden täysvarantopankkijärjestelmän kannattajien puheenvuoroihin.

En ole myöskään koskaan osallistunut  Talousdemokratia ry:n tai muiden raha-aktivistiryhmien järjestämiin tilaisuuksiin, kuten Pursiainen kirjoituksensa kommenttipalstalla väittää. Olen kyllä ollut muutaman kerran puhumassa sellaisissa tilaisuuksissa, joihin on osallistunut myös raha-aktivisteja. Olen myös ollut puhumassa samoissa tilaisuuksissa esimerkiksi Sixten Korkmanin ja Vesa Vihriälän kanssa, mutta se ei ole tehnyt minusta heidän ajatustensa kannattajaa.

Kertauksena vielä: Raha-aktivismi on täysvarantopankkijärjestelmän ympärille kehittynyt kansalaisaktivismin muoto. Jälkikeynesiläiset taas yleensä vastustavat täysvarantopankkijärjestelmää.

Jos taas raha-aktivismilla tarkoitetaan pankkijärjestelmän toiminnan ja (eli) rahan endogeenisuuden ymmärtämistä, niin silloin raha-aktivismin piiriin lukeutuu myös runsaasti keskuspankkiireja, valtavirran taloustieteilijöitä sekä rahoitusmaailman ammattilaisia. Tällainen raha-aktivismin määritelmä on omituinen.

Moderni rahateoria ja jälkikeynesiläisyys

Pursiaisen kirjoituksessa käsitellään erityisen runsaasti niin sanottua modernia rahateoriaa, jota akateemisessa kirjallisuudessa kutsutaan myös chartalismiksi. Chartalismi on eräs jälkikeynesiläisen talousteorian haara, joka ei siis näin ollen liity raha-aktivismiin. Esimerkiksi Suomessakin vieraillut Newcastlen yliopiston taloustieteen professori ja chartalisti Bill Mitchell on ollut erityisen tiukkasanainen täysvarantopankkijärjestelmän vastustaja.

Bill Mitchell on myös ainoa koskaan Helsingin Sanomissa haastateltu chartalisti, joten Pursiaisen ei tarvitse olla huolissaan chartalistien liiallisesta näkyvyydestä lehdessä. Jälkikeynesiläisiäkin Helsingin Sanomissa on haastateltu 2000-luvun talousjutuissa ainoastaan kaksi kertaa (Mitchell ja James K. Galbraith), joten jälkikeynesiläisyys ei ole lehdessä saanut sellaista huomiota kuin Pursiainen antaa ymmärtää.

Kansainvälisessä laatulehdistössä chartalistit ovat toki saaneet runsaasti huomiota (ks. esim. tässä, tässä ja tässä). Chartalistien saama noste on liittynyt ennen kaikkea siihen, että he kykenivät jo 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa ennustamaan eurokriisin syntymisen juuri niiden mekanismien kautta, jotka kriisin todella vuonna 2010 aloittivatkin (ks. esim. tässä ja tässä).

Chartalistien vähättely on myös siinä mielessä erikoista, että valtavirran taloustieteilijöistäkin monien ajattelussa on chartalistisia piirteitä. Parhaana esimerkkinä tästä on tietenkin erittäin maineikas brittiläinen keskuspankkiiri Charles Goodhart, joka on eräs keskeisimpiä chartalistisen teorian kehittäjiä. Myös Paul de Grauwe on viime vuosina niittänyt mainetta korostamalla rahapoliittisen suvereniteetin menettämisen merkitystä eurokriisin synnyttäjänä. Juuri tätä voidaan pitää chartalistisen teorian ydinargumenttina.

Chartalismin tai jälkikeynesiläisyyden yhdistäminen raha-aktivismiin on siis virheellistä. Yhtälailla on virheellistä väittää, että chartalismi tai jälkikeynesiläisyys saisivat Suomessa tai etenkään Helsingin Sanomissa poikkeuksellisen paljon huomiota. Myöskään muut Pursiaisen tekemät luonnehdinnat chartalismista tai jälkikeynesiläisyydestä eivät vastanneet todellisuutta.

Näiden kaikkien väitteiden esittäminen on kuitenkin hyödyllistä, mikäli tavoitteena on kaventaa julkisuudessa käytävää talouspoliittista keskustelua.

Rahan endogeenisuuden merkityksestä

Pursiaisen kirjoituksen lopussa on esitetty saaritarina, jolla ”raha-aktivistien” keskeiset johtopäätökset pyritään kumoamaan. Pursiainen näyttää pitävän raha-aktivistien keskeisimpinä väitteinä koron aiheuttamia makrotaloudellisia ongelmia sekä pankeille rahanluonnista seuraavaa kohtuutonta valta-asemaa.

Jotkut raha-aktivistit esittävätkin tällaisia väitteitä, mutta jälkikeynesiläiseen talousteoriaan ne eivät luonnollisesti liity, vaikka Pursiainen antaa niin ymmärtää. Itse asiassa juuri tässä blogissa on kritisoitu runsaasti näistä ensimmäistä väittämää. Olemme myös monissa yhteyksissä korostaneet, että raha-aktivismissa usein liioitellaan pankkien valta-asemaa, vaikka pankkijärjestelmällä tietysti onkin systeemistä valtaa.

Ainakin tämän blogin kirjoittajien mielestä rahan endogeenisuuden ymmärtäminen on olennaista ensisijaisesti pankkijärjestelmän ja erilaisten rahapoliittisten operaatioiden seurausten käsittämiseksi. Julkisuudessa on esimerkiksi silloin tällöin esitetty, että määrällisen helpottamisen ohjelmat johtaisivat dramaattisesti kiihtyvään inflaatioon, kun pankit lainaisivat lisääntyneitä keskuspankkirahavarojaan kotitalouksille ja yrityksille. Rahan endogeenisuuden ja pankkijärjestelmän toiminnan ymmärtävät ihmiset tajuavat, että tällainen väite on järjetön.

Pursiainen on kuitenkin oikeassa siinä, että rahanluonnin mekanismeista ei pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Hän kuvaa kirjoituksensa lopussa fiktiivisen esimerkin jonkinlaisessa vaihtokauppataloudessa elävästä saaresta, jossa korot muovautuvat asukkaiden säästö- ja kulutushalukkuuden pohjalta. Käytännössä esimerkki on yksinkertaistettu kuvaus niin sanotusta luonnollisen korkoasteen teoriasta.

Sekä valtavirtainen makroteoria että jälkikeynesiläinen teoria hyväksyvät nykyään rahan endogeenisuuden, mutta teorioista vedettävät johtopäätökset eroavat kuitenkin toisistaan selvästi. Tämä johtuu nimenomaan luonnollisen korkoasteen teoriasta, joka on edelleen osa modernia uusklassista makroteoriaa. Sen sijaan jälkikeynesiläisessä teoriassa luonnollisen korkoasteen teorian sijaan makroteorian perustana on Keynesin likviditeettipreferenssiteoria.

Näiden teorioiden erojen analysointi vaatii kuitenkin blogikirjoitusta laajemman käsittelyn. Tämän vuoksi olemme päättäneet valmistella tästä teemasta laajemman kirjoituksen jollekin hiukan paremmin syvempään teoriakeskusteluun soveltuvalle alustalle vielä tämän kevään aikana.

Lopuksi

Heikki Pursiainen on tekstissään luonut kummallisen olkiukon, jossa hän on yhdistänyt raha-aktivistit ja jälkikeynesiläiset samaan pakettiin, vaikka näillä on poikkeuksellisen vähän tekemistä keskenään. Tällainen keskustelutyyli on irrationaalinen ja absurdi.

Tällaisesta lähtökohdasta on vaikea käydä mielekästä keskustelua, mutta pahimpia virheitä on kaikesta huolimatta toisinaan pakko vaivautua oikaisemaan. Toivottavasti se auttaa synnyttämään jatkossa totuudenmukaisempaa, hedelmällisempää ja maltillisempaa keskustelua.

Lauri Holappa 

Kommentit
  1. 1

    Kari sanoo

    Olisi kiva, jos Pursiainen vaivautuisi kommentoimaan, mutta sellaista lienee turha odottaa.

  2. 2

    sanoo

    Erinomainen kirjoitus!

    Olin haistavinani Pursiaisen kirjoituksessa juurikin tavoitteen tappaa tällainen keskustelu. Valtavirtaisen taloustieteen puolustelu meni muutenkin niin innokkaaksi (ja mustavalkoiseksi), että on pakko todeta Pursiaisen peittelevän sitä faktaa ettei hänkään voi ymmärtää rahan olemusta, eikä siten myöskään kaikkea sitä mikä on oleellista talouden toiminnan ymmärtämisen kannalta.

    Kirjoitin tänään ensimmäisen vastineen Pursiaiselle (piti perustaa ihan blogi tätä varten, joten jos Pursiainen halusi kaventaa keskustelua niin vaikutus oli päinvastainen), ja täältäkin pesee jatkoa. Pitääkin pistää teidän nimet muistiin, sillä näytämme tutkivan samoja asioita. (En tosin ole jälkikeynesiläinen, vaan yksinäinen susi.)

  3. 3

    sanoo

    Olenko muuten ymmärtänyt oikein, jos väitän että Pursiainen hakee kirjoituksellaan takaa tätä:

    Hän esittää saaritarinan, joka on makromalli taloudesta. Siihen malliin ei sisälly rahaa eikä pankkeja (rahajärjestelmää). Miksi ei sisälly? Koska kukaan taloustieteilijä ei näytä koskaan onnistuneen luomaan koherenttia malli taloudesta niin että siihen sisältyisi raha ja pankit. Näin ollen Pursiaisen on melko turvallista vaatia ”raha-aktivisteja” muokkaamaan tuota mallia niin että siihen sisältyisi raha ja pankit. Turvallista siksi, että jos joku yrittää luoda tuollaisen mallin, niin se malli on kaikkea muuta kuin koherentti.

    No, itse olen nyt joka tapauksessa luvannut yrittää tuollaisen mallin luoda. Se pohjautuu teoriaan (jonkinlainen ”general theory”) jonka olen kehittänyt tässä viimeisen parin vuoden aikana.

  4. 4

    klaus kultti sanoo

    Minä olen jatkokehitellyt viime aikoina ikiliikkujan teorioita, jotka perustuvat kvanttifysiikan multiple-universes-tulkintaan, mutta niistä sitten myöhemmin. Jos olet kiinnostunut rahan integroinnista taloustieteen malleihin suosittelen googleskolaroimaan nimiyhdistelmillä Kiyotaki-Wright, Lagos-Wright ja sitten katsomaan referenssit eteen ja taakse. Näin sinun ei tarvitse ihan tyhjästä luoda mallejasi.

    Ihan kuka tahansa voi luoda malleja, mutta haastavaa on se, että ensin asettaa niille jotain järkevyysvaatimuksia, joita niiden tulee täyttää ja sitten vasta luo mallin. Sinun tapauksessasi esimerkiksi vaatimuksien, että pankkiirin ei kannata varastaa talletuksia, että kansalaisten intressissä on tallettaa varansa pankkeihin, että ihmiset ylipäänsä haluavat käyttää rahaa vaihtokaupan sijasta, että anto- ja ottolainauskoron ero on jossain suhteessa investointien odotettuun tuottoon, olisi hyvä toteutua. Ja mieluiten tietysti niin, että jokaisen talousyksikön päätös on optimaalinen. Onnea mallin rakenteluun.

    • 4.1

      sanoo

      Hei Klaus,

      Kiitos vinkeistä! Yritän saada niistä kiinni, alun vittuilusta huolimatta; kenties se oli paikallaan, vaikka toisaalta mitään suurempaa teoriaa on vaikea kirjoittaa näihin kommentteihin auki. Tarkoitukseni oli lähinnä antaa vähän taustatietoa itsestäni.

      Kiyotaki-Wright on tuttu nimiyhdistelmä minulle. En vain ymmärrä että miksi ”fiat-raha” on heidän mallissaan jonkinlainen hyödyke/objekti. Heidän mallinsa voi toki olla sisäisesti melko koherentti, mutta en näe sen kuvastavan todellisuutta kovinkaan hyvin, johtuen juurikin siitä miten raha siinä esitetään.

      Samasta syystä myös se mitä selität talletuksista — mahdollisuudesta tehdä sellaisia tai varastaa sellaisia — tai rahan käyttämisestä vaihtokaupan sijaan on melko lailla hepreaa jos sitä yrittää ymmärtää, arkikokemuksen sijaan, teoriani näkökulmasta tarkasteltuna. Teoriani selittää koko pankki-/luottojärjestelmän toiminnan puhtaasti kahdenkertaisen kirjanpidon kautta: teemme kirjauksia velkasuhteista (vain näitä voimme havainnoida), tileillä ei ole rahaa (en ole havainnoinut tileillä mitään objekteja), emmekä näin voi siirtää rahaa tilien välillä tai henkilöltä toiselle (tällaisestakaan ei ole havaintoja), eikä rahaa toiselle toimittamalla voi myöskään suorittaa maksua.

      Teoriani on joiltakin osin linjassa esim. Schumpeterin ”social bookkeeping” -ajatusrakennelman ja etenkin Alfred Mitchell-Innesin rahanäkemyksen kanssa. En vain ole löytänyt mistään vastaavaa, radikaalia teoriaa joka vieläpä näyttää toimivan ja ratkaisevan monia taloustieteen ongelmia (lähtien rahan olemuksesta), joten siksi olen kehitellyt sitä jo pidempään itsenäisesti.

      Olet oikeassa siinä, että ihan kuka tahansa voi luoda malleja. Mutta ihan kaikki eivät mene yhtä syvälle kuin minä olen mennyt, pysyttele siellä 12-24 kuukautta, ja tule sieltä vieläpä melko selväjärkisinä takaisin (tästä minulla ei toki ole vielä asiantuntijalausunto todisteeksi esittää). Tuossa piilee tällaisen laajemman teorian luomisen suurin vaikeus mielestäni, jos muut edellytykset, joihin kuuluvat muun muassa ylisuuri itseluottamus ja kohtuullinen ajattelukyky, täyttyvät.

  5. 5

    Everett sanoo

    Järkevyysvaatimus ei tarkoita, että väkisin pysytään yleisen tasapainon mallikehikossa.

    • 5.1

      sanoo

      Samaa mieltä. En ole koskaan ymmärtänyt että miten tuollainen yleisen tasapainon mallikehikko auttaisi meitä ymmärtämään talouden oleellisuuksia paremmin. Näyttäisi olevan melkeinpä päinvastoin.

      Mallissani talousyksiköiden tekemät päätökset ovat välillä järkeviä ja välillä hyvinkin tyhmiä (eikä koskaan optimaalisia). Koska voin ymmärtää edes hämärästi vain omaa päätöksentekoani, niin olen lähtenyt siitä oletuksesta että muut toimivat jotakuinkin samoin kuin itse toimin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *